No ei tuo pitkään vellonut koirakuume ainakaan helpottunut tämän pienen ruttunaamaisen pääsiäisvieraani myötä. Mutta palautti se kyllä mieleen sen, millaista se koiran omistaminen on. Ihanaa mutta sitovaa.
Pojat ovat jo pitkään jo toivoneet koiraa ja itse olen myös aivan koiraihminen. On tuntunut, että tästä huushollista (uskokaa tai älkää) puuttuu vielä se lemmikki. Mikään muu vaihtoehto ei tunnu niin luonnolliselta kuin koira. Ja nyt jonkin aikaa minulla on ollu sellainen tunne, että pojat ovat tarpeeksi vanhoja ja kaikki rullaa niin hyvin että sellainen olisi mahdollista ottaa. Ihan kauhea koiranpentukuume on siis täällä päällä!
Hoitokoirana, rasnkanbuldoggiherra Zlatan, on ollut oikein hyvin käyttäytyvä ja helppo tapaus. On ollut ihana käydä sen kanssa jopa parin tunnin lenkeillä Töölonlahdella ja keskuspuistossa, kun lapset ovat olleet pääsiäisen vietossa isällään. Tai no, aamulla edellisillan omien ulkoilujen jälkeen lenkillä käynyti ei ehkä ollut ihan niin kivaa. Mutta muuten.
Tässä samalla olen pohtinut sitä toista puolta. Nyt vapaana viikonloppuna, kun ei ole kiire minnekkään, sitä voikin hyvin vain ulkoilla ja keskittyä koiraan. Mutta entäs sitten arkena kun oravanpyörä taas alkaa. Kun välillä tuntuu ettei aika riitä siihen normaaliinkaan arkeen, kuten vaikka ruoan laittoon. Ei sitä silloin ole myöskään aikaa kolmea kertaa päivässä käydä koiran kanssa kunnon lenkillä. Tai entäs kaikki lomamatkat tai tyttöjen viikonloput. Seuraavan 15 vuoden ajan…
Ajatus omasta koirasta on ihana, kasvattaa se pienestä pennusta saakka. Kuinka paljon iloa siitä olisikaan. Ja työtä. Omantunnontuskia liian lyhyistä aamulenkeistä. Mutta sitten taas toisaalta, olisi se kaikki kyllä sen arvoista.
Edeleen ikävöin vanhaa koiraamme, joka kuoli muutama vuosi sitten 14 vuoden ikäisenä. Kinusin sitä äidiltäni todella pitkään ja lopulta sen sitten sain. Muistan vielä kuinka nukuimme ensimmäisen yön koira kainalossani. Muistan myös kuinka se ei millään oppinut sisäsiistiksi, kuinka se söi kenkäni ja reppuni. Järsi jopa tuolin jalat. Muistan kuinka se aisti heti jos olin allapäin. Kuinka se tuli viereeni lohduttamaan kun minulla oli pahamieli. Millaiset onnenhepulit se saikaan kun ensilumi satoi tai kun se pääse kesällä uimaan mereen. Odie oli rodultaan Portugalinvesikoira ja sellaisen haluaisin nytkin.
Lähdemme parin viikon päästä Espanjaan ja mietin että toisin sieltä koiran mukanani. Mutta vaikka niin kauheasti sitä poikien kanssa haluaisimme, mietin että pitäisikö sittenkin odottaa ja miettiä vielä. Vaikeaa!
Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.
Tuttuni sanoi että paras aika hankkia koira (lapsiperheessä) on silloin kun lapset ovat tarpeeksi vanhoja jäädäkseen kotiin yksin.
Eli niin ettei kotona maailma kaatuisi jos äiti/isä olisikin 30-60min poissa. Lisäksi ei tarvitse aina pukea kaikkia lapsia päälle pienen lyhyemmän lenkin takia.
