Vaiheita, niitä on riittänyt tässä reilun kolmen vuoden aikana. Aina jommalla kummalla lapsella on joku vaihe tai kausi päällä. Niitä tulee ja menee ja sitä se kai on tämän koko lapsuuden, kenties koko elämän.

Nyt kun Kaapo on kolme ja Elvis vuoden, tämän vaihe-kuvion näkee vielä selkeämmin. Suurin osa niistä (ellei kaikki) ovat ikään riippuvaisia. Kaikkia vaiheita en millään pysty luetella, unohtaisin varmaan puolet, mutta ensimmäinen vaihe taitaa monella tiehän imemisen kausi. Sen jälkeen vaikka mitä, osalle löytyy virallinen nimi, kuten vaikka eroahdistus tai melkein kaikkiin sopiva uhmaikä, mutta ei toki kaikille.

Tässä muutama henkilökohtainen suosikkini: Äääää, älä mene ilman mua suihkuun, äääää -kausi, nukun viikon 15 min pätkissä -kausi, nukun vain jos silität mua koko yön -kausi, raivoan ilman tunnistettavaa syytä- kausi, haluan repiä sun kynsinauhoja koko yön, muuten en nuku -kausi, löysin pippelini -kausi, kiipeän kaikkialle- kausi, tukistan kavereita- kausi, en syö- kausi, hieron puuroa tukkaan- kausi, heitän puurot seinään -kausi, heitän puurot sun päälle- kausi, kakkaan aina juuri vaihdettuun vaippaan -kausi, pissaan lattialle- kausi, hakkaan päätä lattiaan -kausi, mutku mä haluun -kausi, ei -kausi, minä ite -kausi, heittäydyn maahan huutamaan -kausi, en (muka) osaa -kausi, mulle kelpaa vain äiti -kausi…. Ja näitähän riittää.

Vaikka suurinosa vaiheista tuntuu negatiiviisilta on niitä ihaniakin. Mutta näitä ei ehkä tarkoituksellakaan halua pitää itse vaiheina, sillä silloinhan sekin loppuu joskus ja tilalle tulee jotain muuta. Esimerkiksi Elviksellä on tällähetkellä sellainen ihan hassu irvitysjuttu, Kaapolla oli ihan samanlainen vähän nuorempana.

Näitä vähän haastavampia vaiheita voisi avata jo aiemmin mainitsemani Uhma-kirja. Lupailuistani (itselleni ja teille) huolimatta en ole saanut kirjaa vielä kokonaan luettua. Noihin uniogelmiin, kuten tämän hetkiseen nukun vain tissi suussa -vaiheeseen, ei tosin taida auttaa kuin unikoulu tai/ja imetyksen lopettaminen. Edellinen kerta kun meni kuitenkin lopulta penkin alle.

Reilu viikko sitten päätimme unohtaa lapsentahtisuuden. Elvis söi rintaa noin 10-15 kertaa päivässä, joista vähintään puolet näistä kerroista yöllä. Aloitimme siis unikoulun / lopetin yöimetykset.

Elvis aloitti kiinteät reilun 6kk iässä ja on aina syönyt niitä melko huonosti. Ruokaillun aikana alas menee muutama lusikallinen – vajaa desi. Hedelmäsosetta useimmiten vähän enemmän, eli se desi. Ja päälle vähän sormin syötävää. Maitoa hän tankkasi sitten senkin edestä, eikä ulospäin todellakaan huomannut ettei ruoka maistuisi, vaikka painokäyrä vähän laskikin.

Maito toki on alle yksivuotiaan pääasiallinen ravinto, mutta tulisi tässä iässä mielestäni syödä jo myös muutakin. Lisäksi yöt alkoivat tuntua raskailta ja levottomilta jatkuvan syömisen takia. Elvis nukkui suurimman osan yöstä välissämme ja imetysten välillä myös jouduimme vahtimaan, ettei hän liikkuisi unissaan kovasti ja putoaisi jalkopäästä lattialle.

