Maaliskuussa

– Kävin kaksi kertaa kirjastossa
– Kävelin paljon keskuspuistossa
– Kuuntelin kolme äänikirjaa
– Ostin lennot kesäksi Espanjaan
– Tunsin jo selvästi vauvan liikkeet
– Maha kasvoi paljon
– Saimme tietää vauvan sukupuolen
– Ostin kotidopplerin, jolla voi kuunella vauvan sydänääniä
– Olin melkein kaksi viikkoa yksin poikien kanssa, Oskun ollessa laskettelemassa
– Maalasin Lundiaa
– En saanut juuri mitään aikaan kotona (purkamattomia laatikoita on edelleen)
– Oltiin poikien kanssa kaksissa kuvauksissa
– Söin aivan liikaa ulkona tai tilasin ruokaa kotiin
– Ostin liian kalliita asioita (kuten tonnin vaunut, ruokapöydän ja ne lentoliput)
– Join elämäni ekan ja vikan matcha-laten
– Kävin joogassa
– Hankin uusia äitiysvaatteita
– Testattiin ekaa kertaa meidän taloyhtiön sauna
– Minulla oli ikävä sokerointi-kokemus (olen kuulemma niin karvainen :D)
– Minulla oli myös hyvin kivulias sokerointi-kokemus (hitto että se tekee kipeetä raskaana ollessa)
– Sain komean mustelman sisäreiteeni
– Kävin hammaslääkärissä
– Hamstrasin vauvanvaatteita
– Itkin hormoonipäissäni milloin mistäkin
– Unohdin lompakon kolme kertaa kotiin
– Olin vielä päivittäin pahoinvoiva, mutta en enää oksentanut juurikaan
– Olin aika nuutunut ja jouduin nukkumaan päikkäreitä
– Hukuin sähköposteihin
– Melkein vietettiin bestikseni babyshowereita (miten kivaa saada vauvat samana vuonna!)
– Yritin syödä terveellisesti ja onnistuin siinä semihyvin
– Näin ihan liian vähän kavereitani
– Poltettiin ekaa kertaa meidän takkaa, se ei mennyt hyvin (piti repiä palovaroitin katosta)
– Istuin ekaa kertaa meidän parvekkeella
– Haaveilin jostain ihanista drinkeistä
– Olin innoissani kun aurinko lämmitti mielen lisäksi myös selkää

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ – BOOKBEAT

Jos minuun törmää kadulla, voi olla aika varma että minulla on kuulokkeet korvilla. Aiemmin kuuntelin aina musiikkia, mutta nykyisin olen ihan totaalisen koukussa äänikirjoihin!

Kaikki alkoi itseasiassa siitä, kun mieheni Oscar on todella kova lukemaan. Hän lukee joka ilta sängyssä ennen nukkumaan menoa, mutta myös keskellä yötä. Huono-unisuuden vuoksi lähes joka yöhön kuuluu tunnin-parin lukemishetki. Aiemmin tämä ei haitanut minua yhtään, sillä nukuin kuin tukki. Nykyään, raskauden myötä, nukun paljon huonommin ja pienikin valo tai liikehdintä häiritsee untani.

Tähän ratkaisuksi Osku kuitenkin keksi äänikirjat. Aluksi hän kuunteli niitä puhelimellaan YouTuben kautta, mutta se oli vähän hankalaa, sillä silloin kännykän näyttöä ei voi sammuttaa, eikä puhelimella myöskään voi tehdä mitään muuta samaan aikaan. Lisäksi jos kuuntelun aikana nukahtaa, mikä on iltaisin oikeastaan se tarkoituskin, jatkuu kirja vaan eteenpäin ja oikeaa kohtaa on seuraavalla kerralla tosi hankala löytää.

Kuukausi takaperin saimme kuitenkin mahdollisuuden testata BookBeatiä ja nykyään sitä käyttää koko perhe. Yhden tilin saa nimittän jaettua viidelle eri mobiililaitteelle ja siltä löytyy myös lasten kirjoja. Ja kuten aiemmin mainitsin, jäin itse ekasta kerrasta ihan koukkuun.

