Matkalta palatessamme meitä odotti kotona ihana ylläripaketti Pikkulinnun Kaupasta. Suloisesta paketista paljastui Modeérska Husetin legginssit pojille. Olen jotenkin onnistunut välttämään tämän Ruotsalaisen merkin ihan kokonaan, joten olikin jo aika tustustua siihen paremmin.

Tällaiset yllätyslahjat ovatkin ihania siinä mielessä, että paketista saatta tulla jotain mitä ei ikinä itse olisi osannut ajatella tai ostaa. Enpä ehkä ikinä muuten olisi tutustunut merkin vaatteisiin, ken tietää! Modeérska Husetin käsin piirretyt prinit ovat hauskoja ihanan yksityiskohtaisia. Printeissä tapahtuu paljon ja ne ovat myöskin loistavat meneville pojillemme, ruokatahra siellä ja kynätahra täällä ei paljoa silmille hypi. Molempien leggareissa on sopivasti kasvunvaraa ja vyäröltä löytyy kiristettävä kumppari.

Me olemme viettäneet tänään jotenkin oikein meille perinteistä kesäpäivää. Aamulla puistoon jossa oli liuta ihan parhaimpia ja ihaninpia äiti-ystäväiäni, extempore lounaalle yhdelle heistä, puuhailua kotona ja kaupungille pyörimään ja syömään koko perheen voimin, ratikasta pois jääminen muutamaa pysäkkiä omaa aiemmin ja kiva pikku iltakävely leikkipuistoon piirtelemään uusilla katuliiduilla, kotipihalla tutustuimme vielä muutamaan uuteen naapuriimme jotka olivat juuri istuttamassa kaikille yhteistä yrttitarhaa. Aika ihanaa.

Pähkäilin jo alkukeväästä mitkä rattaat ottaisin matkallemme mukaan. Donkeyt tupalana, johon saisin molemmat lapset kyytiin vaiko Cameleonit joissa Kaapo joutuisi olemaan seisomalaudalla. Yksin lapsetn kanssa mennessä helpoin olisi ollut ehkä laittaa vain molemmat tupliin, etenkin kun he molemmat nukkuvat vielä päikkärit. Teinkin jo tavallaan päätöksen, ja teistä moni myös suositteli tuplia. Mutta lopulta kuitenkin päädyin viimehetkellä ottamaan vain yhden istuttavat ja seisomalaudan. Enkä ole joutunut katumaan kertaakaan!

Uskon että olisimme joutuneet moniin vaikuksiin täällä leiveiden kärryjemme kanssa. Suurinosa kävelyteistä on täällä todella kapeita, ja välillä tavallisten rattaidenkin kanssa joutuu koukkaamaan autotien kautta kun vaikka lyhtypylväs on pätetty sijoittaa kivasti keskelle tietä. Busseilla kulejttaessa olisi varmasti tullut vastaan seuraava ongelma, vaikka ne ovatkin matalalattiasia kuljetaan sisään rattaidenkin kanssa etuovesta. Myöksin kaikki pienet putiikit olisi voinut unohtaa, sillä ulos en uskaltaisi rattaita, etenkään nukkuva lapsi kyydissä, jättää.

Päikkärit tosin Kaapolta ovat jääneet lähes päivittäin välistä. Reissun aikana hän on nukkunut ainostaan muutaman erran esim rannalla. Harmi ettei tuohon bugaboon lautaan ole enään saatavilla sellaista penkiä, mutta näköjään ihan hyvin voi laudalla istuskella muutenkin jos jalkoja alkaa väsyttämään.

Loistavasti on siis mennyt näin. Ja alkaahan tuo Kaapo olla aika iso rattaissa muutenkin istumaan, täyttää syksyllä neljä. Kirjoittelinkin keväällä että viimeistään kesän jälkeen Donkeyt lähtee meiltä myyntiin, ja nyt kun mietin, niin olemme ehkä viimeisen kolmen kuukauden aikana käyttäneet niitä viisi kertaa. Voi haikeus tätä lupumisen tuskaa etukäteen, ovat ne kuitenkin tosi ihanat.

Ostin muuten tätä matkaa ja kesää varten tuon Bugaboon seatlinerin, jonka pitäisi pitää lapsi viileänä. Se onkin ollut tosi loistava ja helppo heittää tarvittaessa pesuun.

Bugaboon kuljetuslaukku on tosi näppärä, mutta meiltä ei sitä löydy. Ajattelinkin että pärjäämme ilman sitä ja pakkasin rataat kuplamuoviin ja elmukelmuun. Ehjänä pysyivät ja lentokentällä kehuttiin että on hyvin pakattu. Joten ilman kulejutslaukkuakin pärjää hyvin!

Muutaman kerran niin blogiin kuin kasvotustenkin jotkut, vielä lapsettomat ovat sanoneet haluavansa olla joskus samanlaisia äitejä kuin minä. Se on toki imartelevaa, mutta myös hämmentävää. Millainen äiti minä sitten oikein olen? Ja onko sillä paljonkin eroa millainen äiti pohjimmiltani olen kuin minkälaisen kuvan minusta ulkopuolinen saa?