Puolivuotisneuvolassa terveydenhoitajamme jo kehotti meitä pitämään unikoulun. Seuraavan kerran pääsimmekin neuvolaan vasta muutama viikko sitten, eli Elviksen ollessa 10 kuukautta. Taas puhuttiin unikoulusta ja yöimetyksen lopettamisesta, syömisjutuista lähinnä. Ja päätimme aloittaa heti samana iltana.

Tärkein askel unikoulun aloittamiseen on varmaan sopia yhdessä mahdollisen puolison kanssa taistelutekniikka. Me sovimme että minä nukun sohvalla, eikä ruokaa tipu ennen klo viittä aamulla ja sekin puuroa, sitten vasta maito. Ajattelimme että samoihin valvomisiin voisimme hoitaa myös Kaapon unikoulun, eli siirtymisen meidän makkarista nukkumaan omaan huoneeseensa uuten kerrossänkyyn. Ja niin että hän nukahtaisi itsekseen. Tähän saakka hän nukkui siis omassa sängyssään mutta makkarissamme, ramppasi yöllä sängystään meidän sänkyyn ja iltaisin nukuttamiseen saattoi mennä jopa kaksi tuntia. Lasse siis otti hoitaakseen Elviksen, minä Kaapon.

Ensimmäisenä iltana Elvis nukutettiin omaan sänkyynsä, kuitenkin niin ettei hän jäänyt yksin huoneeseen. Hän oli tähän saakka lähes aina tottunut nukahtamaan rinnalle. Itku kesti reilu puoli tuntia – lähemmäs tunnin, sitten hän nukahti.

Kaapo taas oli hätää kärsimässä eikä olisi millään halunnut jäädä yksin, omaan huoneeseensa. Hän oli niin hätääntynyt, että en voinut jättää häntä yksin. Eikä hän olisi siellä pysynytkään. Huudollaan hän olisi ennen pitkää herättänyt myös Elviksen, joten jäin huoneeseen. Lopulta hän, vähän rauhoituttuaan suostui jäämään sinne, minä vieressä kunnes hän nukahti. Yön aikana Kaapo heräsi muutaman kerran itkien ja halusi mennä meidän makkariin. Yli puolet yöstä vietinkin sohvan sijasta joko lastenhuoneen nojatuolissa tai Kaapon vieressä 150cm pitkässä kerrossängyssä…

Aamuyöstä Elvis alkoi sitten heräilemään ja itkemään enemmän ja pidempään, ja lopulta tasan klo viisi nousin ylös ja annoin hänelle puuron. Ihan iloisena hän söi vähän puuroa, jonka jälkeen maitoa ja nukahti uudestaan (tai siis kiipesi itse sohvalle ja kävi siihen nukkumaan). Muutamaa tuntia myöhemmin herättyään hän sai vielä hedelmäsosetta ja päivän mittaan ihan normaalisti ruokaa, eli lounaan, välipalan, iltaruoan ja iltapalan joiden päälle aina maito. Hän söikin heti paljon paremmalla ruokahalulla.

Toinen yö menikin jo paljon paremmin molempien osalta. Elvis nukahti nopeasti ja Kaapokin meni nätisti omaan huoneeseensa. Jonkin verran he molemman yöllä heräilivät, mutta vähemmän kuin edellisenä. Aamulla Elvis heräsikin vasta vähän ennen seitsemää aamupalalle ja päivä meni tosi kivasti ja E söi ekaa kertaa isoja annoksia. Jippii!

Kolmas yö olikin Elviken kanssa aika järkky. Vaikka nukuinkin edelleen sohvalla. Hän aloitti puolen yön aikaan itkemisen, huusi 40 min, nukkui 10 min, huusi 40 min, nukkui 10… ja tätä jatkui ihan aamuun, kuuteen saakka.

