ARKIKUVA 38/52

23/09/2019

Somen voima.

Muutama viikko sitten laitoin instaani muutaman videon paljon käyttämämme ruokakaupan rikkinäisistä pakastekaapeista. Olimme monen muun asiakkaan tavoin maininneet asiasta jo useamman kerran, mutta muutosta ei ollut tapahtunut. Osa pakasteista oli selvästi sulanut ja jäätynyt uudestaan, jonka lisäksi nyt pakkaseen ja myytävien tuotteiden ympärille oli kerääntynyt paljon jäätä. Kaupata välitettiin tuotteiden olevan tästä huolimatta kunnossa.

Heti instagram videoideni jälkeen asia korjattiin. Ja sehän on tosi hyvä juttu että niin vihdoin tehtiin, mutta silti nyt joka kerta tuossa kaupassa asioidessani on jotenkin syyllinen olo. Ihan kun olisin tehnyt jotain väärää. Vaikka oikeasti halusin vain ostaa ei jo kertaalleen sulaneita pakastemarjoja.

Tässä kuvassa olen matkalla kyseiseen kauppaan, toivoen ettei henkilökunnalla ole oikeasti mitään hajua minusta tai videoistani. Mikä sekin saattaa olla ihan totta ja pakastimen tyhjennyksen ajoitus vain sattumaa. Ihan hassua, miten tällaisestakin asiasta voi tuntea syyllisyyttä.


ARKIKUVA 37/52

14/09/2019

Viime yönä taisi tulla unienkka. Venähtäneiden iltapäiväpäikkäreiden vuoksi myös nukkumaanmeno venyi – baby veti hirsiä klo 23-08. Ahhh!

Parasta oli etenkin tuo myöhään nukuttu aamu, vaikka tuntuukin vähän hullulta sanoa, että kahdeksaan asti venyneet unet lauantai-aamuna ovat nykyään jonkin sortin luksusta.

Babyn uniennätyksestä huolimatta omaan yöhöni mahtui niin kolme heräämistä, yksi juomassa käynti, kaksi kauheaa painajaista ja aamuyön unettomuus. Enkka silti ja kovin tyytyväinen siitä! Toivotaan ettei jäänyt kertaluontoiseksi!


ARKIKUVA 34/52

25/08/2019

Jos ei nyt jo naurattais niin varmaan itkisin. Vaikka siis, enhän mä edes itkenyt herättyäni eilen aamulla neljän yöherätyksen ja kuuden tunnin katkonaisten unien jälkeen, en kun lasi hajosi miljoonaksi sirpaleeksi keittiöön, en kun lapsen pyöräilykypärää ei löytynyt ja kaikki huusivat eteisessä toisilleen, en kun mun luottomekko olikin likaisena pyykkikorissa, en kun ruokakaupassa ei mahtunut kulkemaan rattaiden kanssa kuormien välissä, en kun läppäri kaatui ja kirjoittamani blogiteksti hävisi, en kun meidän eteisen kaappi tippui itsestään seinästä (luojan kiitos kukaan ei jäänyt alle), en kun kaapin päällä ollut lempikukkamaljakkoni hajosi tuhannen p***n päreiksi, en kun eteinen lainehti vedestä ja lasinsiruista, en kun imurin letku meni poikki kesken lasin imuroinnin, en kun meni lasia jalkaan, en kun yritin hoitaa tämän kaiken huutava vauva kainalossa (olen koko vklopun yksin lasten kanssa), en kun vauva löi kännykällä minulta silmäkulman mustaksi, en kun menimme ostamaan jäätelöä ja kauppa oli suljettu sairaustapauksen vuoksi, en kun vauva hajotti aurinkolasini, en kun löysin itseltäni harmaan hiuksen, en kun heitin vitutuksissani avaimet pudonneen kaapin päälle niin että siihen tuli kauheat jäljet, en kun kaappi jäi täyteen likaisia sormenjälkiä (mutta saatiin takaisin seinään!), en kun siitä lähti maalit sormenjälkiä hinkatessani, enkä kun huomasin että vauvan loput erikoiskorvikkeet ovat kellarissa ja kellarin avain mieheni mukana mökillä tiistaihin saakka eikä apteekista saa ostettua korvattuna lisää, en kun tiskikoneaine oli loppu, en edes vaikka mulla oli pms.

Tänään on ollut huomattavasti parempi päivä