ARKIKUVA 36/52

9/09/2019

Ärsyttävä syyslunssa kipeine kurkkuineen on vienyt voimat koko jengiltä. Harmillisesti perheen pienin tuli lopulta ihan kunnolla kipeäksi. Nyt täällä parannellaan niin korva -kun silmätulehdustakin. Me vanhemmat nukumme vuoroissa. Onneksi tämän aamun harmaa ja syksyinen sää ei vaadikaan juuri mitään muuta kun just tätä.


TULIHAN SE MEILLEKKIN

13/03/2015

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAoksennustauti lapsella nesteytys

Saimmehan mekin vihdoin sen kylään, sopivasti viikonlopuksi. Oksennustauti, jee jee. Erityisen hauskaahan tästä tekee se, ettei uusi pyykinpesukoneemme ole vielä saapunut. Toisaalta, ei sillä kauheasti mitään tekisikään, sillä tänään on ollut talossamme vesikatko.

Ei mutta oikeasti, tämä on ollut ehkä iisein sairastelupäivä ikinä. Kaapo meni päiväkotiin, Elvis on nuutunut, mutta hyvän tuulinen, lähinnä katsellut leffoja ja nukkunut. Minä sain siivottua, ja juotua kahvini auringon lämmittäessä ikkunan läpi. Viikonlopun suunnitelman menivät uusiksi, en uskalla lähteä reissuun mihin piti, mutta tuleehan noita.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

KARHUNPOJAT SAIRASTAA

17/10/2013

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kerroinkin eilisessä postauksessa, että pojat ovat olleet kipeinä. Ja ovat edelleen. Kaapolle nousi itseasiassa kova kuume jo viime perjantaina, eli pian viikon on reppana ollut kipeänä. Elvikselle kuume nousi muutamaa päivää myöhemmin, ja hänkin on edelleen tosi kipeänä.

Olen kerran jos toisenkin meinannut kirjoittaa postauksen korvalapsistani. Onneksi ei tarvinnut, sillä Kaapo sai vuosi sitten putket joka katkaisi heti ikävän korvatulehduskierteen. Elviksellä on muutaman vuoden aikana ollut vain muutama tulehdus vaikka aluksi hommat näytti menevän samaa kaavaa kuin isoveljensä kanssa. Viimeksi keväällä ja nyt taas. Huonomminkin voisi siis olla.

Kaapo nimittäin sairastui ensimmäiseen korvatulehdukseen yksivuotiaana ja siitä se sitten lähti. Tulehduksia tuli tulehduksien perään, antibiottikuureja toisensa perään. Antibiotit veivät varmasti muakanaan luontaista vastustuskykyä ja harvassa oli ne kuukaudet kun tulehdusta ei korvissa ollut. Meni kuitenkin pari vuotta ensimmäisestä tulehduksesta ennen kuin Kaapo lopulta pääsi putkitukseen. Ja onneksi se auttoi. Nyt vuoden aikana tulehdus on ollut kerran, keväällä.

On jännä miten lääkäreiden mielipiteet ovat parin vuoden aikana vaihdelleet. Esimerkisksi viikkoa ennen putkitusta korvaspesialisti ihmetteli miksi vien täysin terveen lapsen putkitettavaksi. Korvat putkittanut lääkäri taas kertoi leikkauksen jälkeen että molemmissa korvissa oli paha liimakorva – eikä siihen olisi auttanut mikään muu.

Nyt tällä hetkellä Kaapon kuume on sahannut 38-40 asteen tuntumassa, kovat on tarkistettu viikon aikana muutamaan otteeseen ja verikokeissa käyty. Kyseessä taitaa olla vain hyvin sitkeä flunssa. Elviksellä on antibiottikuuri nyt päällä, korvatulehduksen takia. Kuumetta on myös paljon. Pitää vain toivoa että tämä olisi tässä eikä samanlaista jatkuvaa lämpöä ja flunssaa olisi viime talven tapaan.

Toki on aina kurjaa kun lapsi sairastaa, eihän se ole kivaa kenellekkään. Alkaa tässä vaan itselläkin kärsivällisyys huveta, kun molemmat itkeskelevät yöt (ja päivät), eivät suostu syömään tai ottamaan lääkkeitään. Luulen että tämän viikon jälkeen kaadun petiin ja poden jonkun vuosisadan flunssan myös itse tähän perään.

Onkos muilla alkaneet jo syysflunssat pyörimään? Miten taistelette niitä vastaan? D-vitamiinia, maitohappabakteereja?


Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista ja Pinterestistä.