Heinäkuussa

– söin noin 20 jäätelöä
– en saanut yhtäkään mansikkaa pakkaseen, vaikka lupasin itselleni tekeväni niin jo viime vuonna
– olin Ruisrockissa, enkä ole vieläkään uskaltanut katsoa tiliotettani sen jäljiltä
– näin superidolini ja esikuvani Lily Allenin
– en ostanut kertaakaan itse vessapaperia
– urheilin noin kaksi kertaa
– aloitin viljattoman ruokavalion noin kymmenen kertaa
– taisin tapella parhaan kaverini uuden poikaystävän kanssa
– leikkautin lyhyen polkkatukan
– hurhahdin tekokynsiin
– hurhahdin virkkaamiseen
– katsoin Girlsin viimeisen tuotantokauden ja itkin sen jälkeen ainakin puoli tuntia (no joo ja aikanakin)
– sain viettää upean viikon kaikkien sisarusteni kanssa
– reivasin aamukuuteen
– tajusin ikävöiväni ihmistä johon en tiennyt olleeni kiintynyt millään tavalla
– tajusin myöhemmin että ikävöinti oli jotain hormoonisekoilua
– olin helpottunut etten kertonut ikävöinnistäni tälle henkilölle
– uin kunnolla meressä moneen vuoteen
– lauloin karokessa Birtney Spearsiä ja Blood Hound Gangia
– vaivasin päätäni taas poikajutuilla – ei niitä vaan voi tajuta!
– tein kahdet Tinder-oharit
– kokeilin ekaa kertaa suppaamista ja haluan hurahtaa siihenkin (eli mennä uudestaan ja uudestaan)
– matkustin tokan kerran lasten kanssa kuukaudeksi ulkomaille (hullu ei opi ekasta kerrasta)
– kehittein uskomattoman hyvän Baileys-pirtelön reseptin
– googlasin keskellä yötä munuaistulehduksen oireita
– ostin rintsikat (inhokkipuuhaani)
– kävin hyvän keskustelun exän kanssa jonka seurauksena olo keveni ainakin kakskyt kiloa
– muutin mieleni uusista työkuvoista, tilalle keksin jotain vieläkin kivempaa
– mietin paljon tulevaa putkiremppaamme ja ahdistuin
– sain äidiltä etukäteissynttärilahjan (synttärit syyskuussa)
– olin lomalla (ja olen sitä vielä viikon!)
– olin paljon tekemättä mitään
– ostin kreisin kultaisen ananaspeilin
– taisin vahingossa luvata lapsille että meille tulee kissa (vaikka oikeasti haluaisin koiran)
– olin (taas) superylpeä hienoista ja lahjakkaista ystävistäni
– tajusin tuhannennen kerran miten naurettavan pieni maailma on
– toki koin taas kaikki maailman tunteet ja fiillikset; ikävöin, iloitsin, itkin, kyllästyin, hermostuin ja sitä rataa
– mietin ja analysoin ehkä vähän likaa kaikkea
– hyppäsin ainakin 15 pommia uima-altaaseen
– lähdin rannalta märissä uikkareissa ja näytti kun olisin pissannut housuun

Mitäs teidän heinäkuuhun?

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Tuossa kuukausi takaperin kerroin siitä miten Kaapolla yhtäkkiä alkoi päiväkotiin meneminen tökkiä ja pahasti. Hoitoon meno oli pelkkää itkua, surua ja ikävöimistä. Kaikki alkoi yhtäkkiä, puolen vuoden reippaan päiväkotiuran jälkeen. Nopeasti se alkoi vaikuttamaan kaikkeen, sillä asiaa itkettiin ja raivottiin jo edellispäivänä. EN HALUA MENNÄ PÄIVÄKOTIIN, TULEE NIIN IKÄVÄ, SIELLÄ ON KAMALAA, TULEE NIIN IKÄVÄ. Aluksi ajattelin että päiväkodissa on oikeasti niin kauheaa tai että siellä on sattunut jotain, mutta syy taitaa kuitenkin tosiaan olla tuo lapsen kova ikävä.

Kun kirjoittelin tästä ongelmasta sain teiltä todella paljon kommentteja. Kaapo täyttää parin kuukauden päästä viisi ja moni ajattelikin tämän vaiheen liittyvän ikään. Moni oli painiskellut samojen juttujen kanssa ja lapset olivat lähes poikkeuksetta samanikäisiä.

