MITÄ VOI TEHDÄ KESÄLLÄ KAUPUNGISSA

4/06/2020

Kuten varmasti monella muullakin, myös meidän kesäsuunnittelmat heittivät kuperkeikkaa koronatilanteen myötä. Heippa ulkomaanreissut, kuten roadtrip Ruotsin halki Tanskaan, synttärimatka junalla Pietariin ja bailuloma Berliinissä. Vaikka rajoituksia nyt hellennetään, me olemme vielä vähän varuillamme. Näillä näkymin edellisvuosien tapaan toteutetut mökkeilyt sukulaisen mökeillä ovat myös edelleen pannassa, mutta ehkä tietyin rajoituksin saamme jotain pientä järjestymään.

Meillä ei ole myöskään omaa autoa (emmekä koko uusperhe mahdu edes tavalliseen autoon, vaikka sellaisen välillä lainaan voimme saada), joten se rajoittaa myös paljon tekemisiämme, eli mitään kovin laajoja kotimaan reissujakaan koko konkkaronkan kanssa emme pysty tekemään – enkä ole ihan kartalla suositelaanko niitä edes tehtäväksi.

Edellisvuosina meidän kaupunkikesiin on kuulunut vahvasti maauimalat, useimmin Stadikka, jotka taidamme myöskin tänä kesänä jättää välistä vaikka vaikeaa tekeekin. Sen sijaan, että vaipuisimme kuitenkaan epätoivoon, teimme listan kaikesta kivasta kesätekemisestä, mitä kuitenkin voimme turvallisesti tehdä – ja sitä tekemistä on paljon!

Kesälomalla kaupungissa voi:

Tehdä itse jäätelöä / mehujäätä
Pitää kesäherkku-picnicejä (tai tilata pizzaa suoraan puistoon)
Metsäretki / tutkimusretki metsään
Telttailla (lerintäalue, saaret, isovanhempien takapiha)
Uida luonnossa ja testata uusia uimapaikkoja

Marjastaa ja mennä poimimaan mansikoita
Nukkua parvekkeella
Kunnella äänikirjaa riippumatossa
Hyppiä trampoliinila
Mennä saaristoajelulle ja vierailla lähisaarissa
Tehdä kukkaseppeleitä

Pitää skumppatreffit salaisessa / autiossa paikassa
Lennättää leijaa
Opiskella villiyrttejä ja kerätä niitä
Kylpeä parvekkeella
Pelata lautapelejä ulkona viltillä (tai sadepäivänä sisällä)
Leikkiä perinteisiä ulkoleikkejä, kuten kymmenen tikkua laudalla ja kirkonrottaa

Rakentaa hyönteishotelli
Tehdä manikyyri ja pedikyyri itselle
Käydä turvavälein puistoruokailussa
Tehdä paljon pyöräretkiä, hikisiä ja rauhallisia
Leikkiä hiekkaleikkejä rannalla
Vuokrata SUP-lauta, kanootti, vene

Käydä yöllisellä naku-uinnilla
Mennä aamu-uinnille aikaisin, ennen muun perheen heräämistä
Grillata
Käydä kotieläintilalla
Juoda aamukahvit auringossa
Myydä puistokirppiksellä

Katsoa leffaa lakanan alla ”teltassa”
Käydä ulkokuntosalilla
Kerätä niityltä kukkia
Lukea paljon
Olla vesisotaa

Tehdä koko perheen yhteisen kesäsoittolista ja tanssia
Piirtää kaatuliiduilla koko pihan pituinen temppu/hyppyrata
Ottaa kaverin koira hoitoon
Rakentaa jättiläissaippuakuplavälineet (ja tehdä jättikuplia)
Vuorata kaupungilta rantasauna omaan käyttöön

Listasta tuli pitkä ja silti varmasti vielä paljon juttuja unohtui tai ei tullut mieleen, saa siis ihmeessä täydentää sitä kommentteihin. Mitä kivaa tekemistä te keksitte kesälomalla kaupungissa?


