Neljän lapsen äiti ja kaverini lanseerasi aikoinaan synnytyslenkkari-käsitteen. Jokaisesta synnytyksestä hän sai valitsemansa lenkarit lahjaksi mieheltään, ikäänkuin palkinnoksi tehdystä työstä. Tämä on tietysti ihan huumorimielessä totetettu juttu ja toki me molemmat olemme sitä mieltä, että paras palkinto on tietenkin se itse vauva, mutta antavathan puolisot toisilleen muutenkin vaikka häiden jälkeen huomenlahjoja (jota en taas itse henkilökohtaisesti ihan ymmärrä), joten miksei näinkin? Itse otin varaslähdön ja ostin itse itselleni ennakkoon jo ne lenkkarit, onpahan sekin asia sitten hoidettu.

Tuleva synnytys on nimittäin mielessä kokoajan enemmän ja enemmän. Koko raskausajan olen kuitenkin ollut todella luottavainen sen suhteen. En ole jännittänyt synnytystä yhtään, vaan oikeastaan odottanut sitä innolla. Kaiken pahoinvoinnin keskellä olen tiennyt että siihen minä ainakin pystyn! Ajattelen varmuuteni ja rauhallisuuteni synnytystä kohtaan jotuvan ehkä siitä, että minulla on takana jo kaksi hyvin erilaista, aika vaikeaakin, synnytystä.

Ensimmäinen synnytys oli suuniteltu sektio perätilan vuoksi. Tuolloin, ihan pian yhdeksän vuotta sitten, tuleva synnytys pelotti paljon ja lopulta minulle oli helpotus saada aika sektioon. Sektio oli kuitenkin itselleni paljon pelottavampi kokemus mitä olin osannut etukäteen ajatella. Epiduraalin laitto ei meinannut onnistua ja vaati muistaakseni viisi pistoa selkäytimeen. Tässä vaiheessa itkin jo aivan paniikkokohtauksen rajamailla. Myöskin itse leikkaus oli pelottava kokemus, vaikka varsinaista kipua siinä ei tuntunutkaan. Itkin myös koko muutamatuntisen heräämössä, koska minulla oli niin ikävä jo vauvan luokse.

Sain myös sektion yhteydessä käytettävistä lääkkeistä rajua pahoinvointia sekä ihan hirveän kutinan kasvojen ja kaulan alueelle. Koko ensimmäisen päivän vain oksensin, enkä voinut osallistua vauvan hoitoon millään tavalla. Sängystä pääsin vaivalla ylös seuraavana päivänä. Tämän jälkeen toipuminen onneksi käynnistyi melko nopeasti, vaikka ensimmäisen päivien alkuvaikeudet pilasivat ainakin osittain myöskin imetyksen onnistumisen.

Toinen synnytykseni oli normaali alatiesynnytys. Joka oli kylläkin aivan ennätyspitkä, se nimittäin kesti yli 100 tuntia! Säännöllisiä kovia supistuksia tuli monta päivää 10 minutin välein ja oksitosiinitipasta huolimatta vielä ponnistusvaiheessakin viiden minutin välein. Mikä on siis hyvin pitkä väli. Tästä syystä synnytys venyi ja ponnistusvaihekin kesti komeat puolitoista tuntia. Juuri ennen ponnistusvaihetta menin hieman paniikkiin kipujen sekä epiduraalin laiton vuoksi, mutta muuten pärjäsin mielestäni hienosti. Lapsivesi oli vihreää ja jouduin olla piuhuoissa kiinni koko synnytyssalissa olo ajan. Myös vauvan syke romahti ponnistuksen lopussa ja puhetta oli jo hätäsektiosta, mutta lopulta kaikki meni hyvin. Mitä nyt repesin kymmenen tikin verran, yksi isompi verisuoni katkesi, menetin muutaman litran verta ja sain verensiirron. Kaikesta huolimatta olin tämän synnytyksen jälkeen enemmän voimissani kuin koskaan. Tuntui että olisin voinut tehdä sen heti uudestaan.

