Kaupallinen yhteistyö – Reima
Postaus sisältää arvonnan
Kaupallinen yhteistyö – Reima
Rakastan Helsinkiä. Olen asunut täällä nyt 14 vuotta ja sitäkin ennen ihan naapurissa, joten kaupunki on tullut lapsesta saakka hyvinkin tutuksi. Tykkään kaupunkiasumisesta, mutta myös luonnonläheisyydestä ja tietystä rauhallisuudesta, jotka molemmat yhdistyvät täällä. Helsinki ei ole liian iso, mutta silti niin suuri, että täällä riittää tekemistä, näkemistä ja paljon uusiakin paikkoja vielä vuosienkin jälkeen.
Lasten myötä kiinnostunus kotikaupunkiin on kasvanut entisestään. Heidän kanssaan sen kokeminen on ollut ihan uudenlaista, lapset tuovat ihan uudenlaista näkökulmaa kaupungissa asumiseen. Myös itsestäni on löytynyt ihan uudenlainen aktiivinen puoli. Vauvan kanssa aloitettiin heti pienestä pitäen vaunulenkit, sitten otettiin haltuun leikkipuistot ja pikkuhiljaa koko kaupunki. Pävittäisestä ulkoilusta tuli välittömästi tärkeä rutiini ja vanhempien lasten kanssa hyvällä säällä saatetaan viettää koko päivä ulkona.
Onkin tutkittu, että lapsen pitäisi saada liikkua päivän aikana tuntikaupalla ja parhaitenhan tämä onnistuu ulkona. Reipasta liikuntaa lapsen pitäisi päästä harrastamaan vähintään kaksi tuntia päivässä, eli vaikkapa juoksemista, kiipeilyä, pyörilyä tai vastaavaa sykkeen kunnolla nostavaa puuhaa, jonka lisäksi muutaman tunnin rauhallisempaa liikuntaa. Liikunta todistetusti auttaa koululaista jaksamaan, keskittymään ja oppimaan tehokkaammin. Luontaisesti lapsethan liikkuvat paljon, mutta etenevissä määrin lapset viihtyvät kokoajan enemmän myös päätteiden äärellä. Myös perheiden yhdessä viettämä aika vähenee kokoajan. Siksi vaikkapa yhteinen kävelyreissu jonnekkin luonnon helmaan ei ole yhtään huono idea.
Joskus se oma lähi-leikkipusto saattaa alkaa kuitenkin tuntumaan tylsätä ja siihen pulmaan Reima on hiljattain lanseeraanut uuden Reima Cities-kaupunkioppaan. Sen tavoitteena on lisätä perheiden aktiivisuutta tarjoamalla sivusto, jolta löytyy perheiden suosituksia kivoista paikoista jossa temmeltää ja pitää hauskaa. Vaikka oma asuinkaupunki olisikin tuttu, sivusto antaa uusia ideoita ja muistuttaa paikoista jotka ovat saattaneet jäädä itsellään unholaan. Tämä on tietysti myös ihan mahtava sivu turisteille ja muualta tuleville.
Me pääsimme myös poikien kanssa osallistumaan sivuston tekoon, ehdottamalla siihen suosikkipaikkojamme Helsingistä. Niitä ovat mm Keskuspuisto, Seurasaari, Suomenlinna, Mustikkamaa sekä Tervasaari. Kaikkia näitä paikkoja yhdistää se, että ne ovat ihan kun oma maailmansa joissa toisiaan saa temmeltää, tutkia, kiipeillä ja ihmetellä ihan kunnolla. Mutta hienosti se kiipeily ja kattoja pitkin mäen laskeminen onnistuu ihan keskellä vilkkainta keskustaakin, kuten kuvista näkee. Helsinki on siinä mielessäkin mielestäni ihana, että aina siihen liikkumiseen ei tosiaankaan tarvitse vaikkapa metsää tai sille osoitettua ja aidattua aluetta, vaan aktiivisesti liikkua voi ihan vaikka kahvila -tai museoretken lomassakin.