Itse rakastan koiria, mutta aikuisiän allergian takia koirat ovat nyt historiaa. Joitain koiria kestän 1-2h samassa tilassa ja on niitä jotka saavat minulle aikaan allergisen reaktion jo ohi juostessaan (niin että karvat lentää).
Silti SILTI haaveilen karvattomasta koirasta ja kissasta. Vaikkakin olen tietoinen ettei se hilse itsessään allergisoi vaan se allergeeni joka on niin iholla, syljessä kun virtsassakin.
Meillä oli kaksi koiraa ennen lapsia. Nyt 2 lasta ja ei yhtään koiraan. Ennen toisen lapsen syntymää annettiin ensimmäinen koira äidilleni. Tiesin, että ei jaksa elää lapsiperhe taloudessa. Toinen hauva jaksoin lapsiperhehärdelliä 2,5vee. Sitten tuli ristiriitoja ja vaaratilanteita lasten kanssa ja etsin uuden kodin toisellekin koiralle. Vaikka olen koira ihminen niin uutta koiraa ei tule ennen kuin lapset ovat vähintään kouluikäisiä tai ei tule silloinkaan (tuo lenkittämisjuttu vs. lasten pukeminen mukaan joka kerta on niin totta, eli lasten pitää pärjätä jo hetki yksi kotona).
Tuo on kyllä ihan totta. Kaapo kyllä voi olla hyvin puolisen tuntia yksin, mutta kahdestaan poikia en kyllä voisi jättää kotiin muutamaa minuuttia kauemmaksi..
Itsekkin olen vähän allerginen koirille, mutta itselleni eikä myöskään allergiselle ja astmaa sairastavalle veljelleni ei tullut mitään oireita tuosta portugalinvesikoira-rodusta 🙂
Minäkin sain mieheltä luvan hankkia toisen koiran, kun puoli vuotta kinuin ja vaihdoin mieltäni miljoona kertaa että haluanko sittenkään, mutta tammikuussa sitten haettiin meidän venäjäntoy/italianvinttikoira Cocolle kaveriksi Chihuahua/kääpiöpinseri Cleo. Muutama ensimmäinen viikko tuntui 3 kuukaudelta mutta sen jälkeen on aika lähtenyt lentämään ja pentu on mennyt jo vanhemman koiran ohi! Monia tunteita myös käyty läpi, välillä ei millään jaksaisi ja melkein itkee että miksi hankittiin toinen, ja välillä meinaa pakahtua onnesta kun toinen on niin ihana ja söpö! Rakkautta kasvattaa myös vanhemman ja pennun suhde, ovat niin lutusia keskenään, mutta sitten välillä meinaa pää räjähtää kun eivät lakkaa riehumista! 😀
Juttu venyi vähän pitkäksi, mutta pointtini oli, että kyllä aika äkkiä plussat voittaa miinukset koiran hankinnassa, esim. tuo järsiminen on meillä hyvin kurissa kun osti nahkaluita mistä ei irtoa palasia niin ei ole edes koskenut huonekaluihin 🙂
Niinhän se useasti on että plussat menevät helposti minuksien yli 🙂
Mitäs muuten nuo nahkaluut ovat, kiinnostuin! (täällä olen jo valkannut pedit, ruokakipot, sadeasut ja muut, vaikkei koiraa vielä ole.. 😀 )
http://www.mustijamirri.fi/tuote/trick-treat-kierretikku-13-cm-80-kpl-pussi-13-cm-80-kpl/029910/
Näitä siis tälläisiä nahasta tehtyjä tikkuja 😀 On mun kokemuksellani turvallisimpia, voin jättää koirille vaikka oisivat yksin kotona, kun ei irtoa mitään palasia 🙂 Haha, vähän sama kun mulla, oli tavarat ostettuna jo 2kk ennen kun koiraa ei oltu edes valittu vielä :’D
Kannattaa ainakn kartoittaa että koiralle löytyy tarpeen tullessa hoitajia jos lähdette matkalle Ym..ja saahan teidän asuntoon ottaa lemmikkejä?nykysin monissa on kiellot
Uskon että hoitaja löytyisi helposti, koko sukuni ja suurin osa ystävistä asuu ihan lähellä, mutta eihän heitä jatkuvasti haluaisia vaivata. Asuntoomme saa ottaa lemmikkejä 🙂
Hienoa että harkitset tarkkaan koiran hankintaa ja sinulla on kokemusta koirista. Liian moni koira annetaan pois kun pikkulasten vanhemmilla ei olekaan sille aikaa.