Siksi olinkin hieman stressaantunut, kun kuukausi sitten varmistui että tämä kolmas vauva on perätilassa. Olin nimittäin kokoajan valmistaunut alatiesynnytykseen. Toisaalta perätilasynnytyksen mahdollisuus toki olisi myös, mutta se riippuu myös paljon lapsen asennosta. Mutta nyt ensimmäistä kertaa koko raskauden aikana aloin hermoilemaan tulevasta synnytyksestä. Tällä kertaa olisin kuitenkin valmis yrittämään alatie-perätilasynnytystä ennemmin kun sektiota. Ja sittenpähän olisi takana ainakin taas yksi ihan erilainen synnytys – koko värisuora.

Viime viikolla neuvolassa kuitenkin selvisi, että vauva on kääntynyt pää alaspäin, mutta pieni jännitys ei silti ole kaikonnut. Minusta nimittäin tuntuu että vauva heittää vatsassa edelleen kuperkeikkaa. Ensisynnyttäjillä vauva kun kiinnittyy monesti lähtöasemiinsa jo monta viikkoa ennen synnytystä, mutta uudelleensynnyttäjillä vauva laskeutuu yleensä vasta synnytyksen yhtydessä. Eli mitä tahansa voi vielä käydä, etenkin kun vauva oli neuvolaterkan mukaan pienehkö – eli hän mahtuu vielä pyörimään.

Pienestä jännityksestä huolimatta mieli on onneksi jo suht levollinen. Ymmärrän että kaikki menee omalla painollaan, enkä minä voi hirveästi vaikuttaa mihinkään. Toivon vain että pystyn pysymään synnytyksessä rauhallisena ja omalla rentoutumisellani edesauttaa helppoa synnytystä – tapahtuipa se sitten tavalla tai toisella.

Minkäänlaista synnytystoivelistaa en ole myöskään etukäteen tehnyt. Toivon kuitenkin että synnytys alkaisi luonnollisesti ja voisin olla kotona niin kauan se minusta tuntuu hyvältä. Kivunlievityksenä aluksi toimisi lämmin vesi ja kauratyynyt, mutta olen ihan valmis tukeutumaan lääkkeisiin (ilokaasu ja epiduraali) jos minusta siltä tuntuu. Olisi mukavaa jos tällä kertaa en olisi kahlittuna sänkyyn piuhojen vuoksi, mutta jos niin käy niin sekin on ok. En edes halua suunnitella synnytystä kovasti etukäteen, sillä sen kulkua on mahdoton ennustaa etukäteen.

Viime synnytyksen jälkeen pyysin päästä sairaalasta heti seuraavana päivänä kotiin. Kuitenkin tällä kertaa, jos saamme perhehuoneen tai pääsemme perhehotelliin, ei minua haittaa olla siellä myöskään vähän kauempaa. Ensimmäiset päivät haluan jokatapauksessa viettää ihan rauhassa vain kolmistaan. Sairaalaan saa tulla vierailulle ainoastaan sisarukset ja kotonakin haluan sitten vain olla ihan muutaman päivän ilman mitään hösellystä. Ymmärrän että sukulaiset ja kaverit tahtoisivat kaikki tulla heti katsomaan ihanaa uutta pikkuista, mutta nyt tahdon toimia näin. Minusta tuntuu tärkeältä että saamme rauhassa tustutua vauvaan ja sopeutua uuteen elämäntilanteeseen ennen kun taas tavallinen arki kaikkine hösellyksieen lasten ja töiden kanssa alkaa.

Kun laskettu aika lähestyy, alkaa sitä myös kuuntelemaan omaa kroppaansa entistä tarkemmin. Itselläni ei kuitenkaan ole ollut minkäälaisia merkkejä vielä lähestyvästä synnytyksestä. Jotain täysin kivuttomia harjoitussupistuksia silloin tällöin, mutta ei sen kummempia tuntemuksia. Viime synnytyksestä on kuitenkin sen verran aikaa, että olen löytänyt itseni muutamana iltana googleilemassa vinkkejä siitä missä vaiheessa supistuksia sitä kannattikaan olla yhteydessä ja lähteä sairaalaan. Neuvolassa synnytyksestä ei ole ollut sen kummemmin puhetta, eikä meille ole edes tarjottu mahdollisuutta mihinkään synnytysvalmennukseen.