KEVÄINEN MÖKKIVIIKONLOPPU

15/03/2020

Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Lomarenkaan ja Indieplace kanssa

Loppuvuodesta suunnittelimme vuokraavamme mökin talvista getawaytä varten tunnin-max parin ajomatkan päästä, ja vaikka vielä tulloin ei vielä lunta ollut, niin tottakai ajattelimme sitä tulevan sitten viimeistään alkuvuodesta senkin edestä. Haaveena meillä oli iso mökki, johon mahtuisi myös kaveriperhe lapsineen. Luvassa olisi laskettelua, hiihtämistä, lumisia metsälenkkejä ja kuumaa kaakaota takkatulen äärellä. Viime viikolla meidän odotettu mökkilomamme vihdoin toteutui – ihanassa kevätsäässä!

Monen muunkin muuttujan myötä viikonloppu vietettiin lopulta ihan vain oman perheen kesken – ainakin oli lääniä missä temmeltää! Kirpeän keväinen aurinkosää kruunasi rentouttavan viikonloppumme, joka oli ihana pieni irtiotto arjesta ja täynnä rentoa yhdessäolemista.

Vuokrasimme mökin yhteistyössä Lomarenkaan kautta, jonka sivulta voi erilaislla kohdennetuilla hauilla etsiä jos jonkinmoista mökkiä. Meillä oli muutama kriteeri mökkiä etsiessä, ensinnäkin sen piti olla mahdollisimman lyhyen ajomatkan päässä (ihan max kaksi tuntia), sillä perheen pienimmäisen kanssa sitä pidempi matka alkaa käymään liian tukalaksi. Toiseksi mökin piti olla tarpeeksi suuri, jotta huononkin sään sattuessa tila ei sisällä kävisi liian ahtaaksi. Kolmanneksi, halusin mökiltä myös luonnetta, mutta sen piti olla kuitenkin helppo esimerkiksi vaipanvaihdon kannalta. Lomarenkaan kautta löyykin hurjasti eri tyylisiä ja tasoisia mökkejä ihan laidasta laitaan. On erittäin modernia luxusta ja perinteisempää hirsimökkiä puuceellä.

Aluksi etsimme mökkiä hiihtokeskusten läheltä, mutta kun pikkuhiljaa alkoi käymään selväksi, ettei lunta ehkä sitten tulisikaan pystyimme laajentamaan hakua myös muualle. Samalla iski ihan hullu valinnanvaikeus, sillä tosi upeita ja persoonallisia mökkejä löytyi kymmenittäin. Siispä rajasimme entisestään vaatimuksiamme. Mökin pihapiirin piti olla helppo ja turvallinen lasten kanssa, samoin tietysti mökin sisätilat. Taaperon kanssa olisi parasta, ettei jyrkkiä portaita olisi mieluiten ollenkaan.

Ja voi että, juuri sellainen mökki meille löytyikin, nimittäin Louhela, (tunnin ajomatkan päästä meiltä) Salon Kiskosta. Joen varrella sijaiseva entinen maatila on kunnostettu asumiskäyttöön ja vastasi juuri tarpeitamme. Pihapiiristä löytyi itseasiassa kaksi mökkiä, yhteensä neljä makuuhuonetta ja nukkumapaikat jopa yli kymmenelle hengelle. Perheessämme pyörineet pikkuflunssat rajoittivat kuitenkin vieraiden tuloa ja lopulta mökillä olimme vain me. Ajattelimme kyllä pienempää mökkiä poikien käyttöön, mutta lopulta se jäi kokonaan asuttamatta kun viihdyimme yhdessä niin hyvin.

Entisen navetan yhteydestä löytyi vanhaan maitotonkkienpesuhuoneeseen tehty sauna jonka lisäksi otimme extrana vielä viikonlopuksi paljun. Etenkin pojat olivat paljusta hyvin mielissään ja olisivat polskineet siellä loputtomiin, jopa silloin kun tuli paljun pesässä pääsi sammumaan ja vesi pakkasessa vähän jäähtymään. Onneksi löylyyn pääsi lämmittelemään!

Eritysen ihanaa oli kylpeä paljussa ensimmäisenä iltana, melkein koko sakki kerralla. Ulkona oli jo ihan pimeää, mitä nyt kuu vähän valaisi, tähdet tuikkivat taivaalla ja jostain kuului pöllön huhuilua. Vedestä kohoava lämmin höyry, iloiset lapset ja kiireetön yhdessäolo – mökkiviikonlopun parasta antia.