Reima Cities sivulta löytyy video-esittelyjä eri paikoista ja meidän pikkujengimme esittelee siellä Tervasaaren leikkipuiston, joka toimii muuten ihan mahtavasti myös keskellä lumisinta talvea – kuten videolta voi todeta. Kaikki nuo videot ovat ihania myös siinä mielessä, että niitä on esittelemässä paljon erilaisia perheitä, joissa on eri ikäisiä lapsia. Tulevaisuudessa esittelyjä kivoista paikoista voimme toivottavasti nähdä myös muistakin kaupungeista.
Mitkä paikat ovat sinun tai perheenne suosikkeja? Jos Reima tulisi tekemään videoita kotikaupungistasi, mitkä paikat tahtoisit esitellä? Kommentoi alle, kaikkien vastanneiden kesken arvotaan 150 euron lahjakortti Reimalle! Arvonta päättyy 21.9.
Poikien vaatteet ovat Reiman syysmallistosta. Onneksemme mallistoon kuuluu tänäkin vuonna nuo mahtavat Thermolite-farkut, jotka siis hylkivät likaa ja vettä sekä siirtävät kosteutta pois iholta ja soveltuvat näin ollen tosi hyvin myös välituntileikkien lisäksi kunnon ulkoiluun. Mikä parasta, housut ovat tosi kivan näköiset, joten ne sopivat metsärymyämisen lisäksi ihan päivittäiseen käyttöön ja kaupungille. Kaikki Reiman vaatteet ovat muuten myös täysin myrkyttömiä ja mielestäni on kiva kun sieltä löytyy vaatteita myös vähän simppelimpään makuun, kuten nuo poikien yksiväriset collegepaidat.
Helsingissä jossa nykyään asun ehdottomasti suomenlinna, kaivari ja hallainvuori, mutta kotikotona sodankylässä viiankiaapa ♥️
Synnyinkaupungissani Helsingissä Seurasaari ja Vantaanjoen ympäristö ovat lapsuuden suosikkejani. Nykyisessä kotikaupungissani Turussa ilmeinen valinta on Ruissalo. Tytär on vielä aika pieni, mutta parhaat ulkoiluhetket olemme kyllä viettäneet mökkisaaressa ulkosaaristossa ja jos ite olisin tekemässä Reiman videota ymppäisin siihen kyllä ehdottomasti materiaalia saaristoluonnosta (vähintään Helsingin edustalta mutta mieluiten Turun saaristosta)
Hyvinkäällä esittelisin varmaankin Hyvinkään Sveitsin alueen ja Kytäjän.
Itä-Helsingissä Uutelan luontopolku ja rannat ja arjessa ihan lähimetsät. Kotikaupungissa Kuusankoskella Naukion metsäreitti ja hieman kauempana Repoveden kansallispuisto.
Korkeeseen veisin kiipeilemään!
Vanhankaupunginkoski, Lammassaari ja Pornaistenniemen luontopolku <3
Viikki ja Lammassaari! Myös keskuspuisto. Vauvan kanssa vaunuileminen on mukavaa melkein missä vain ja samalla voi tutustua eri kaupunginosiin.
Kangasalan mobilian seutu on kaunista ja kaikenlaista tapahtumaa sinne veisin.
Tampereella Tammela, jossa asumme. Sorsapuisto, Pyynikki, Ratina, Näsinneula. Vaikka kuinka paljon lisää löytyisi; rakastan Tamperetta!!
Täällä espoossahan nyt on vaikka ja mitä, mutta nyt tästä ihan vierestä kivenlahden rantakalliometsät sekä hanikan luontopolku 🙂
Helsingissä keskuspuisto, Lammassaari, Seurasaari on lemppari ulkoilupaikkoja. Lisäksi kaupungin öeikki
Suomenlinna, Linnanmäki ja Korkeasaari. Lisäksi eri uimapaikat: Mustikkamaasta Vuosaareen ja Hietsusta Stadikaan.
Duudson Park Seinäjoella ainakin. 🙂
Kuhmossa kivijärvellä laavut yms, ihania lapsuusmuistoja. Kajaanissa oma lähimetsä, muuta ei tarvita
Oulussa Nallikari, Ainolan puisto, Turkansaari, Hupisaaret ja Hailuoto.
Rakastan Helsingissä eniten Töölöä, kaunista, uutta ja vanhaa. Paras paikka asua, ulkoilla ja elää elämää pienen miehen kanssa.