Kaikenlaisia skenarioita synnytyksen kulusta pyörii myös mielessä. Ihan käytännön asioita, että millä mennään sairaalaan, mitäs jos lapsivesi menee jossain ulkona tai jos en saa Oskua heti kiinni. Koska asutaan suht lähellä sairaalaa, olen miettinyt myös vahingossa tapahtuvaa kotiin synnytystä jos lykätään sinne lähtöä liikaa. Mietin myös todella usein sitä hetkeä kun saan lapsemme ensimmäistä kertaa syliini. Sitä kun yhtäkkiä kaikki kipu katoaa ja koko maailma pysähtyy. Se on kyllä maailman paras palkinto.

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ – INSTRUMENTARIUM

Aurinkolasit eivät ole pelkkä ulkonäköjuttu tai häikäisysuoja, vaan ihan oikeasti niillä on iso rooli silmien suojaamiseen haitallisisia UV-säteitä vastaan. Moni kyllä käyttää itsellään aurinkolaseja, mutta voi kokea ne lasten kanssa liian hankaliksi. Lasten ja teini-ikäisten pupillit ovat suuremmat ja mykiöt kirkkaammat kuin aikuisella, joten ne läpäisevät UV-säteilyä enemmän kuin aikuisten silmät ja auringon säteily etenee heillä silmänpohjaan asti. Onkin siis hyvin tärkeää muistaa suojata myös lasten silmät, niin kesällä mutta myös myös kirkkailla talvihangilla sekä kevään koittaessa. 

UV-säteily suurina määrinä on todella haitallista silmille ja edistää esimerkiksi harmaakaihin etenemistä sekä verkkokalvon rappeutumista. Silmät voivat myös palaa samaan tapaan kuin iho, vaikkapa veden äärellä jossa UV-säteet vielä heijastuvat tuplana. Palaessa silmistä tulee arat ja vetistävät tai tuntuu kun niissä olisi hiekkaa. Tätä kutsutaan lumisokeudeksi. UV-säteilyn määrää ei voi arvioida myöskään lämpötilan tai auringon polttavuuden perusteella, vaan säteily voi olla voimakasta myös pilvisenä päivänä. Eri käyttötarpeet vaativat myös laseilta erilaisia ominaisuuksia. 

Me kävimme koko perhe alkukesäsästä valitsemassa itsellemme uudet aurinkolasit Instumentariumin valikoimasta. Tai itseasiassa nämä olivat itselleni jo kesän toiset lasit sieltä. Onkin ihanaa kun minulla nyt kahdet laadukkaat arskat joita vaihdella tilanteen ja asun mukaan. Ensimäisissä laseissa minulla on myös vahvuudet sekä polarisoivat linssit, joten vaikkapa kirjan lukeminen rannalla onnistuu niillä mukavasti.

Instrusta löytyy oma kokonainen hylly lapsille, mutta meidän perheen pikkumiehet päätyivät lopulta valitsemaan aurinkolasinsa aikuisten puolelta, Ray Banilta. En itse voisi olla tyytyväisempi heidän valinnastaan, sillä mukavuuden ja suojan lisäksi myös miellyttävä ulkonäkö on tärkeää ja tällöin laseja ainakin tulee myös käytettyä. Molemmille pojille sovipivaksi malliksi valikoitui Ray Banilta tuollainen hyvin kevyt unisex-malli joka sopii myös pienille kasvoille. Sankoja käännettiin niin, että lasit pysyvät tukevasti pässä ja poikien kasvaessa niitä voi sitten käydä myymälässä kääntämässä isommaksi. Eli nämä menevät vielä aikuisinakin!

Instrun viisi vinkkiä lasten aurinkolasien valintaan:

• Varmista että linssit ovat laadukkaat ja tarpeeksi tummat. Silloin ne tarjoavat silmille riittävän UV-suojan.
• Testaa aurinkolasien istuvuus lapsen kasvoihin. Lasien täytyy tietenkin pysyä päässä. Sen lisäksi niiden täytyy olla tarpeeksi lähellä silmiä, jottei aurinko pääse paistamaan silmiin lasien ja kasvojen välistä.
• Huomioi lapsen mielipide. Aurinkolasien tulee olla lapselle mielekkäät, jotta hän oppii käyttämään niitä.
• Totuta lapsi aurinkolaisen käyttöön jo vauvaiässä. Aurinkolaisen käytöstä tulee tapa ja se on luonnollista myöhemminkin.
• Suosi muovikehyksiä etenkin vauvoille. Ne joustavat päästä pois otattaessa paremmin ja jos lapsi kaatuu, ne eivät aiheuta niin paljon ruhjeita.

