VASTAA JA VOITA (ELI ARVONTA)!

29/05/2013

cuponation

Uskoisin ettei monikaan teistä lukijoista ei ole noviisi mitä tulee nettishoppailuun. Eroja varmasti on, osa tilaa kaiken netistä ja osa taas vain sen mitä ei tavallisesta kaupasta saa, ja loput siltä väliltä.

Netistä tilaaminen yleistyy kokoajan ja myös kauppoja tulee lisää, niin uusia kuin kivijalkaliikkeenä aiemmin tunnettuja. Tilataan niin Suomesta kuin ulkomailta ja usein aina selvitetään ensin löytyisikö jostain alennuskoodia.

CupoNation on hiljattain nettiin avattu sivusto jonka tarkoituksena on tarjota paljon alennuskoodeja sekä muita erilaisia tarjouksia kuluttajielle yhdestä paikasta. Alennusten etsimistä helpottaa se että sivustolla on lajiteltu alekoddit kategorioittain, kuten vaikka Lastenvaatteet -ja tarvikkeet.

Jotta Cuponation voisi jatkossa tarjota vielä laajemmin ja enemmän alennuskoodeja nettikauppoihin, tahtosivat he kuulla teitä! Eli millaisia tuotteita ja mistä kaupoista niitä mieluiten tilaisitte? Nyt on siis mahdollisuus vaikuttaa!

Vastaamalla noin minuutin mittaiseen, muutaman kysymyksen sisältävään kyselyyn osallisut samalla Stockmannin 50 euron lahjakortin arvontaan! Kyselyyn pääset suoraan TÄSTÄ. Käy siis ihmeessä kertomassa hieman nettishoppailuistasi ja mihin kauppoihin mielellään alekoodeja tulevaisuudessa tahtoisit ja osallistu arvontaan. Sähköpostiosoite kysytään vain mahdollisiesta voitosta ilmoittamista varten, voit myös halutessasi tilata viikottaisen uutiskirjeen

Keskustelua saa mielellään jatkaa myös kommenttiboxissa! Kuinka usein käyt nettikaupoissa, missä ja minkälaisia kokemuksia niistä on?

Onnea arvontaan, arvonta päättyy torstaina 6.6. Ja osallistumaan pääsi siis TÄSTÄ.

ARVONTA ON PÄÄTTYNYT! KIITOS KAIKILLE! ARVONNAN VOITTI MINTTU K. ( ei minä ;-D) JA HÄNELLE ON ILMOITETTU VOITOSTA =)


MODEÉRSKA HUSET

29/05/2013

modeerska husetmodeerska husetmodeerska husetmodeerska huset

Matkalta palatessamme meitä odotti kotona ihana ylläripaketti Pikkulinnun Kaupasta. Suloisesta paketista paljastui Modeérska Husetin legginssit pojille. Olen jotenkin onnistunut välttämään tämän Ruotsalaisen merkin ihan kokonaan, joten olikin jo aika tustustua siihen paremmin.

Tällaiset yllätyslahjat ovatkin ihania siinä mielessä, että paketista saatta tulla jotain mitä ei ikinä itse olisi osannut ajatella tai ostaa. Enpä ehkä ikinä muuten olisi tutustunut merkin vaatteisiin, ken tietää! Modeérska Husetin käsin piirretyt prinit ovat hauskoja ihanan yksityiskohtaisia. Printeissä tapahtuu paljon ja ne ovat myöskin loistavat meneville pojillemme, ruokatahra siellä ja kynätahra täällä ei paljoa silmille hypi. Molempien leggareissa on sopivasti kasvunvaraa ja vyäröltä löytyy kiristettävä kumppari.

Me olemme viettäneet tänään jotenkin oikein meille perinteistä kesäpäivää. Aamulla puistoon jossa oli liuta ihan parhaimpia ja ihaninpia äiti-ystäväiäni, extempore lounaalle yhdelle heistä, puuhailua kotona ja kaupungille pyörimään ja syömään koko perheen voimin, ratikasta pois jääminen muutamaa pysäkkiä omaa aiemmin ja kiva pikku iltakävely leikkipuistoon piirtelemään uusilla katuliiduilla, kotipihalla tutustuimme vielä muutamaan uuteen naapuriimme jotka olivat juuri istuttamassa kaikille yhteistä yrttitarhaa. Aika ihanaa.


KOTONA

27/05/2013

kotona497kotona480kotona465kotona496

Meillä täällä uudessa kodissa on kaikki vielä ihan kesken. Hyllyt ja taulut odottavat sienälle pääsyä, tuolit ovat maalaamatta (ja maalit ostamatta), keittiön aamupalapöytä puuttuu ja muutenkin hankintalistalla on kaikkea matoista verhoihin ja paistinpannusta uuteen sijauspatjaan.

Kaaoksesta huolimatta (tai ehkä juuri siksi) täällä alkaa kuitenkin tuntua kotoistalta, suurinosa tavaroista on jo löytänyt oman paikkansa (eli ne on isketty suoraan laatikosta johonkin paikkaan) ja joka huoneesta löytyy jopa katosta lamppu.

