BYE BYE PINNIS

26/05/2019
Kommentit pois päältä artikkelissa BYE BYE PINNIS

Niin se kai on, että ennenvanhaan vauvatkin olivat pienempiä kun nykyään, tai sitten 50-60 luvulla ei osattu ihan ajatella vielä niin kovin lapsiturvallisesti. Nimittäin meidän retro pinnasänky kävi jo liian pieneksi!

Myy tuli yksi ilta sängystään pois, pää edellä laidan yli, joten mietin aluksi ostavani hänelle häkin. Lopulta kuitenkin päädyimme vaihtamaan pinnasängyn vain isompaan, sellaiseen jossa pohja on matalammalla ja laita korkeammalla. Toisin sanoen nykystandarit täyttävän sängyn.

Olin vähän yllättynyt, miten paljon tuosta vanhasta sängystä näin pian luopuminen harmittikaan. Vaikka se nitisi, kolisi ja vauva paukutteli ihan liian aikaisin aamulla aina noita puupalloja, tykkäsin siitä jotenkin ihan tosi paljon. Itse nukuin samanlaisessa ollessani vauva. Ehkä juuri siksi siihen oli latautunut niin paljon tunteita.

Uusi pinnasänky löytyi käyettynä kaverilta. Se on niin nykyaikainen ettei edes käsi mahdu kunnolla pinnojen välistä. Se taas merkitsee sitä, että ehkä meidän on tosiaan aika lopettaa vauvan yösyötöt.

Sainkin tosi paljon viestejä ja kommentteja aiempaan unikouluun liittyvään postaukseeni. Aihe selvästi puhututtaa, on monelle ajankohtainen tai muuten vaan asia johon liittyy vahvoja muistoja ja kokemuksia. Niitä oli todella kiinnostava lukea. Ja vaikka osalla metodit vähän erosivat toisistaan, toistui niissä mielestäni sama lempeys. Sellainen mitä itsekin ajattelin toteuttaa.

Sitten ja joskus kun voimat sen aloittamiseen riittävät. Viikon päästä lähdetään melkein koko kesäkuuksi Espanjaan, järkeilen itselleni, että turha ennen reissua on mitään uusia rutiineita ja juttuja alkaa opetella, kun siellä on taas ihan uudet unikuviot.


UNIKOULUUN?

26/04/2019

Unikoulusta taidettiin puhua jotain nevolassa, mutten muista mitä, koska olin niin väsynyt. Taidettiin muuten saada ihan joku lappukin aiheesta, mutten muista mihin se laitettiin, koska olin niin väsynyt. Viime yönä viidettä kertaa heräävää vauvaa nukuttessa, väsyneenä, mietin unikoulun aloittamista. Mietin, että aloittaisin sen heti, ellen olisi niin väsynyt.

Tänään sitten puhuimme aiheesta unikoulu. Sillä olisi ilmeisesti aika aloittaa se. Nyt kahdeksankuinen vauva herää yleensä kaksi kertaa yössä syömään, joskus jopa kolme. Välillä se jää siihen ja välillä on sitten öitä, joilloin pitää myös paijailla ja tassutella, auttaa pois huonosta asennosta, laittaa tuttia suuhun ja ihan vaan pitää seuraa leikkisällä tuulella olevalle yökukkujalle.

Mietimme, että mikä olisi paras tapa toteuttaa unikoulu. Meidän tarvoittemme unikoululle olisi se, että saisimme vauvan nukkumaan heräämättä yön yli meidän kanssa samassa huoneessa olevassa omassa sängyssään.

Tällä hetkellä vauva nukkuu meidän sänkymme vieressä olevassa laidattamossa pinnasängyssä, eli niin sanotussa sivuvaunussa. Se on toiminut tosi hyvin, sillä silloin ei itse tarvitse nousta yöllä. Toisaalta vauva herää ja havahtuu herkemmin jos itse menee vaikka nukkumaan myöhemmin tai pyörii unissaan. Haaveilen myös aamuista, jolloin en herää klo 6 siihen kun vauva lätkii naamaan tai repii hiuksiani.

Oma ehdotukseni oli toteuttaa unikoulu ikäänkuin kahdessa osassa. Ensin lopettaisimme yösyötöt. Eli ihan kylmän viileästi vain lopettaisimme yöllä antamasta hänelle maitoa. Tiedän ettei siitä tule helppoa, sillä vauva on varmasti öisin nälkäinen koska niin paljon syö. Ajattelen (*optimistisesti toivon) kuitenkin, että jo päivässä parissa hän oppii syömään päivisin tarpeeksi, niin ettei enää yöllä maitoa tarvitse tai pyydä. Olenko ihan hakoteillä?