Perheen isommat pojat valitsivat taas muutenkin sporttiselle tyylilleen uskollisesti aktiivisessakin menossa päässä pysyvät lasit Oakleyltä. Teinin laseissa on hopeiseen taittava peililinssi ja Oskun laseissa vihertävä. Molemmissa malleissa on suorat ja joustavat sangat, jotka tuovat muuten pyöreähköön malliin juuri sopivasti sitä urheilullisuutta mutta sopivat mielestäni tosi kivasti myös ihan tavalliseen arkikäyttöön ja kaupungille.

Omat pyöreälinssiset lasini ovat Saint Laurentilta. En ole aiemmin omistanut pyöreitä laseja, mutta nämä puhuttelivat minua kovasti liikkeen vitriinissä. Ihastuin ennenkaikkea niiden yksinkertaisuuteen ja eleganttiuteen. Ne ovat kauniin sirot ja niiden mukana tuli myös kaunein clutchmainen nahkakotelo jota olen koskaan nähnyt. Aiemmat lasini ovat jättimäiset Burberryt, joten näillä saa ihanasti ja helposti vaihtelua omaan tyyliin.

Olen tosi iloinen että meille kaikille löytyi mieluisat lasit ja vielä suht helposti. Olimme nimittäin liikkeellä nälkäisinä ennen lounasta, mikä ei ikinä ole kovin hyvä idea etenkään lasten kanssa. Tärkeintä on että jokaisella on mieluiset lasit, joita haluaa käyttää. Vaikka meillä lapset pitävät aurinkolaseja enemmän coolius-asiana, kun teveysaspektina ei sillä ole väliä, kunhan ne lasit halutaan mielellään pistää päähän. Se on tärkeintä.

Instrussa on parhaillaan käynnissä oleva alennuskampanja, jonka aikana kaikki aurinkolasit voimakkuuksilla tai ilman vähintään -30%, jopa -50% asti. Eli kipinkapin koko perhe sinne laseja testailemaan jos sellaiset vielä uupuu!

RASKAUSVIIKKO 26
(25-25+6) – Näillä viikoilla keskiraskauden seesteinen olo ja energia muuttuu taas, kun vatsa kasvaa ja alkaa jo olemaan vähän tiellä kaikessa tekemisessä. Olo on kuitenkin melko hyvä ja etenkin kasvava maha on I H A N A. Pukeudun mielelläni niin ettei se jää keneltäkään huomaamatta.

Pääsen ekaa kertaa kunnolla kaason hommiin ja juhlitaan myös Oskun kaverin synttäreitä. Ostelen myös paljon pieniä vaatteita nettikirppikseltä ja pelkään että joku alkaa sen perusteella levittemään juoruja vauvan sukupuolesta. Kaikki ostamani vaatteet tungen kaapin perälle odottamaan sitä kuuluisaa pesänrakennusviettiä ja päivää jolloin jaksan ne pestä ja järjestellä.

Tällä viikolla vauva on Barbie-nuken pituinen ja se näyttää jo ihan sopusuhtaiselta minivauvalta. Tällä viikolla silmäripset kasvavat ja vauva alkaa myös räpytellä silmiään. Vauva liikkuu ja potkii paljon ja sillä on hyvin tilaa tehdä kuperkeikkoja.

Meillä on myös pienimutoinen merkkipäivä, sillä tapailumme alkamisesta tulee tasan yksi vuosi täyteen. On hullua ajatella miten paljon yhteen vuoteen on mahtunut ja samalla kaikki tuntuu niin täysin oikealta – näin sen pitikin kohdallamme mennä.

RASKAUSVIIKKO 27
(26-26+6) – Hirveä himo raikkaisiin smoothieisiin ei helpota, välillä tuntuu että voisin elää vain niillä ja appelsiinimehulla. Tuoremehua menee päivässä puolesta litrasta litraan, mikä on todella paljon, etenkin kun en yleensä muuten juurikaan mehuja juo. Perustelen himoa sillä, että vauva vaatii mehua. Kylmä appelsiinimehu saa hänet myös villitymään kohdussa ja tunnustelen mielelläni hänen liikkeitään joten himon lisäksi se on toinen syy juoda sitä paljon.

