Kymmenen räpsyä viikon varrelta. Ihanaa tavallista arkea. Kalapuikkoja, metsälenkkejä ja iltpesuja. Parasta.

Ps. Blogini on ehdolla Indiedays Awardseissa Lifie-kategoriassa. Käykää ihmeessä antamassa äänenne! Voitte samalla osallistua gaalalippujen sekä tavaralahjakorttien arvontaan.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Onni on kirpeitä syyspäiviä ja lämmintä tuulta, onni on puusta kauniisti ala leijailevia lehtiä, onni on kun maasta löytyy iso käpy. Onnea on juoksukisa lehtikasojen läpi, onnea on veli jota halata. Onnea on pihalta löytyvä salainen puutarha. Onnea on oma suloinen koiranpentu ja onnea on myös pakkasesta löytyneet letut. Onnea on hammaskeijun ensimmäinen käynti. Onnea on synttärijuhlien suunnittelu yhdessä. Onnea on kadulla vastaan tulevat ihmiset, jotka onnittelevat uudesta perheenjäsenestä. Onnea on pienet arkiset hetket perheen kanssa. Onnea on sadetta pitävä takki. Onnea on ystävät. Onnea on iltalaulun aikana nukahtavat lapset. Onni on hetki tässä ja nyt.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Varmasti kaikki meistä raskaana olleet olemme kokeneet raskauden aikana jonkinlaisia pelon hetkiä. Jonain iltana havahdut siihen, ettet ole tuntenut vauvan liikkeitä päivän aikana juurikaan, tai neuvolakäynnillä ei sydänääniä meinatakkaan saada kuuluviin. Suurinosa näistä tilanteista kuitenkin päättyy hyvin, mutta vuodessa Suomessa kohtuun kuolee myös parisataa lasta. Kohtukuolemasta puhutaan silloin kun sikiö on yli 22 viikkoinen tai painaa yli 500g. Näillä viikoilla syntynyt keskosvauva saadaan nykyään usein myös jo pelastettua. Kohtukuolema johtuu usein istukan ongelmista tai napanuoraan kuristumisesta, mutta suurimassa osassa kohtukuolemista lapsen menehtymisen syy jää mysteeriksi. On kauhea ajatella sitä surun ja tuskan määrää, kun saa tietää lapsensa kuolleen kohtuun. Synnyttää ja hyvästellä lapsi. Tulla äidiksi, mutta ilman lasta.

Palkittu valokuvaaja, äiti ja rakas ystäväni Kaisu Jouppi aloitti muutama vuotta sitten projektin, jossa hän haastatteli ja kuvasi 43 kohtukuoleman kokenutta naista. Lopulta kaikki tarinat kuvineen koottiin kirjaksi. Jokaisen naisen tarina on erilainen, mutta jokaista yhdistää samanlainen loppu: tyhjä syli.

Vaikka olen selannut kirjan läpi vaikka kuinka monesti, nähnyt kuvat ja lukenut tekstit, nousevat ihokarvat joka kerta pystyyn. Tämä on kirja, jota ei voi lukea ilman kyyneleitä.

”Yritän herätellä vauvaa, kätilö murtuu kyyneliin.
Yleensä synnytetään elämää, mutta mä synnytän kuolemaa.
Kotona heitän roskiin sairaalassa päälläni olleet vaatteet.
Lasta ei ollut, mutta hautajaiset piti järjestää.
Valitsen pitkään lapselle vaatteita arkkuun
Käsittämätön tyhjyys.”

Vaikka kirja on mielestäni hurjan surullinen ja koskettava, uskon että se antaa kuitenkin todella paljon saman kokeneille. Tämän kirjan myötä kuulen ensimmäistä kertaa puhuttavan kohtukuolemasta laajemmin. Tämän myötä kohtukuoleman kokeneet saavat vertaistukea ja me muut taas ymmärrämme sitä tuskaa pikkuisen paremmin. Vaikka aihe on todella surullinen, suosittelen lämpimästi kirjaan tutustumista.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Äitiysneuvolasta saakka toitototetaan, kuinka rutiinit ovat tärkeitä lapsille. Ne tuovat elämään turvallisuutta ja pysyvyyttä. Kaikki sujuu paremmin on on tietyt ruutinit, kellonajat ja tavat asioiden tekemiseen. Mutta ovat ne rutiinit tärkeitä aikuisillekkin!

