Indiedays ja Provena yhteistyökampanja
Gluteeniton ruokavalio ei varmasti ollut monelle vielä muutamia vuosia sitten niin tuttu, kun mitä se nykyään on. Voin vain kuvitella miten vaikea keliaakikon on ollut löytää sopivaa ruokaa vaikkapa kahvilassa. Nykyään moni noudattaa gluteenitonta ruokavaliota, vaikka keliakiaa ei olisikaan lääkärissä todettu. Tunnen useamman ihmisen, jotka kokevat voivansa paljon paremmin gluteenittomalla, se vähentää vatsavaivoja ja auttaa ihoa pysymään hyvänä. Keliaakikkojen määrä kasvaakin nopeaa vauhtia osin kehittyneen diagnosoinnin myötä. Uusimpien tutkimusten perusteella keliakiaa saattaa esiintyä jopa 2 %:lla väestöstä. Keliakian ainoa hoito on elinikäinen ja tarkka gluteeniton ruokavalio. Keliakiaa sairastava ei voi siis käyttää lainkaan vehnää, ruista tai ohraa sisältäviä elintarvikkeita ja ruokia. Kun gluteeni jätetään pois ruokavaliosta, keliakian oireet poistuvat ja suolen limakalvo parantuu vähitellen. Hoitamattomaan keliakiaan liittyy usein myös laktoosi-intoleranssi, jolloin maitosokeri aiheuttaa vatsavaivoja. Suolinukan korjaantuessa myös laktoosin sieto yleensä paranee. Keliakian tarkkaa syntymekanismia ei vielä tunneta, mutta sen puhkeamiseen tarvitaan tietty perinnöllinen alttius ja gluteeni. Lisäksi taudin puhkeamiseen vaikuttaa mahdollisesti vielä jokin muu tekijä, jota ei vielä tunneta.
Ravitsemussuositusten mukaan yli puolet nautitusta energiasta tulisi saada hiilihydraateista. Ilman viljatuotteita tätä tavoitetta on lähes mahdotonta saavuttaa. Gluteenittomuuteen siirtyminen tuo mukanaan monia muutoksia ruokavalioon. Puhtaan kauran lisääminen gluteenittomaan ruokavalioon helpottaa ruokavalion noudattamista, koska näin dieettiin saadaan lisää vaihtelevuutta ja makua. Kaura on usein myös ainoa tuttu vilja gluteenittomien viljojen joukossa, jolloin se tuo mukanaan makumuistoihin liittyvää hyvää mieltä. Puhdaskauratuotteiden käyttö helpottaa ruoanvalmistusta kotona, sillä tuotteet maistuvat ja sopivat koko perheelle. Puhdas kaura on kauraa, joka ei ole tuotantoprosessin missään vaiheessa ollut kosketuksissa gluteenipitoisiin viljoihin. Tavalliset kaurahiutaleet eivät siis ole puhdasta kauraa, vaikka ne olisivatkin pelkkää kauraa. Vain tarkasti kontrolloitu tuotantoketju varmistaa, että tuotteet ovat gluteenittomia ja myös keliaakikoille turvallisia.
Gluteenitonta ruokavaliota noudattavalle soveltuvista viljoista runsaskuituisinta on kaura. Kaura on ihanteellista ravintoa, sillä siinä on sopivassa suhteessa hiilihydraatteja, proteiinia ja rasvoja. Puhtaasta kaurasta valmistetut Provena-tuotteet sisältävät paljon kuitua, mikä on vatsan hyvinvoinnin perusta. Kauran terveysvaikutukset perustuvat suurelta osin sen sisältämään liukoiseen kuituun, betaglukaaniin, jolla on todettu useita positiivisia vaikutuksia elimistössä.
Meillä poikien isän puolella suvussa on aika paljonkin keliakiaa, joten gluteenittomat tuotteet ovat tulleet sitä kautta jonkin verran tutuiksi. Vierasvarana meillä pidettiin pakkasessa gluteenittomia tuotteita ja siitä itsellenikin on jäänyt tapa ostaa silloin tällöin gluteenitonta leipää. Varsinkin niinä viikkoina, kun lapset ovat isällään ja minä yksin kotona, ovat pakkasessa olevat leivät käteviä. Sieltä on helppo sulatella vain viipale tai sämpylä aamupalalle, jolloin joka päivä saa sitten nauttia ”tuoreesta” leivästä. Tällä hetkellä lähikaupastamme löytyy kuvissakin näkyviä porkkanasämpylöitä sekä valmiiksi viipaloitua kauraleipää.
Omat suosikit leivän päälle ovat erilaiset levitteet. Olen juuri hiljattain oppinut tekemään ihan superhyvää hummusta. Pitääkin jakaa se resepti teillekkin! Toinen herkku on levittyvä vuohenjuusto tai sitten ihan klassikko, eli avocado suolalla ja pippurilla. Täytteiden ei tarvitse olla ihmeellisiä jos leipä itsessään jo on hyvää 🙂 Kannattaa kurkata Provenan nettisivuille sekä facebookkiin, joista löytyy paljon tietoa gluteenittomasta ruokavaliosta sekä reseptivinkkejä!
Minulla on myös instagramissa käynnistynyt juuri arvonta! Voit osallistua siihen tykkäämällä kuvasta tai kommentoimalla siihen oman lempi leiväntäytteesi. Palkintona arvonnassa on Provenan tuotepalkinto. Käykää siis ihmeessä osallistumassa instassa siihen! Tässä vielä tarkemmat kilpailun säännöt.
Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.