Tällä viikolla vietetään äitienpäivää ja osallistun myös Mother Blessig-juhlaan jossa tapaan kymmenisen muuta odottavaa äitiä. On kiinnostavaa ja aika herkistävääkin vaihtaa ajatuksia raskaudesta, sen kulusta, peloista ja toiveista.

Pyöräilen paljon ja se tuntuu tosi hyvältä. Minulla alkaa olla liitoskipuja sekä harjoitussupistuksia etenkin jos kävelen paljon tai joudun kantamaan mitään vähänkään isompaa. Siksi on ihana että pyörän kanssa pääsen itsenäisesti hoitamaan asioita ja liikkumaan.

Yksi merkkipaalu osuu myös tälle viikolle, pystyn nimittäin juomaan kahvia ensimmäistä kertaa sitten viikolla 6 iskeneen pahoinvoinnin! Hirvittävällä määrällä kauramaitoa ja jäitä, mutta kumminkin! Paha olo siis edelleen jatkuu, mutta se ei enää hallitse tekemisiä samalla tavalla kun aiemmin.

RASKAUSVIIKKO 28
(27-27+6) – Kesä saapuu kaupunkiin. Helteet ajavat vaateostoksille – mitä vähemmän päällä sen parempi. Käyn ottamassa ensimmäistä kertaa tänä kesänä aurinkoa Altaalla ja palan paikoitellen pahasti. Raskaus vaikuttaa selvästi rusketukseen eri tavalla kun aiemmin. Kunhan vaan muistan levittää aurinkorasvaa tasaisesti, huomaan myös ruskettuvani paljon nopeammin ja paremmin kun aiemmin. Ison mahan kanssa on hauska olla rannalla ja huomaan olevani siitä jotenkin todella ylpeä.

Tällä viikolla vauva on raskausappin mukaan Baby Björn-nuken kokoinen, mikä tuntuu minusta jotenkin tosi huvittavalta. Vauvan kuulo paranee päivä päivältä ja se tunnistaa jo selvästi perheenjäsenensä. Ihon alle kerääntyy rasvakudosta ja siitä tulee kokoajan enemmän pyöreä vauva jollainen se sitten on syntyessään. Vauvalla on jo myös melko selkeä päivärytmi, päivisin se on hereillä lyhyitä pätkiä ja aktiivisimmillaan se on iltaisin.

Jee, pahoinvointi tulee myös takaisin! Tai eihän se ole kokonaan loppunut, mutta näillä viikoilla istukan hormonituotanto taas muuttuu ja saattaa aiheuttaa monilla odottajilla pahoinvointia – kuten minulla.

RASKAUSVIIKKO 29
(28-28+6) – Raskauden viimeinen kolmannes alkaa! Närästys pahenee ja joudun vaihtamaan entistä tehokkaampaan lääkkeeseen. Myös allergia alkaa vaivata ja viihdynkin apteekissa pitkän tovin sopivia lääkkeitä, suihkeita ja silmätippoja tutkaillen. Käyn myös lääkärissä hakemassa matkaa varten lentotodistuksen. Siellä en kuitenkaan saa mitään uutta tietoa raskauden kulustani, sillä lääkäri vain tutkailee äitiyskorttiani ja kirjoittaa todistuksen.

Lapsilla on viimeinen viikko koulussa ja edessä on enää kesäloma ja sen jälkeen vauvakin syntyy! Kaikki tapaamani ihmiset päivittelevät sitä, miten kestän kuuman kesän. Tässä vaiheessa siinä ei ole mielestäni mitään kestämistä vaan on enneminkin helppoa kun voi pukeutua kevyesti eikä kokoajan tarvitse miettiä että mitä pistää päälle.

RASKAUSVIIKKO 30
(29-29+6) – Espanjaan! Viiden tunnin lentomatka menee suht hyvin. Istun keskipenkillä enkä meinaa saada käsiäni mahtumaan minnekään, sillä sylissä ne alkavat painamaan vatsaani. Myös nukkuminen alkaa olla sekä vatsan että ilmeisesti hormoonien takia hanakalaa. Keho alkaa valmistautua yöherätyksiin ja vatsan kanssa on vaikea löytää asentoa (ja vaihtaa sitä).

