Tämän viikon arkikuva on arkirealismia parhaillaan. Lisäksi se kuvastaa hyvin lausahdahdusta, jonka kuulee minun sanovan (tai kirjoittavan) usein, eli että arki on kaunista. Omassa kodissani en niin välitä tarkkaan harikuista koriste-esineasetelmista, vaan niiden sijaan meidän elämää sulostuttavat arkiset käyttöesineet. Se on samalla myös aika käytännöllistä.
Tällä viikolla kivaa lisää arkisiin asetelmiin ovat tuoneet muun muassa lääkeruiskut, antibiottitipat sekä puoliksi leikatut sipulit makuuhuoneen ikkunalaudalla. Mitä olisikaan ollut viikko ilman lääkärikäyntiä. Vauva sairastui nimittäin elämänsä ensimmäiseen korvatulehdukseen. Tauti alkoi nopeasti, mutta onneksi myös lähti nopeasti paranemaan.
Siksi pääsimmekin lähtemään koko perheen voimin (kaikesta huolimatta) pitkään odotetulle hotelliviikonlopulle. Tämä kuva siis kuvastaa myös siltä kantilta hienosti tätä viikkoa. Siihen kun on mahtunut vähän kaikenlaista.