Neljäs yö meni taas paremmin ja viideskin, nämä nukuin vielä sohvalla. Parina iltana uskallauduin laittamaan E:n nukkumaan, ja hän nukahti sänkyynsä ihan hetkessä. Mutta sitten pojat tulivat kipeiksi. Ja Elvikselle tuli lisää hampaita.

Unikoulua tai muita suuria muutoksia ei missään nimessä kannata tehdä montaa samaan aikaan, eikä silloin kun lapsi on kipeä tai (kivuliaasti) tekee hampaita. Mutta tässä vaiheessa oli mielestäni turha ottaa askel taaksepäin. Muutenhan kaikki edellinen olisi ollut ihan turhaa ja lapsikin varmaan olisi hämillään.

Jatkoimme siis samaa, yöitkut lisääntyivät, univelka kasvoi eikä Elvis taaskaan oikein syönyt kiinteitä. Hermot paloivat helposti, mm eräänä iltana lähdin ovet paukkuen kauppaan ja löysin itseni lähibaarista meikit levinneenä, verkkarit jalassa, tukka likaisena siiderituopin äärestä yksin. Mutta se pieni irtiotto teki tosi hyvää. Muutama yö sitten olin tosin jo niin väsynyt, etten muistanut yhtään sitä että olin nostanut Elviksen viereemme. Tai mitään muutakaan yöstä. Toisena yönä taas havahduin siihen että olin jo kaivanut tissin esiin ja tajusin tekoni ihan viime hetkellä. Mutta siitäkös taas huuto syntyi.

Edellisyö meni kuitenkin taas paremmin. Elvis alkaa olemaan jo terveempi. Tänään se söi jo paljon paremmin. Odotan seuraavilta öiltä hyviä unia ja päiviltä iloisia, reippaasti syöviä lapsia. Aina saa toivoa.

Unikoulut ja yöimetyksen lopettamiset vaativat, neuvolasta kuulemani mukaan, keskimäärin kolme yötä ja pisimmillään pari viikkoa. Tämä meidän tyyli tuntuu meille toimivalta, se että pistetään yöimetys kerrasta poikki ja näin saadaan lapsi syömään päivällä enemmän ja hyvä kierre on valmis. Sillä Elvis söi öisin niin paljon, ettei hän ollut päivisin juurikaan nälkäinen. Muutama maitotilkka ja kurkunpalanen silloin tällöin riitti.

Kaapo tulee edelleen öisin vielä meidän viereen, mutta menee kiltisti takaisin omaan sänkyynsä jos hänet vain (jaksaa) saattaa sinne takaisin. Nukahtaa hän ei vieläkään tahdo yksin, mutta nukkumaanmeno käy paljon nopeammin ja viimeaikoina hän on nukahtanut kesken iltasadun. Joten nukkumanlaitto ei tunnu enää rasitteelta. Lähitulevaisuudessa siirrämme Elviksenkin nukkumaan lastenhuoneeseen.

Viime aikoina olen monesti miettinyt sitä, että kuinka paljon helpompaa ja mukavampaa kaikki (siis elämä) olisikaan jos lapset vain nukkuisivat ja söisivät kunnolla. Pystyisi keskittymään lapsiin, arkeen, tekemisiin ja yhdessäoloon paljon paremmin ja pidemmällä pinnalla. Toivoa on.

Kertokaahan omia kokemuksianne ja ajatuksia erilaisista unikouluista, nukkumisjärjestelyistä ja yösyömisten lopettamisesta. Niitä on aina tosi mielenkiintoista lukea ja niistä saa hyviä vinkkejä ja näkökulmia. Itselleni ainakin sellainen vinkki että: mene hyvä ihminen ajoissa nukkumaan!