Lemmenpolun hienoihin maisemiin! 🙂
Uudessakaupungissa Myllymäki ja Pakkahuone, merta ja saaristoa myöskin.
Puijo ja Puijonnokka Kuopiossa
Lahdesta haluaisin esitellä lahden sataman seudun, jossa on kivat ulkoilumahdollisuudet tai sitten perhepuiston 😀
Helsingissä Suomenlinna ja Vanhankaupunginlahti ympäristöineen.
Vantaalla Sipoonkorven metsät 🙂
Tampereella järven ranta (lähes ympäri vuoden), esim. Rauhaniemi tai Kauppi tai sitten luontopolku Niihamassa, Kaupissa tai Hervannassa. Arboretum kesällä. Luonnossa löytyy helpoiten yhteistä puuhaa eri ikäisille lapsille.
Oulun kauniit Hupisaaret, Nallikari ja lähimetsien retkeilypolut laavuineen.
Savosta löytyy metsää ja järviä yllinkyllin, maisemien kauneutta.. Neitvuorelta voisimme aloittaa.
Pyhäjärven luontoreitit Pirkanmaalla
Lammassaari ja Kuusiluoto! 🙂
Espoon rantaraitti, meri ja saaret
Melkein manselaisen on pakko sanoa, että Pispala ja pispalan portaat.
Espoosta esittelisin meidän ihanan rantaraitin, jonka varrella on ihania uimarantoja, metsää ja kivoja rantakahviloita.
Seinäjoella ehdottomasti Kyrösjärven lenkki on mahtava vaunutella( sieltä löytyy esteetön lintutorni niin pääsee vaunujen kanssa myös kurkistamaan mitä näkyy) ja Törnävän puisto on myös kaunis 🙂
Oulunsalossa, Oulussa on ihanat luontopolut ja retkeilymahdollisuudet!
Tampereelta Sorsapuisto, Arboretum ja Birgitan polku!
Asutaan Helsingissä ja meidän lemppari paikkoja 3,5veen kanssa on ehdottomasti Kansallismuseo, Luonnontieteellinen museo, Kasvitieteellinen puutarha, Suomenlinna ja Seurasaari <3
Asun Turussa ja tänne sydämeni kuuluukin! Täällä ehdottomasti veisin Ruissalon kansanpuistoon. Erittäin kaunis paikka jokaisena vuoden aikana. Kesällä vesibussilla vettä pitkin ja talvella niin rauhallista seutua käydä kävelylenkillä.
Keravalla Keinukallion ulkoilumaastot ovat näkemisen arvoiset 🙂
Seurasaari ja Kaivopuisto 🙂
Tykkään tosi paljon stadikasta ja keskuspuistosta. Myös Seurasaari on ihana, tämän kesän uutena tuttavuutena Vallisaari viehätti kovasti.
Jyväskylässä ainakin Mäki-Matin perhepuisto ja Nyrölän luontopolku!
Oulaisten uuden uimahallin ja ihanan kahvilan.
Merenrantakaupungin rantaviivaa, kaupungin vanhoja kauniita rakennuksia ja puistikoita sekä keskusta-alueen leikkipuistoja.
Kotkassa on ihan mahtavat puistot ja luonto, niissä paikoissa saisi kuvattua ihan mielettömän videon!
Leikkipuistot ovat upeita, samoin järvet ja metsät Laitilassa.
Tampereella arboretum ja pyynikinharju! 🙂
Espoosta Oittaan Angry birds -leikkipuisto ja ranta sekä Matinkylän uimaranta 🙂
Espoossa Nuuksio, rantaraitti, Matinkylän urheilupuisto bmx-ratoineen, saaristo, Tapiolan asukaspuisto. Lista jatkuisi vaikka kuinka pitkään…
Pirkanmaalla lasten kanssa sopivat retkeily- ja vaellusreitit, joissa laavulla onnistuu eväiden syönti esim. Birgitanpolku. Tarkemmin Tampereella Näsinpuisto, Pyynikki, Sorsapuisto, skeittiparkit ja järvien ranta-alueet.
”Kotikaupungissani” haluaisin varmaan näyttää ison leikkipuiston järven rannassa ja seikkailumetsämme.
