MITÄS MULLE

4/11/2015

Processed with VSCOcam with 5 presetProcessed with VSCOcam with 4 presetProcessed with VSCOcam with 5 presetProcessed with VSCOcam with 4 presetProcessed with VSCOcam with 6 presetProcessed with VSCOcam with 5 presetProcessed with VSCOcam with 2 presetProcessed with VSCOcam with f2 presetProcessed with VSCOcam with 5 presetProcessed with VSCOcam with 5 presetProcessed with VSCOcam with 5 presetProcessed with VSCOcam with 5 presetProcessed with VSCOcam with f2 presetProcessed with VSCOcam with f2 presetProcessed with VSCOcam with 5 presetProcessed with VSCOcam with f2 presetProcessed with VSCOcam with 5 presetProcessed with VSCOcam with f2 preset

Aina kun pysähdyn miettimään, että mitä mulle kuuluu, havahdun siihen miten kauhean nopeasti aika kuluu. Eletään jo marraskuuta ja vuosi alkaa lähentyä loppuaan. Juurihan se vaihtui! Loppuvuoden odotetuin tapahtuma, Joulu, piristää mieltä. Vaikka olenkin jouluihminen, olen kuitenkin vastustanut aina joulun hehkuttamista ennen joulukuuta. Eilen kuitenkin löysin itseni jo hypistelemässä jouluvaloja ja uusia piparkakkumuotteja. Tulossa on ensimmäinen joulu, jonka vietämme kotona. Aina muuten olemme olleet joku reissussa tai vuokranneet mökin tai olleet mummolassa. Tänä vuonna en halua lähteä minnekkään. Ellei sitten uusi Thaimaan-matka yhtäkkiä putkahtaisi sähköpostiin… :D

Rakkausrintamalla on tapahtunut sekavia asioita. Tinderiä on poisteltu ja ladattu taas takaisin. Yli vuoden kestänyt odotus erästä suhdetta kohtaan on myös päättynyt. Juuri kun olin aikeissa kertoa että täällä minä vielä odotan ja rakastan häntä, sain tietää että hänellä on jo uusi. Olisihan se ollut kiva kuulla se häneltä itseltään, mutta voinpahan sanoa tähän väliin taas sen mitä aina sanon. Vitun jätkät. Pareja itkuja lukuunottamatta olen ottanut jutun ihan hyvin. On tosin aika surullista, että koska pettymyksiä on ollut tässä niin paljon, etteivät ne enää edes oikein tunnu miltään. Vielä vuosi sitten olisin varmasti itkenyt peiton alla ainakin kaksi viikkoa putkeen tätä. Mutta ehkä minäkin pääsen nyt vihdoin jatkamaan tästä sitten omaa elämääni.

Olen muuten myös keksinyt rakkauden teorian. Tai sen on varmasti kekisnyt joku muu jo oikeasti aiemminkin, onhan aiheesta tehty Ashton Kutcherin tähdittämä leffakin, mutta kuitenkin. Uskon nyt vahvasti siihen, että rakkaus elämääni ei tupsahda hakemalla mistään Tindereistä ja ala heti inohimoisena loppuelämän rakkaustarinana, vaan joku hassu päivä vastaan astelee joku vanha tuttu. Joku johon olen törmäillyt vuosien mittaan, mutta silloin aika ei ole ollut vain oikea. Teoriaani tukee monen monta tapausta, niin ystävien kun omastakin elämästäni.

Koiran kanssa menee kokoajan paremmin. On tosi hyviä päiviä ja sitten vähän niitä kakkaisempia (kirjaimellisesti). Paola on todella fiksu koira, hän tietää miten minut saa heltymään, mutta tietää tasan myös mistä naruista vedellä, jotta hän minut raivon partaalle. Edelleen tuntuu pahalta se fakta, ettei hänestä voi koskaan tulla läheskään niin rakas tai tärkeä kun omat lapset. Mutta muuten puppy blues alkaa olla takanapäin. Nautin suunnattomasti jokapäiväisistä lenkeistämme. Paolla on myös jo uusi bestis, viisikuinen Taika-koira. Aika hauskaa, että ollaan tutustuttu sitä kautta, että Taika on Kaapon eskaribestiksen perheestä. Ollaankin ulkoiltu niin porukalla kun myös kaksin mammojen ja koirien kesken. Ja muutenkin koiran kautta todellakin saa uusia kavereita. Koko sinä aikana, kun ollaan tässä uudessa talossa asuttu, en ole tutustunut näin moneen naapuriin kun nyt tämän kuukauden aikana.