Minttu

Viime viikonloppu tuntui viikolta. Ei mitään negatiivista sanotavaa, mutta huh! Pikkuveljen sotilasvalaa, talvella kuolleen koiramme hautajaiset, molempien lasten unikoulu, yöimetysten lopettaminen, vauvapuurosta luopuminen, kaverisynttärit muutaman tunnin varoitusajalla ja päälle se normi setti kahden lapsen kanssa. Johan siinä siinä riitti puuhaa. On aika sellainen kaikkensa antanut olo. Maanantai jatkui leikkiluollalla (hop lop tyylinen) ja päivänä joka olikin ihan kesäinen kun luulin että sataa ja on kylmä.

Tuo unikouluntapainen ja yöimetyksien kerralla lopettaminen on aihe josta mielelläni kirjoitan pian vähän enemmänkin. Juttu riittää niin itsellänikin siitä kuin varmasti teilläkin. Kiva kuulla kokemuksianne samasta aiheesta.

Nyt Good Wife nauhalta pyörimään. Tämän (neljännen) yön nukun vielä sohvalla, jottei Elvikselle tule yöllä maidon himoa. Tai Kaapon huoneessa nojatuolissa. Tai Kaapon vieressä lasten kerrossängyssä………

Minttu

No nyt se on jo kymmen kuukautta vanha. Tässähän täytyy alkaa jo yksivuotissynttäreitä pikkuhiljaa miettimään. Tähän sitten pitkä fraasi klisetä, että aika menee niin nopeaan, kohta se menee jo kouluun, ne on pieniä vain niin lyhyen ajan. Ja iso NYYH.

Tietysti on myös ihana nähdä miten Elvis on kehittynyt ja kasvanut. Tämä viimeinen kuu on ollut ehkä sellaista ”henkistä” kasvua, enemmän kuin motorista kehitystä. Tuntuu että yhtäkkiä E on alkanut paremmin hiffaamaan asioita. Se tuntuu ymmärtävän enemmän puhetta ja yksinkertaisia kehoituksia. Tunnistaa esineitä ja ihmisiä ja matkii ihan hirveästi kaikkea ja kaikkia. Niin ja höpöttää!

Pienintäkään mahdollistuttaa hiljaisuuteen ei siis enään ole. Ätä, ättä, tätä, tättä, nänä, nämä, että, ei, ai ai, pägä – jne jne jne. Vähänkö se on söpö kun se höpöttää suuna päänä. Ja taputtaa omilleen jutuilleen. Ja vilkuttaa. Ja vaan on.

Olin ihan varma että Elvis kävelisi jo tässä vaiheessa. Tuen kanssa se meneekin jo varmasti ja vauhdilla. Riittää että vähän ottaa vaikka seinästä ja sohvankulmasta kiinni. Pidempiä ja pidempiä aikoja se jää välillä seisomaan ilman tukea. Kaikki, ihan kaikki pienimmätkin muruset se löytää ja pistää suuhun.

Oma tahtoa löytyy! Uskomatonta kyllä, luulen että siitä tulee vielä tempperamenttisempi tapaus kun isoveljestään. Vielähän se on aika sööttiä, mutta alkaa myöskin vaatimaan jo vähän pidempää pinnaa. Tavarat lentää ja päätä taotaan pöytään ja lattiaan jos hommat ei ihan mene niin kuin haluais.

Hirvein eroahdistus tuntuu olevan tiessään. Elvis saattaa kontata jopa toiseen huoneeseen leikkimään yksin. Se viihtyykin hyvin hetkiä yksikseen leikkien ja tietysti vähän pidempiä aikoja isoveljen kanssa. Puistossa se tykkää leikkiä, eikä missään nimessä suostu katsomaan menoa rattaista. Keinu on lemppari, hiekkalaatikko ja kivien syönti tulee hyvänä kakkosena.

Hampaita tosiaan on kolme, mutta koko ylärivi näyttäisi puhkeavan hetkenä minä hyvänsä. Ruoka (soseet) ei edelleenkään maistu mitenkään ihan hurjan hyvin, mutta sormiruokaillen tykkää syödä ja annetaankin Elviksen syödä paljon itse. Imetän edelleen. Varmaan 10 kertaa vuorokaudessa. Haaveena olisi saada määrä johonkin kolmeen, yöimetykset kokonaan pois ja pikkuhiljaa pojat omaan huoneeseensa. Kattellaan ja raportoidaan.

