Viime toukukuussa Espanjasta palatessamme tunsin itseni todella rakaaksi ja turvonneeksi. Eikä ihme, takana oli kuukausi päivittäistä valkoisen leivän mussuttamista, jäätelöä, limua ja ranskalaisia. Eikä toki ennen reissuakaan pastan, take away ruokien ja jokailtaisten herkkujen syöminen ollut mikään erikoisuus. Vaan erikoista oli jos en päivän aikana ollut vetänyt jotain herkkuja tai ähkyä. Päätiin että nyt oikeasti tähän on tultava muutos. Toki herkkulakkoja ja kaikenmaailman diettejä oli tullut harrastettua jo ennenkin, mutta ajattelin että tällä kertaa teen asian toisin. En kuuriluontoisesti tai luovuttaisi heti ensimmäisen retkahduksen jälkeen, vaan tekisin terveellisisistä ruokatottumuksista sen kuuluisan elämäntavan.

Aluksi päätin vähentää hiilareita ja lopettaa kokonaan herkkujen syönnin. Jotkut viikot ovat sujuneet paremmin kun toiset, retkahduksia ja ylilyöntejä on ollut, mutta enään ei tulisi mieleenkään vetää joka ilta sipsipussia ja suklaalevyä. Kerta viikossa mäkkärissä on vaihtunut kertaan kahdessa kuukaudessa ja niin edelleen. Muutoksen huomasi pikkuhiljaa, pahimmista sokerihimoista pääsi nopeasti yli, eikä edes jonkun ajan päästä satunnaiset herkuttelut ole tuoneet sokerinitkuja enää takaisin. Olen siis ottanut melko rennosti ja antanut itselleni paljon anteeksi. Ehkä juuri siksi olen onnistunut tässä niin hyvin, kun rajat eivät ole liian tiukat eikä siksi ruoka myöskään pyöri kokoajan mielessä.

Herkkujen ja tyhjien hiilareiden vähentämisen jälkeen olo on selkeästi ollut parempi, virkeämpi eikä niin turvonnut. Jossain vaiheessa myös huomasin että aiemmin pienet vaatteet menivät paremmin päälle ja rintsikoiden ympärys kävi liian väljäksi. Blogiinkin alkoi tulemaan kommentteja joissa sanottiin että näytän jotenkin säteilevämmältä tai jopa laihtuneelta. Joten päätin sitten käydä pitkästä aikaa uimahallissa vaa-aalla. Aiemmin kiloja oli pudonnut neljä ja nyt taas toiset reilu neljä. Eli alle vuodessa melkein yhdeksän kiloa pelkällä turhan pullamössön karsimisella.

Mutta nyt haluan lisää! Haluan pois vielä toiset yhdeksän kiloa. Alkuvuodesta innostuin urheilusta ja sen myötä myös oikeasti terveellisestä ja puhtaasta ruokavaliosta. Viimeviikolla eräs ravintoneuvoja kehoitti jättämään pois kaikki maito -ja viljatuotteet sekä hedelmät jos oikeasti tavoitteena on painonpudotus. Tässä olen nyt viikonajan tutustunut vähän syvemmin Paeloruokavalioon ja superfoodeihin. Niin ja ollut syömättä hedelmiä sekä viljaa! Maitotuottesiin on tullu sorruttua muutaman kerran, mutta jogurttiaddiktina löysin kyllä jo hyvän(makuisen) soijavaihtoehdon. Paitsi ainiin soijaakaan ei saisi syödä.. Hankalia nämä jutut!

Olisi todella kiinnostavaa kuulla jos joku teistä noudattaa Paeloruokavalioita, tai antaa vinkkejä että mitä syödä. Ihan vaikka valmiita reseptejä. Ajattelin testata sitä ainakin kome viikkoa ja katsoa sitten miten se vaikuttaa fiilikseen ja kroppaan. Tämä ko. ravintoukkeli lupasi että neljä kiloa turvotusta lähtee siinä ajassa jo pelkästään prosessoitujen (eli kaikkien) maitotuotteiden pois jättämisellä.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Tänään piti olla päiväkoti -ja työpäivä. Mutta Kaapon kuume, Elviksen vuotava nenä ja oma kipeä kurkkuni pakotti perumaan sovitut menot ja jäämään poikien kanssa kotiin. Ihanan rauhallinen ja rento päivä kaikesta huolimatta. Harvoin tulee enää leikittyä poikien kanssa, heillä kun on keskenään niin omat juttunsa. Luemme ja piirrämme kyllä paljon yhdessä, mutta leikkeihin harvoin osallistun. Tänään olen kuitenkin rakennellut legoilla, ajellut autoilla sekä pelannut Kimbleä, muistipeliä ja Mustaa Pekkaa.