Itse olen pienestä saakka rakastanut lukemista ja olin aikoinaan myös varsinainen lukutoukka. Kuitenkin aikuisuuden ja vanhemmuuden, työkiireiden, kotitöiden ja ihan vaan väsymyksen vuoksi lukeminen on viime vuosina jäänyt todella vähälle. Nyt onkin ollut ihana päästä takaisin sinne kirjojen ja kiinnostavien tarinoiden maailmaan – ja käyttää se aika hyödyksi ja vaikka siivota samalla.

Minulla onkin tapana kävellä joka päivä kun vien ja haen lapset koulusta. Matkassa kestää yhteen suuntaan puolisen tuntia ja siinä ajassa ehtiikin jo päästä kivasti kirjaan kiinni. Myös siivotessa kuuntelen nykyään kirjaa. Jos kirja on jännittävä, kuten viimeksi kuuntelemani Nainen Junassa, en pysty oikeastaan lopettamaan ollenkaan, vaan teen kaiken kuulokkeet korvilla.

BookBeat sovelluksena toimii tosi hyvin. Kirjoja voi etsiä perinteisen haun lisäksi myös genren mukaan ja kirjat voi lajitella eri filttereiden mukaan vaikkapa muiden kuuntelijoiden suositusten perusteella. Valikoima on laaja, sieltä löytyy niin klassikoita kun uutuuksiakin, suomeksi ja englanniksi. Kirjoja voi myös ladata puhelimeen, jolloin niitä voi kuunnella offline-tilassa myös ilman nettiä, vaikkapa reissussa rannalla makoillessa.

Mahtava toiminto sovelluksessa on myös se, että kirjan voi laittaa unitilaan. Eli illalla kuunnellessa voi määrittää että meneekö kirja paussille vaikkapa, 15, 30 tai 45 minutin päästä. Näin ollen oikean kohdan löytäminen seuraavalla kerralla on huomattavasti helpompaa jos on ehtinyt nukahtaa kesken kuuntelun. On myös hauska seurata että mitäs kirjoja muut parhaillaan kuuntelevat ja kuinka paljon niistä on kuunneltu.

On ollut ihana löytää tällainen maailma. Toki tykkään kuunella edelleen myös musiikkia tai katsella leffojakin, mutta etenkin tavallisessa arjessa nämä kuuntelukirjat toimivat tosi hyvin sen vuoksi, että samaan aikaan voi tehdä myös kaikkea muuta. Aluksi luulin että kuunteleminen vaatii todella tarkkaa keskittymistä, mutta todistetusti sitä voi tehdä kahvilassa lounaan äärellä, metsäkävelyllä sekä tiskokonetta tyhjentäessä. Välillä on toki ihana myös ihan vaan käpertyä sohalle viltin alle ja rentoutua samalla. Mutta ainakin tällaiselle ruuhkavuosissa rämpivälle tämä on ollut ihana juttu.

Teilläkin on nyt mahdollisuus testata BookBeatin äänikirjoja. Koodilla mamigogo saatte tämän linkin kautta ladattua kuukauden ilmaisen testijakson. Koodi on voimassa 31.5 asti ja se on tarkoitettu uusille käyttäjille. Voin todella todella lämpimästi suositella. Jos olette valmiita jäämään myös koukkuun.

Jos kaipaa jotain vähän jännittävämpää kuuneltavaa suosittelen tuota Paula Hawkinskin Nainen Junassa, Kauko Röyhkän kirjoittamalle teokselle Ville Haapasalon esimmäisitä vuosista Venjällä nauraa hörötön itskesni myös ja kuuntekin sen itseasissa päivässä – ihan älyttömiä juttuja ja kirjan nimi onkin Et kuitenkaan usko. Nyt kuuntelen parhaillaan Elina Ferranten Napoli-sarjaa. Osku on taas koukoussa Jo Nesbøn jännäreihin. Myös lasten kirjojen valikoima on mukavan laaja ja kirjaa on kiva kuunella vaikkapa rauhoittumistarkoituksessa.