Turun pääkirjasto 🙂
Vaasassa rantojen puistot ja leikkipuistot 🙂
Oulussa kivoja paikkoja on kaikki keskustan läheltä löytyvät saaret (sonnisaari, pikisaari, hietasaari yms) hollihaan alue, ainolanpuisto sekä limingan ja sanginjoen luontopolut 🙂
Helsingissä keskuspuisto, metsää riittää ja siellä on mukava käydä retkillä tai vaikka etsimässä sieniä perheen kanssa. 🙂
Aurinkolahden ranta 🙂
Oulussa on paljon ihanuuksia! Pikisaari on miljöönä viehättävä, Ainolanpuisto on kaunis ja rauhaisa, torilla on säpinää.
Helsingissä on kyllä niin paljon ihania leilkipuistoja. Niitä on ihana kierrellä lasten kanssa.
Nuuksio ja Petikko! Ihanaa metsää ja myös mäkiä, kallioita ja puita missä lapset voivat kiipeillä
Pispala ja Pyynikki Tampereella näkemisen arvoisia 🙂
Mukana.
Savossa esim. Koloveden kansallispuisto, meloen ja/tai patikoiden.
On puhdasta luontoa runsaasti, onkipaikkoja ja leikkipuistoja.
Retkeilypaikat
Merenkurkun saariston (maailmanperintökohde) mahtavia retkeilyreittejä ja kauniita maisemia haluaisin esitellä. Myös Saltkaretin lintutorni ja ihana Svedjehamnin kalasatama ovat hienoja. Onhan matkan varrella myös huikea ja kaunis Raippaluodon silta.
Helsingin vanhat kauniit talot talot. Mqonista muutamia mainitakani esim kansallismuseo, Senaatintorin ympäristö, Ullanlinna, Vanha kauppahalli, ja monta muuta. Kauniit merenrantamiljööt, joita myös lukuisia. Seurasaari ja pukkisaari, koska asun itse lähellä, minulle tärkeitä ulkoilupaikkoja. Keskuspuisto. Helsinki on minulle ennen kaikkea merenrantakaupunki, joten veisin ensikertaa tänne tulevan ajelulla sellaisella puisella saaristolaivalla katsomaan saaristoamme Helsingin edustalla.
Pyhtäällä valkmusan kansallispuisto.
Ylitorniolla Aavasaksa on kaunis luontokohde
Turussa Turun linna, Seikkailupuisto, Ruissalo, saaristo..
Turussa Kupittaan iso puisto ja Ruissalo tietysti! Kaupungista löytyy toki muitakin puistoja ja ulkoilupaikkoja.
Helsingin rannat ja lähisaaret
Kotikaupungissani Espoossa pyöräilyä rantaraitilla,Gallen-Kallelan taiteilija-ateljee, lohikeitto lounaaksi Cafe Zocceriassa ja uinti Leppävaara maauimalassa.
Löytyishän täältäkin leikkipuistoja ja tosi kiva MLL:n perhekahvila sekä kaikkea muuta kivaa. Kuitenkin esittelisin jonkin kivan paikan uudelta vedenjakaja -reitistöltä. Siihen kuuluu erimittaisia ulkoilureittejä tulentekopaikkoineen, näköalatorni, lautta ja muuta mukavaa 🙂 Osa reiteistä on kuljettavissa pyörätuolin tai vaunujen kanssa ja siten on siis huippu paikka pientenkin lasten kanssa tutustua luontoon.
Yyteri, Ahlströmin ruukit <3
Asun pienellä paikkakunnalla Savossa, mutta täällä on ihana muutaman kilometrin ulkoilureitti, mikä on perinnemaisemissa ja onnistuu kiertää perheen pienempien kanssa 🙂
Oulussa uusi lemppari on Hollihaan uusittu puistoalue. Sen lisäksi Oulujoen pyöräilyreitit ja pienet uimarannat hurmaa.
Helsingissä ehdottomat suosikkipaikamme ovat Lammassaari ja Arabianranta 🙂
Oulussa metsät, oma lähileikkipuisto ja tietysti ainolanpuisto ja hupisaaret muutenkin!
