Tässä uudessa parisuhteessa ja yhteiselossa olen oppinut kaikenlaista uutta itsestäni. Yksi näistä liittyy ehkä lievään neuroottisuuteeni asioiden yksinkertaistamisesta. Olen toki välillä aiemminkin kuullut jotain kaverilta ohimennen kommenttia vaikkapa kotimme valkeudesta tai minimalistisuudesta, mutta nyt vasta olen tajunnut että minussa saattaa tosiaan olla toisen silmissä vähän hassuja piirteitä. Niitä ovat esimerkiksi:

– Käytän vain mustia vaatteita
– Käytän vain hiusteni väristä pompulaa
– Minulla on ovellinen ”liian värikkäiden astioiden kaappi”, kun kokovalkoiset saavat olla esillä avohyllyillä
– Kaikki pyyhkeemme ovat samanlaisia harmaita
– Rakastan vaaleanharmaita pellavalakanoitani ja pesen ne aina aamulla jotta saan ne taas illaksi takaisin käyttöön
– Lapset eivät saa ripustaa takkejaan tai jättää kenkiään eteisen naulakkoon, vaan ne pistetään piiloon komeroon
– Olen maalannut kylpyhuoneen patterin, pöytätason, säilytyslaatikon sekä pesukoneen vesiletkun samalla värillä kun seinä, jotteivät ne erottuisi
– Ostan myös shampoot ja hoitoaineen samaan sävyyn kylpyhuoneen kanssa, kaikki muu on piilotettuna kaapissa
– Siedän printtejä ja kuoseja ainoastaan lasten vaatteissa
– Keittiön valaisinta lukuunottamatta kaikki kotimme lamput ovat pelkkiä johtoja joissa on polttimo
– Piilotan tavaroita kaappeihin

Parisuhteen myötä sietokykyni on kuitenkin kasvanut huimasti ja olen pistänyt merkille myös seuraavat asiat:

– Tykkään tosi paljon mieheni ei niin minimalistisesta kodista
– Hyväksyn sen että mieheni toi meille puna-kelta-oranssin pyyhkeen, jotta tunnistaisi omansa kaikkien niiden harmaiden joukosta
– Olen alkanut välillä käyttämään myös musta-valko ruudullisia petivaatteita
– En kuole jos eteisen naulakossa roikkuukin viisi eriväristä takkia
– Kahvi maistuu ihan samalta valkoisesta ja raidallisesta kupista juotuna

En koe minimalistisuuden haittaavaan mitenkään elämääni. Päinvastoin, sillä parasta siinä kuitenkin on se, että siivoaminen on tosi paljon helpompaa. Kun reilu kaksi ja puoli vuotta sitten muutimme tähän asuntoomme karsin ihan hieveästi tavaraa pois. Tässä asunnossa oli myös kolmekymmentä neliötä enemmän tilaa kun entisessämme. Maalattuani lattiat valkoiseksi ja kantaessani vanhan asunnon kalusteet sisään, tajusin että juuri näin haluan elää. Niin että ympärillä on tilaa ja että se tila on selkeä.

Uskon että liittyy myös siihen, että olen teinistä saakka ollut melkoisen sotkuinen. Voi niitä aikoja kun huoneeni lattiaa ei näkynyt ollenkaan. Nyt voin toteuttaa itseäni edelleen samalla tavalla, jättää vaatteeni röykkiöön tuolille ja tiskit hujan hajan pöydälle kun kaikki kuitenkin näyttää silti harmooniselta, eikä tavaraa loppujen lopuksi ole edes niin kovin paljoa leviteltäväksi.

Kaupallinen yhteistyö – Olympus

Lähes viikoittain minulta kysytään kamerastani sekä objektiiveista joilla kuvaan. Kun kohta seitsemän vuotta sitten aloitin bloggaamisen, keskityin jo heti silloin vahvasti myös kuviin. Erona kuitenkin että kuvasin silloin kännykällä ja pikkuisella pokkarilla. Koen että olen aina omanut jonkinlaisen visuaalisen silmän ja osannut edes jotenkutuen nähdä että mikä kuvissa toimii. Edistystä tässä vuosien varrella on tapahtunut kuitenkin huimasti. Tietysti siksi että olen kuvannut lähes päivittäin ja itse opin ainakin parhaiten tekemällä, mutta toki myös siksi että kuvauskalustoni on nykyään huippuluokkaista.

Olen tehnyt ensimmäisen blogiyhteistyöni Olympuksen kanssa ehkä reilu neljä tai viisi vuotta sitten. Koko blogiurani aikana olen myös kuvannut ja testannut oikeastaan kaikkien merkkien järkkärit ja uutuudet, mutta silti aina palannut Olympukseen. Ja tarkemmin sanottuna heidän OM-D kameraan.

