TEHOKASTA VAPAA-AIKAA

9/06/2013

minttukoti23minttukoti28minttukoti54minttukoti37minttukoti52minttukoti56
minttukoti89

Lapset lähtivät keskiviikkona koko loppu viikoksi mökille. Olen siis ollut ihan itsekseni melkein viisi päivää. Ihanaa ja todella kummallista samaan aikaan.

Keskiviikon ja torstain pyhitin vain kodin kuntoon laittamiseen. Olen maalannut, maalannut, järjestellyt ja maalannut. Kaksi lipastoa, tuolit, vaatekaapin ovet sekä yöpöytä saivat uutta väriä pintaan. Nuo minttuiset tuolit on mielestäni ihanat!

Perjantaina päädyin aamupalatapaamisen jälkeen haahuilemaan kaupungille. Oli todella omituista kun ei ollut kiire minnekään, kukaan ei odottanut kotona tai kitissyt rattaissa. Lopulta löysin itseni vielä Ikeasta. Sain siis vihdoin loputkin julisteet kehystettyä sekä tyynynpäällisiin täytettä.

Lauantaina nukuin myöhään, kävin ostamasta naapuridivarista kolme kirjaa ja paunuin eväineni ottamaan aurinkoa. Luin siis kirjaa keskytyksettä tuntien ajan varmaan ensimmäistä kertaa neljään vuoteen.

Ystäviä ja krebailua mahtui toki myös viikonloppuun, samoin kun löhöilyä. Tätä olin todella tarvinnut. Seuraavaksi tarvitsisin jalkahoidon! Apua, katsokaa nyt noita yli kuukausi sitten lakattuja kynsiä ja uusien kenkien tekemiä rakkuloita.

Olen muuten sattumalta törmännyt viime päivinä moniin ihaniin lukijoihoin jotka olevat tulleet juttelemaan. On ollut tosi ihana tavata teitä!

Loistava ja todella antoisa viikko siis takana, näin nämä vapaat tulisikin viettää. Vähän hommia ja asoiden hoitamista ettei tule ihan huono omatunto sitten löhöilystä ja omasta ajasta. Ihana myös saada kohta pojat takaisin kotiin ja sotkemaan kaiken mitä olen viikon aikana järjestellyt!


LAUKUN SISÄLTÖ

8/06/2013

laukku1laukku2

Eilen kun palasin kotiin kaupungilta, itseäni nauratti niin paljon ajatus, että kaikkea mahdollista laukustani mahtaa löytyä, joten päätin kuvata ensimmäisen laukun sisältö postaukseni.

Ja sieltähän löytyi seuraavat esineet:

– pieni Marimekon laukku (jonka kaikki sisältö oli pudonnut isomman pohjalle)
– Globe Hopen kukkaro (sen sisältöä en sentään rupea selvittämään, huh)
– Amppari-mehujäätelön roskat
– Acon punainen huulirasva
– LivBoxista tulleita puuterilappuja
– paksu kuminauha
– Stockmannin tilausvahvistus sohvapöydästä
– Mary Corhin esite, suihkusaippua sekä testiin saatu selluliittivoide
– Monkin tyhjä muovikassi
– Globe Hopen tyhjä kassi
– mintunvihreitä värikarttoja
– 30 senttiä
– kolme pinniä
– minikokoinen Haribon täytelaku
– kuitti palautuksesta KappAhaliin
– MNY kynsilakka
– Aakkosleimasimet sekä muste Granitista
– infokansio Joutsenmerkistä
– Nokian Lumia puhelin
– avaimet pinkillä nauhalla
– tiskirättejä
– Ray Banin aurinkolasit
– AAA pattereita
– iPhone pinkissä suojakotelossa
– matkakortti
– tiskiharja
– Native Union POP Phone laatikossaan

Sellaista! Olisi sitä vähemmälläkin selvinnyt. Voitte uskoa millainen rumba oli joka kerta etsiä soiva puhelin tai kaivella kukkaroa kaupan tiskillä. Onko muita kassialma-kohtalotovereita?


UUDELLA PIHALLA

7/06/2013

pihalla4pihaIla2pihaIla1pihaIla5pihaIla3pihaIla6

Uusi koti ja uusi piha.

Usein Helsingissä talojen sisäpihat ovat pelkkää asvalttia autopaikkoineen. Mitä enemmän paikkoja, sitä enemmän se tuo rahaa taloyhtiölle. Myös meidänkin pihasta löytyy muutama autopaikka, mutta onneksi myös asukasviihtyvyyttä ja lapsia on ajateltu.

