Isona minusta tulee taiteilija.
Lempiharrastukseni on askartelu ja piirtäminen.
Lempibändini on Hevisaurus!
Suosikkiaine eskarissa on  ruututehtävät, joissa piirretään mallista.
Näitä kieliä osaan puhua: suomea, ranskaa, englantia.
Kivointa maailmassa on olla sisällä kun on kylmä.
Kaikkien inhottavinta maailmassa on no tietty kun tahdotaan joku uus peli ja sit saadaankin joku ihan toinen.
On kivaa olla lapsi koska saa aina juhlia synttäritä ja saa lahjoja.
Aikuiset ovat ihan sika hulluja, sillä kun ne sanoo välillä ihan eri asioita mitä ne tekee.
Isoveli on tosi kiva kun se huoltehtii musta.
Kuusivuotiaana on kivaa kun voi näyttää kahdella kädellä iän.
Pikkuveljenä olen meidän perheen lemmikki.
Lempiohjelmani on Ninjago.
Säästän rahaa että voin ostaa pleikka nelosen.
Kerään legoja.
Lempiruokani on kalapuikot ja ranut ja herneet ja perunamuussi ja broccoli ja valkosipuli ja sipuli.
Ihmisiä on olemassa koska että olisi elämää ja hapelle olisi käyttöä.
Talvella haluan tehdä lumiukon ja lumisotaa.
Kesällä haluan vain keinua ja piirtää – talvesta.
Haluaisin nyt syödä jäden.
Toivon Joulupukilta Mindcraft-jutun jossa on Steve ja sen kaveri ja vedenalainen pyramiidi ja kaksi vartijaa.
Matkustaisin mieluiten Espanjaan.
Siellä uisin meressä, kattoisin kuolleita meduusoja rannalla ja pelaisin pleikalla.
Haluaisin että että Marsiin voisi matkustaa viikonloppureissulle ja että sen voisi yhdistää maapalloon ja että sinne voisi mennä ilman happea.
Unelmien syntymäpäiväni olisi semmonen missä saa syödä 30 kakkua ja nakinsyöntikilpailut ja ja hirvee kasa kolikkoja, joku zinziljoonaa.
Terveisiet blogin lukijoille: heiiii blogin lukijat, mulla heiluu jo hammas ja mä oon jo kuus!

Ostin alukeväästä hyvästä tarjouksesta lennot itselleni ja pojille Bankogiin. Tarkoitus oli lomailla reilu pari viikkoa kolmistaan silloin kun lyhentyneet päivät ja tummanharmaat sadesäät painaisivat mielen ja jaksamisen alas täällä kotosuomessa.

Suunitelmissa oli matkustaa rauhalliselle saarelle jossa olisi vain silminkantamattomiin valkoista hiekkaa ja turkoosia vettä, käydä melomassa kajakeilla hienoissa tippukiviluolissa, ihailla värikkäitä kaloja ja koralleja, kiivetä ylös viidakkoon ja uida vesiputouksen alla apinoiden hyppiessä vieressä, nähdä ihmeellinen suurkaupunki valoineen ja kuuluisine temppeleineen, uida pilvenpiirtäjän katolla olevassa uima-altaassa ja ostaa iltatorilta erikoisia herkkuja. Tarkoitus olisi lähteä kolmen viikon päästä, enkä voi uskoa tätä, mutta vaikuttaa kovasti siltä ettemme pääsekkään lähtemään.

Keväällä lentoja ostaessani minulla toki oli tiedossa viimeistään syksyn alussa koittava leikkaukseni. Olin kuitenkin luottavainen, että jos en saisi peruutuspaikkaa jo ennen kesää, minut leikataisiin kuitenkin hoitotakuun puitteissa viimeistään elokuun alussa. Jotenkin tuossa loppukesän häähulinassa koko leikkaus unohtui kokonaan, enkä osannut ihmetellä viivästynyttä leikkausaikaa kunnes se vihdoin tuli viikon varoituksella.

Vielä tässäkin vaiheessa suhtauduin optimistisesti että pääsisimme silti lähtemään matkaan. Kuitenkin, kuten jo aiemmin kerroin, parantumiseni kanssa on ollut vähän ongelmia. Haavat aukeilevat jatkuvasti kun ihosta puskee ulos sulamattomia tikkejä. Lisäksi vasemman rinnan alla on ollut jo muutaman viikon ajan peukalonpään kokoinen erittävä avohaava joka ei jostain syystä vain mene umpeen.