Elvis olisi hyvin voinut mennä tänään päiväkotiin, siellä kun nyt kaikilla nokka vuotaa muutenkin. Mutten kyllä jaksa lähteä vain viemään toista lasta hoitoon, etenkin kun se kipeäkin pitää ottaa silti mukaan. Viettekö tai veisittekö te terveen lapsen hoitoon jos sisarus jäisi kipeänä kotiin?

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Melkein liian kivan viikonlopun jälkeen voi paluu arkeen ja maanantaihin sujua hieman takerrellen. Loskasade ei välttämättä auta asiaa. Mutta värikkäät sukat, iso villapaita ja hymyilevät legginssit tuovat iloa ja hassutusta maanantaihin.

Niin maanantaista on myös oma kurkkipu, kuumeisena päiväkodista haettu lapsi ja eineshyllyn kalapullat iltaruoaksi. Hymynaamalegginssit kuitenkin ilahduttivat myös päiväkodin tätiä ja kipeinä pojat katsovat rauhassa, toisten kainalossa lastenohjelmia. Joten mikäs tässä ollessa. Maanantai alkaa muutenkin olla jo voiton puolella. Illallakin tulee taas uusi jakso Walken Deadia.

Miten teidän muiden maanantai on mennyt? Onko se oikeasti niin paha päivä kun aina sanotaan?

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Harmaina, sateisina tai loskaisina päivinä on onnea että naapurista löytyy ihan toisenlainen, värikäs merimaailma. Kävimme jo kuukausi takaperin tutustumassa ennakkoon uuteen mustekalanäyttelyyn Sea Lifessa. Nyt siis vaihtuvan näyttelyn olivat vallaneet erilaiset mustekalat ja tursaat. Kuten taas kerran, niin lapset kun aikuisetkin olivat ihmeissään mitä eriskummallisimmista mereneliöistä.

Sen lisäksi, että Sea Life tutustuttaa ihmisiä merenalaisen elämän ihmeisiin, on sillä tärkeä tehtävä merten suojelun ja merieläinten tulevaisuuden parissa. Samalla kun tutustuu merenalaiseen elämään saa tietoa meristä ja niiden suojelusta. Lapset oppivat pienestä pitäen että meristämme pitää pitää huolta. Mekin olemme ottaneet osaa muunmuassa Merikilpikonnien suojeluhankkeeseen.

Onko Helsingin, tai jonkun muun maan, Sea Life tuttu paikka? Entäs oletteko ehtineet jo käydä tutustumassa uusiin mustekaloihin?

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Entä jos huutaa saako sen myöntää? Saako koko asiasta puhua? Kuuntelin hiljattain radiota, ja haastettelussa olleelle naiselle tuli puheeksi että hän huutaa todella paljon kotona lapsilleen. Kuuntelin suu auki että miten joku voi sanoa moista radiossa. Sitten myös haastattelija myönsi huutavansa. Jos kaksi äitiä julkisesti myöntävät huutavansa kai minäkin sitten voin. Mutta onko se oikein, tai edes jossain rajoissa sallittavaa, en tiedä. Sillä itse ainakin häpeilen asiaa ja koen siitä syyllisyyttä.

En sanoisi huutavani paljon, mutta kyllä ääntä tulee korotettua välillä niin että naapureilla ei ole epäselvyyttä siitä että menikö äidillä nyt hermot. Varsinkin niinä parina päivänä kuukaudessa ei minulla riitä pinna yhtään, tiedättehän. Silloin voi olla mahdollista että huudan kadulla niin että ihmiset kääntyvät katsomaan. ”Polje nyt sitä hiton pyörää, auto tulee, en mä voi sua kokoajan työntää!! Unohda se saakelin torvi ja POLJE!!!!!” Ja voi sitä morkkiksen määrää.

Lapsettomana sitä sopii itsensä kanssa kaikenlaisia perjaatteita, yksi niistä on ollut etten ikinä huuda lapsilleni. Ja kuinkas kävi. Meillä on kyllä kotona sääntö ettei saa huutaa. Onko siis tyhmempää rikkoa sääntöä ja huutaa itse lapsille? Tai huutaa lapsille että ÄLKÄÄ HUUTAKO! No ei kauheasti ole. Pahojen päivien jälkeen olen luvannut itselleni pitäväni täysin huudottoman viikon. En ole varma olenko onnistunut siinä ikinä.

Huutamista pyydän aina anteeksi, mutta silti se jää kalvamaan mieleen. Vahoingoittaako se lasta, saako lapselle huutaa? Siis ei turhasta tietenkään, mutta suurimaksi osaksi kaikki ne tilanteet voisi varmasti käydä myös hiljaisemmalla voluumilla. Mitä te olette mieltä? Tiedättekö jotain tarkemmin tutukittua asiasta? Entä huudatteko te välillä lapsille? Ikävä aihe, mutta kaipaan keskustelua tästä.

ps. Olen vastaillut vähän huonosti viime päivinä kommentteihinne. Palaan illemmalla asiaan, tykkään vastata niihin nimittäin ajatuksella ja ajan kanssa.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.