Vanhemmuudella on kaiken ihanan, onnen ja rakkauden lisäksi varjopuoli – pelko. Pelko lapsien -ja välillä myös omasta puolesta. Kun on saanut jotain niin kallisarvoista ja rakasta kun oman lapsen, pelkkä ajatuskin sen menettämisestä riipii rintaa. Sanotaankin, että lapsen menettäminen on suurin suru jonka ihminen voi kokea. Sen tuskan voin vain kuvitella, enkä varmaan sitikään ymmärrä. Ja toivon ettei minun ikinä tarvitsekaan, mutta välillä todella pelkään sitä.

Kun Kaapo syntyi, kävin alussa jatkuvasti tarkistamassa että hengittääkö hän, tai jos tajusin päikkäreiden venyneeen normaalia pidemmiksi, säikähdin hetkeksi kauhusta, että onko jotain sattunut. Varmasti ihan normaalia. Kaikki kuitenkin paheni kun Elvis syntyi. Oli taapero ja vauva, kaksinverroin rakkautta, kaksinverroin enemmän huolta.

Saatoin valvoa yöt läpeensä pelkäämässä ja murhetimassa. Kehittelin mielessäni erilaisia skenaarioita siitä, mitä kaikkea voisikaan sattua. Yksi tilanne, jota mietin paljon, oli sellainen että olin joutunut hyvin korkean tulessa olevan kerrostalon katolle molempien lasten kanssa, ja mietin useasti, että millä eri tavoin pääisin heidän molempien kanssa sieltä alas. Vaikka kuinka järkeilin itselleni, että kyseinen tilanne tuskin osuisi ikinä kohdalle, en vain saanut sitä (ja montaa muuta juttua) pois mielestäni.

Nyt kun odotan kolmatta lastani, tämä murehtiminen ja ihan älyttömien skenarioiden miettiminen on tullut takaisin. Välillä ajatukset ovat ymmärrettäviä, kuten että mitäs jos kaadun vauva sylissä rappusia kävellessäni. Mutta välillä muutenkin vilkas mielikuvitukseni lähtee laukkaamaan ihan kunnolla ja saatan kyynel silmässä surra sitä, jos joku joskus varastaa vauvan rattaista ja tämän jälkeen heittää hänet ikkunasta. Ihan kamalia juttuja ja ennenkaikkea ihan turhia murhedittavia.

Mutta ehkä tämä ihmisen mieli on vaan rakennettu niin, uskon että te muutkin tunnistatte itsenne tästä ajatusmallista? Eiköhän tämäkin ole jokin vanha jäänne, kun luolamiehet ja naiset joutuivat oikeasti miettimään puolustuskeinoja villieläimiä vastaan.

Näiden absurdien pelkojen lisäksi, etenkin näin raskaana ollessa, sitä on myös ihan ymmärrettäviä pelkoja ja huolia. Itselläni on koko raskauden ajan ollut enemmän ja vähemmän kipeitä vatsaoireita. Tiedän suurimmanosan olevan ihan normaaleita kohdun kasvuun liittyviä tuntemuksia. Mutta aina välillä ne myös säikäyttävät. Myös lääkäri on ollut sitä mieltä että mitään varaa tuskin on, mutta niitä kuitenkin tarkkaillaan ja viime viikolla minun piti viedä myös pissanäyte, sillä kivut säteilivät myös selkään. Tulosta ei ole vielä tullut.

Viime yönä heräsin kaksi kertaa pistävään ala-vatsakipuun. Koko aamun yritin kuulostella vauvan liikkeitä, mutten ollut varma että tunsinko niitä ollenkaan. Tässä raskaudessa minulla on ensimmäistä kertaa istukka edessä, joka vaimentaa liikkeitä tosi paljon. Mietin kokoajan soittamista sairaalan päivystykseen, mutta samaan aikaan lykkäsin sitä. Sillä viimeistään siellä sitten paljastuisi että vauva olisi kuollut. Nyt minulla oli sentään vielä vähän toivoa.

