IMURI JOKA SOPII SISUSTUKSEEN

4/05/2021

Meidän vanha varsi-imuri alkoi reistailemaan jo pari vuotta sitten ja siitä saakka olen haavaillut uudesta. Viime vuoden loppupuolella päätin sellaisen vihdoin ihan oikeasti hankkia ja vertaillessani malleja huomasin, ettei niistä löytynyt juuri yhtään kuluttajien omia käyttökokemuksia.

Nyt kun meidän imuri on ollut käytössä melkein puolisen vuotta voisin kertoa omani. Kyseessä ei siis ole yhteistyö, vaan olen imurin itse ostanut, enkä saa tämän kirjoittamisesta mitään hyötyä – kiva kuitenkin jos voin auttaa jotakuta toista omilla imurikaupoillaan!

Oma budjettini uuteen varsi-imuriin oli muutama sata euro, tuntui järjettömältä maksaa yhtään enempää, koska meillä on muuten ihan hyvä tavallinen imuri. Lisäksi meidän edellisen varsi-Dysonin teho oli alkanut hiipumaan parin vuoden (runsaan) käytön jälkeen, joten tiesin ettei edes kallis hinta välttämättä tarkoita tässä tapauksessa paljoakaan.

Hinnan ja laadun lisäksi toivoin myös löytäväni imurin, joka näyttäisi kivalta, sillä se saisi olla esillä helposti käden ulottuvilla. Ja sellainen löytyikin, täydellisesti kodin sisustukseen sopiva varsi-imuri, Roidmi S1E, joka on voittamiensa muotolupalkintojen lisäksi osoittautunut onneksi myös käytössä ihan kelvoksi kapistukseksi.

Meillä varsi-imuri on käytössä yleensä silloin, kun pitää nopeasti imuroida suurimmat villakoirat sängyn alta, putsata leivänmurut keittiön lattialta tai siivota eteiseen varisseet hiekat. Imuteho on tässä mielestäni hyvä, mutta isommat siivoukset on silti tehokkaampaa hoitaa tavallisella imurilla. Varsi-imurin ansiosta kuitenkin vähän harvemmin.

Imurin akun teho on ollut myös yllättävän hyvä, perustasolla imuroidessa tällä ehtii kyllä hyvin käydä pintapuolisesti ihan koko reilun 90 neliöisen asuntomme nurkasta nurkkaan läpi. Perustason imun lisäksi tässä on ”turbotaso”, eli voimakkaampi imu, joka on hyvä vaikka eteisen matolla, mutta myös kuluttaa akkua nopeammin. Valmistaja lupaa akun kestävän 40 minuuttia perustasolla ja 10 minuuttia tehotasolla – ja se on mielestäni pitänyt hyvin paikkansa.

Pyörivässä imuritelassa on niin harjaset että kumiset telat, jolloin sen sisuksiin saa lattialta tai matolta  imettyä helposti niin hiekan, pölyn, pikkukivet, hiukset, karvat, pompulat ja pikkulegotkin… Parasta on, että lähes kaikki imurin osat ovat irrotettavia että vesipestäviä. Pölysäilö on kooltaan 0.4l ja ainakin meillä se täyttyy yllättävän nopeasti – mutta on tosiaan myös tosi helppo ja kätevä tyhjentää sekä pestä.

Imuri on myös niin kevyt ja helppo käyttää, että ollaan saatu lapset entistä enemmän mukaan siivoukseen. Meidän tavallinen imuri sijaitsee vähän hankalasti siivouskaapin hyllyllä, joten sen esiin ottamiseen tarvitsee aina aikuisen. Varsi-imurin paikka on taas keittiön nurkassa, jossa se seisoo seinään tarralla kiinnitettävän huomaamattoman ja pienen magnettitelineen avulla latauksessa.

Tämä meidän imuri on tosiaan S1E -malli ja sen hinta oli puolisen vuotta sitten alessa muutaman euron alle 200 euroa (norm noin 250e). Hiljattain tilalle tuli R10 -malli, joka on ilmeisesti vain päivitetty versio, eikä sinänsä eroa tästä muuten kun vain tuon mallinimen perusteella.

Itse suosittelen varsi-imuria niin sanotuksi kakkos -tai arki-imurikisi etenkin lapsi ja lemmikkiperheisiin – eli kun joka päivä päivä pitää jostain vähän putsata. Itse en lähtisi siivoamaan isoa asuntoa pelkästään tällä (ainakaan kerralla, koska säiliö täyttyy nopeasti ja akku saattaa loppua kesken), mutta jos asuu vaikka yksiössä, niin tälläinen kapistus riittää oikein mainiosti!