Lapset taas ovat olleet nyt jo yli viikon isällään. Koska isän luona on putkiremppa päällä ja evakkokoti on vähän kauempana nyt, oli tämä kätevämpää näin. Viikko on mennyt tosi nopeasti, mutta silti kaipaan jo lapsia ihan kauheasti kotiin. Sitä kuvittelee aina, että ehtii tehdä ihan kauheasti kaikenlaista kun lapset ovat poissa. Järjestää vintin, laittaa kirppiskamat myyntiin ja maalata kauan odotaneen seinän. Nämä kaikki ovat edelleen tekemättä, mutta Sons Of Anarchyssä olen tosin jo vikassa tuotantokaudessa.

Päällä on myös jonkinasteinen some-ähky. Kun muut snäppäävät koko elämänsä kaikelle kansalle, itse saatanat unohtaa puhelimen olemassaolon moneksi tunniksi. Olen huomannut myös että esimerkisi instan käyttäminen ja ylipäätään kaiken somen räplääminen on vähentynyt. Jotenkin siitä on silti vähän ahdistunut olo. Olen myös miettinyt blogin tulevaisuutta. Tuntuu että tämä junnaa nyt paikallaan, enkä tunne olevani kovinkaan inspiroiva. Mutta toisaalta, nyt on vain tällainen tasaisen arjen kausi, niin eipä sitä mitään hirveää ilotulitustakaan blogiin silloin ole antaa. Pitää vain itse koittaa olla stressaamatta, kuvailla vaan paljon (tätä likaista pimeää kotia ja harmaata luontoa) ja ottaa iististi. Niin se oma inspiraatiokin sitten taas löytyy. Hullua muuten myös se, että blogi täyttää kahden kuukauden päästä jo 5-vuotta!

Havahduin hiljattain myös siihen, että olen ollut myös reilun kuukauden täysin kasvissyöjä. Se on tapahtunut oikeastaan ihan vahingossa. Olen jo pidemmän aikaa syönyt todella kasvispainotteisesti, mutta lapsille sitten taas on niin paljon helpompaa keksiä liharuokia. Hyvin ovat pelkät kasvispöperötkin maistuneet ja kiva miten omat lapsetkin ovat jo tuon ikäisinä valveutuneita siitä. että miksi kasvissyönti on parempi. Eräs ilta ruokapöydässä tosin itkettiin, kun linssikeiton chilit olivatkin ihan supertulisia.

Eipä mulle siis tämän ihmeempää. Niin paitsi että eksyin tänä aamuna metsään! Siis miten uskomattoman huono suuntavaisto voi olla. Oltiin Paon kanssa vähän pidemmällä lenkillä keskuspuistossa ja teiden sijasta kujettiin metsäpolkuja ja rämeikköjä pitkin. Jossain vaiheessa en tullutkaan sille tielle mille luulin ja lähdinkin vahingossa kulkemaan aivan väärään suuntaan. Umpimetsää tietysti. Ketään ihmisiä ei näkynyt missään, puhelmesta oli akku lopussa ja alkoi tulla vähän creepy-olo. Pikkuhiljaa aloin kuulla että jossain kauempana on isompi tie ja lähdin suunnistamaan sinne. Olin kävellyt monta kilsaa ihan täysin väärään suuntaan. Vähän kyllä nauratti kun mietin hyppääväni ratikkaan, etten enää vain eksyisi kotimatkalla. Ensi kerralla otan kompassin mukaan.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

10 Responses to “MITÄS MULLE”

  1. Avatar Ss sanoo:

    Wait what, oot odottanut yli vuoden suhdetta? Miten tälläinen diili edes syntyy? ”Hei, katotaan vuoden päästä, jos sulle sopii!”
    Enivei, tsemppiä!

    • Minttu MAMI GO GO Minttu MAMI GO GO sanoo:

      Ei sentään mitään diiliä! Vaan paljon tekosyitä, odotuttamista, säätöä ja yksi sinisilmäinen rakastunut hölmö.

  2. Avatar camilla sanoo:

    Sinänsä hyvä, että nyt voit jatkaa eteenpäin, etkä turhaan jää mietttimään suhteesta ”mitä jos”..
    Itse tosin pelkään kuollakseni tuota tilannetta, että näen tai kuulen, että toisella on uusi nainen. Olen siinä pisteessä, että pillitn silmät päästäni ja näytän jyrän alle jääneeltä mopsilta. Kyllähän se tästä, päivä kerrallaan.