On lonkkakipua, selkäsärkyä, polvikipua, liitoskipuja… Hyvä syy vain makoilla altaalla tai katsella iltaisin sängyssä sarjoja.

Vauva reagoi kohdun ulkopuolelta tulevaan valoon ja aurinkoa ottaessa se tuntuu usein korottelevan sitä kohti. Saan ensimmäistä kertaa taltioitua videolle kunnon alien-menot kun hän puskee vatsaa vasten. Tunnistan selvästi missä on pää ja kerran nappaan siitä vahingossa napakalla otteella kiinni.

Juuri ennen reissuun lähtöämme käyn myös pitkästä aikaa neuvolassa. Tuntuu että käyntejä on todella harvoin. Neuvolassa selviää että vauva on perätilassa ja stressaan asiaa aika paljonkin, vaikka tiedän että hänellä on vielä aikaa kääntyä. Mieleen muistuu yhdeksänvuoden takainen Kaapon odotus, ulkokäännösyritys sekä se miten päädyin lopulta sektioon. Nyt päätän että jos mahdollista, niin yritän synnyttää vauvan alakautta vaikka hän perätilassa olisikin.

Kaikki Raskausviikko-sarjat:

RASKAUSVIIKOT 1-8
RASKAUSVIIKOT 9-14
RASKAUSVIIKOT 15-20
RASKAUSVIIKOT 21-25
RASKAUSVIIKOT 26-30

Kuten aiemmin kerroin, meillä lasten pyöräilemään opettelu on vähän jäänyt laatikkopyörän helppoden takia. Pitkään nimittäin  mielummin pakkasin lapset tavaroineen laatikon kyytiin, kun että olisimme lähteneet kaikki matkaan omilla pyörillämme. Kaapo ajaa jo hyvin, mutta Elvis on päässyt pyöräilyn makuun vasta tänä kesänä.

Vaikka Kaapon kanssa pyöräily alkoi sujumaan lähes itsestään, googlailin keväällä vinkkejä nimenomaan pyöräilyn opettamiseen. Eihän siihen hirveästi mitään vippaskonsteja ole, mutta muutamia juttuja kyllä jolla voi sitä helpottaa ja nopeuttaa:

Potkupyöräily on hyvää alkutreeniä

Viime vuosina todella suositut pienten lasten potkupyörät ovat loistava apu pyöräilyn aloittamisessa. Lapsi joka on hiffannut potkupyöräilyn oppii todennäiköisesti myös ajamaan myös polkupyörällä suht helposti. Potkupyöräillessä oppii hienosti pyörän kanssa tasapainoilun, joka on sama molemmissa pyörissä.

Älä käytä apupyöriä

Pyöräilyn opettelu kannattaa aloittaa ilman apupyöriä, sillä niiden kanssa tasapino ei harjaannu ja niistä voi olla enemmän haittaa kun hyötyä. Apupyörien kanssa ajaminen on aivan erilaista kun ilman, joten tämä vaihe on aika turha.

Paras ikä opetella ajamaan on noin 4-vuotiaana

Muista kuitenkin että kaikki lapset ovat erilaisia ja oppivat omaan tahtiinsa. Joku voi olla valmis ajamaan jo kolmivuotaana, joku vasta lähempänä kouluikää. Potkupyöräilyn voi kuitenkin aloittaa jo aiemmin ja tutustua pikkuhiljaa polkupyörään lapsen kiinnostuksen ja taitojen mukaan.

Mitä pienemmän lapsen kanssa polkemista treenaa, sitä hankalampaa alku on. Polkemista voi olla aluksi vaikea hiffata, etenkin jos lapsi ei ole nähnyt paljoa muita pyöräilijöitä tai kokeillut polkemista aiemmin. Polkeva liike ei tule luonnostaan, kuten vaikkapa kävely, joten sitä pitää treenata. Samalla lihakset kehittyvät ja sitä myötä myös polkemisesta tulee lapselle helpompaa.

kannattaa heti aluksi opettaa, että polkeminen tapahtuu aina aloittamalla etummisena olevalla polkimella. Jos polkemisen opettelu tuntuu liian haastavalta tai ikävältä kannattaa pistää se hetkeksi tauolle ja kokeilla vaikka muutaman viikon päästä uudestaan.