Olympuksen PEN-kamera on monelle varmaankin tutumpi. Moni aloittaa sillä, sillä se on todella laadukas mutta hyvin helppokäyttöinen sekä edullinen. Itse taas siirryin isosta järkkäristä vain samanlaiseen versioon, mutta mikrokokoiseen. Itselleni oli tärkeää että kamerassa oli kaikki normaaliltakin järjestelmäkameralta vaatimani ominaisuudet, mutta samalla se oli tosi helppo ja kevyt ottaa joka paikkaan mukaan. Samalla innostuin valokuvauksesta ihan uudella tavalla, kun kameraa jaksoi kantaa kaulassa vaikka koko päivän.

Jos teistä joku miettii PEN:istä siirtymistä OM-D:en tai harkistee jomman kumman kameran ostamista, niin nyt kannattaa pitää korvat höröllä. Kerron kameroiden erosta ja postauksen lopussa on vielä todella huikea tarjous molempiin malleihin.

Jos pistetään PEN ja OM-D ei sinänsä voi laittaa vastakkain, sillä molemmat ovat tosi hyviä kameroita. Kuvanlaatu ja peruskuvausominaisuudet molemmissa kameroissa ovat samat. OM-D:ssä on kuitenkin muutamia ominaisuuksia enemmän, jonka vuoksi se on minun valintani.

OM-D:ssä on kaksi säätörullaa PENin yhden sijaan, jolloin valotuksen säätäminen on huomattavasti nopeampaa ja kätevämpää. OM-D:ssä on myös isoista järkkäreistä tuttu etsin, eli kuvata voi myös sen kautta – ei pelkästään näytöstä katsomalla. Tämä on hyvä vaikkapa kirkkaassa auringonpaisteessa, jolloin näyttöä ei näe hyvin. Omasta mielestäni etsin nyt vaan kuuluu kameraan, ja vaikka olenkin oppinut kuvaamaan näytön kautta, on se kiva olla olla olemassa – edes varmuuden vuoksi.

OM-D:llä pystyy halutessaan kuvata myös täysin äänettömästi, ilman sitä sulkimen naksahdus-ääntä. Tämä on kiva ominaisuus vaikkapa häissä tai muissa juhlissa kuvatessa, jossa ei haluta tilanteen häiriintyvän kameran äänestä.

Molempiin malleihin pystyy toki myös vaihtamaan objektiiveja ja samat objektiivit käyvät molempiin malleihin. Eli jos mietit vaikka PENin päivittämistä OM-D:hen niin linssejä voi silti edelleen käyttää uudessakin kamerassa.

Itse kuvaan suurimmaksi osaksi Olympuksen 45mm objektiivilla. Kerroinkin kesällä kirjoittamassani postauksessa enemmän näistä eri objektiiveista sekä vinkkejä kuvaamiseen. 45 millinen linssi on ihana valovoimainen ja se on pelastanut monta pimeää talvista päivää, kun olen ollut ihan varma ettei kuvia saa otettua. Tällä on on mielestäni paras ottaa henkilökuvia sekä yksityiskohtia, linssillä saa helposti kuvan sommiteltua niin että tarkennus on yhdessä kohtaa ja muu kuva jää kivan sumeaksi.

Laajempiin kuviin, kuten vaikka sisustuspostauksiin, käytän Olpympuksen 25mm objektiivia. Siinä on hyvin samat ominaisuudet tuon 45 millisen kanssa, mutta kuva-alue on laajempi. Kesällä sain käyttööni myös elämäni ensimmäisen macro-linssin, eli 30mm. Tarkkojen lähikuvien lisäksi olen oppinut että silläkin voi kuvata vähän laajempiakin otoksia. Ja se tässä valokuvauksessa minusta onkin parasta – kokeilla ja oppia uutta.

Mielettömän kauniin syksyn kunniaksi Olpympus tahtoi tarjota teille huomattavat alennukset uuden kameran ostoon. Jos siis uusi kamera tai vaikkapa PENin päivitys on ollut mielessä, niin tässä on hyvä tilaisuus siihen. Tarjous on voimassa vain sunnuntaihin 8.10. asti.

Olympuksen nettikaupassa käyttämällä koodia ”OMDjaPEN” saat seuraavat alennukset sekä ilmaiset toimitukset:
OM-D E-M10 Mark II -kamera -15%
PEN E-PL8 –kamera -15%
25mm f1.8 –objektiivi -20%
45mm f1.8 –objektiivi -20%
30mm Macro-objektiivi -20%

Postauksen kuvat otettu OM-D E-M10 kameralla ja 45mm/F1.8 linssillä

Minulle oli alusta asti selvää että menisin naimisiin sneakerit jalassa. Koko kesän katselimme meille samanlaisia lenkkareita ja lopulta päädyttiin osamaan sekä meille että lapsille kaikille samanlaiset Vansit. Kuitenkin muutama päivä ennen hääjuhlaa minulle tuli paniikki – tarvitsen sittenkin korkokengät! En oikeastaan ikinä käytä mitään korollisia kenkiä. En vain tykkää enkä osaa. Jostain iski kuitenkin ajatus, että alttarille kuuluu astella korkokengissä.