Minulla on keskivaikea koira-allergia mutta meille on tulossa syksyllä Australian Labradoodle, josta useimmat allergikot eivät saa oireita. Sen turkki on jalostettu sellaiseksi että se hilseilee paljon vähemmän kuin tavallinen koira. Suomessa on vasta muutama ALD:n kasvattaja, jotka ovat myyneet suurimman osan pennuistaan allergiaperheisiin. Lisätietoja: http://www.australianlabradoodleyhdistys.fi/257361743
Koska ALD:t ovat vielä harvinaisia Suomessa, on pennun odotusaika pitkä. Olemme olleet jo vuoden pentujonossa ja puolisen vuotta vielä pitää odottaa…
No, lapset ovat ehtineet odottaessa kasvaa ja itse olen valmistautunut koiran kanssa elämiseen.
Meidän lapset ovat jo koululaisia, joten aika koiran hankintaan on ihanteellinen. Itse en juurikaan harrasta tyttöjen iltoja ja lomamatkojen ajaksi koira pääsee anoppilaan tai naapuriin.
Suloinen kyllä tuo teidän ruttunaamainen hoidokki! <3
Voi miten pitkään olette odottaneet, mutta varmasti se sitten palkitsee! Tuo haaveleimani portugalinvesikoira rotu on myös ns. hypoallerginen. Itselleni eikä veljelleni tullut siitä mitään oireit, vaikka allergisia olemmekin. Hoitokoiran kanssa alkoi heti nenä kutisemaan.
Meillä on kohta 6-vuotias portugalin vesikoira ja kaksi alle 2-vuotiasta lasta ja hyvin on mennyt yhteiselo 🙂 Mutta pakko myöntää, että en mä yksin jaksaisi tätä rumbaa pyörittää, olis aika rankkaa kolmesti päivässä pukea lapset ja lähtee rymyämään ulos rattaiden ja koiran kanssa :/ Mies hoitaa aamu- ja iltalenkit ja me käydään päivällä. Mutta ihana rotu, enkä oikeen muuta osais meille kuvitellakaan. Sopivasti jääräpäisyyttä ja leppoisuutta <3
Ne on sitten vaan aivan ihania koiria, niin persoonallisia <3
Älä ota koiraa ulkomailta. Suomessa on kodittomia koiria muutenkin paljon jos haluat ”antaa” kodin sellaisen tarvitsevalle. Tai sitten ihan kunnon kasvattajalta niin ainakin tiedät mitä saat. Sairaita koiria on nykypäivänä niin paljon että siihen ainakin kannattaa perehtyä, tulee loppupeleissä todella kallis paras ystävä kun sairaudet hyppää esiin.
Juu, noitakin puolia olen kyllä miettinyt. Jos otan koiran ulkomailta niin silloinkin ihan kunnon kasvattajalta. Ja tätä mietin siksi ettei suomesta oikein tuota haluamaani rotua ruskeassa värissä tunnu löytyvän. Ja tuolta sen saisi 70% edullisemmin. Mutta pitää nyt miettiä vielä. Muutenkin jo kahden lapsen kanssa lentäminen on oma shownsa, saati sitten vielä koiranpentu siihen päälle..
