HAMPAAT ON

10/06/2019

Meidän vauva ei ole enää hampaaton, sillä hienossa 9,5 kuukauden iässä hänelle puhkesi kerralla ei vain yksi vaan kolme hammasta. Kaksi ylös ja yksi alas. Ja onhan niitä odotettukin.

Vauvan ollessa kolmen kuukauden ikäinen alkoi kova kuolaaminen ja yöhulinointi. Myöhemmin tämä ilmeni allergiaksi ja siitä ilmeisesti johtuneeksi refluksiksi, mutta me olemme olleet siitä saakka siinä uskossa, että hampaita on tulossa ihan just.

Lopulta nämä kolme hammasta ilmestyivät suuhun lähes huomaamatta. Toki ajoittain oli huonommin nukuttuja öitä, ikenien kutinaa ja satunnaista ruoasta ja maidosta kieltätytymistä, mutta ei mitään sen isompaa, kuten vaikkapa kuumetta tai selvää kipua.

Ehkä muutama viikko sitten saattoi huomata ienten kuttisevan normaalia enemmän ja olevan ehkä jopa ajoittain vähän arat. Mutta kun on odottanut hampaita tulevaksi yli puoli vuotta ja ylianalisoinut jokaisen oireen, on vaikea sanoa miten asia oikeasti oli.

Vauva antaa myös hyvin huonosti katsoa tai koskea suuhun, joten oikeastaan vasta muutaman päivän ajan olen itse voinut olla ihan varma, että kyllä – nyt siellä on on ihan oikeasti hampaat.

Vauva on niin hassu ja söpö uusine nököhampaineen. Hän on ollut niin pitkään ilman, että on jännittävää nähdä miten paljon hänen ulkonäkönsä muuttuu hampaiden myötä. Olen myös yllättyyt siitä, että hampaat puhkesivat aluksi ylös eikä alas, kuten vanhemmilla lapsillani.

Moni on myös ihmetellyt, että miten vauva voi syödä muuta kun soseita ilman hampaita – no tosi hyvin! Sormiruokailut ovat sujuneet meillä ihan yhtä hyvin kun hampaallisten vauvakollegoidenkin. Pelkät ikenetkin ovat yllättävän vahvat ja niillä saa paloiteltua niin kurkut kun omenatkin.

Ihana pieni loma-nökö!


UNIKOULU

5/09/2012

Reilu viikko sitten päätimme unohtaa lapsentahtisuuden. Elvis söi rintaa noin 10-15 kertaa päivässä, joista vähintään puolet näistä kerroista yöllä. Aloitimme siis unikoulun / lopetin yöimetykset.

Elvis aloitti kiinteät reilun 6kk iässä ja on aina syönyt niitä melko huonosti. Ruokaillun aikana alas menee muutama lusikallinen – vajaa desi. Hedelmäsosetta useimmiten vähän enemmän, eli se desi. Ja päälle vähän sormin syötävää. Maitoa hän tankkasi sitten senkin edestä, eikä ulospäin todellakaan huomannut ettei ruoka maistuisi, vaikka painokäyrä vähän laskikin.

Maito toki on alle yksivuotiaan pääasiallinen ravinto, mutta tulisi tässä iässä mielestäni syödä jo myös muutakin. Lisäksi yöt alkoivat tuntua raskailta ja levottomilta jatkuvan syömisen takia. Elvis nukkui suurimman osan yöstä välissämme ja imetysten välillä myös jouduimme vahtimaan, ettei hän liikkuisi unissaan kovasti ja putoaisi jalkopäästä lattialle.

Puolivuotisneuvolassa terveydenhoitajamme jo kehotti meitä pitämään unikoulun. Seuraavan kerran pääsimmekin neuvolaan vasta muutama viikko sitten, eli Elviksen ollessa 10 kuukautta. Taas puhuttiin unikoulusta ja yöimetyksen lopettamisesta, syömisjutuista lähinnä. Ja päätimme aloittaa heti samana iltana.

Tärkein askel unikoulun aloittamiseen on varmaan sopia yhdessä mahdollisen puolison kanssa taistelutekniikka. Me sovimme että minä nukun sohvalla, eikä ruokaa tipu ennen klo viittä aamulla ja sekin puuroa, sitten vasta maito. Ajattelimme että samoihin valvomisiin voisimme hoitaa myös Kaapon unikoulun, eli siirtymisen meidän makkarista nukkumaan omaan huoneeseensa uuten kerrossänkyyn. Ja niin että hän nukahtaisi itsekseen. Tähän saakka hän nukkui siis omassa sängyssään mutta makkarissamme, ramppasi yöllä sängystään meidän sänkyyn ja iltaisin nukuttamiseen saattoi mennä jopa kaksi tuntia. Lasse siis otti hoitaakseen Elviksen, minä Kaapon.

Ensimmäisenä iltana Elvis nukutettiin omaan sänkyynsä, kuitenkin niin ettei hän jäänyt yksin huoneeseen. Hän oli tähän saakka lähes aina tottunut nukahtamaan rinnalle. Itku kesti reilu puoli tuntia – lähemmäs tunnin, sitten hän nukahti.