Sen sijaan sitten googlailin listerian oireita, myöhäisen keskenmenon oireita ja päädyin lopulta lukemaan muutamia todella koskettavia kokemuksia kuolleen vauvan synnyttämisestä. Samaan aikaan yritin näyttää pojille että kaikki on hyvin, vaikka mielessä pyöri vaan että saako jostain niin pieniä arkkuja ja että voiko näin pientä vauvaa edes haudata normaalisti. Ihan kamalia juttuja.

Olinkin jo lähdössä päivystykseen kunnes päätin vielä kysyä paikallisesta kirppisryhmästä, että olisiko kenelläkään myydä kotidoppleria, jolla voisi itse kuunnella vauvan sydänääniä. Osku ei ollut kotona, enkä myöskään halunnut olla se hysteerinen odottaja joka menee sairaalaan itkien että vauvani on kuollut kun kaikki olisikin hyvin.

Tunnin päästä minä olin takaisin kotona dopplerin kanssa. Sain heti vauvan sydänäänet kuulumaan ja hetken päästä tunsin selvästi myös liikkeitä. Huonosti nukutun yön takia olin vain saanut maalailtua mieleeni mitä surullisimpia ja kauheampia ajatuksia, eikä todellakaan nettiin meno siinä vaiheessa auttanut tilannetta yhtään.

Kun oikein vaalii, suojelee ja odottaa toista saapuvaksi niin pelko sen kaiken menettämisestä on hirvittävän suuri. Onneksi suurimaksi osaksi osaan ja pystyn kuitenkin iloita ja olla luottavaisin mielin. Ja nyt voi ainakin jatkossa kuunella kotona noita sydänäääniä, jos usko horjuu. Hassua, sillä olen aina ajatellut etten moista vehjettä tarvitse.

Meillä ei ole ikinä oikein juhlittu nimipäiviä, eikä minulla yleensä ole mitään muistikuvaa siitä, kenellä oli nimipäivät milloinkin. Oma nimenikin tuli kalnteriin vasta ollessani noin kymmenvuotias, joten mitään tapaa juhlistamiselle ei ole syntynyt.

En olisi muistanut koko nimppari-asiaa nytkään, mutta Kaapo on jo kuukauden verran kysellyt omista nimipäivistään. Piti ihan netistä katsoa, että milloin ne oikein olivatkaan. Muistin että ehkä marraskuussa. Onneksi hän vielä muistutteli tällä viikolla niistä, ja koska asia tuntui hänestä tärkeältä, sovimme etukäteen että menisimme nimipäivänä sitten kahvilaan kakulle. Lahjaakin hän pyysi, mutta sanoin että siinä menee kyllä meidän perheessämme raja.

Tykkään kyllä juhlistaa kaikenlaista ja minusta on ihanaa kun jollain kavereilla on pienestä pitänen ollut vankat traditiot nimipäiväjuhlien järjestämisessä. Omalle kohdalle siitä ei vaan ole ikinä muodostunut tapaa. Minulla on niin huono muistikin, että se olisi ihan mahdotonta. Juhlimme jopa kerran vanhingossa Elviksen synttäreitä vääränä päivänä, kun menin vähän sekaisin päivämääristä 😀

Nimipäivänä on aina kiva muistella sitä miksi kyseinen nimi oikein annettiin ja mitä kaikkea siihen liittyi. Ennen Kaapon syntymää minulla oli ehkä viiden-kuuden nimen lista, joista yksi vaihtoehto oli myös Kaapo. Joukossa oli myös Kalle, joka oli itseasiassa niin minun kun Kaapon isänkin suosikkeja. Kalle nimi oli myös heidän suvussaan.