Äitiys on ollut alusta saakka minulle todella luontevaa. Viiden veljen isosiskona oleminen on voinut osaltaan myös helpottaa roolia kahden pojan äitinä. En usko että olen ikinä kovinkaan tarkasti suunnitellut minkälainen äiti minun pitäisi olla, on ollut itsestään selvää että tahdon että lapseni ovat onnellisia, tuntevat olonsa turvalliseksi ja kohtelevat muita ihmisiä hyvin ja suvaitsevasti. Kaikki muu on tainnut tulla sitten oman perimmäisen luonteeni kautta.

Itsensä kuvaileminen, etenkin äitinä on vaikeaa. Sanoisin olevani ainakin rakastava, kaikkensa antava, kannustava ja lapset huomioon ottava äiti. Toisaalta olen myös äkkipikainen ja itsekäskin. Sitten vähän kuin huomaamatta, siinä kaiken arkisen aherruksen lomassa, tulee opetettua niitä omia arvojaan lapsille. Elää jalat maassa ja pää pilvissä, olla kiva kaveri, kohtelias sekä iloita ja olla kiitollinen ihan arkisista asioista. Eihän sitä sen ihmeellisempi äiti tarvitsekkaan olla, vai?

Kaikista äitienpäivistäni tähän saakka on tämä päivä ollut kovin tunteikas ja muutenkin aika erilainen. Tunteet ovat heitelleet haikeudesta täydelliseen onnillisuuteen ja kiittollisuuteen. Äitinä olo on kaiken ihanuuden kesleä myös aika useinkin hyvin rankkaa ja uuvuttavaa. Mutta kun ne hyvät hetket ovat niin hyviä että ne peittoavat kiukut, kakkavaipat ja kaikki muutkin negatiiviset tunemukset 6-0. Mistään hinnasta en vaihtaisi pois.

Pian on viikko takana elämää aurinkorannikolla. Lähdin matkaan avomin mielin ja rennolla asenteella. Ajattelin että lasten kanssa matkustaessa ei kannata liian tarkkoja tai suuria suunnitelmia tehdä. Ja niin se vaan tietynlainen lomahölläys ja aurinkoisuus myös tarttuu.

Vaikka lähdin matkaan yksin lasten kanssa on minulla täällä paljon seuraa ja apua isäni perheestä. Ei tietenkään tunnu niin rankalta jo pelkästään senkin takia että tietää apua olevan tarvittaessa saatavilla.

Yhtälailla se elo rullaa täälläkkin, on syötävä, pyykättävä, pissatettava ja huollehdittava sadasta musta arkisesta asiasta. Kova vahtiminenen lapsissa on myös uima-altaalla, nelikerrroksisen talon rapuissa sekä vieraan kaupungin vilkkailla kaduilla. Näistä arksisia runtiineja vastapainottamaan olen höllännyt sitten joissain muissa asioissa. Aamupuuron joukkoon on pursotettu kermavaahtoa – ostin jopa suklaamuroja, päikkärit on nukuttu silloin kun nukuttaa ja ranskalaisia on syöty varmaan yhtäpaljon kuin yhteensä koko viime vuonna yhteensä.

Ei me kuitenkaan ihan rappiolla olla, Kaapo alkaa olla kokonaan yökuiva ja Elviksellä alkoi eilen tuttivieroitus. Jäähypenkkikin on täällä ollut käytössä, sen virkaa toimittaa arinkotuoli terassilla. Nyt tulevaksi muutamaksi päiväksi on luvattu vähän huononpaa säätä ja mustat pilvet lähenevätkin parhaillaan vuorilta päin, toivottavasti ollaan yhtä rentoja edelleen sen jälkeen. Onneksi on Disney Channel…

Terkkuja <3

Tarkkasilmäiset facebook ja instagrmam seuraajat jo tieteävätkin että eilen illalla avasimme vihdoin sekä välikausi että pyöräilykauden!

Vaikka aurinko jo ihanasti lämmitti oli etenkin illalla varjossa jo tosi kylmä. Luntakin oli paikoilellen tosi vähän mutta toisessa paikassa taas vielä vaikka kuinka.

Kaapolla oli päällään Popilta saatu tämän kevään sininen denim kuoritakki. Se on aivan ihana. Mietin tuon sinisen ja punaisen väliltä, ja tuohon lopulta sitten päädyin. Nuo housut ostin taas huutiksesta, väri on sama pertoolinsininen kuin viime syksynäkin, aika kivat vai mitä? Eikä edes haittaa että ostin vahingossa ihan liian suuret, piti olla kasvuvaran kanssa 110cm, niin nämä ovatkin 116cm. Takin alla vielä ihan huippu, popin sitruksen värinen windfleece.

Itsekkin olen päässyt enemmän kevätfiilikseen. Kaapista on kaivettu niitä vaaleampia ja kesäisempiä legginssejä sekä valkoiset conversetkin ovat olleet jalassa muutamana pävänä. Kyllä se tästä lähtee!

Meidän kevät muutenkin päättyykkin jo reilun parin viikon päästä kun hurautamme poikien kanssa Espanjan aurinkoon. Takaisin tullessa täälläkin taitaa jo sitten olla kesä.

Pitää tuosta Kaapon pyöräilystä vielä sanoa että mahtavasti se jo onnistuu. Viime syksynä se oli enemmän pelkkää työntämistä, nyt polkeminen ja ohjaaminenkin sujuu jo paljon paremmin. Tässä on vanhempi postaus tuosta pyörästä.

Joko teillä on korkattu välikausivermeet, entäs pyöräilykausi?