Itse olen sellainen huithaapeli ja tietynlainen taitelijaluonne, joka haluisi touhuta yöt ja nukkua päivät. Mutta koska haluan olla myös kuulainen kansalainen, tuottaa epäsäännöllinen elämänrytmini omantunnon tuskia. Kotona työskentely asettaa myös lisähaastetta. Univelkoja on ihan liian helppo paikata keskellä työpäivää, kuten tänään.

Olen pitkän lomailun jälkeen aika iloinen, että arki taas koitti. Toki minua hirvitti ajatus siitä, että nyt eskarin alakessa täytyy viedä lapset kahteen eri paikkaan aamulla – ja vielä tiettyyn aikaan! Mutta hommahan on sujunut paremmin kun hyvin. Taitaa tuo eskari jännittää minuakin siinä mielessä, että pomppaan edelleen aamuisin salamana sängystä ylös.

Syksyn tullessa myös harrastukset ovat alkaneet. Hirveää säätöähän se on yrittää ehtiä päiväkotipäivän jälkeen kotiin syömään ja siitä ajoissa tanssitunnille, mutta kyllä se siitä. Ihan niin hyvin että seuraavana on luvassa jalkapallokoulun valinta.

Arki tuo tullessaan myös sen, että viikonloppuisin sitä haluaa sitten käpertyä perheen kanssa vaan viettämään yhteistä aikaa. Tämän illan suunnitelmissa on tehdä itse pizzaa ja katsoa leffa. Meinasin myös kysyä naapureilta, josksos jollain olisi tänään vapaana vielä saunavuoroa. Toki blockfestit ja kaverin kolmikymmpisetkin kiinnostavat, mutta kesän rientojen jälkeen sitä mielummin nyt lataileekin akkuja.

Tai siis, eihän oma elämäni mitenkän kovin säännöllistä ole. Maanantain palauduin Flowsta. Eilen riekuin yömyöhään Pure Wasten näytöksessä, johon olin suunnitellut asun. Vaikka tiistaisen 18 tunnin Tallinan reissun väsymys vielä painoi päälle. Säädimme niin äitini kun poikien isän kanssa tanssikouluun viemisestä ja illan hoidoista ja lopuksi vielä kaverinikin oli meillä yötä. Mutta varmaan tämäkin on pieni aikuiseksi tulemisen merkki, kun huomaa nauttivansa niistä aikatauluista ja rutiineista. Nytkin katselen malttamattomana kelloa, että voin puolen tunnin päästä huristella pyörällä hakemaan pojat ja käydä yhdessä ruokakaupassa. Ihana arki!

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Pitkään on tuntunut, että se jokin puuttuu. Onhan tässä tultu oltua ilman jo aika pitkään. Kaipaan sitä että on joku jolle jutella. Joku jonka viereen käpertyä iltaisin sohvalla ja jonka päätä rapsuttaa. En halua tehdä yksin asioita vaan jakaa arkeni toisen kanssa. Käydä yhdessä lenkillä ja kävelyllä. Herätä aamulla toisen lämpöön. Haluan jonkun jolle kertoa kaikki muerheeni. Joka ymmärtää ja tukee, on aina läsnä. Jonkun joka innostuu hassuista ideoistani ja lähtee spontaniisti niihin mukaan. Olisi ihanaa tehdä kaikkea kivaa kahdestaan ja koko perheen kesken. Haluan vierelleni luotettavan kumppanin. Viimeaikoina olenkin nähnyt sellaisia pareja paljon. Nuoria ja vanhoja. Ja tuntenut kateutta. Tiedän että sellainen olisi itsellekkin mahdollista löytää. Mutta kriteerit täyttäviä on vaan niin vähän. Enkä minäkään välttämättä kaikille kelpaa. Vielä en ole kuitenkaan juurikaan tehnyt asialle mitään, mutta olen miettinyt tätä asiaa kovasti. Tiedän että se oikea on tuolla jossain. MÄ HALUAN KOIRAN !!!!!!!!!!!!

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.