Muistan joskus nuorena ajattelleeni, että minusta ei tule isona sellaista aikuista joka ottaa kampaajalla aina, vuodesta toiseen, sen saman kampauksen ja värin. Oma äitini on kampaaja, ja olenkin pienestä saakka saanut kokeilla mitä erilaisempia hiusmalleja ja kolmannelta luokalta saakka myös hiusvärejä. Lähes joka kerta minulle tehtiin jotain uutta.

Minulla on ollut todella lyhyttä ja todella pitkää tukkaa, sekä kaikkea siltä väliltä. On ollut pinkki otsatukka, Geri-hiukset, afropermis, lyhyt tummanruskea, pissisblondi, pikkuletit, pottatukka – you name it! (Tässä muuten blogin aikoina otettuja hiuskuvia ja Hiukset-tägin alta löytyy lisää). Kuitenkin nyt ehkä viimeisen kolmen vuoden aikana, olen aina päätynyt takaisin tähän punertavaan polkkaan. Se vaan tuntuu niin omalta.

Nyt ymmärrän paremmin niitä teininä ihmettemiäni aikuisia, jotka aina vaan halusivat samanlaiset hiukset. Jos joku malli ja väri vaan sopii kun nenä päähän, niin miksi vaihtaa?! Ihan varmasti minulle tulee vielä hinku kokeilla jotain uutta, ainakin kesällä haluan koittaa miltä näytän vielä vaaleampana, mutta ihan varmasti palaan aina lopulta tähän.

Tunnen oloni polkassa todella kotoisaksi. Myös hiukset pysyvät tässä pituudessa hyväkuntoisina. Tumma sopii minulle, mutta ei liian. Tummempi tyvi ja punertava latva näyttävät mielestäni hauskoilta tummien piirteiden ja pisamien kanssa. Vai mitä sanotte?

Kiitos vielä Johannekselle uudesta tukasta!

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.