Uusi piha onkin heti otettu haltuun ja liiduilla töhritty. Hauska oli kuulla että viereisen rapun tytöt olivat hihkuneet innosta kun olivat ikkunasta tekemämme seikkailuradan nähneet. Pihaltamme löytyy siis muitakin lapsia, mikä on tosi kiva! Pihan nurkasta lapsille löytyy aika vaatimaton, mutta sympaattinen likumäki hiekkalaatikkoineen. Samoin pihalle mahtuu aika suuri nurmikkoalue, terassikalusteet ja ne yrttilaatikot. Olemme ehtineet viettämään siellä jo monen monta piknikkiä ja monta on vielä edessä.

Ihan vielä en uskalla Kaapoa päästää yksin pihalle leikkimään, mutta myöhemmin, vähän vanhempana, tällaisella suljetulla rauhallisella pihalla se olisi mahdollista.


KESÄ VANSIT

5/06/2013

vans3vansvans

Etsin muutaman viikon Vansin tennareita. Sen lisäksi että niiden piti olla tietyn väriset, ja luonnollisesti oikean kokoiset, tahdoin saada ne myös alehintaan. Etsintäni eivät vain valitettavasti tuottaneet tulosta, vaikka kävin niitä mitä ihmeellisimmistä paikoista etsimässä. Lopulta kävelin Stockalle ja kappas, siellähän niitä riitti vaikka kuinka.

Muutaman viikon mustavalkosia, Era-mallisia, tennareita pyöritellessä alkoivat ne yhtäkkiä näyttämäänkin kassan jonossa seisestessäni jotenkin tylsiltä. Päätin pistää elämän risaiseksi ja kuljinkin lopulta kaupasta ulos neonkeltaisella vahvistetut tennarit kassissa. Ja ne maksoivat muuten pari kymppiä vähemmän kuin perinteiset. Säästöä!

Neonkeltainen onkin aika hauska yksityiskohta, vaikka muutoin alan saamaankin siitä yliannostuksen. Mutta näin pienissä määrissä, auringon kanssa kilpaa hohtaessa, se kuitenkin menee. Olen tykännyt noista kovasti, vaikka sainkin ekalla käyttökerralla jalkapöytään kauheat rakkulat, tuntuvat kengät hyviltä ja tukevilta jalassa.

Itseltäni löytyy ennestään kahdet Vansit, samoin pojilta. Ne kankaiset tarramallit ovat lapsille loistavat ja varmaan taas syksyksi sellaiset ostan – haaveena että Elvis oppisi pukemaan ne itse.

Muistuttelen vielä huomisen voimassa olevasta arvonnasta! Kysessä on siis pienimuotoinen kysely nettishoppailusta, ja kaikkien vastanneiden kesken arvon 50 euron lahjakortin Stockmannille. Vastauksia on tullut paljon, mutta kiva olisi vielä lukea niitä lisää!


KASVIMAA KATTOJEN YLLÄ

3/06/2013

kasvimaa 1kasvimaa 2

Noh, otsikko on ehkä hieman liioiteltu. Tosiasiassa minulla on ruukkuja ikkunalaudalla. Muuton ja matkan takia en tänä vuonna pässytkään laittamaan taimia kasvamaan edellisvuosien tapaan. Minusta on ihana etenkin kesäaikaan että kotoa löytyy tuoreita yrttejä ja salaattia. Koska aikani tällä hetkellä melko rajallinen, enkä edes tiennyt mistä autottomana voisin taimia helposti saada, nappasin valmiit rehutlähi-Alepastamme kauppareissulla mukaan.

Ostin siis muutamia yrttejä ja salaatteja, sekä pari pussia mustaa multaa, ja iskin kasvit kotona ruukkuihin, tadaa! Ja voi että kuinka maistuikin oman maan antimista tehty salaatti hyvältä, hih!

Yrtit ovat myös ihana koriste keittiössä ja tuovat heti kotoista tunnelmaa. Salaatit siirsin keittiöstä parvekkeelle minikasvihuoneeseen. Aluksi vaikutti että ne kuihtuvat, mutta jollain ihmeen kaupalla sain ne herätettyä henkiin, toivottavasti saisimme niistä syömistä syksyyn saakka.

kasvimaa 3

Sisäpihaltamme löytyy vielä paljon erilaisia, kaikkien yhteisiä yrttejä sekä toivottavasti loppukesästä mansikkaa. Ihan loistava juttu, etenkään kun en missään omalla palstalla ehtisi ikinä käydä.