Kerroinkin pikaisesti jo meidän pienestä kesäseikkailusta muutama postaus sitten, alpakoita esitellessäni. halusimme lähteä kolmistaan vauvan kanssa muutaman päivän raodtripille – jonnekkin minne ehtii ajaa vauvan päiväunien aikana. Vaihtoehtoja meillä oli aika paljonkin ja vaihdoimme suunnitelnaammekin myös aivan viime metreillä. Päätimme ajella Saloon ja siellä paljon (ehkä vähän liian) hypeteettyyn Matildan vanhaan ruukkikylään.

Halusin ehdottomasti yöpyä jossain persoonallisessa bed & breakfast paikassa, jossa saisi mielellään olla jotain kivaa ja vaanha maalaistunnelmaa. Toki nyt kesäsesonkina kaikki paikat olivat ihan täynnä (jonka lisäksi tarjonnasta oli vaikea valita), mutta onnistuimme löytämään lyhyellä varitusajalla yhdeksi yöksi kivalta kuulostavan ja näyttävän paikan.

Toinen yö oli vielä jännittävämpi, vietimme sen nimittäin puussa olevassa teltassa! Kun kaikki majoituspaikat olivat täynnä, aloin katselemaan vaihtoehtoisia tapoja viettää yö. Aprikoimme pitkään ja hartaasti, miten yö vauvan kanssa teltassa sujuu. Peruimme jutun jo useasti, mutta lopulta päätimme todellakin seikkailla ja antaa telttailulle mahdollisuuden. Pääisishän sieltä tarvittessa sitten vaikka keskellä yötä ajamaan kotiin. Kiinnostaisiko teitä muuten kuulla tästä telttailusta enemmän ja tarkemmin?

Telttayön jälkeen meidän oli tarkoitus palata kotiin, mutta meillä oli ollut niin hauskaa, ettemme vielä malttaneet. Soitimme mökkeilemässä olleille sukulaisille ja tunnin päästä kurvasimmekin jo heidän pihaansa, söimme, sanoimme, uimme meressä ja nukuimme hyvät unet enenn kotiinlähtöä. Ihana pieni seikkailu!

Kesäreissun automatkojen pelastaja löytyi pusikosta! Oltiin ensin kävelemässä kansallispuistoon, kun vauva ilmoitti, ettei halunnut istua rattaissa enää hetkeäkään. Ei muuta kun viereisestä ojasta mustikoita suuhun tasaiseen tahtiin ja matka sai jatkua. Samaa kikkaa toteutettiin sittemmin myös pidemmillä automatkoilla, kun keräsimme valmiiksi mustikoita mukaan matkaan. Kiitos luonto!

Instagramiani viime päivinä seuranneet tietävätkin jo, että olimme ihanalla kesäseikkailulla / mini road tripillä muutaman päivän. Ensimmäinen yö nukuttiin vanhassa talonpoikaisaikisessa Bed & Breakfast paikassa, toinen yö taas ylös puuhun kiinnitetyssä teltassa (kyllä, vauvan kanssa!) jyhlissä kansallispuistomaisemissa ja reissun viimeinen yö meni mökkitunnelmissa.

Kolmeen reissuyöhän mahtui todella paljon ja palaan niihinkin ainakin kuvapäiväkirjan muodossa, mutta nyt ihan aluksi pakko laittaa kuvia näistä pehmoisista alpokoista, joihin seikkailullamme törmäsimme. Emme oikeastaan sattumalta, vaan tämä alpakkaniitty oli meillä tieddossa jo reissua suunnittelessa, mutta vasta kun olimme jo lähdössä pois, huomasimme että ne olivat vihdoin aitauksesen lähellä. Olimme käyneet niitä jo kahdesti aiemmin katsomassa, muta silloin ne olivat todella kaukana.

Kiitos tästä ilmooisesta tapaamisesta kuuluu kolottavalle kahvihampaalle, ilman sitä emme olisi lähtöpäivänämme vielä ajaneet alpakkaniityn ohi kahvilalle. Alkavaa sadetta uhmaten saimme onneksi vielä sanoa heipat ennen kun matkamme taas jatkui.

Viime viikon arkikuva on tällainen, oikeastaan vähän tyhmä juttu. Olen ollut kaikkien lasteni kohdalla tosi tarkka siitä, ettei telkkaria tai ruutua katsota olleenkaan vauvana. Esikoisen kohdalla taisin vielä olla sitä mieltä, että alle 2,5 vuotias ei saa katsoa televisiota, mutta kyllä meillä lopulta Muumit pyörivät siinä reilun vuoden ikäisenä jo.

Etenkin televison katselukielto on meillä helppo toteuttaa, sillä meidän yhdestä ainoasta pikkutelkkarista eivät ole televisiokanavat näkyneet yli kuuteen vuoteen. Kunnes vasta hiljattain löysin siihen sellaisen antenni(?)piuhan. Toki tv:n kautta ja läppäriltä katsotaan välillä sarjoja ja leffoja, mutta aika vähän niillekään jää nykyisin aikaa ja sekin aina vauvan ollessa nukkumassa. Pojatkin käyttävät ruutuaikansa useinmiten kännyköillään.

Viikonloppuna oli kuitenkin sellainen tilanne, että olin kaksin vauvan kanssa, väsytti, oli nälkä ja halusin syödä ilman toisessa lahkeessa roikkuvaa babyä. Pistin telkkarin päälle ja istutin hänet sen eteen. Kaikessa kamaluudessa tilanteen ollessaan kuitenkin perjaatteitani vastaan, oli näky jollain tapaa niin söpö, että pakkohan siitä oli kuva napata. Vauvan ensimmäinen kerta television ääressä.

