PYÖRÄ

2/05/2012

Puisen juoksupyörän lisäksi Kaapolla on 12″ Solifer. Se on ollut hänellä jo vuoden, mutta vasta tänä keväänä jalat ylettyvät kunnolla polkimille. Myöskään sopivaa kypärää pyöräilyyn hänellä ei ole ollut ennen tätä kevättä. Kaapo on aika innoissaan puupyörästään ja menee sillä jo tosi hyvin ja kovaa. Myös viime kesänä aloitettu skeittaus kiinnostaa edelleen ja siinäkin hän on ällisyttävän taitava 2,5 vuotiaaksi.

Oikealla, kunnon pyörällä Kaapo ei oikeastaan ole ennen pyöräillyt. Tänään oltiin ekaa kertaa pyrörän kanssa pidemmällä lenkillä. Aika rankkaa muuten työntää toisella kädellä vaunuja ja toisella pyörää.. Ohjaus nimittäin sujuu suht hyvin mutta polkeminen ei vielä onnistu ollenkaan. Olin ihan varma että pyörällä ajo sujuisi heti kuin vettä vaan. Kolmipyörällä polkeminen kyllä onnistuu aivan hyvin. Ehkä se juttu onkin juuri siinä. K on tottunut kolmipyörän erilaiseen asentoon. Kolmipyörää kun on helpompi polkea kuin tavallista, sillä siinä asento on enmmän istuva ja polkimet ovat edempänä. No pikkuhiljaa.

Kaapo on saanut pyörän lahjaksi. Se on mattamusta ja tykkään siitä siksi kovasti. Myös kypärä on lahjaksi saatu ja mattamusta sekin (Bell). Löysin viime kesänä paketillisen noita pinnoihin laitettavia pampuloita kirppikseltä. Myös äitini toi meille hiljattain pakettillisen niitä lisää. Ne ovat kiva lisä pyörään ja niistä kuuluu hauska ääni.

Joko on kesän menopelit hommattuna lapsille? Millä ja miten niillä kulku onnistuu?

Minttu


ENNEUNI

2/05/2012

Olen aiemminkin kertonut ihastuksestani Lifefactoryn lasipulloihin. Nykyisin meiltä löytyy niitä lähes joka värissä ja kossa, osaa useammin kappalein. Niitä käytettään niin juoman kuin ruoankin säilömiseen ja nauttimiseen. Jokaiselle oma vesipullo kulkee aina matkassa mukana. 

Lifefactoryn pullot ovat kaikenpuolin hyviä. Sotkuinen keittiö ja tiskivuorikin näyttää paljon kivemmalta kun joukossa on näitä kauniita ja värikkäitä pulloja, heh! Kun pullot vilkkuvat silmissä, ei mikään ihme että olen nähnyt niistä myös unia. Jokin aika sitten uneksin omenan vihreästä pullosta. Viime viikolla mietin, olisipa sellainen ihana turkoosina.

Viime perjantaina kävin lapsi-messujen yhteydessä tutustumassa Big Small Companyn uutuus tuotteisiin. Ja mitä minun silmäni näkivätkään! Uusia värejä pulloissa! Juuri sellainen vihreä (ruoho) josta olin uneksinut sekä turkoosi. Pienestä saa taas ihmisen iloiseksi.

Kerron myöhemmin lisää BSC tuotteista ja uutuuksista.

Nyt ulos aurinkoon nauttimaan ihanasta säästä ja lapsista! Jotain kummaa on tapahtunut kun kello 9 olemmr syöneet joaamupalan ja saaneet vaatteet päälle. Elvis on jopa nukkunut jo ensimmäiset päiväunensa. Aikaisin ollaan siis herätty. Kivaa päivää kaikille!

Minttu


MEIDÄN VAPPU

1/05/2012

Meidän vappu on ollut aatosta saakka täynnä huonoja uutisia toisensa perään. Eihän se mitään uutta ole että maailmassa on ikäviä ja itsekkäitä ihmisiä ja sairauksia. Mutta kun ne kaikki pamahtavat päälle oman, puolison ja lähisukulaisen niskaan ja vielä samana päivänä on se tosi kurjaa. Ja sinä päivänä pitäisi sitten pitää hauskaa, hassutella ja hullutella. Pysyä rauhallisena lasten kanssa liikuessa täpötäydessä kaupungissa kun kaikki suunnitelmat ovat menneet uusiksi ja koko tulevaisuus auki. Olla ystävällinen ja kärsivällinen vapputorilla ja ilmapallokaupoilla, olla menettämättä hermoja ruokakaupassa.
Vähän erilainen vappu kun ajattelin mutta elämä on. Vappua kuitenkin vietetiin. Aattona kotona ja Päivänä picknikillä. Iloa on onneksi tuoneet ihanat lapset ja mikä upein ja kaunein vappusää. Onneksi meillä on kuitenkin edelleen toisemme ja kaikki asiat aina järjestyy. Eikun leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä. 😉 Ihanaa Toukokuuta kaikille!

Minttu


Greisiä Vappua!

30/04/2012

Simaa, munkkeja, nakkeja, ite tehtyä perunasalaattia ja vaikka mitä muita herkkuja. Kuohuviiniä parvekkeella, ilmapalloja, serpentiiniä, aurinkoa, Linnanmäki, puisto picknik. Mukavaa oloa, hassuttelua, lapsia, perhettä ja ystäviä. Sellainen on meidän Vappu. Entäs teidän?


Minttu


Melkein kesä

29/04/2012

Kevättä odotettiin hulluna ja se hiipikin meille pikkuhiljaa ja salaa. Eräänä päivänä tajusin että viimeisetkin lumet ovat sulaneet ja kadut melkein puhtaat. Ihana, kevät on täällä! Viimepäivinä olen ollut erityisen iloinen paahtavasta auringosta. On niin lämmin, melkein jo kesä!

Melkein kesäisiin päivin on mahtunut pyöräilyä, jäätelöä leikkipuistossa, jäätelöä linnanmäellä ja taas jäätelöä puistossa, ulkoilmaimetystä, hikoilua takki auki, hymyä, naurua, silmien siristelyä ja ensimmäisiä pisamia.

Kesän tuloon ollaan valmistauduttu myös parvekkeen perusteellisella siivoamisella ja ikkunoiden pesulla. Tänäkään kesänä en ole bikinikunnossa. Eli ihan perussettiä. Eilen illalla join parvekkeella ilta-auringossa siideriä. Puissa on ihan kohta jo lehdet.

 Joko arvaatte mikä on lempi vuodenaikani? 😉

Minttu