Olin eilen tutustumassa lähemmin Marimekon Herttonimen tehtaaseen. Tehdaskierros oli osa Design vuoden ohjelmaa.
Oli tosi mielenkiintoista nähdä miten tehdas toimii. Kaiken painolevyjen tekemistä, värien sekoittamiseen, painamiseen, kankaiden pesemiseen ja viimestelyyn sekä ompelemiseen. Suuret painokoneet olivat melko vakuuttavia. Samoin käsityönä tehtävä painoraamien tekeminen. Valitettavasti tehtaassa ei tietenkään saanut valokuvata. Hienoja kuvia olisi saanut rosoisesta tehtaasta suurine ikkunoineen joista aurinko paistoi sisään. Kaunis kontrasti korkeassa hallimaisessa tehtaassa olivat väriämpärit ja väriroiskeet lattoilla sekä suuret värikkäät kangaskasat ja rullat siellä täällä.
Tunnin mittaisen tehdaskierroksen jälkeen pääsimme vielä tutustumaan tulevan talven mallistoihin. Niistäkään ei tuskin saa kauhesti vielä mitään paljastaa, mutta super ihana valaisin ja suloinen Joulu-teema ainakin tulossa. Uusintapainosta eräästä kettumaisesta kankaasta pastellivärissä odotan myös innolla 😉
Herttonimen tehdas, Mari-talo on myös koko konsernin päämaja, sieltä löytyy mm myös muutama showroom jotka toimivat samalla myös kokoustiloina. En ole varmaan ennen nähnyt niin viihtyisiä ja inspiroivia kokoushuoneita. Tietysti siellä on myös kaikille avoin myymälä sekä monelle varmasti tuttu tehtaanmyymälä.
Kierroksen jälkeen kahvia ja smoothie Maritori-kanttiinissa. Marmimekkoa, Artekia ja aurinkoa, ah! (sekä OMAA rauhaa)
Tehtaanmyymälästä ostin jotain ihan pientä. Tossut, muutaman pienen Oiva-kulhon, keltaisena sekä Bo Boona, eli autokuvilla.
Sain myös tehtaalta Marimekkokirjasen, kassin ja meikkipussukan.
Kävikö joku myös tehdaskierroksella tai onko menossa? Suosittelen kyllä, mielenkiintoista oli! Entäs onko lukijoiden joukossa paljon tehtaanmyymälän kantiksia? Itse olin siellä itseasiassa nyt ekaa kertaa!
Minttu






