  3. Avatar Ansku sanoo:

    Kurja kuulla tästä parisuhdejutusta, vai pitäisikö sanoa parisuhteettomuusjutusta. Juuri juttelin yhden sinkkukaverin kanssa aiheesta. Tuntuu että miehet tosiaan on aika… no, paskoja? Missä kaikki hyvät nykyisin luuraa? Mä olen ollut jo niin monta vuotta pois ”parisuhdemarkkinoilta” että en ihan pudonnut kärryiltä mut en muista et silloin olis näin karuja juttuja kuullut. Tää on tätä hottikset-aikakautta kai?

  4. Avatar Villisilmä sanoo:

    Et ole yksin! Tänään Hesaria lukiessa osui silmään tämä juttu, ja sinä tulit mieleen (plus oma puppy blues vuoden takaa):

    http://www.hs.fi/elama/a1446521201629

    Sinuunhan tuossa varmaan viitataankin :) ”Luin pari viikkoa sitten blogijutun, jonka kirjoittajalla oli hyvin samanlaisia tuntemuksia kuin minulla kesällä…”

    Olet jo voiton puolella, huonot päivät vähenevät tuosta jatkuvasti. Joskus tulee pientä takapakkia, mutta se kuuluu koiran lapsuuteen. Niiden pitää parissa vuodessa käydä läpi koko aikuistumisen prosessi, joten tylsää hetkeä ei tule ja jokaisella temppuilulla on jokin suurempi tarkoitus. Ehkä Paolaa vielä sekoittaa se, kun välillä pojat kuuluvat siihen laumaan ja välillä eivät. Lapset voivat lisäksi antaa ristiriitaisia merkkejä koiralle, esim. aikuinen kieltää pentua jostain asiasta ja lapset samassa tilanteessa nauravat. Tämmöinen kaikki voi omalta osaltaan hieman hidastuttaa sitä oppimista, kun pentu on hieman hämillään, että mitähän tässä nyt pitäisi tehdä. Kärsivällisesti vaan, niin pikkuhiljaa hyvä tulee. Sulla tulee olemaan lopulta todella hyvähermoinen ja kaikkeen sopeutunut koira, kun välillä saa olla mukana lapsiperheen hulinassa ja välillä kahdestaan sinun kanssa.

    Pikku hiljaa pääset tuosta ajatuspinttymästä, että Paosta ei koskaan tulekaan yhtä tärkeää kuin pojistasi. Sehän on ihan normaalia (ja toivottavaakin), että ihmislapset menevät edelle. Ja mieti sitä, miten tärkeitä poikasi ovat sinulle. Vaikka koirasta ei tulisi niin tärkeää ja rakasta kuin omista pojistasi, niin ei se tarkoita etteikö koirasta tulisi silti todella tärkeä.

    Itsekin jouduin käymään tietynlaisen suruajan, kun tajusin, ettei uusi pentu voi koskaan olla yhtä tärkeä kuin edellinen oma koira oli. Olin niiiiiin pettynyt, ennen kaikkea itseeni. Mutta pääsin silti yli ja koirasta on silti tullut todella tärkeä, vaikkei ykkönen olekaan.

    Tosiaan koirathan ovat erinomainen tapa tutustua uusiin ihmisiin, myös niihin miespuolisiin ;) Eikun vaan Paon kanssa ihmisten ilmoille :D Tsemppiä sillekin saralle siis!

  5. Avatar sss sanoo:

    ”Kun muut snäppäävät koko elämänsä kaikelle kansalle, itse saatanat unohtaa puhelimen olemassaolon moneksi tunniksi.” Toi itse saatanat piristi mun päivää suuresti :-DD

  6. Avatar HANNA sanoo:

    Peukku kasvissyönnille! :) Ja niin, mua ainakin inspiroi kuvat siitä likaisesta ja pimeästä kodista ;)

  7. Avatar Dreidel sanoo:

    Mun mielestä on mukava lukea myös näitä tasaisemman arjen kuulumisia, virkistävän rehellistä tekstiä. Itse olen samassa elämäntilanteessa kanssasi, ja on lohdullista kuulla jonkun toisen ristiriitaisiakin ajatuksia elämästä, erosta, lapsista ja rakkaudesta. Blogisi tuntuu oikean ihmisen elämältä, ja siksi tuhat kertaa kiinnostavammalta kuin päälleliimattu luksus tai ikuinen hehkutus. Toki kaikesta mahdollisesta saa ja pitääkin iloita, mutta itse kaipaan myös syvyyttä ja pohdintaa. Kiitos siitä!

  8. Avatar Erlend sanoo:

    Tosi kiva että koiran kanssa on mennyt nyt paremmin. Muistathan kuitenkin, että ihan pienen pennun kanssa ei pitäisi tehdä kovin pitkiä lenkkejä – se vaikuttaa negatiivisesti pennun luuston ja lihaksien kehittymiseen! Mukavaa joulun odotusta koko perheelle!