Veljeni kävi yhtenä päivänä tällä viikolla hakemassa pojat hoidosta, kun en itse ehtinyt. Koska hänellä oli puhelimesta akku lopussa, sovimme paikan ja ajan mihin hän pojat toisi.

Ollessani sovitusta kymmenen minuuttia myöhässä, huokaisin helpoituksesta, koska hekään eivät olleet vielä tulleet.
Puoli tuntia sovitun ajan jälkeen olin vielä ihan ymmärtäväinen, omaammehan samat myöhästymisgeenit. Neljänkymmenen minuutin kohdalla aloin jo vähän tuskastua. Tunti sovitun ajan jälkeen Linnanmäeltä lampsi iloinen joukko, suupielet jäätelössä ja iso pehmo kainalossa. Oli tainnut olla aika kivaa.

_{Kuvat Tommi Mäntysalo}

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

En tiedä onko tämä(kin) joku iän mukanaan tuoma juttu, mutta syksy on hyvää vauhtia kiilaamassa lempparivuodenaikani, kesän, ykköspaikalle. Syynä saattaa toki olla myös se, että muutimme alkuvuodesta tänne vehreimmille aluille keskuspuiston tuntumaan ja nyt toki koirankin kanssa on noita metsiä ja puistoja tullut koluttua ihan urkakalla. Oli sitten satanut tai paistanut, niin en ole voinut olla päivittäin huokailematta, että kun on vaan niin kaunista. Niin mielettömät värit ja tunnelma. Vau.

Harmi että tätä ei kestänyt kauempaa. Oli upea kulkea värikkäiden lehtien sateessa, mutta nyt puiden oksat ovatkin jo ihan paljaat. Koitan tankanta vielä viimeiset värit mieleen, ennen kun pimeys ja harmaus valtaa katukuvan taas moneksi kuukaudeksi. Mutta siis hitto kun on ollut kaunis syksy. Ihan mieletön.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.