Minusta kuulostaa siltä, että sinun perheesi olisi täydellinen asuinpaikka koiralle. Ja myös pojillesi olisi varmasti hyödyllistä opetella vastuun ottamista koiran avulla. Sinun oravanpyöräsi helpottuu vuosi vuodelta, kun lapsesi kasvavat. Ei mene pitkään, kun poikasi voivat itsenäisesti lähteä käyttämään koiran ulkona, jotta sinä voit keskittyä ruoanlaittoon. Tai toisinpäin. Koirat oppivat myös nopeasti siihen oman perheen rytmiin. Kun pojat ovat isällään, niin koira pääsee nauttimaan pitkistä lenkeistä sinun kanssasi, ja puolestaan poikien ollessa kotona leikittäjistä ei ole pulaa.
Koira sitoo todella paljon, se on totta. Mieti, onko lähipiirissäsi ihmisiä, jotka voisivat koiran ottaa hoitoon lomareissujen ajaksi. Jos sellaisia ihmisiä löytyy, niin minun mielestäni koiran hankkiminen on teidän perheelle oikea ratkaisu.
Voi ihanasti sanottu, kiitos kannustavista sanoistasi! 🙂 Tuo on kyllä ihan totta, oravanpyörä helpottaa sillä tapaa jatkuvasti että vastuuta pystytään alkamaan jakaa.
Meillä on kaksi chihuahuaa ja 3-vuotias lapsi. Toinen koirista täyttää pian 10 ja toinen on 8. Ovat siis olleet minulla kauan ennen miestä ja lasta. Onhan ne ihania mutta on niissä hommansa. Nykyään on helpompaa kun asumme rivitalossa ja koirat voi päästää omalle pihalle pissalle. Kaksi vuotta sitten asuimme vielä kerrostalossa ja se oli kyllä todella hankalaa. Mies käytti koirat aamulla ennen töihin lähtöä. Joskus jopa kahdesti kun toinen koira haluaa lähes joka aamu pissalle kello 5. Ei se ole kivaa rivarissakaan mutta helpompaa kun voi yöpaidassa roikkua oven välissä sen hetken kun koira tekee tarpeensa. Tästä tavasta on yritetty voisin opettaa pois että koira nukkuisi pidempään aamulla mutta ei. Viimeistään kuudelta hänen rakkonsa kai vaatii sen ulospääsyn.
Puoliltapäivin minä lähdin lapsen kanssa ulos ja käytin koirat samalla. Mutta talvella koirat eivät viihtyneet tuntia pakkasessa ja leikkipuistoon niitä ei voinut koskaan viedä niin aina ne oli kiikutetaan takaisin sisälle ennen kuin lapsen kanssa voitiin lähteä puistoon. Yksin en olisi ikinä jaksanut sitä että kolme/neljä kertaa päivässä puen lapsen ja itseni ja vien koirat ulos. Ja monesti olisin joutunut herättämään nukkuvan lapsen tai jättämään vauvan yksin kotiin jotta olisin päässyt viemään koirat. Teillä on onneksi pojat jo isompia mutta kannattaa miettiä tarkkaan että miten kaikesta selviää. Etenkin se pentuaika ja sisäsiistiksi opettaminen kerrostalossa vaatii sitä jatkuvaa ulkona ramppaamista koiran kanssa. Voiko lapset olla sen aikaa keskenään? Ja niinkuin kirjoitit niin kaikki tyttöjen illat ja muut spontaanit menot eivät enää onnistukaan niin helposti.
Kaikista helpointa koirien kanssa on ollut elää parisuhteessa lapsettomana rivitalossa. Aika työttäkäyvänä sinkkuna kerrostalossa oli myös aika haastavaa. Aina töiden jälkeen piti sännätä kotiin viemään koirat ulos. Ei puhettakaan että olisi mennyt treenaamaan tai yksille työkavereiden kanssa. Vaikka ne on niin ihania niin kannattaa se kyllä miettiä tosi tarkkaan onko oma elämäntilanne otollinen koiralle. Niin kuin olet kyllä paljon pohtinutkin. Halusin tässä tuoda vaan esille kuinka itse olen välillä kokenut elon koirien ja lapsen kanssa.