Viihtyihän hän siinä kaikinkaikkiaan ehkä huimat puoli minuttia, sitten kiinnostuksen vei tuo lipaston rikkinäinen laatikko, jossa väliaikaisesti säilytämme työkaluja, ruuveja sen sellaista kivaa vauvalle sopivaa roinaa. (söin sitten muuten istuen tuossa pikkutuolilla, vahtien ettei vauva saa laatikosta käsiinsä mitään vaarallista)

Minkä ikäisinä muuten teidän lapset ovat alkaneet katsomaan lastenohjelmia?

Kirjoittelin hormonaalisesta hiustenlähdöstä reilu kuukausi takaperin. Hiustenlähtö raskauden jälkeen on ihan normaali juttu ja suurinosa synnyttäneistä naisista saa sen kokea. Niin myös minäkin, jokaisen raskauden jälkeen.

Kuitenkin, kun hiuksia lähti tupoittain vielä kuukausia synnytyksen jälkeen, jokin sai minut epäilemään, ettei kyseessä ollut enää ihan normaali hormonaalinen muutos. Edellisillä kerroilla hiustenlähtöä minulla oli kestänyt kahdesta kolmeen kuukautta. Nyt viiden kuukauden jälkeen aloin ihmettelemään, kun sulkakato ei näyttänyt minkäänlaisia rauhoittumisen merkkejä. Onneksi sentään uusia hiuksia puski kokoajan lisää. Se rauhoitti pelkoa kaljuuntumisesta sekä poissulki jotain sairauksia.

Hiustenlähdön pitkittymisen syyksi aloin epäilemään muutamaa kuukautta aiemmin asennettua hormonikierukkaa tai kilpirauhasen vajaatoimintaa. Koska minulla oli myös paljon muita oireita, kuten vatsakipuja ja kovia päänsärkyjä, sain muutaman tiukan puhelun ja vääntämisen jälkeen pikaisen ajan kierukan poistoon terveysasemalle. Tässä vaiheessa hyvin runsasta hiustenlähtöä minulla oli kestänyt lähes puoli vuotta.

Muistaakseni tasan viikko kierukan poistamisesta huomasin hiustenlähdön loppuneen. Syy-seuraus suhde on mielestäni tässä tapauksessa siis aika selvä, vaikka tosin myös pieni stressin lievittyminen saattoi vaikuttaa asiaan. Olin vain niin helppottunut, että sain sen vieraan kapistuksen pois itsestäni.

Samalla myös ihoni parani – kierukan myötä kun aloin saamaan finnejä sekä koko iho näytti jotenkin sameammalta ja epätasaisemmalta. Vasta sen postaminen jälkeen huomasin, miten paljon siihenkin kierukka oli vaikuttanut. Mielialanvaihteluihin ja mielialaan taas muutosta ei ainakaan näin lyhyellä aikavälillä ole huomattavissa. Kiva kuitenkin, että kierto tuntui heti muuttuneen normaaliksi ja pystyin tunnistamaan kehoni enemmän taas omakseni ja sen tuntemukset tutuksi.

Kierukan poiston yhteydessä minulta myös tsekattiin kilpirauhasarvot sekä paastosokeri. Ne olivat molemmat lääkärin mukaan viitearvoissa (en ole itse katsonut tarkkoja lukemia). Toisaalta olin vähän pettynyt tästä tuloksesta, sillä kilpirauhasten vajaatoiminta olisi selittänyt niin paljon viimeaikaisia olojani. Mutta tottakai parempi näin. Suurinosa vaivoistani johtuu todennäköisesti stressistä ja univajeesta, mutta niihin kun ei ole helppoa oikotietä, eli pilleriä purkista.

Näin jälkiviisaana mietittynä, olisi pitänyt pyytää katsoa samalla verestä varastorauta-arvot, eli ferritiini. Ne ovat olleet kovasti puheenaiheena viime kuukausina ja moni raudanpuutteesta johtuva oire on sama mitä epäilin aiemmin kilirauhasen vajaatoiminnasta johtuneeksi. Olen kyllä viime aikoina napsinut varmuudeksi rautaa purkista, mutta se ei taida olla ainakaan pidemmässä juoksussa kovin järkevää jos arvot ovatkin kunnossa. Pitänee siis käydä yksityseillä testaamassa vielä se jos olo ei pian helpota.

Mutta takaisin aiheeseen, eli hiustenlähtöön! Kyllähän siis hiuksia minulta edelleen lähtee, mutta enää normaalin rajoissa. Haluan muistuttaa kaikkia raskauden jäleisestä hiustenlähöstä kärsiviä, että tila on täysin normaali ja usein helpottaa muutamassa kuukaudessa. Minä itse olin hermona kun hiuksia lähti vielä viidenkin kuukauden jälkeen, mutta oikeasti sekin aika on vielä ihan normaali! Jossain tapauksissa hiuksia voi irrota jopa puoli vuotta tai jopa vuoden.

Kaikki tämä johtuu siitä, kun raskauden aikana hiuksia ei lähde, eli kyse ei useimmissa tapauksissa ole sen vakavammasta. Samaan aikaan uusia hiuksia kasvaa kuitenkin kokoajan lisää. Mutta toki jos täysin kaljuja kohtia alkaa ilmaantumaan (muuallekin kun ohimoille) tai itsestään alkaa tuntumaan (kuten itsestäni), ettei kaikki ole nyt normaalin rajoissa, niin kannattaa ottaa yhteys lääkäriin.

Useimmissa tapauksissa se hiustenlähtö kuitenkin loppuu ja lopulta ne ärsyttävät ja jokapuolelle sojottavat vauvahiuketkin kasvavat normaaliin mittaansa. Jos siis olet ihmetellyt, miksi niin moni äiti pitää hiukset aina samanlaisella nutturalla tai leikkaa ne lyhyiksi, niin tässä syy.