En nyt sanoisi että olo olisi yhtään energisempi vihdoin väistyneen kaamoksen jälkeen, mutta keväinen jo pitkälle iltaan viipyilevä valo on antanut jälleen inspiraatiota valokuvaamiseen. Rakastan sitä tunnetta, kun jopa leivänmuruset pöydällä näyttävät kaunissa valossa eritysen kuvaukselliselta ja ennenkaikkea sitä, kun pimeän kauden jälkeen sitä tarttuu taas ihan erilaisella fiiliksellä siihen kameraan. Sitä miten helpolta ja luonnoliselta se taas tuntuu, kun valoa tulvii kaikkialta.

Olen aina tykännyt taltioida kaikista eniten niitä arjen ihan tavallisia hetkiä. Kuten tässä, lapsia syömässä valmistaikinaan tehtyä rahkapiirakkaa. Ei mitään sen ihmeempää, mutta silti juuri siinä hetkessä koko maailmani.

Joku sanoi minulle joskus, ettei hetkessä pysty elämään tai olla täysillä läsnä kameran läpi. Olen täysin eri mieltä. Ehkä se riippuu myös ihmisestä, mutta nimenomaan juuri sen hetken taltoiminen ja kaiken muun ympäriltä poisjättäminen on mitä parhain tapa asettua siihen hetkeen ja unohtaa kaikki muu. Se riippuu varmaankin paljon myös siitä, kuinka paljon kuvaa. Jos kuvienotto tapahtuu itsestään, miettimättä, kuten minulla, on helppo keskittyä vain siihen itse tilanteeseen. Kamera ikäänkuin räpsii silloin itse automaattisesti.

Ja kun kameran laskee käsistään, on  jo valmiiksi laskeutunut siihen hetkeen ja sulkenut kaiken muun pois. Voi vaan istua alas ja syödä piirakkaa. Unohtaa sen aiemmin viikolla aloitetun sokerilakon, koneessa odottavat pyykit, lukemattomat sähköpostit, puhumattakaan maailmantilanteesta. Nauraa vain piirakanmuruja pöydältä suullaan imuroiville lapsille ja tuntea vadelman kirpeyden suussaan, kunnes ulkona alkaa yhtäkkiä hullu raekuuro ja kaikki haluavat rynntätä parvekkelle sitä ihmettelemään.

Nämä kuvat ovat keväiseltä mökkiviikonlopultamme, mutta yhtenä aamuna meillä olikin siellä talvi. Siinä on puolensa, kun taapero herättää heti kuuden jälkeen, silloin ehtii nimittäin elää hetken muuten skippaantunutta vuodenaikaa. Mökkiä ympäriöville pelloille oli yön aikana syntynyt kaunis kuura ja koska aurinko nousi hiljalleen pienen pilviverhon takaa, ehdimme mekin aamukävelyllämme vielä sitä ihastelemaan. Sitten pilvet kaikkosivat, aurinko tuli esiin ja hetken päästä olimmekin taas keskellä vihreää kevättä.

– ainakin 3/4 perheestä osaa jo osua pussiin / pönnttöön / ämpäriin
– luomumustikkamehusta
– 10 kg kuivaavasta pyykinpesukoneesta
– tiedossa olevasta hyvästä ja edullisesta mattopesulasta
– kahdesta vessasta
– huumorista
– raikkaasta pakkassäästä
– kaupasta löytyneestä suht luonnollisen ja miedon tuoksuisesta, ilman klooria desinfioivasta pesuaineesta
– kirjoista
– reippaista lapsista
– pho keiton erillisessä astiassa tulevasta liemestä
– siitä, että se menee nopeasti ohi
– ihanasta ördäävästä perheestäni

Arki-sarjassa julkaistaan vuoden joka viikolta arkisia tapahtumia, jotka ovat tallentuneet puhelimeen. Viikko 4.

Aurinko – tämä aihe ansaitsee useamman kuvan. Ihana aurinko on paistanut tällä viikolla monena päivänä ja antanut taas ihan uudenlaista puhtia arkeen. Lasten kanssa ollaan vihdoin päästy ulkoilemaan myös muutenkin kun pilkkopimeällä. Kaikki näyttää kotonakin niin paljon kivemmalta auringon valaisemana, jopa kaaos. 

Uni – kun sänky näyttää aamulla tältä, kertoo se, ettei yö ole sujunut ihan toiveiden mukaan. Viikkoon on mahtunut hyviä ja huonoja öitä ja aivan liian aikaisia herätyksiä. 

Palkkiopullalla – pojat toimivat tunnin ajan kuvausapunani ja pääsivät palkkpullalle kahvilaan. 

Ei saa kiivetä! – tarvitseeko sanoa enempää. No sen verran voin kertoa, että osa tuoleistamme majailee nykyään parveekkeella. 

Vanhemmat postaukset:
Arki 1 & 2
Arki 3

Arki-sarjassa julkaistaan vuoden joka viikolta arkisia tapahtumia, jotka ovat tallentuneet puhelimeen. Viikko 3.

Muutto – Kahdeksan vuoden asumisen jälkeen äitini muutti ja minä kävin pikaisesti vähän auttelemassa. Vaikka uusi koti on ihana ja ihan lähellä vanhaa, iski itsellenikin pieni haikeus. Kai ne muutokset tuntuvat aina vähän sillä tavalla.

Päikkärit – Kotivanhemmuuden etuja on nukkua päiväunet silloin kun lapsikin nukkuu. Itsehän en tästä edusta juurikaan pääse enää nauttimaan, sillä työskentelen päivisin ja mies hoitaa lapsen. Mutta eräs päivä olin niin poikki, etten voinut muuta kun kömpiä peiton alle. Taapero nukkuu parvekkeella vaunuissa, joten hänet kuulee paremmin sohvalta.   

Tekemistä – tällä viikolla on puhuttanut pitkään jatkuneet tylyn harmaat ja sateiset säät sekä jatkuva pimeys. Ollaan yritetty keksiä paljon kaikkea tekemistä taaperolle (ja meille), ettei arki tuntuisi niin tylsältä ja aina saman toistolta. Vesiväreillä maalaaminen on hitti. 

Viikko 1 & 2