Monet meidän sisustusratkaisuista ovat varmasti jo aikaa sitten sisususlehdissä ja blogeissa nähtyjä. On mustaa ja valkoista, raitaa ja palloa, hempeää minttua ja lastenhuoneessa keltaista. Jos tahtoisin olla mukana sisustusmuodin kuumimmissa trendeissä, löytyisi meiltä paljon puuta, kuparia, ryijymattoja ja rustiikkista tunnelmaa. Ehkä jopa suolakivilamppu ja pahkapöytä. Mutta koska haluan kotimme näyttävän meiltä, ja lämpenen muutenkin aika hitaastii uusille trendeille, on meillä kotona paljon blogikliseitä. Mutta mikäs siinä jos se näyttää ja tuntuu kodilta. Ja kuvia katsellessa, onhan siellä paljon väripilkkujakin ja juttuja aikaa ennen blogeja. Sellaista meidä kotona.


SUOMI-FINLAND

24/05/2013

suomi384suomi396suomi408suomi423

Me ollaan oltu jo muutama päivä takaisin Suomessa. Kuukausi reissun päällä meni uskomattoman nopeasti. Oli samaan aikaan ihana ja kamala palata takaisin. Säät ovatkin meitä heti täällä upeasti suosineet, sade -ja völikausivaatteet on kaivettu jemmoistaan… Mutta kai se on pakko uskoa että on tälläkin aurinko välillä paistanut. Kaikesta harmaudesta huolimatta kaikkialla on niin ihanan vihreää ja vehreää! Saisi se aurinko kuitenkin pian näytäytyä niin pääsisin esittelemään ihanaa rusketustani ennen kuin se haalistuu täällä villapaidan alta 😉

Osa ehkä muistaakin että muutimme vain viikko ennen lähtöä uuteen kotiimme ja kaikki täällä on yllättäen ihan niin kuin lähtiessämme. Minulla on ollut uskomattoman huono tuuri kaikkien ostosteni ja tilausteni kanssa. En edes jaksa kertoa mitä kaikkea on sattunut, sanotaan että kaikki mahdollinen. Meillä ei edelleenkään ole yhtään ruokapöytää, vaikka niitä pitäisi olla kaksi, ja niin edelleen. Jospa ensi viikolla saisi kotiakin laitettua sitten enemmän. Toivottavasti siis pora vinkuu ja maalisudit viuhkuu täällä ja saatte tekin sitten osanne kaikista mahdollisista DIY jutuistani.

Se vielä on sanottava että on tuo reissaaminen ja lomailu melkoisen rankkaa puuhaa. Ei sitä turhaan sanota että lomasta toipumiseen tarvitsisi toisen loman. Nytkin mielessä on vain päikkärit. Viikonlopuksi lähdenkin tapamaan ihania blogi-kollegoitani Tampereelle, jossa vietämme Bella-blogien 1v synttäreitä! Aion nukkua hotellissa supermyöhään!

Olen saanut myös paljon toiveita erilaisista postauksista, liittyen matkaamme lasten kanssa, ja niitä yritäkin toteutella mahdollisimman pian. Joten kertokaahan tähän samaan syssyyn jos on jotain mistä haluaisitte kuulla enemmän!


VILLERVALLAT

23/05/2013

villervalla ss13
villervallavillervalla 2013villervalla

Muutamat teistä lukijoista ovat aina välillä kyselleet lomakuvia katsellessa että mitkä noi legginssit on? Tai mistä tuo Elviksen paita on? No ne ovat Skidistä ja ovat Ruotsalaista Villarvallaa.

Tutustuin ensimmäistä kertaa Villervallan luomupuuvillaisiin vaatteisiin tehdessäni blogin kautta yhteistyötä Skidi.fi kaupan kanssa. Tilasin reissuun mukaan kuvissa näkyviä simppeleitä perusvaatteitta, joita mielestäni juurikin Villervallalta löytyy paljon.

Vaateet ovat todella hyvän tuntuisia, pehmoisia ja varmasti mukavia päällä. Etenkin legginssit ovat olleet reissussa kovassa käytössä ja niitä on pesty paljon. Superpehmeät legginssit ovat saanet pintaansa pikkuhiljaa sellaisen pienen pesuhaituvan, mutta tummatkin värit ovat silti pysyneet hyvinä, eikä nukka ns. peitä väriä.

Villervallan vaatteet siis valmistetaan korkealaatuisesta ja pehmeästä luomupuuvillasta, mutta ovat silti todella edullisia. Kaikki narulla roikkuvat vaatteet maksoivat normaalihintaisina yhteensä sata euroa! Mitäs siitä sanotte?

Vaatteiden mitoitus on melko reilua, meillä tulee ainakin olemaan näille vaatteille pitkä käyttöikä sillä otin niihin varmuudeksi vielä vähän kasvunvaraa ja Elvikselle tilaamani vaatteet ovat osittain sopivia vielä myös Kaapollekkin. Mitäs tykkäätte näistä värikkäistä vaatteista?