Valitse tarpeeksi pieni pyörä

Moni hankkii lapselle pyörän kasvunvaralla. Kuitenkin ajamaan opettelevan lapsen onhelpompaa oppia polkeminen mielummin vähän pienellä kun suurella pyörällä. Myöhemmin tarpeeksi iso pyörä on hyvä, sillä sitä on kevyempi polkea. Ajamaan opetelessa on kuitenkin tärkeää että lapset jalat osuvat kunnolla maahan ja että pyörä on tarpeeksi pieni ja että lapsen on helppo käsitellä sitä.

Harjoittele aluksi tasaisella

Paras paikka pyöräilyn harjoittelulle on tasainen ja laaja alue, kuten asfalttikenttä. Kuitenkin jos lapsella riittää voimaa jaloissa, voi ajamista harjoitella myös nurmikolla, jolloin kaatuminen ei satu yhtä paljoa. Nurmikolla ajaminen on kuitenkin huomattavasti raskaampaa, joten ihan ensimmäisillä kerroilla tai pienen lapsen kanssa kannattaa suunnata jonnekkin täysin tasaiaiselle, jossa ei tarvitse myöskään väistellä muita tai varsinkaan liikennettä.

Ole lapsen tärkein tuki (ja turva)

Paras paikka tukea pyörän päällä olevan lapsen tasapainoa on takana. Voit pitää pyörää pystyssä satulasta, mutta aluksi kädet lapsen kainaloiden alla voi tuntua hänestä turvallisimmalta. Älä myöskään petä lapsen luottamusta irroittamalla otetta ennen kun hän on valmis. Kun tasapaino alkaa löytymään voit pikkuhiljaa alkaa höllentämään otettasi ja päästämään pikkuhiljaa irti. Voit sopia lapsen kanssa että päästät hänet menemään itse tai juokset aluksi hänen rinnallaan.

Voit auttaa lasta hahmottamaan pyörällä tasapainoilua ohjaamalla häntä kainaloista pidellen ja kääntämällä sivulta toiselle. Näin lapsi oppii samalla kääntymistä ja pyörän hallintaa.

Kaatumista ei voi välttää

Omasta mielestäni lapselle kannattaa rehellisesti kertoa heti aluksi, että kaatumiselta ei voi etenkään harjoitellessa välttyä. Joissain vaiheessa lapsi tulee kaatumaan ja mahdollisesti satuttamaan myös itseään jonkun verran. Kaatumisista huolimatta on tärkeää saada positiivinen vire pysymään harjoittelussa.

Jarruttaminen

Jarrun käyttö on tietysti ensisijaisen tärkeä asia oppia. Useasti polkemaan opetellessa lapsi usein vahingossa aluksi jarruttaakin, joten sen oppiminen käy monella ihan vahingossa. Jos pyörässä on jalkajarrun lisäksi käsijarru, sen käyttöä kannattaa harjotella aluksi pyörää taluttaen. Muista myös näyttää lapselle mitä tapahtuu jos pelkkää käsijarrua käyttää äkkijarrutuksessa.

Älä pakota

Kuten aiemmin sanottu, pidä harjoittelu hauskana ja lapselle mukavana asiana. Kannusta positiiviseen sävyyn mutta hyväksy myös se, että lapsi ei välttämättä ole vielä valmis harjoitteluun. Älä hermostu, vaan yrittäkää mielummin myöhemmin uudestaan.

Miten teillä on opetettu lapset ajamaan, kuulostavatko nämä vinkit yhtään tutuilta? Vai onko teillä harjoittelu vielä edessä? Entäs kuinka monen lapsi on aluksi mennyt potkupyörällä?

Poikien Pelago Kiddo-pyörät saatu

Tein alkukeväästä listaa hankinnoista, jota vauvaa varten kannattaa tehdä. Omaa kokemusta itselläni on jo kahden lapsen verran ja on aina kiinnostavaa huomata, miten vaikka joku meille itsestäänselvä ja paljon  käytetty tavara on jollekin toiselle aivan täysi turhake – ja toisinpäin.