Turussa Ruissalo tai Katariinanlaakso 🙂
13v Helsingissä takana ja vasta tänä kesänä eksyttiin mustavuoreen. Makee mesta, lapset 4&5v olivat aivan fiiliksissä ja aikuisetkin kunnes selvisi, että stendari jäi kotiin, joten ei paljoo soijanakit lämmenny trangialla
Rapolan Linnavuori, Myllysaaren museo valkeakosken läheisyydessä.
Repoveden kansallispuiston jylhät maisemat ja Tykkimäen huvipuisto Kouvolassa.
Mikkelissä asun joten täältä esittelisin ehkä Naisvuoren.
Yllästunturi olisi esittelemisen arvoinen
Oulusta ainakin Ainolan puisto ja Hupisaaret, Oulujoen maisemat myös!
Oulun lähellä Kempeleessä Köykkyrin metsät ja rinne portaineen, Marjakammin laavu ja luontopolku sekä Sarkkirannan urheilualue on kivoja!
Vaasasta esittelisin meren rannan läheisyydessä sijaitsevat leikkipuistot ja kiipeilypuisto Zip Adventure Parkin, joka on huikea kokemus koko perheelle!
Helsingissä tullisaari! Ihana ja vissiin monen unohtama? Paikka, ihan paras! 🙂
Kajaanissa asun ja mun ja lapsen lemppareita on mahtavat metsät lähiseudulla. Parhaissa löytyy kallioita kiipeiltäväksi ja notskipaikat evästelyä varten. Täällä on myös hienot linnanrauniot mitkä vetää lapsia puoleensa. 🙂
Espoossa Mellstenin rannan ympäristö ja ihana Cafe Mellsten
Tampereella Muumimuseo, leikkipuistot, Viikinsaari ja Pyynikki.
Oulusta esittelisin ehdottomasti vasta uusitun hollihaan puiston 🙂
Täällä Joensuussa uudistettu Ilosaari, ihana pääkirjasto ja sen lähiympäristö sekä joen ranta jota pitkin on ihana kävellä ja matkalla löytyy myös useita leikkipuistoja 🙂
Helsingissä tosiaan on vaikka millä mitalla paikkoja, joita haluisin esitellä, mutta lauttasaarelaisena heitän tähän vähän harvinaisemman kohteen eli Sisä-Hatun saaren, jonne pääsee kahlaamalla kulkemaan vedenalaista reittiä pitkin. Todella hauskaa tekemistä koko perheelle.
Vantaan kauniit luonnonsuojelu metsät ja Vantaankosken kuohut ❣️
Helsingin Lauttasaaren eteläkärki metsineen, kallioineen ja rantoineen on meidän arjen retkipaikka!
Pirkkalassa Ransupuisto
Risto Räppääjä- elokuvan idyllisen kuvauspaikan, Kartanonkosken 🙂
Täällä Espoossa esittelisin ihanan rantaraitin jonka varrelta löytyy huikeiden merimaisemien lisäksi useampi uimaranta, leikkipuisto, kahvila/ravintola jne. Etenkin kesällä rantaraitti on meidän perheellä ahkerassa käytössä.
Vuorilampi Kuopiossa! Nimensä mukaisesti siellä on paljon maaston vaihteluita, pururatoja, luontopolkuja, hyvät marja- ja sienipaikat, laavu ja makkaranpaistopaikka. Luonnonrauhaa lähellä keskustaa!
Espoon rantareitti pyöräillen.
Oulusta esittelisin Ainolan puiston ja Hupisaaret, Nallikarin, Koitelin ja Pilpasuon metsälenkin.
Vaasassa Raippaluoto ja rauniot
Helsingissä Keskuspuisto, ehdottomasti 🙂
Helsingissä Viikinpellot ja merenranta Viikki Herttoniemi akselilla
Kotkasta esittelisin ehdottomasti Katariinan puiston, Langinkosken alueen ja Haukkavuoren.
Repoveden kansallispuiston!
Oulusta Hailuoto, Koiteli, Ainolan puisto..tulee ekana mieleen eli luontokohteita jotka toimii myös hyvin lasten kanssa.
Täällä Espoossa on tietenkin upea Nuuksio ja vähän urbaanimpaa vaikkapa Westendin ja Haukilahden rantabulevardit.
Luonnonpuiston, seinämuraalit, ainakin!