Näistä 10 kk kuvista tuli vähän hassuja. Mulla on kamerasta akku ihan lopussa ja laturi tietysti kateissa. Piti mahdollisimman nopeasti jotain napata.

Ja kuukauden päästä Kaapo täyttää jo kolme. <3

Minttu

Kitinöiden, raivareiden ja huonosti nukuttujen jälkeen, melkein kaksi viikkoa sitten Elvikselle puhkesi ensimmäinen hammas! On jotenkin hullua ajatella että joillain vauvoilla on ollut hampaita jo syntyessään tai että ne ovat puhjenneet tosi pieninä. Molemmat lapseni ovat olleet yhdeksän kuisia ensimmäisten hampaiden ilmaanuttua.

Muutama päivä sitten suusta löytyi lisää hampaita. Toinen ylhäältä kulmasta! Ja pikkuinen nökö toisen alahampaan vierestä. Kutina suussa on varmasti sen mukaista. Tuntuu varmaan tosi inhottavalta.

Usein hampaiden tuloon liittyy erilaisia oireita, kuolaamista, vatsavaivoja, kuumetta. Tolla ei ole ollut mitään näistä, hirveä tarve vain jäystää kaikkea. Sormiruokailukin on päässyt aivan uudelle ulottuvuudelle näiden parin uuden nysän myötä.

Imetys on sujunut edelleen hyvin, ilman puremisia. Joskus luin, mustaakseni imetystuen sivulta, että hampaiden tulo vaikuttaa vauvan syljen koostumukseen joka taas voi aiheuttaa kipua imetyksen aikana. Itselläni on ainakin käynyt näin. Mistä lie sitten johtuu, vähän kuin sammas muttei niin paha. Onko muilla ollut tämmöistä? Vähä pelottaa että milloin se keksi puraista niin että veri roiskuu.

”Hampaita” alettiin molemmilla pojilla harjaamaan kun täyttivät puoli vuotta. Se on edelleenkin molempien suosikkihommaa. Elvikselle laitetaan nyt hampaiden harjaan minimaalinen sipaisu tahnaa, Kaapo sai muutama viikko sitten oman lasten sähköhammasharjan Braunilta.

Yöimetyksen lopettaminen on paljon mielessä, tietenkin oman nukkumisrauhan takia mutta myös hampaiden takia. Hammaslääkärit kun suosittelevat viisi kertaa päivässä syömistä, enenemmät happohyökkäykset aiheuttavat jo reikiintymisen riskin. Jos maitohampaaseen tulee reikä, on mahdollista että myös sen alta myöhemmin kasvavassa rautahampaassa on reikä. En muista minkä ikäisenä Kaapo alkoi saamaan xylitolipastilleja, nykyisin osaa syödä myös purkkaa.

Saas nähdä millä vauhdilla loput hampaat tulevat ja tekevätkö ne jatkossakin yhtä kipeää. Nuo kuvissa olevat Lifefactoryn pururenkaat helpottavat ainakin vähän. Niitä ei ole suunniteltu viilennettäviksi, mutta laitan ne välillä myös pakkaseen. Elvis ainakin tuntuu tykkäävän pureksia niitä, niin lämpöisinä kuin jäisinäkin. Toinen hyvä viilennys -ja kutina-apu on muuten jääkaapikylmä porkkana.

Miten teidän lapsilla on tullut hampaita? Mitä oireita on ollut, onko tehnyt kovin kipeää, ilmestyneet suuhun huomaamatta vai jotain silta väliltä? Tulivatko hampaat ”oikeassa järjestyksessä” vai ihan miten sattuu? Miten hoidatte hampaita ja mitä lapset tykkäävät harjauksesta? Kokemuksia, vinkkejä, kysymyksiä!?

Minttu