Unikoulusta taidettiin puhua jotain nevolassa, mutten muista mitä, koska olin niin väsynyt. Taidettiin muuten saada ihan joku lappukin aiheesta, mutten muista mihin se laitettiin, koska olin niin väsynyt. Viime yönä viidettä kertaa heräävää vauvaa nukuttessa, väsyneenä, mietin unikoulun aloittamista. Mietin, että aloittaisin sen heti, ellen olisi niin väsynyt.
Tänään sitten puhuimme aiheesta unikoulu. Sillä olisi ilmeisesti aika aloittaa se. Nyt kahdeksankuinen vauva herää yleensä kaksi kertaa yössä syömään, joskus jopa kolme. Välillä se jää siihen ja välillä on sitten öitä, joilloin pitää myös paijailla ja tassutella, auttaa pois huonosta asennosta, laittaa tuttia suuhun ja ihan vaan pitää seuraa leikkisällä tuulella olevalle yökukkujalle.
Mietimme, että mikä olisi paras tapa toteuttaa unikoulu. Meidän tarvoittemme unikoululle olisi se, että saisimme vauvan nukkumaan heräämättä yön yli meidän kanssa samassa huoneessa olevassa omassa sängyssään.
Tällä hetkellä vauva nukkuu meidän sänkymme vieressä olevassa laidattamossa pinnasängyssä, eli niin sanotussa sivuvaunussa. Se on toiminut tosi hyvin, sillä silloin ei itse tarvitse nousta yöllä. Toisaalta vauva herää ja havahtuu herkemmin jos itse menee vaikka nukkumaan myöhemmin tai pyörii unissaan. Haaveilen myös aamuista, jolloin en herää klo 6 siihen kun vauva lätkii naamaan tai repii hiuksiani.
Oma ehdotukseni oli toteuttaa unikoulu ikäänkuin kahdessa osassa. Ensin lopettaisimme yösyötöt. Eli ihan kylmän viileästi vain lopettaisimme yöllä antamasta hänelle maitoa. Tiedän ettei siitä tule helppoa, sillä vauva on varmasti öisin nälkäinen koska niin paljon syö. Ajattelen (*optimistisesti toivon) kuitenkin, että jo päivässä parissa hän oppii syömään päivisin tarpeeksi, niin ettei enää yöllä maitoa tarvitse tai pyydä. Olenko ihan hakoteillä?
Ja sitten kun hän ei enää öisin maitoa halua, siirtäisimme hänet pois ihan sänkymme vierestä omaan rauhaan. En usko, että tämä mikään iso juttu, sillä Myy on nukkunut aiemmin reissussa ollessamme matkasängyssä omassa rauhassaan. Tällä välltyisimme ensimmäiset öiden tassuttelun roikkuen itse pinnojen välistä lattialla istuen.
Toinen vaihtoehtoto olisi tehdä kaikki vain samalla kertaa ja toivoa parasta. Nimittäin parhaan yöunienkkansa, 9h, Myy on tehnyt kerran mummolassa, kun sai nukkua ihan omassa rauhassaan. Vahvasti kyllä epäilen että niin hyvin kävisi meidän tapauksessa nyt.
Jos teillä on toteutettu unikoulua niin miten ja missä iässä? Minkälaisia yöt olivat teillä ennen ja miten unikoulu niitä muutti? Kuinka kauan teitte unikoulua? Kaikki kokemukset kiinnostavat sattuneesta syystä nyt kovasti!