COVER YOUR SHIT IN GLITTER

29/04/2017
Kommentit pois päältä artikkelissa COVER YOUR SHIT IN GLITTER

Tässä tulee yksi parhaimmista vinkeistä: Hukuta murheesi glitteriin. Oli sitten huono hiuspäivä, tummat silmänaluset valvomisesta tai skumppakorkki jumissa, niin glitteri auttaa kaikkeen. Glitteriä voi levittää kasvoille, hiuksiin ja vartaloon, eikä kukaan arvaa, että olet nukkunut edellisyönä vain kolme tuntia kuten minä yllä.

Glittermeikkejä on näkynyt viime aikoina paljon, eikä ihme. Megatrendikäs meikki on helppo tehdä ja muutenkin kaikki vaan sattuu näyttämään paljon paremmalta kimaltavana. Glittermeikki sopii loistavasti vappuun ja sen kanssa voi vetää huoletta vähän överiksi. Glitterin kanssa pelatessa pitääkin muistaa vain yksi sääntö: enemmän on enemmän.

Minun vappumeikkini on tänä vuonna yhtä raikas kun sää ulkona. Tein kevyen ja kuultavan meikkipohjan ja silmät jätin myös ihan nudeiksi. Glitterin lisäksi vain kulmissa ja ripissä on vähän väriä.

Irtoglitterin saa pysymään ihossa hyvin laittamalla sen pohjalle hyvin ohuen kerroksen vaseliinia tai muuta rasvaista rasvaa sormilla taputellen. Oma tyylini glitterin laitossa on hyvin huoleton, mutta jos silmien alle haluaa vaikkapa skarpimpaa kolmion muotoa, niin silloin apuna voi käyttää teippiä. Asettele teipit iholle haluamaasi kuvioon ennen rasvan levitystä. Sitten voi alkaa levittämään glitteriä! Se käy parhiten meikki (tai vesiväri) siveltimellä tuputellen. Omassa meikissäni käytin kolmea erilaista irtoglitteriä sekaisin. Pienemmät hileet kannattaa kiinnittää ensin ja jatkaa sitten isompiin paljetteihin.

Silmien tai poskien lisäksi glitteri näyttää tosi ihanalta esimerkiksi kulmakarvoissa, jakauksessa tai korvanlehdissä. Glitterin saa pysymään hyvin paikallaan suihkuttamalla lopuksi päälle meikinkiinnityssuihkeitta tai hiuslakkaa. Lisää inspiraatiota voi käydä kurkkimassa Glitternistin sivuilta.

Ja meikkejä ei todellakaan kannata pestä illalla pois, aamulla on ihanan ylellistä herätä kilmalteen joukosta. Glitteri nimittäin auttaa myös mahdolliseen skumpan aiheuttamaan päänsärkyyn. Hauskaa Vappua!

Käyttämäni tuotteet järjestyksessä:
Smashbox Photo Finish Foundation Primer*
MAC Next To Nothing Face Colour
MAC Studio Finish Concealer
Smashbox Spotlight Palette Gold*
MAC Matte Blonze
Mannakadar Paradise Blush*
Maybelline The Nudes Palette*
Glitternisti Super Snow*
Glitternisti Super Silver*
Glitternisti The Circus Clown*
Maybelline The Lashies Push Up Drama
Smashbox O-Plump Intuitive Lip Plumper
*saatu


Comments are closed.