Meillä nopeasti tämä eroamisen ”pelko” ja siitä johtuvat itkut ja huudot kuitenkin vaan lisääntyivät. Enää se liity vaan päiväkotiin menoon vaan kodista toiseen siirtymiseen. Nykyään en voi myöskään edes viedä nopeasti roskia, vaikka ennen Kaapo halusi aina jäädä yksin pihalle tai kotiin kauppareissuni ajaksi.

Kun reilu vuosi sitten muutimme poiken isän kanssa eri osoitteisiin asumaan, meni kaikki paremmin kun olin ikinä osannut edes haaveilla. Lapset olivat alusta saakka reippaita ja menivät mielellään aina isälle ja palasivat hymyissä suin kotiin. Nyt on todella sydäntä raastavaa repiä paidan helmassa roikkuvaa itkevää lasta ja pistää väkisin isän matkaan tai vaihtoehtoisesti hakea lasta joka huutaa ettei tahdo tulla luokseni. Nämä tilanteet menevät onneksi nopeasti ohi, mutta ne 5-10 minuttia jolloin Kaapo itkee sydäntäsärkevästi tuntuvat ikuisuudelta. Myös se että puhun vaikka että ”huomenna menette sitten isälle” tai ”tahtoisitteko mennä mummille kylään” saavat aikaan huudon TULEE IKÄVÄ! Elvis on messissä menossa aina mihin vaan, hän ei onneksi ole (kop kop) alkanut matkimaan isoveljeä tässä asiassa.

Myös päiväkodissa itkut unohtuvat nopeasti, joskus en ole ehdes ehtinyt päiväkodin eteistä pidemmälle kun kuulen Kaapon jo leikkivän iloisena muiden mukana. Siksi olenkin ajatellut tämän olevan myös ainakin jossainmäärin huomionhakua. Silti haluan ottaa lapsen hädän ja ikävän tosissani, enkä vähätellä sitä. Aina sanomme että saa tulla ikävä, niin meillekkin tulee.

Rauhottumiseen olemme kokeilleet lähinnä lahjontaa. Päiväkotipäivän jälkeen Kaapo saa keksiä kivaa tekemistä. Se on ollut mitä vaan jäätelön syönnistä leffailtaan kotona. Päiväkodin jälkeen ei olla ikinä hötkyilty kapupunkiin tai kylään, vaan oltu rauhassa yhdessä kotona, mutta nyt olen yrittänyt olla eritysen paljon läsnä. Samaa olen tehnyt nyt myös aina kun lapset ovat tulleet isältä kotiin.

Henkisesti viime kuu on ollut melko raskas. Kuten aiemmassa postauksessa kerroin, että olen viime aikoina miettinyt paljon lapsia ja että miten ero ja kahden kodin välillä asuminen on vaikuttanut ja tulee vaikuttamaan heidän elämäänsä. Toki sitä vanhempana haluaisi vain että lapsilla on hyvä ja turvallinen olla sekä onnellinen elämä. Tietysti tällainen eroahdistusvaihe voi varmasti tulla lapselle kuin lapselle, oli kotiolot millaiset ja vanhemmat yhdessä. Mutta en silti voi olla ajattelematta että nyt ovat juuri käynnissä ne kriittiset vuodet joiden aikana lapsen voin pilata lapseni täydellisesti ja tehdä heistä tunnevammaisia psykopaatteja.

Noh, ehkä tässä kohtaa pitäisi pistää stoppi omalle hieman liian lennokkaasti laukkaavalle ajatuksenjuoksulle, ja vaan hyväksyä se että herkällä äidillä on herkkä lapsi jolla on jokin ihan normaali kehitysvaihe meneillään.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Olen lapsesta saakka tottunut syömään salaattien seassa muunmuassa voikukkia, voikukanlehtiä ja apiloita. Kesällä on kiva kun voi hyödyntää omasta pihastaan niin paljon ruoanlaittoon. Kapungissa asuessa vaikkapa apiloita ei kuitenkaan kannata kerätä. Täällä on kaikki tiet niin lähellä ja kasvit keräävät saasteita. Onnesani sitten keräsinkin mökiltä ison kassin puna-apiloita kotiinviemiseksi.

Puna-apiloista saa keiteltyä hyvää teetä, mutta ne sopivat tosi kivasti myös salaattiin niin hunajaisen makunsa kun ulkonäkönsäkkin puolesta. Olempa kuullut niistä tehtävän myös leipääkin. Päätin tehdä ekaa kertaa ihan itse apiloista fetasalaattia.

