TURVAVYÖ

29/05/2012
Huh, selvisinpäs!

Tänään jouduin tiukan paikan eteen. Lähdimme lasten kanssa keskustaan, lounas ja päikkäriaikaan. Ei siinä vielä mitään, mutta K joutui olemaan seisomalaudalla koko reissun ajan. Seisomalaudalla jossa hän ei tahtoisi olla ja josta hän karkaa heti kun vauhti vähänkin hidastuu.

Yleinsä pidemmillä reissuilla ja etenkin keskustassa molemmat lapset istuvat Donkeyssä, se on helpompaa ja turvallisempaa. Miellyttävämpää kaikille, etenkin kun Kaapo vielä nukkuu päikkäritkin. Cameleoneita (ja seisomalautaa) käytämme sitten lähialueella liikuttaessa. Kotikulmilla liikennekkin on rauhallisempaa ja K kuitenkin jaksaa ja haluaa kävellä/pyöräillä/skeitata joten se on taas niin kivempaa kaikille.

Koska yksi reissumme syy oli käydä ostamassa donkeyn puhjenneen kumin tilalle uusi ja Elviksen kantaminen repussa + Kaapon työntäminen rattaissa olisi ollut vielä rasittavampaa läksimme näin. Ja lähtö luonnollisesti viivästyi niin että keskustassa oli pakko suunnata ihan ensimmäiseksi lapsia syöttämään.

Mutta hei, kaikki meni hyvin. Sillä meillä oli upea, mahtava ja erittäin virallinen seisomalaudan turvavyö! Joustava vyö joka on lapselle mukava ja jonka ansiosta äidin ei tarvitse hermoilla kyydistä pois hyppivää ja ihmisvilinään/auton alle ryntäävää lasta. Joskus tälläkin kotiäidillä välähtää, heh heh!

Ihana pinkki ysäri(?)avaimenperä on kirppikseltä, maksoi 50 senttiä ja on siis hvinkin käytännöllinen ja moneen tarkoitukseen sopiva. (Vaikkakin vikan kuvan aikana lapsi oli jo karannut kyydistä pihalle leikkimään…)

Minttu


SEISOMALAUTA

12/03/2012

Ostin viime talvena huutonetistä Bugaboo seisomalaudan. Se oli halpa, 11 euroa joten pakkohan se oli saada.
Tänään testasimme lautaa ensi kerran käytössä.

 

Kaapo ei olisi halunnut aluksi millään mennä laudan kyytiin. Se pelkäsi sitä ja sai hirveät paniikkiraivarit. Lopulta saatiin suostuteltua se kyytiin, sanottiin että se on skettilauta. Matka kauppaan ja takaisin meni yllättävän hyvin. Olin ihan varma että se karkaa, hyppii pois, kaatuu ja tippuu laudalta ainakin sata kertaa, mutta ei. Ainostaan vähän alkoi temppuilemaan, hyppimään, potkimaan vauhtia ja seisoi yhdellä jalalla. Ihan kuin skeitillä.

Rattaita jouduin työntämään niin että kävelin toisella sivulla, etten potkisi lautaan. Ihan hyvä niitä oli niinkin työnnellä, en sitten tiedä viettävätkö ne toiselle puolelle kun talvipyörät vaihtaa pois.

Vaunukoppaa en jaksanut vaihtaa, Elvis viihtyi hyvin makuuasennossa istuinosassa. Tuskin jaksan enään vaihtaakkaan, kohta se jo mielummin istuu tuossa ja muutenkin käytetään edelleen suurimmaksi osaksi donkeyja.

Hyvä keksintö kyllä tuo seisomalauta. En tiedä muista malleista, mutta tämän bugaboon laudan saa leposti kuminauaa kiristämällä ylös, pois tieltä lisäksi siihen on erikseen myytävänä lautaan kiinnitettävä istuin. Kun työntöaisan vetää kokonaan ylös on lapsella hyvin tilaa seistä laudalla suorassa.

Tätä tulee varmasti käytettyä jatkossa enemmänkin!

Minttu