Kivut alkavat olemaan jo hyvin kurissa, mutta haavojen takia minun täytyy silti ottaa rauhassa. Tulehdusriski avonaisten haavojen takia on myös suuri. En voisi reissussa uida ollenkaan meressä tai uima-altaassa, suihkustakin voi hyvin saada jonkun pöpön. Olisi kauheaa sairastua ja olla samalla vastuussa yksin lapsista.

Hidas toipuminen on ottanut koville, mieli on ollut vähän maassa, eikä tämä matkan peruuntuminen ole yhtään auttanut asiaa. Vaikka samaan aikaan murehdinkin, että miten voin muka olla reilu kaksi viikkoa erossa Oskusta, niin olisi silti ollut aivan ihana lähteä. Aurinkoterapia ja pari uutta pisamaa olisivat piristäneet aikalailla.

Ensi vuonna sitten uusi yritys!

Kaupallinen yhteistyö Specsavers – Anna hyvän näön kiertää

Etsin toissapäivänä vanhaa aurinkolasikoteloani, mutta löysinkin jotain ihan muuta – nimittäin ihan ensimmäiset silmälasini! Olin yhdeksäntoistavuotias saadessani ekat lasini, eli 12 vuotta sitten. En tiedä mitä silloin ajattelin kehyksiä valitessani, ne ovat nimittäin kirkkaanpunaiset, linssit ovat sellaiset suorakulmion malliset, sangat ovat paksut  ja niiden sisäpuoli on leopardikuvioitu.  Samaan sysyyn löysin myös kahdet muut unholaan jääneet lasini sekä pienen kenkälaatikollisen aurinkolaseja.

En ymmärrä miksi olen moisia säilönyt, mutta luulen että aika monella muullakin likinäiseöilla saattaa löytyä kaappien perältä moisia aarteita. Silmälasejakin voi ja kannattaa kierrätää eikä jättää kappiin pölytyttymään. Yhdeksättä kertaa järjestettävässä Specsaverisin Anna hyvän näön kiertää -kampanjassa suomalaisten vanhoja silmä- ja aurinkolaseja viedään apua tarvitseville Tansaniaan.

Tähän mennessä yli 30 000 tansanialaista on saanut aiempien Specsaversin kampanjan kautta apua näköongelmiinsa. Ja tosiaan suurin osa maailman näköongelmista onkin korjattavissa ihan vain pelkillä silmälaseilla. Apua tarvitaan edelleen, erityisesti plus -ja lasten silmälaseista on pulaa.

Jos teiltä löytyy kotoa vanhoja silmälaseja nyt on oiva tapa laittaa ne eteenpäin ja antaa hyvän näön kiertää. Kampanjan aikana, eli lokakuun loppuun saakka, voi vanhat silmä -ja aurinkolasit käydä viemässä lähimpään Specsavers-optikkoliikkeeseen. Sieltä ne jatkavat uusille omistajilleen Tansaniaan. Samalla voi hakea vaikka insiraatiota uusiin laseihin.

Tämänlaiseen kampanjaan on tosi helppo osallistua ja tehdä samalla hyvää ja antaa apua sitä tarvitsevalle. Kaikki me joilla on huono näkö tiedämme, miten paljon mukavempaa on nähdä maailma tarkasti. Huono näkö kun aiheuttaa helposti silmien väsymystä ja päänsärkyjä, joten jos tällä tavalla saa autettua uusia laseja tarvitsevaa niin varmasti moni meistä on valmis vahnat rillinsä lahjoittamaan. Halutessaan voi vielä jälkikäteen katsoa, että kenelle Tansaniassa vanhat lasit menivät.

Minun kuvissa näkyvät lasit on keväällä Specsaversissa kaupallisen yhteistyön merkeissä saadut. Olin jo pitkään haaveillut kevyistä pokista edellisten mustien paksujen lasien vastapainoksi. Nämä ihanat ruusukultasankaiset lasit löytyvät Kylie Minoguen suunnittelemasta mallistosta.

