Olin eilen kaasona rakkaan ystäväni Pajun häissä. Meitä oli kaasoina kolme ystävystä ja saimme vapaat kädet valita jokainen itsellemme omannäköisemme asut. Lopulta kaikkien meidän kolmen puvut kävivät sattumalta kivasti värimaailmaltaan yhteen, vaikka muuten ihan erilaisia olivatkin.

Tämä jättivatsa toi ihan omat haasteensa mekon hankintaan. Tilasin loppujenlopuksi netistä yhteensä kahdeksan äitiysajan mekkoa ja jokaikinen niistä oli huono. Olin aika yllättynyt ensimmäkin miten paljon mekot sitten erosivat myyntikuvistaan, mutta erityisesti siitä, miten halvan oloisia ne kaikki olivat kuitekin sadan euron tuntumassa olevista hintalapuistaan huolimatta.

Muutama päivä ennen häitä lähdin sitten kaupungille etsimään mekkoa. Niinhän se on että livenä vaatteesta saa parhaiten käsityksen. Ja heti ensimmäisestä kaupasta mekko sitten löytyikin. Eikä se edes ollut mitään äitiysmallistoa, vain kaupan isoin koko.

COSin 100% silkkimekko oli ehdottomasti paras valinta kuumaan kesäpäivään. Se oli ihanan väljä ja pitkä, joten siinä oli mhelppo olla koko 13 tuntinen hääpäivä. Tumman harmaan sekä vaaleanpunaisen ja keltaisen murretut sävyt sopivat mielestäni kivasti kesähäihin. Sattuneesta syystä kengiksi valikoitui tuollaiset täysin matalat sandaalit.

Häät olivat todella kauniit ja päivä täydellisen onnistunut. Hommaa riitti näin kaason näkökulmasta, mutta onneksi meitä oli hyvä ja tehokas porukka niin morsiammen kun sulhasenkin puolelta. Hassua että nyt vuoden verran odotettu päivä on ohitse. Samalla itselläni on nyt olo, että näiden häiden jälkeen vauva saa oikeastaan syntyä milloin vaan. Tai no, itseasiassa meillä on vielä muutama päivä ennen laskettua-aikaa toisen ystäväni häät, joten mielellään jotenkin niin että häihin päästään.

Mutta tuosta mekosta vielä sen verran, että oli hyvä valinta lopulta ostaa ihan tavallinen mekko, jota voi sitten käyttää hyvin raskaudenkin jälkeen. Samoin panostaminen laadukkaaseen luonnonmateriaaliin oli etenkin tuollaisena kuumana kesäpäivänä aivan ehdoton juttu.

Mittailin alkuvodesta silmämääräisesti hiuksiani. Jos ne kasvaisivat normaalia sentin kuukausivauhtiaan, saisin kesällä leikattua tasaisen polkan. Moni ehkä muistaa, olen kasvattanut nyt omaa väriäni viime elokuusta, jolloin huomasin usean vaalennuksen jälkeen hiusteni kärsineen kovasti.

Vaalennuksia minulle oltiin tehty pitkin vuotta, mutta keväällä päätin haluta lopulta ihan platinablondiksi ja jos muistan oikein, istuin yhteensä yli kaksitoista tuntia kampaajan tuolissa sen saadakseni. Viimeisimpien vaalennusten jälkeen hiuksia kuitenkin alkoi katkeilemaan todella huomattavasti. Etenkin edestä ja päälikerroksista. Päätin kasvattaa kokonaan oman värin takaisin ennen mitään seuraavia käsittelyitä.

Viime viikolla havahduin kuitenkin tällä kertaa siihen, että etuhiukseni tuntuvat olevan edelleen suunnilleen samassa pituudessa mitä alkuvuodesta. Takana olevat hiukset ovat kasvaneet, mutta ihan kun etuhiukset olisivat jumiutuneet vanhaan pituuteensa. Voiko olla ja mistä tämä voi johtua?

Joukosta puskee kuitenkin myös uusia hiuksia vaikka kuinka, joten aluksi ajattelemalla vitamiininen puutteellakaan tätä ei kai voi mitenkään selittää? Enkä se ole vain minä joka asian näkee, vaan myös Osku on samaa mieltä siitä, etteivät hiukset ole kasvaneet.

Voiko tämä olla joku kummallinen raskauteen ja hormooneihin liittyvä asia vai mitä ihmettä? Onko jollain käynyt samoin? Sitten kun katsoo eroa taaimmaisten hiusten juurikasvuun, niin siinäkin on mielestäni eroa. Eli etuhiukset eivät ole vain katkenneet lisää, vaan ne eivät ihan oikeasti vaan kasva samaan tahtiin. Olisi todella kiinnostavaa tietää mistä tällainen voi johtua.

Oma hiustenväri on muuten yllättänyt positiivisesti (ei kyllä ole oikeasti ihan noin tumma kun kuvissa näyttää), vaikka haaveilenkin vaalentamista taas ensi kesäksi. Jos siihen aikanaan päädyn, se käy onneksi tällä kertaa käsittelemättömään hiukseen varmasti tehokkaammin, eikä sitä tarvitse kuluttaa näin puhki. Mutta tällä hetkellä tuo oma, yllättävän tumma, väri kelpaa minulle myös hyvin.

