KAUPALLINEN YHTEISTYÖ – BOOKBEAT
Jos minuun törmää kadulla, voi olla aika varma että minulla on kuulokkeet korvilla. Aiemmin kuuntelin aina musiikkia, mutta nykyisin olen ihan totaalisen koukussa äänikirjoihin!
Kaikki alkoi itseasiassa siitä, kun mieheni Oscar on todella kova lukemaan. Hän lukee joka ilta sängyssä ennen nukkumaan menoa, mutta myös keskellä yötä. Huono-unisuuden vuoksi lähes joka yöhön kuuluu tunnin-parin lukemishetki. Aiemmin tämä ei haitanut minua yhtään, sillä nukuin kuin tukki. Nykyään, raskauden myötä, nukun paljon huonommin ja pienikin valo tai liikehdintä häiritsee untani.
Tähän ratkaisuksi Osku kuitenkin keksi äänikirjat. Aluksi hän kuunteli niitä puhelimellaan YouTuben kautta, mutta se oli vähän hankalaa, sillä silloin kännykän näyttöä ei voi sammuttaa, eikä puhelimella myöskään voi tehdä mitään muuta samaan aikaan. Lisäksi jos kuuntelun aikana nukahtaa, mikä on iltaisin oikeastaan se tarkoituskin, jatkuu kirja vaan eteenpäin ja oikeaa kohtaa on seuraavalla kerralla tosi hankala löytää.
Kuukausi takaperin saimme kuitenkin mahdollisuuden testata BookBeatiä ja nykyään sitä käyttää koko perhe. Yhden tilin saa nimittän jaettua viidelle eri mobiililaitteelle ja siltä löytyy myös lasten kirjoja. Ja kuten aiemmin mainitsin, jäin itse ekasta kerrasta ihan koukkuun.
Itse olen pienestä saakka rakastanut lukemista ja olin aikoinaan myös varsinainen lukutoukka. Kuitenkin aikuisuuden ja vanhemmuuden, työkiireiden, kotitöiden ja ihan vaan väsymyksen vuoksi lukeminen on viime vuosina jäänyt todella vähälle. Nyt onkin ollut ihana päästä takaisin sinne kirjojen ja kiinnostavien tarinoiden maailmaan – ja käyttää se aika hyödyksi ja vaikka siivota samalla.
Minulla onkin tapana kävellä joka päivä kun vien ja haen lapset koulusta. Matkassa kestää yhteen suuntaan puolisen tuntia ja siinä ajassa ehtiikin jo päästä kivasti kirjaan kiinni. Myös siivotessa kuuntelen nykyään kirjaa. Jos kirja on jännittävä, kuten viimeksi kuuntelemani Nainen Junassa, en pysty oikeastaan lopettamaan ollenkaan, vaan teen kaiken kuulokkeet korvilla.
BookBeat sovelluksena toimii tosi hyvin. Kirjoja voi etsiä perinteisen haun lisäksi myös genren mukaan ja kirjat voi lajitella eri filttereiden mukaan vaikkapa muiden kuuntelijoiden suositusten perusteella. Valikoima on laaja, sieltä löytyy niin klassikoita kun uutuuksiakin, suomeksi ja englanniksi. Kirjoja voi myös ladata puhelimeen, jolloin niitä voi kuunnella offline-tilassa myös ilman nettiä, vaikkapa reissussa rannalla makoillessa.
Mahtava toiminto sovelluksessa on myös se, että kirjan voi laittaa unitilaan. Eli illalla kuunnellessa voi määrittää että meneekö kirja paussille vaikkapa, 15, 30 tai 45 minutin päästä. Näin ollen oikean kohdan löytäminen seuraavalla kerralla on huomattavasti helpompaa jos on ehtinyt nukahtaa kesken kuuntelun. On myös hauska seurata että mitäs kirjoja muut parhaillaan kuuntelevat ja kuinka paljon niistä on kuunneltu.
On ollut ihana löytää tällainen maailma. Toki tykkään kuunella edelleen myös musiikkia tai katsella leffojakin, mutta etenkin tavallisessa arjessa nämä kuuntelukirjat toimivat tosi hyvin sen vuoksi, että samaan aikaan voi tehdä myös kaikkea muuta. Aluksi luulin että kuunteleminen vaatii todella tarkkaa keskittymistä, mutta todistetusti sitä voi tehdä kahvilassa lounaan äärellä, metsäkävelyllä sekä tiskokonetta tyhjentäessä. Välillä on toki ihana myös ihan vaan käpertyä sohalle viltin alle ja rentoutua samalla. Mutta ainakin tällaiselle ruuhkavuosissa rämpivälle tämä on ollut ihana juttu.
Teilläkin on nyt mahdollisuus testata BookBeatin äänikirjoja. Koodilla mamigogo saatte tämän linkin kautta ladattua kuukauden ilmaisen testijakson. Koodi on voimassa 31.5 asti ja se on tarkoitettu uusille käyttäjille. Voin todella todella lämpimästi suositella. Jos olette valmiita jäämään myös koukkuun.
Jos kaipaa jotain vähän jännittävämpää kuuneltavaa suosittelen tuota Paula Hawkinskin Nainen Junassa, Kauko Röyhkän kirjoittamalle teokselle Ville Haapasalon esimmäisitä vuosista Venjällä nauraa hörötön itskesni myös ja kuuntekin sen itseasissa päivässä – ihan älyttömiä juttuja ja kirjan nimi onkin Et kuitenkaan usko. Nyt kuuntelen parhaillaan Elina Ferranten Napoli-sarjaa. Osku on taas koukoussa Jo Nesbøn jännäreihin. Myös lasten kirjojen valikoima on mukavan laaja ja kirjaa on kiva kuunella vaikkapa rauhoittumistarkoituksessa.