Espoosta ehdottomasti Nuuksio ja keskuspuisto
Kotkassa ehdottomasti katariinan puisto. Merenrannalla puistoilua, lampaita aitauksessa, grilli- ja piknikpaikkoja, muumi leikkipuisto ja scuuttaus rampit. Jokaiselle jotakin <3
Kotkassa ehdottomasti katariinan puisto. Merenrannalla puistoilua, lampaita aitauksessa, grilli- ja piknikpaikkoja, muumi leikkipuisto ja scuuttaus rampit. Jokaiselle jotakin <3
Omassa kotikaupungissani Kempeleessä on mahtavat puitteet urheilemiselle, joten veisin Reiman todennäköisesti joko Kempeleen ulkoilukeskukseen Köykkyriin tai sitten Sarkkirantaan, missä on yleisurheilukenttä, sekä lasten autokylä 🙂 Lisäksi täällä on myös ihania makkaranpaistopaikkoja luonnon helmassa, sekä paljon hyviä leikkipuistoja 🙂
Kotikaupungissani Tampereella esittelisin ainakin Vapriikin, Tammerkosken alueen ja Pyynikin näkötorneineen.
Helsingissä kaikki saaret aina Seurasaaresta Lammassaareen.
Jyväskylässä esittelisin Naissaaren ja Nyrölän. 🙂
Tervetuloa Jyväskylään; Mäki-Matin leikkipuisto, Harju, Alvar Aallon arkkitehtuuri, Laajavuori
Jyväskylässä ainakin Mäki-Matin perhepuiston ja vaikka jonkun ulkoilureitin/-paikan Päijänteen ympäristöstä.
Oulussa mukavia seikkailupaikkoja on hupisaaret, koitelinkoski ja tietty hailuoto lauttamatkoineen…
Käpylässä sijaitseva Taivaskallio. Siellä voi talvella laskea pulkalla ja kesällä seikkailla vanhoissa tykistösuojissa. Se on niin korkealla että sieltä näkee Helsingin ylle. Pääsee junalla, sporalla ja bussilla!
Tampereelta ja lähikunnista esittelisin pyynikin näkötorneineen ja munkkeineen, arboretumin ruusuaikaan, ja kangasalta näkötornit joista aukeaa huikeat maisemat
Helsingissä upea Lasten kaupunki -museo Senaatintorin laidalla.
Rakastan helsingissä lammassaarta, kaivaria, Suomenlinnaa.
Koko perheelle suunnattu liikuntapuisto.
Lammassaari on niin kaunis, sinne!
Oulussa Nallikari, Ainolan puisto ja Virpiniemi.
Hailuoto on mielestäni ihana paikka.
Ja Oulussa myös Koitelin kosket.
Puistot ja hienot retkeilypaikat meren rannalla, Kokkolassa.
Pikkukylässämme parhaita paikkoja on lukuisat pienet metsäpolut ja merenrannat.
Tampereen keskusta, on niin kamalassa kunnossa ratikkatyömaan vuoksi, että on jo ihan nähtävyys. Varsinainen muuttuva labyrintti. Pispala, Finlaysonin alue ja Tammerkosken rannat. Lasten leikkipuistot ja kulttuurikeskus Rulla.
Kaikki rauhalliset metsäpolut. Metsästä löytyy niin paljon tutkittavaa ja ihmeteltävää.
Juuri Hämeeseen muuttaneena, suosikiksi on noussut Aulangon upeat lenkkeilymaastot.
Mutta se on tullut huomattua, että asuit missä tahansa niin luonto ja leikkikentät/koulujen pihat vetää puoleensa:)
Miten tuo voittajalle ilmoitus jos ei ole FB.ssa ja Instassa?
Hei! Pahoittelut, arvonnan sääntöihin oli jostain syystä tulleet väärä info eikä sitä ole korjattu. Osallistumisen arvontaan tapahtuu jättämällä kommentti blogiin ja voittajille ilmoitetaan kommentoinnin yhteydessä antamaansa s-postiosoitteseen 🙂
Tiettykin luontopolun, parhaan mustikkametsän ja oman pihan leikkipuiston joka on yhteisöllisyydessään vertaansa vailla:)
Asutaan pohjoisessa merenrantakaupungissa, varmaan kierrättäisin vieraita saaristossa. Moottorikelkkailu voisi olla elämys!