Ja sitten kun hän ei enää öisin maitoa halua, siirtäisimme hänet pois ihan sänkymme vierestä omaan rauhaan. En usko, että tämä mikään iso juttu, sillä Myy on nukkunut aiemmin reissussa ollessamme matkasängyssä omassa rauhassaan. Tällä välltyisimme ensimmäiset öiden tassuttelun roikkuen itse pinnojen välistä lattialla istuen.

Toinen vaihtoehtoto olisi tehdä kaikki vain samalla kertaa ja toivoa parasta. Nimittäin parhaan yöunienkkansa, 9h, Myy on tehnyt kerran mummolassa, kun sai nukkua ihan omassa rauhassaan. Vahvasti kyllä epäilen että niin hyvin kävisi meidän tapauksessa nyt.

Jos teillä on toteutettu unikoulua niin miten ja missä iässä? Minkälaisia yöt olivat teillä ennen ja miten unikoulu niitä muutti? Kuinka kauan teitte unikoulua? Kaikki kokemukset kiinnostavat sattuneesta syystä nyt kovasti!


UNIKOULU

5/09/2012

Reilu viikko sitten päätimme unohtaa lapsentahtisuuden. Elvis söi rintaa noin 10-15 kertaa päivässä, joista vähintään puolet näistä kerroista yöllä. Aloitimme siis unikoulun / lopetin yöimetykset.

Elvis aloitti kiinteät reilun 6kk iässä ja on aina syönyt niitä melko huonosti. Ruokaillun aikana alas menee muutama lusikallinen – vajaa desi. Hedelmäsosetta useimmiten vähän enemmän, eli se desi. Ja päälle vähän sormin syötävää. Maitoa hän tankkasi sitten senkin edestä, eikä ulospäin todellakaan huomannut ettei ruoka maistuisi, vaikka painokäyrä vähän laskikin.

Maito toki on alle yksivuotiaan pääasiallinen ravinto, mutta tulisi tässä iässä mielestäni syödä jo myös muutakin. Lisäksi yöt alkoivat tuntua raskailta ja levottomilta jatkuvan syömisen takia. Elvis nukkui suurimman osan yöstä välissämme ja imetysten välillä myös jouduimme vahtimaan, ettei hän liikkuisi unissaan kovasti ja putoaisi jalkopäästä lattialle.

Puolivuotisneuvolassa terveydenhoitajamme jo kehotti meitä pitämään unikoulun. Seuraavan kerran pääsimmekin neuvolaan vasta muutama viikko sitten, eli Elviksen ollessa 10 kuukautta. Taas puhuttiin unikoulusta ja yöimetyksen lopettamisesta, syömisjutuista lähinnä. Ja päätimme aloittaa heti samana iltana.

Tärkein askel unikoulun aloittamiseen on varmaan sopia yhdessä mahdollisen puolison kanssa taistelutekniikka. Me sovimme että minä nukun sohvalla, eikä ruokaa tipu ennen klo viittä aamulla ja sekin puuroa, sitten vasta maito. Ajattelimme että samoihin valvomisiin voisimme hoitaa myös Kaapon unikoulun, eli siirtymisen meidän makkarista nukkumaan omaan huoneeseensa uuten kerrossänkyyn. Ja niin että hän nukahtaisi itsekseen. Tähän saakka hän nukkui siis omassa sängyssään mutta makkarissamme, ramppasi yöllä sängystään meidän sänkyyn ja iltaisin nukuttamiseen saattoi mennä jopa kaksi tuntia. Lasse siis otti hoitaakseen Elviksen, minä Kaapon.

Ensimmäisenä iltana Elvis nukutettiin omaan sänkyynsä, kuitenkin niin ettei hän jäänyt yksin huoneeseen. Hän oli tähän saakka lähes aina tottunut nukahtamaan rinnalle. Itku kesti reilu puoli tuntia – lähemmäs tunnin, sitten hän nukahti.

Kaapo taas oli hätää kärsimässä eikä olisi millään halunnut jäädä yksin, omaan huoneeseensa. Hän oli niin hätääntynyt, että en voinut jättää häntä yksin. Eikä hän olisi siellä pysynytkään. Huudollaan hän olisi ennen pitkää herättänyt myös Elviksen, joten jäin huoneeseen. Lopulta hän, vähän rauhoituttuaan suostui jäämään sinne, minä vieressä kunnes hän nukahti. Yön aikana Kaapo heräsi muutaman kerran itkien ja halusi mennä meidän makkariin. Yli puolet yöstä vietinkin sohvan sijasta joko lastenhuoneen nojatuolissa tai Kaapon vieressä 150cm pitkässä kerrossängyssä…

Aamuyöstä Elvis alkoi sitten heräilemään ja itkemään enemmän ja pidempään, ja lopulta tasan klo viisi nousin ylös ja annoin hänelle puuron. Ihan iloisena hän söi vähän puuroa, jonka jälkeen maitoa ja nukahti uudestaan (tai siis kiipesi itse sohvalle ja kävi siihen nukkumaan). Muutamaa tuntia myöhemmin herättyään hän sai vielä hedelmäsosetta ja päivän mittaan ihan normaalisti ruokaa, eli lounaan, välipalan, iltaruoan ja iltapalan joiden päälle aina maito. Hän söikin heti paljon paremmalla ruokahalulla.