Toki tiesin että niissä voi olla pieniä ötököitä ja ne pitää putsata, mutta järkytys oli suuri kun laitettuani kukat kulhoon, kömpi niiden joukosta hetkessä kymmeniä pikkuötököitä. Pienen pieniä mustia kärpäsiä, punaisia hämähäkkejä ja lopulta isokokoinen punkki! Hyi yrjööööö. Pesin ja linkosin, pesin ja linkosin ja tarkkailin kukkia ja lopulta vielä pakastin niitä jotta kaikki ällöttävät ötökät lähtisivät. Nukuin yön tosi huonosti kun kokoajan jostain kutitti ja kuvittelin sängyssäni olevan apiloiden mukana tulleita ötököitä.

Päätin kuitenkin tehdä salaatin. Suurimman osan kukista heitin pois, mutta muutaman laitoin salaatin joukkoon. Mutta en vain pystynyt. Ällötti niin paljon, etenkin se punkki. Kukat olivat hetken koristeena salaatin päällä mutta saivat sen jälkeen matkata suoraan biojätteeseen. Vähän harmitti, mutta otan ruokani mieluiten ötököttömänä kiitos. Jatkossa taidan itse pysyttellä vain yrteissä joihin öttömöttiköiset eivät samalla tavalla pesidy, tai annan jonkun muun hoitaa putsaamisen. Puna-apiloita tuskin pistän suuhuunki kuitenkaan hetkeen, vaikka ne muuten hyviä ovatkin.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Katteluksen tila Karjalohjalla on lapsiperheen ylläpitämä ihana viihtyisä tila jossa saa vapasti mennä käymään. Rapsuttelemaan eläimiä, leikkimään tai vaikka käväistä muutaman päivän viikossa auki olevassa perheen pitämässä kahvilassa.

Meidän mökki oli ihan tilan lähellä, kivan lenkkimatkan päässä, joten käytiin siellä aika monesti. Tilalla on myös tosi kiva leikkipaikka – iso vanha talli jossa vaikka mitä leluja sekä vanhjen tavaroiden näyttely.

On ihana nähdä miten eläinrakkaita myös omat lapset ovat. Mielestäni se on tosi hieno piirre ihmisessä ja kertoo paljon jos tykkää ja arvostaa eläimiä.

Jos siis liikutte Karjalohjalla päin niin suosittelen käväisemään tilalla! Siellä hevosia, poneja, kissoja, koiria, possuja, kanoja, kukko, lampaita ja pupuja.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Yhteistyö Elovenan kanssa

Mökillä menossa mukana oli neljä vauhdikasta poikaa ja kun säät eivät hirvästi hellineet oli mökissä välillä tunnelma vähän liian katossa, pojat kun purkivat energiaansa riehuen. Teki kyllä hyvää kerran päivässä ne hetket, kun pienimmät pojat menivät päikkäreille, isommat rauhoittuvat lukemaan tai katselemaan ohjelmia ja aikuset saivat hetken hiljaisuuden. Silloin oli ihana keittää kahvit ja käärityä viltin alle lukemaan tai istua kuistille katselemaan sumuista järveä.

Olen yrittänyt vältellä turhia herkkuja, jättää karkit, suklaat ja muut pois – aika hyvin siinä onnistuneenakin. Elämä vaan kävisi turhan tylsäksi ja mauttomaksi jos ei aina välillä sallisi itstelleen vähän herkkujakin. Herkuistakin olen yrittänyt valita usienmiten niitä vähän parempia vaihtoehtoja. Mökille mukaan pakkasin paketin Elovenan uusia karpalo-kinuski kaurakeksejä.

Olen tykännyt tosi paljon tästä alkuvuodesta alkaneesta yhteistyöstä Elovenan kanssa. Olemme päässeet testamaan uutuustuotteita ensimmäisten joukossa ja löytäneet paljon suosikkituotteita jotka ovat käytössä arjessamme lähes päivittäin. Kiva uutuus on juurikin olleet nämä keksit, jotka erilaiseten makujen puolesta sopivat niin välipaloiksi kuin vaikkapa herkuksi kahvin kanssa. Näissä suomessa valmistetuissa runsaskuituisissa kekseissä yhdistyy paahteisen kinuskin ja raikkaan karpalon maku.

Koska me tosiaan olemme tykänneet uusien Elovena-tuotteiden testaamisesta ajateltiin myös tarjota teille siihen mahdollisuus! Arvomme kolme Elovenan tuotepakettia kaikkien tähän postaukseen kommentoineiden kesken! Kertokaahan vaikka mikä on oma vähän ”parempi” lempiherkkunne? Arvon voittajat maanantaina 7.7.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.