Lauantait jotka tuntuvat sunnuntailta ilman lähestyvää maanantaita. Parasta.
Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.
Lauantait jotka tuntuvat sunnuntailta ilman lähestyvää maanantaita. Parasta.
Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.
Olen ehdottomasti kesäihminen. Tykkään lämmöstä, kuumuudestakin. On ihana kun ei tarvitse pukeutua moniin kerroksiin ja voi viettää päivät aamusta iltaan ulkona. Mutta täytyy myöntää, että ovat nämä aurinkoiset talvipävät aika hienoja myös. Auringon kimmeltäessä valkoisilla hangilla. Ollaankin nyt parina päivänä käyty kuluttamassa Alppipuiston pulkkamäkiä uusilla Plastexilta saaduilla pulkilla. Sinä sitä viimeistään tajuaa, ettei olekkaan enää mikään ihan nuorikko. Pienimmätkin töyssyt ottavat mahan pohjasta ja siihen jyrkimään mäkeen ei ole itsekkään mitään asiaa. Aika hurjapäitä nuo lapset! Mites te olette viettäneet kaunista talviviikonloppua?
Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.
Viikonloppuna tuli räpsittyä kuva sieltä, kuva täältä. Tuli mieleen, että ennen se bloggaaminen oli vain tällaista. Kuvailin arkisia kuvia ja jaoin ne blogiin. Nykyään sitä tulee ihan liian harvoin tartuttua kameraan ihan muuten vaan. Nykyään kuvaustilanteet tulee mietittyä etukäteen tai kuvattua jotain tiettyä, vaikkapa tavaraa. Tuntui tosi hyvältä pikästä aikaa tallentaa kameralle vaan meidän arkisia tunnelmia.
Vaikka eihän nyt mikään arki ollut, vaan viikonloppu. Mutta pitkästä aikaa meillä ei ollut mitään menoja, ihan tarkoituksella pysyttiin ihan kotikulmilla, vaikka keskustassa tapahtuikin vaikka mitä. Pari päivää oli sellaista mitä meidän arki oikeasti oli vielä vuosi sitten, kun olin vielä hoitovapaalla eikä aamulla tarvinnutkaan sännätä päiväkotiin ja duunijuttujen pariin. Ulkoiltiin, käytiin syömässä eväät talvipuutarhassa, tehtiin ruokaa, lueskeltiin, köllöteltiin, käytiin uimahallissa.. Ihanan virkistävää ja erilaista. Tästä on hyvä aloittaa taas se oikea arki.
Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.
Helsinki Design Week on näkynyt koko viikon ympäri kaupunkia ja nyt tulevana viikonloppuna siitä pääsevät ottamaan kaiken ilon irti myös lapset! Lasten viikonlopun päätapahtumapaikkana toimii Katajanokan Tulli- ja Pakkahuone, mutta Helsinki Design Weekin lastenohjelma ulottuu myös muihin kaupunginosiin. Tarkemmat tapahtumainfot löyvät hyvin tuolta nettisivuilta.
Ja valinnanvaraa löytyy! Itse ajattelin viedä pojat leikkimään Ikean Småland-leikkimaailmaan, jossa kuvassa on leikkimistä, piirtämistä, ompelua, omien lelujen suunnittelua ja niiden valmistamista sekä kokkailua leikisti leikkikeittiöllä. Tapahtumassa on myös välipalatarjoilu, jonka valmistamiseen lapset voivat osallistua.
Torikortteleissa vietetään lasten päivää Urban Kids Love Action -teemalla. Lastenpäivänä tiedossa on muun muassa lasten kirppis, joogaa, jamit ja brunssi, joten sielläkin olisi kiva käydä.
Lauantaina Erottajalla, Design Forumissa, vietetään lasten juhlia. Osallistuimme niihin viime vuonna Kaapon kanssa ja tykkäsimme paljon (josta ylläolevat kuvatkin). Tänäkin vuonna luvassa on herkullinen karkkitehtuurityöpaja sekä itseäni kovasti kiinnostava Aarrekid+Muru+Kakara-työpaja, jossa leikataan ja liimataan Murun ja Aarrekidin kankaista vaatteet Kakaran Likalle ja Pojalle.
Sunnuntaina meidät todennäköisesti löytää Teurastamon pihalta, eli Harvest Action syysriehasta, jossa luvassa on ainakin sadonkorjuun herkkuja suoraan pientuottajilta, ruokaa grillistä ja kojuista sekä monenlaista ohjelmaa kuten lampaita, yrttien istutusta, musiikkia, temppuratoja, hiekkalinnan rakentamista…
Huh! Luvassa siis paljon ohjelmaa, menoa ja meininkiä! Aiotteko ottaa osaa Design Weekin viimeiseen viikonloppuun lasten kanssa?
Vika kuva Maija Astikainen / Torikorttelit