Mökillä olevat vanhat huonekalut, pitsiverhot, sininen lattia ja toimiva iso leivinuuni toivat ihanasti tunnelmaa. Mökki oli vielä paljon suurempi mitä ilmotuksessa olevista kuvista sai ymmärtää ja siksi ehkä siellä olikin niin helppo viihtyä – tarvittessa sitä pääsi vetäytymään myös omaan rauhaan vaikkapa lukemaan. Pojat olivatkin aivan innoissaan, kun suuren tupakeittiön hyllyltä löytyi isot pinot Aku Ankkoja – niin ja putkitelkkari josta katsottiin aamuisin lastenohjelmia.

Entisen maatilan tontti on todella suuri ja aidatun pihan lisäksi siihen kuuluu peltoa sekä rantakaistale joen varrelta. Niin kaunista ja rauhallista oli käppäillä siellä, hyppiä yli ojien ja tutkailla niihin muodostunutta jäätä. Vaikka ajomatka kaupungista tänne oli lyhyt, tuntui että olisi oikeasti päässyt vielä kauemaksi, keskelle rauhaa sieltä omasta arjesta ja kaupungin kiireestä. Mielenrauhaa toi kuitenkin myös se, että oma koti oli tarvittessa tarpeeksi lähellä, etenkin kun toinen pojista oli tosiaan ollut aiemmin viikolla kipeänä.

Mökkeily kesällä on yksi suokkiasioistani, mutta olipa jotenkin jopa ihanan maagista toteuttaa tällainen pieni reissu myös muuhun vuodenaikaan. On meillä kaupungissakin luonto onneksi lähellä, mutta ihan eri tavalla sitä pääsee pysähtymään ja rentoutumaan kun irrotautuu niistä tutuista ympyröistä edes muutamaksi päiväksi. Eikä ympärillä kumpuleivat kuuraiset pellot sekä ohi lentävät joutsenpariskunnat ainakaan haitanneet irtiottoa.


KESÄSEIKKAILU KUVINA

17/07/2019

Kerroinkin pikaisesti jo meidän pienestä kesäseikkailusta muutama postaus sitten, alpakoita esitellessäni. halusimme lähteä kolmistaan vauvan kanssa muutaman päivän raodtripille – jonnekkin minne ehtii ajaa vauvan päiväunien aikana. Vaihtoehtoja meillä oli aika paljonkin ja vaihdoimme suunnitelnaammekin myös aivan viime metreillä. Päätimme ajella Saloon ja siellä paljon (ehkä vähän liian) hypeteettyyn Matildan vanhaan ruukkikylään.

Halusin ehdottomasti yöpyä jossain persoonallisessa bed & breakfast paikassa, jossa saisi mielellään olla jotain kivaa ja vaanha maalaistunnelmaa. Toki nyt kesäsesonkina kaikki paikat olivat ihan täynnä (jonka lisäksi tarjonnasta oli vaikea valita), mutta onnistuimme löytämään lyhyellä varitusajalla yhdeksi yöksi kivalta kuulostavan ja näyttävän paikan.

Toinen yö oli vielä jännittävämpi, vietimme sen nimittäin puussa olevassa teltassa! Kun kaikki majoituspaikat olivat täynnä, aloin katselemaan vaihtoehtoisia tapoja viettää yö. Aprikoimme pitkään ja hartaasti, miten yö vauvan kanssa teltassa sujuu. Peruimme jutun jo useasti, mutta lopulta päätimme todellakin seikkailla ja antaa telttailulle mahdollisuuden. Pääisishän sieltä tarvittessa sitten vaikka keskellä yötä ajamaan kotiin. Kiinnostaisiko teitä muuten kuulla tästä telttailusta enemmän ja tarkemmin?

Telttayön jälkeen meidän oli tarkoitus palata kotiin, mutta meillä oli ollut niin hauskaa, ettemme vielä malttaneet. Soitimme mökkeilemässä olleille sukulaisille ja tunnin päästä kurvasimmekin jo heidän pihaansa, söimme, sanoimme, uimme meressä ja nukuimme hyvät unet enenn kotiinlähtöä. Ihana pieni seikkailu!