Olet kerrankin ajoissa lapsen synttärikutsujen kanssa. Käyt erikseen ostamassa kartonkeja ja tarroja. Milloinhan viimeksi olet ehtinyt kutsua lapsen kaverit ihan oikeilla kutsuilla tekstarin sijasta? Saatikka sitten itsetehdyllä korteilla. Taittelet kartongit, kirjoitat kymmenen korttia käsin, liimailet kymmeniä pikkuruisia tarroja koristeeksi, suljet kortit kirjekuoriin ja annat lapsen mukaan kavereille jaettavaksi. Paria tuntia myöhemmin tajuat että korteissa on väärä päivämäärä, viikko liian aikaisin.

Tässä uudessa parisuhteessa ja yhteiselossa olen oppinut kaikenlaista uutta itsestäni. Yksi näistä liittyy ehkä lievään neuroottisuuteeni asioiden yksinkertaistamisesta. Olen toki välillä aiemminkin kuullut jotain kaverilta ohimennen kommenttia vaikkapa kotimme valkeudesta tai minimalistisuudesta, mutta nyt vasta olen tajunnut että minussa saattaa tosiaan olla toisen silmissä vähän hassuja piirteitä. Niitä ovat esimerkiksi:

– Käytän vain mustia vaatteita
– Käytän vain hiusteni väristä pompulaa
– Minulla on ovellinen ”liian värikkäiden astioiden kaappi”, kun kokovalkoiset saavat olla esillä avohyllyillä
– Kaikki pyyhkeemme ovat samanlaisia harmaita
– Rakastan vaaleanharmaita pellavalakanoitani ja pesen ne aina aamulla jotta saan ne taas illaksi takaisin käyttöön
– Lapset eivät saa ripustaa takkejaan tai jättää kenkiään eteisen naulakkoon, vaan ne pistetään piiloon komeroon
– Olen maalannut kylpyhuoneen patterin, pöytätason, säilytyslaatikon sekä pesukoneen vesiletkun samalla värillä kun seinä, jotteivät ne erottuisi
– Ostan myös shampoot ja hoitoaineen samaan sävyyn kylpyhuoneen kanssa, kaikki muu on piilotettuna kaapissa
– Siedän printtejä ja kuoseja ainoastaan lasten vaatteissa
– Keittiön valaisinta lukuunottamatta kaikki kotimme lamput ovat pelkkiä johtoja joissa on polttimo
– Piilotan tavaroita kaappeihin

Parisuhteen myötä sietokykyni on kuitenkin kasvanut huimasti ja olen pistänyt merkille myös seuraavat asiat:

– Tykkään tosi paljon mieheni ei niin minimalistisesta kodista
– Hyväksyn sen että mieheni toi meille puna-kelta-oranssin pyyhkeen, jotta tunnistaisi omansa kaikkien niiden harmaiden joukosta
– Olen alkanut välillä käyttämään myös musta-valko ruudullisia petivaatteita
– En kuole jos eteisen naulakossa roikkuukin viisi eriväristä takkia
– Kahvi maistuu ihan samalta valkoisesta ja raidallisesta kupista juotuna

En koe minimalistisuuden haittaavaan mitenkään elämääni. Päinvastoin, sillä parasta siinä kuitenkin on se, että siivoaminen on tosi paljon helpompaa. Kun reilu kaksi ja puoli vuotta sitten muutimme tähän asuntoomme karsin ihan hieveästi tavaraa pois. Tässä asunnossa oli myös kolmekymmentä neliötä enemmän tilaa kun entisessämme. Maalattuani lattiat valkoiseksi ja kantaessani vanhan asunnon kalusteet sisään, tajusin että juuri näin haluan elää. Niin että ympärillä on tilaa ja että se tila on selkeä.

Uskon että liittyy myös siihen, että olen teinistä saakka ollut melkoisen sotkuinen. Voi niitä aikoja kun huoneeni lattiaa ei näkynyt ollenkaan. Nyt voin toteuttaa itseäni edelleen samalla tavalla, jättää vaatteeni röykkiöön tuolille ja tiskit hujan hajan pöydälle kun kaikki kuitenkin näyttää silti harmooniselta, eikä tavaraa loppujen lopuksi ole edes niin kovin paljoa leviteltäväksi.