Nyt kun vauva saattaa saapua maailmaan ihan mikä lähiviikko tahansa, otin tarvikelistan uudelleen esille. Vauvahan nyt sinänsä pärjää alkuun, ainakin perjaatteessa, ihan vain tissillä ja muutamalla vaatteella. Mutta kun arkea alkaa alkaa tarkemmin miettimään, niin kyllähän moni asia helpottaa sitä aika paljon. Ensimmäiset päivät haluan myös muhia ihan rauhassa vain kotona vauvan kanssa, joten on kivempi myös hankkia mahdollisiman moni asia etukäteen eikä sitten säntäillä heti kaupoille.

Tämä yhdeksän kuukautta on mennyt todella nopeasti, vaikka alkuvuodesta vielä tuskailin sen hirveän pahoinvoinnin kanssa ja olin aivan varma, etten tulisi ikinä selviämään siitä. Tässä sitä kuitenkin ollaan vauva lähestulkoon valmiina, joten korkea aika myös aloittaa täällä kotona valmistelut.

Innostuin myös ajatuksena kasvivärjäyksestä, mutta en ole tehnyt asian eteen mitään. Kassillinen harsoja siis odottaa tuolla myös vielä värjäystään. En ole myöskään osannut päättää, että minkä värisiksi peppuharsot haluan ylipäätään värjätä.

Myöskään tutin käytöstä emme vielä ole ihan päässeet Oskun kanssa yhteisymmärykseen. Itse koen tutin hyvänä juttuna, kunhan sitä tarjoaa vauvalle vasta kun imuote on muuten kunnossa. Tiedän myös sen, etteivät kaikki vauvat edes huoli tuttia. Mutta jos huolii, on se mielestäni hyvä rauhoittaja silloin kun vauvalla ei oikeasti ole nälkä, mutta hän tarvitsee turvaa imeemisestä. Ymmärrän samalla myös sen kannan, että ei tuttia vauvalle.

Myöskään imetyksen onnistumisesta ei ole mitään takeita, etenkin kun minulle tehtiin viime syksynä rintojen piennnnysleikkaus, jossa myös osa rinnan hermoista ilmeisesti vaurioitui. Mietin aiemmin myös sitä, että haluanko edes leikatuilla rinnoilla yrittää imetystä, sillä jokainen imettänyt tietää ettei sen jälkeen paluuta entiseen terhakkuuten ole. Päätin kuitenkin, että yritän kyllä ja jos maitoa ei vaikka riitä, mikä on yleistä leikkauksen jälkeen, niin yritän ainakin osaimettää ja pumpata niin paljon kun mahdollista. Nämä ovat asioita joihin ei ihan hirveästi voi vaikuttaa, ainakaan näin etukäteen, mutta helpottaa kovasti jos kotoa löytyy varmuudeksi sitten tarvittavat välineet kuten se rintapumppu tai tuttipullo.

Itse olen varautunut muutamilla imetysrintsikoilla sekä liivinsuojuksilla. Lakanoita myös omaan sänkyyn voisi vielä ostaa ehkä yhdet, sillä muistelisin että perhepedissä niiden vaihtoväli etenkin aluksi on melko tiheä. Itseasiassa olen miettinyt myös koko sängyn päivittämistä hieman leveämpään, mutta tykkään niin paljon tuosta vanhasta että ehkä mennään nyt ainakin aluksi vielä sillä.

Kuten sanottu, vauva pärjää oikeasti hyvin pienellä määrällä mitään, mutta omaa arkea vauvan kanssa helpottaakseen monet näistä tarvikkeista ovat ainakin itselleni tärkeitä. Vauva ei myöskään välitä kodin muusta sisustuksesta, mutta silti minulla on kuitenkin paineet vielä saada pari seinää maalattua, laittetua lamppuja kattoon, hankkia sälekaihtimet, päiviettyä niin sohva kun ruokapöytäkin sekä saada vihdoin ja viimein makuuhuoneen vaatesäilytys kuntoon sekä poikien huoneen hyllyt seinälle.

Hommaa siis riittää vielä, virallinen äitiysloma alkaa muutaman päivän päästä!

Fabelabin tuotteet saatu Gerffer Groupilta