Kaapo taas oli hätää kärsimässä eikä olisi millään halunnut jäädä yksin, omaan huoneeseensa. Hän oli niin hätääntynyt, että en voinut jättää häntä yksin. Eikä hän olisi siellä pysynytkään. Huudollaan hän olisi ennen pitkää herättänyt myös Elviksen, joten jäin huoneeseen. Lopulta hän, vähän rauhoituttuaan suostui jäämään sinne, minä vieressä kunnes hän nukahti. Yön aikana Kaapo heräsi muutaman kerran itkien ja halusi mennä meidän makkariin. Yli puolet yöstä vietinkin sohvan sijasta joko lastenhuoneen nojatuolissa tai Kaapon vieressä 150cm pitkässä kerrossängyssä…

Aamuyöstä Elvis alkoi sitten heräilemään ja itkemään enemmän ja pidempään, ja lopulta tasan klo viisi nousin ylös ja annoin hänelle puuron. Ihan iloisena hän söi vähän puuroa, jonka jälkeen maitoa ja nukahti uudestaan (tai siis kiipesi itse sohvalle ja kävi siihen nukkumaan). Muutamaa tuntia myöhemmin herättyään hän sai vielä hedelmäsosetta ja päivän mittaan ihan normaalisti ruokaa, eli lounaan, välipalan, iltaruoan ja iltapalan joiden päälle aina maito. Hän söikin heti paljon paremmalla ruokahalulla.

Toinen yö menikin jo paljon paremmin molempien osalta. Elvis nukahti nopeasti ja Kaapokin meni nätisti omaan huoneeseensa. Jonkin verran he molemman yöllä heräilivät, mutta vähemmän kuin edellisenä. Aamulla Elvis heräsikin vasta vähän ennen seitsemää aamupalalle ja päivä meni tosi kivasti ja E söi ekaa kertaa isoja annoksia. Jippii!

Kolmas yö olikin Elviken kanssa aika järkky. Vaikka nukuinkin edelleen sohvalla. Hän aloitti puolen yön aikaan itkemisen, huusi 40 min, nukkui 10 min, huusi 40 min, nukkui 10… ja tätä jatkui ihan aamuun, kuuteen saakka.

Neljäs yö meni taas paremmin ja viideskin, nämä nukuin vielä sohvalla. Parina iltana uskallauduin laittamaan E:n nukkumaan, ja hän nukahti sänkyynsä ihan hetkessä. Mutta sitten pojat tulivat kipeiksi. Ja Elvikselle tuli lisää hampaita.

Unikoulua tai muita suuria muutoksia ei missään nimessä kannata tehdä montaa samaan aikaan, eikä silloin kun lapsi on kipeä tai (kivuliaasti) tekee hampaita. Mutta tässä vaiheessa oli mielestäni turha ottaa askel taaksepäin. Muutenhan kaikki edellinen olisi ollut ihan turhaa ja lapsikin varmaan olisi hämillään.

Jatkoimme siis samaa, yöitkut lisääntyivät, univelka kasvoi eikä Elvis taaskaan oikein syönyt kiinteitä. Hermot paloivat helposti, mm eräänä iltana lähdin ovet paukkuen kauppaan ja löysin itseni lähibaarista meikit levinneenä, verkkarit jalassa, tukka likaisena siiderituopin äärestä yksin. Mutta se pieni irtiotto teki tosi hyvää. Muutama yö sitten olin tosin jo niin väsynyt, etten muistanut yhtään sitä että olin nostanut Elviksen viereemme. Tai mitään muutakaan yöstä. Toisena yönä taas havahduin siihen että olin jo kaivanut tissin esiin ja tajusin tekoni ihan viime hetkellä. Mutta siitäkös taas huuto syntyi.

Edellisyö meni kuitenkin taas paremmin. Elvis alkaa olemaan jo terveempi. Tänään se söi jo paljon paremmin. Odotan seuraavilta öiltä hyviä unia ja päiviltä iloisia, reippaasti syöviä lapsia. Aina saa toivoa.

Unikoulut ja yöimetyksen lopettamiset vaativat, neuvolasta kuulemani mukaan, keskimäärin kolme yötä ja pisimmillään pari viikkoa. Tämä meidän tyyli tuntuu meille toimivalta, se että pistetään yöimetys kerrasta poikki ja näin saadaan lapsi syömään päivällä enemmän ja hyvä kierre on valmis. Sillä Elvis söi öisin niin paljon, ettei hän ollut päivisin juurikaan nälkäinen. Muutama maitotilkka ja kurkunpalanen silloin tällöin riitti.

Kaapo tulee edelleen öisin vielä meidän viereen, mutta menee kiltisti takaisin omaan sänkyynsä jos hänet vain (jaksaa) saattaa sinne takaisin. Nukahtaa hän ei vieläkään tahdo yksin, mutta nukkumaanmeno käy paljon nopeammin ja viimeaikoina hän on nukahtanut kesken iltasadun. Joten nukkumanlaitto ei tunnu enää rasitteelta. Lähitulevaisuudessa siirrämme Elviksenkin nukkumaan lastenhuoneeseen.

Viime aikoina olen monesti miettinyt sitä, että kuinka paljon helpompaa ja mukavampaa kaikki (siis elämä) olisikaan jos lapset vain nukkuisivat ja söisivät kunnolla. Pystyisi keskittymään lapsiin, arkeen, tekemisiin ja yhdessäoloon paljon paremmin ja pidemmällä pinnalla. Toivoa on.

Kertokaahan omia kokemuksianne ja ajatuksia erilaisista unikouluista, nukkumisjärjestelyistä ja yösyömisten lopettamisesta. Niitä on aina tosi mielenkiintoista lukea ja niistä saa hyviä vinkkejä ja näkökulmia. Itselleni ainakin sellainen vinkki että: mene hyvä ihminen ajoissa nukkumaan!

Minttu