Toinen yö menikin jo paljon paremmin molempien osalta. Elvis nukahti nopeasti ja Kaapokin meni nätisti omaan huoneeseensa. Jonkin verran he molemman yöllä heräilivät, mutta vähemmän kuin edellisenä. Aamulla Elvis heräsikin vasta vähän ennen seitsemää aamupalalle ja päivä meni tosi kivasti ja E söi ekaa kertaa isoja annoksia. Jippii!

Kolmas yö olikin Elviken kanssa aika järkky. Vaikka nukuinkin edelleen sohvalla. Hän aloitti puolen yön aikaan itkemisen, huusi 40 min, nukkui 10 min, huusi 40 min, nukkui 10… ja tätä jatkui ihan aamuun, kuuteen saakka.

Neljäs yö meni taas paremmin ja viideskin, nämä nukuin vielä sohvalla. Parina iltana uskallauduin laittamaan E:n nukkumaan, ja hän nukahti sänkyynsä ihan hetkessä. Mutta sitten pojat tulivat kipeiksi. Ja Elvikselle tuli lisää hampaita.

Unikoulua tai muita suuria muutoksia ei missään nimessä kannata tehdä montaa samaan aikaan, eikä silloin kun lapsi on kipeä tai (kivuliaasti) tekee hampaita. Mutta tässä vaiheessa oli mielestäni turha ottaa askel taaksepäin. Muutenhan kaikki edellinen olisi ollut ihan turhaa ja lapsikin varmaan olisi hämillään.

Jatkoimme siis samaa, yöitkut lisääntyivät, univelka kasvoi eikä Elvis taaskaan oikein syönyt kiinteitä. Hermot paloivat helposti, mm eräänä iltana lähdin ovet paukkuen kauppaan ja löysin itseni lähibaarista meikit levinneenä, verkkarit jalassa, tukka likaisena siiderituopin äärestä yksin. Mutta se pieni irtiotto teki tosi hyvää. Muutama yö sitten olin tosin jo niin väsynyt, etten muistanut yhtään sitä että olin nostanut Elviksen viereemme. Tai mitään muutakaan yöstä. Toisena yönä taas havahduin siihen että olin jo kaivanut tissin esiin ja tajusin tekoni ihan viime hetkellä. Mutta siitäkös taas huuto syntyi.

Edellisyö meni kuitenkin taas paremmin. Elvis alkaa olemaan jo terveempi. Tänään se söi jo paljon paremmin. Odotan seuraavilta öiltä hyviä unia ja päiviltä iloisia, reippaasti syöviä lapsia. Aina saa toivoa.

Unikoulut ja yöimetyksen lopettamiset vaativat, neuvolasta kuulemani mukaan, keskimäärin kolme yötä ja pisimmillään pari viikkoa. Tämä meidän tyyli tuntuu meille toimivalta, se että pistetään yöimetys kerrasta poikki ja näin saadaan lapsi syömään päivällä enemmän ja hyvä kierre on valmis. Sillä Elvis söi öisin niin paljon, ettei hän ollut päivisin juurikaan nälkäinen. Muutama maitotilkka ja kurkunpalanen silloin tällöin riitti.

Kaapo tulee edelleen öisin vielä meidän viereen, mutta menee kiltisti takaisin omaan sänkyynsä jos hänet vain (jaksaa) saattaa sinne takaisin. Nukahtaa hän ei vieläkään tahdo yksin, mutta nukkumaanmeno käy paljon nopeammin ja viimeaikoina hän on nukahtanut kesken iltasadun. Joten nukkumanlaitto ei tunnu enää rasitteelta. Lähitulevaisuudessa siirrämme Elviksenkin nukkumaan lastenhuoneeseen.

Viime aikoina olen monesti miettinyt sitä, että kuinka paljon helpompaa ja mukavampaa kaikki (siis elämä) olisikaan jos lapset vain nukkuisivat ja söisivät kunnolla. Pystyisi keskittymään lapsiin, arkeen, tekemisiin ja yhdessäoloon paljon paremmin ja pidemmällä pinnalla. Toivoa on.

Kertokaahan omia kokemuksianne ja ajatuksia erilaisista unikouluista, nukkumisjärjestelyistä ja yösyömisten lopettamisesta. Niitä on aina tosi mielenkiintoista lukea ja niistä saa hyviä vinkkejä ja näkökulmia. Itselleni ainakin sellainen vinkki että: mene hyvä ihminen ajoissa nukkumaan!

Minttu