Sain kuukausi sitten luottokampaamostani, Katjamariateamista, testiin Kérastasen uusia Aura Botanica-luonnonkosmetiikkasarjan hiustuotteita. Shampoon, hoitoaineen sekä öljysuihkeen. Tosi kiva että laadukkaat kampaamosarjarjatkin alkavat kiinnostumaan tästä kasvavasta trendistä ja jättävät turhia kemikaaleja pois tuotteistaan. Aura Botanican raaka-aineet ovat keskimäärin 98% luonnonmukaisia tinkimättä kuitenkaan tuotteiden laadusta ja olemalla edelleen kampaamolaatuinen sarja. Tuotteet sisältävät muumuassa kookos-, argan-, ja auringonkukkaöljyjä sekä damaskinruusuvettä ja kaikki raaka-aineet myös hankitaan ja tuotetaan vastuullisesti.

Nyt aionkin jatkossa kiinnittää vielä entistä enemmän huomiota hiusteni hoitoon. Olen jo nyt vähentänyt niiden lämpökäsittelyä varmaan 90% ja näin toimin jatkossakin. Katsotaan mitä synnytys ja mahdollinen imetys saa hiuksille aikaan, toivottavasti ainakin osa pysyy päässä. Ja toivotaan että nuo etuhiukset alkaisivat pian kasvamaan taas.

Ja joo, seuraavaksi menen nyppimään nuo kulmakarvat. Ne sentään kasvaa.

Kaikista pahoinvoinneista, kivuista, väsymyksestä, huimauksesta, jatkuvasta pissahädästä, tunnemyrskyistä, tauosta lempiruokien ja juomien kanssa, sydämentykytyksistä, unettomuudesta, huolesta ja kohisten nousseesta painosta huolimatta täytyy sanoa, että tämä raskaus on ollut myös elämäni ihaninta aikaa.

Ollaan Oskun kanssa jo monena päivänä yrietty tankata näitä viimeisiä hetkiä mahan kanssa, vähän jo surettaa että pian tämä kaikki on ohi. Toki odotetaan jo kovasti vauvaa, mutta kun ollaan molemmat myös niin ihastuneita tähän suureen pallomahaan! On ollut ihana seurata sen kasvua, ensin tuntea itse pienet liikkeet, sitten tuntea ne vatsan päältä yhdessä ja lopulta vielä nähdä miten vauva liikkuu siellä.

Monta kertaa päivässä huomaan vetäytyväni omaan maailmaan vatsan kanssa. Tunnustelen vauvaa vatsan päältä ja yritän selvittää että mikä on tällä kertaa pää tai peppu, milloin isku tulee kädellä milloin jalalla. On hauska seurata miten hän reagoi ääniin ja jopa kirkkaisiin valoihin. Välillä naureskellaan sitä, kun minulla on jatkuvasti kädet housuissa (paljaan vatsan päällä). Ne vain hakeutuvat siihen itsestään vaikkapa sarjaa katsellessa.

Kirjoittelin keväällä siitä, miten toisen raskausvatsan kriittinen kommentointi ei ole ok. Olen saanut osakseni suurimmaksi osaksi kommenttia siitä miten iso vatsani on. Ja niinhän se onkin – miksei olisi, sillä on melkein valmis vauva. Minulla on kaikissa raskauksissa ollut iso vatsa ja tässä kolmannessa raskaudessa se alkoi myös näkymään melko aikaisin. Minua ei haittaa jos joku päivittelee vatsaani, sillä tykkään siitä itse niin paljon, mutta olisi hyvä muistaa se, että tässäkin asiassa me kaikki olemme erilaisia ja näköisiä ja jollekkin asia saattaa olla hyvinkin herkkä.

Kesällä viimesillään raskaana olo on siinä mielessä myös ihanaa, että maha on päässyt kunnolla oikeuksiinsa. Olen kulkenut ohuissa kesävaatteissa tai rohkeasti pienet bikinit päällä. Raskausarpia en ole kertaakaan murehtinut tai häpeillyt.

Tätä mahaa tulee totisesti ikävä. Sitä että sisällä kasvaa ihan uusi, vielä tuntematon ihminen. Tulee ikävä kaikkia niitä iltaisia hepuleita jota vauva vatsassa saa. Pikkuista hikkaa joka tuntuu ikävästi lantioluussa. Sitä kun ei pääse sohvalta omin avuin ylös. Tulee ikävä hassua ja ihan omaa elämäänsä viettävää napaa, omaa muumimaista siluettia ilta-auringossa. Jopa hassua ankka-kävelyä, jonka jättimäinen maha ja sirpaleiksi hajonnut (tai sen tuntuinen) lantio saa aikaan. Voin kuvitella tuntevani haamupotkuja vielä pitkään syntymän jälkeen.

Ihan pian meillä on vauva. Laskettuun aikaan on enää reilu kuukausi. Vatsaa tunnustellessa sitä samalla aina myös miettii, että minkäköhänlainen tyyppi siellä on. Tuntuu että näiden viimeisimpien viikkojen aikana olen jotenkin lähentynyt tämän pikkuihmisen kanssa paljonkin, eikä hänen lähestyvä syntymänsä tunnu enää niin absurdilta kun aiemmin. Täällä elellään siis hyvin jännittäviä ja samalla todella haikeita aikoja.