Kuitenkin sitten kun vauva oli syntynyt, tuntui Kalle nimenä jotenkin liian kovalta niin pienelle ja suloiselle pojalle. Minua alkoi myös epäilyttämään kaikki ne Pikku-Kalle vitsit, jos sellaisesta saatettaisiin vaikka joulussa kiusata. Kallen sijaan päätimmekin sitten viime hetkellä ottaa pehmeämmän Kaapon. Etenkin alussa vielä pitkään mietin, että olisiko sittenkin pitänyt valita se Kalle. Mutta kuten kaikki ystävänikin aina sanovat, Kaapo on ihan Kaapo ja nimi on täydellinen hänelle.

Kaapo tulee nimestä Gabriel, jota myös tänään juhlitaan. Kuten monilla nimillä, tälläkin on siis uskonnollinen tausta. Gabriel on heprealaisperäinen nimi ja tarkoittaa ’Jumalan taistelijaa tai ’Jumala on voimakas’, ’Jumala osoittaa voimansa’ ja Raamatussa taas Gabriel oli yksi arkkienkeleistä. Nykyään Kaapo on tunnettu nimi etenkin samannimiestä piirretystä – jonka olemassaoloa emme muuten tienneet nimeä antaessamme.

Myös tytölle meillä oli valmiiksi monta nimeä. Yksi niistä oli Kerttu, mutta en usko että olisimme kuitenkaan lopulta päätyneet siihen. Kuitenkin mietin, että jos Kaapo saisi pikkusiskon, silloin hänestä voisi tulla Kerttu. Eevi oli vahva suosikki tytön nimeksi, ja pikkuveeljestähän tuli sitten sattuman kaupalla Elvis, jota vielä usein kutsutaan Kaapon suussa pienenä muuttuneeksi Eevikseksi.

Aika hassua muuten myös, nimittäin Kaapon ihan ensimmäiset vauvakaverit olivat nimeltään Kerttu ja Gabriel.

Olen aina kokenut nimien antamisen, ja etenkin päättämisen, aika vaikeana. Kuitenkin lopulta se nimi mihin päätyy, sopii kantajalleen ihan täydellisesti, vai mitä?

Jos olisi pakko päättää, niin lempivuodenaikani olisi kesä. Kaikista ihanimpia ovat kuitenkin suloisen aurinkoiset päivät, jolloin kaikki tuntuu rauhalliselta. Niitä on paljon myös keväisin ja sykyisin. Kylmyys, tuuli, viima ja kaikki märkä ja liukas taas saavat minun nyrpistämään nenääni. Olen todella mukavuudenhaluinen, enkä voi väittää ettenkö mielummin olisi kotona viltiin kääriytyneenä kun menisi vaikka sateella ulos.

Kuitenkin näissä vuodenaikojen vaihtumisen taitteissa on jotakin hauskaa. Kaikki on niin ennalta-arvaamatonta. Yhtenä hetkenä linnut visertävät ja aurinko lämmittää, seuraavaksi naamaan lentää kissan kokoisia lumirättejä. Ja sitten taas paistaa. Kaikki neljä vuodenaikaa yhtenä päivänä. Kuten tänään.

Satuimme juuri oikeaan aikaan ulos ja pääsimme ihastelemaan elokuvamaista maisemaa, kun hetken aikaa ilman täyttivät isot muodottomat hiutaleet. Kamerakin sattui olemaan mukana. Aluksi melkein juoksin suorinta tietä kotiin, mutta onneksi pysädyin katsomaan taakseni elävää instafiltteriä. Muutaman minuutin jahtasimme hiutaleita kielet ulkona. Sisälle kotiin päästyämme lumisade oli lakannut.

Tänään myös aurinko paistoi pitkään ja viimeiset säteet hehkuivat horistontissa vielä iltapala-aikaan. Viime päivinä tuntuneen keväisen kutkutuksen lisäksi ilta-aurinko muistutti siitä, että kesäkin on pian täällä. Uskomatonta kyllä, sieltä se vaan saapuu kuten joka ikinen muukin vuosi. Miten ihanaa.