Ensin katselin netistä sellaisia vaaleita ja hillittyjä, mutta lopulta posti toi minulle pikatoimituksella kahdet todella villit kengät, joista tässä ne toiset. Siis kuinka hienot ja hirveät samaan aikaan! Koska perinteenähän on, että morsiammella on jotain sinistä, niin vaaleansiniset pörrökorot ajavat täydellisesti asian – eikö vain?

Nuo kantapään stassikoristelut olivat syy miksi hullaannuin kengistä, vaikka ovathan ne kokonaisuutenakin aika, öömmh, noh ainutlaatuiset. Mutta kuten otsikostakin voi päätellä, nämä kengät jäivät sitten lopulta laittamatta ja astelin avioliiton auvoiseen satamaan aluperäisen suunnitelman mukaan, valkoisissa nahkaisissa tennareissa. Paras päätös, vaikkakin ehkä vähän tylsähkö näiden rinnalla 😀

– Täytin 31 vuotta
– Sain isältäni synttärilahjaksi jääkarhupehmon
– Katsoin 7 kautta Game of Thronesia
– Kävin rintojenpienennysleikkauksessa
– En ostanut yhtään uusia vaatteita tai kenkiä
– Ostin uuden keittiöntuolin
– Olin flunssassa ja menetin ääneni
– Kiukuttelin ja ärsyynnyin normaalia enemmän
– Söin noin 140 tablettia särkylääkkeitä
– Kärsin univaikeuksista
– Etsin uutta asuntoa
– Kylppärissämme todettiin kosteusvaurio
– Suoristin hiukseni vain neljä kertaa
– Kävin mieheni kanssa ekaa kertaa yhdessä elokuvissa
– Söin parissa viikossa tuubillisen kinuskikastiketta (suoraan tuubista)
– Rakastuin vähän lisää
– Epiloin sääreni ekaa kertaa yli kymmeneen vuoteen
– Käytin harmaata ja valkoista (!!!!!) paitaa
– Menin kaksi kertaa väärällä ratikalla (en tajua noita uusia linjoja!!)
– Haikailin kesää ja sitä miten nopeasti aika kuluu
– Katselin auringonlaskua kukkulalla
– Tilasin uuden pankkikortin vanhalla nimellä
– Sain paljon kukkia
– Lähetin noin 125000 sydänemojia
– Tuli täyteen kahdeksan vuotta äitinä

Taas yksi sänkykuva, mutta minkäs sille voi kun elämä pyörii tällähetkellä lähinnä vain siinä. Kuten otsikostakin arvata saattaa, kävi juuri niin kun olin pelännytkin. Hienosti edennyt parantuminen otti takapakkia kun muutamasta kohtaa haavoja iho oli tulehtunut ja auennut.

Kävin eilen haavanhoitajalla joka itsessään jo pelotti ihan kauheasti. Minulla on ollut leikkauksesta saakka haavojen päällä olleet teipit, jotka nyt vaihdettiin. Teippien alta paljastui sitten tämä ikävä homma. Aukileet. Itkin varmaan sen koko ajan lääkärissä. Minun piti katsoa pelin kautta kun haavoista otettiin näytteitä sekä mallia miten kotona haavoja hoitaisin. Hoitaja lohdutteli ettei tässä edes vielä ole kovin paha tilanne, mutta kun olen niin kamalan herkkis!

Kolme viikkoa leikkauksesta ja olo alkoi pikkuhiljaa tuntua normaalimmalta, uskalsin jopa parina päivänä käyttää tavallisia rintiskoita ja nukkua hetken kyljelläni. En osannut odottaa että tilanne voisi mennä enää huonommaksi. Olin edellisiltana rohkaistunut katselemaan hotelleja ja jatkolentoja marraskuiselle Thaimaan matkallemme. Alkoi nimittäin tuntumaan siltä, että ehkä sittenkin ehdin parantumaan ja lähtemään sinne yksin poikien kanssa. Fiilistelin kauniita syyssäitä, tulevaa mökkiviikonloppua ja sitä että sasisin pian taas blogin palautetta henkiin. Sinne meni.

Teippien vaihdon jälkeen kaikkia haavoja taas sattuu ja kirvelee ikävästi ja ihan kävely tekee pahaa. Kaikista pahinta tällähetkellä on kuitenkin tämä apea mieleni. Olen ollut eilisestä lääkäristä saakka ihan maassa ja tosi itkuinen. Sairastelu saisi jo riittää, mutta tiedän että tässä on vielä monen viikon toipuminen edessä. Samalla olen antanut itselleni luvan masistella nyt juuri niin paljon kun on tarvis. Olen ollut yli vuorokauden vain hautauutuneena sänkyyn, joten eiköhän tämä ala pikkuhiljaa riittämään. Sitten voi taas nousta ylös täältä harmaudesta ja yrittää miettiä asioita vähän positiivisemmalta kantilta. Mutta jos nyt vielä hetken velloisi, huomenna taas kurkataan haavojen tilannetta.