Kesän viimeinen kuu, jolloin moni asia tulee tehtyä ajatuksen kanssa viimeistä kertaa, ennen taas seuraavaa kesää. Elokuussa olen:

-keksinyt emoji-tanssin
-snäpännyt ihan liikaa
-poistanut (taas) Tinderin
-aloittanut deittailulakon
-käynyt treffeillä
-pussailllut uimarannalla ja autiolla saarella
-aloittanut tipattoman
-löytänyt uuden lempidrinkin
-rakastunut yöpyöräilyyn
-lainannut naapurin koiraa
-nukkunut paljon
-ollut sokeroitavana jossain hyvin epämääräisessä ”kauneushoitolassa”
-ikävöinyt samaa poikaa kun vuosi sitten
-saanut vatsataudin kesken baari-illan
-valokuvannut city-kaneja
-jättänyt pari asiaa kesälistalta vielä syyskuulle
-nauranut pissat housuissa x100
-rakastunut Kaapon uuteen eskariin
-kuunnellut samoja teknobiisejä kun vuonna -98
-katsonut True Bloodin loppuun ja aloittanut Sons Of Anarcyn
-sekoillut
-syönyt noin 50 Skyr-rahkaa
-syönyt aamupalaksi jäätelöä ja pizzaa
-kaivanut pitkästä aikaa kalenterin esiin
-viehättynyt tennissukat & suihkusandaalit yhdistelmästä
-ottanut selfien Jari Kurrin kanssa
-suunnittelut asun muotinäytökseen
-syönyt exälle tarkoitetut tuliassuklaat
-potenut vauvakuumetta
-tilannut ihan liikaa ruokaa kotiinkuljetuksella
-blondannut hiukset ja värjännyt ne pinkeiksi
-tutustunut moneen uuteen ihmiseen
-haavelillut koiranpennusta ja suunnittelut koiranhakureissua Espanjaan
-ollut monena päivänä hyvin saamaton
-tuhlannut liikaa rahaa ja ollut köyhä
-kirjoittanut huuruiseen ikkunaan: kaikki paskat jätkät = haistakaa home
-käynyt Megazonessa
-saanut syöttää pientä vauvaa
-polttanut kynttilöitä illalla kotona
-ostanut liian kalliit pikkuhousut, jotka olivat liian pienet
-viettänyt viikonlopun ihan kokonaan lasten ehdoilla ja skipannut kaiken muun
-pitänyt 3 päivää putkeen korkokenkiä
-taistellut banaanikärpäsiä vastaan
-unohtanut avaimet kotiin
-leikannut varpaasta palan varvaskarvoja sheivatessa
-ollut tosi onnellinen
-saanut pitkästä aikaa parhaat kaverit yökylään
-snäpännyt lähes tämän kaiken ja paljon muuta

Niin ja pari muuta juttua, jota en vaan voi julkisesti kertoa koska mun äiti lukee tätä 😛 Mitäs te teitte?

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Älkää käsittäkö väärin, parasta on se kun lapset on kotona, ja sillon kun eivät ole niin ikävöin heitä tosi paljon. Mutta niinä päivinä kun pojat ovat isällään ja minä monta päivää yksin kotona, huomaan pystyväni keskittymään ihan pienempiinkin asiohin. Fiilistelemään, pysähtymän ja nauttimaan hetkestä aika paljon paremmin. Parhaita ovat etenkin ne päivät kun ei ole kiire minnekkään. Sitä vaan pysähtyy ihastelemaan ikkunasta heijastuvia värejä, istumaan kaikessa rauhassa aamupalapöydässä (kello kaksitoista päivällä yökkäri päällä) ja jotenkin rauhoittua ja nollata pää kaikesta arkihulinasta. Eikä kukaan ole sanomassa että äiti sä oot nolo, kun tanssin keskellä keittiötä ja laulan Hesan naisia.

Joskus aikoinaan, kun opin olemaan kotona ilman lapsia ja nauttimaan siitä, aloin potemaan myös huonoa omaatuntoa. Luonnollisesti, äitiys – kyllä te tiedätte. Mutta onneksi sitä äitiyttä ei kuitenkaan mitata sillä, kuka itkee eniten yksin kotona lastensa perään. Oikeastaan poden nykyään enemmän huono omaatuntoa siitä, jos en käytä tätä täysin omaa aikaani mahdollisimman hyvin. Ja se ei siis liity mitenkään vaikka siihen, että kuinka paljon sinä aikana teen töitä tai siivoa. Vaan juurikin siihen, että miten hyvin pystyn olemaan ja arvostamaan sitä yksinoloa, fiilistelemään juttuja joista tykkään. Oli sitten ihan vaikka ikkunasta ulos katselemista. Ja tottakai lasten ollessa kotona myös pidetään hauskaa, koitetaan olla läsnä ja nautitaan siitä, mutta onhan se silti silloin vähän erilaista.

Ennen kun silloin 2,5 vuotta sitten erosin, en ollut oikein edes ollut yksin. Ja silloin kun olin, käytin sen lähinnä nukkumiseen tai juurikin siivoamiseen. Muutama kaverini on väsyneenä arjen pyörittämisestä joskus sanonut, että on miettinyt eroa ihan vain sen takia että saisi kunnolla vapaa-aikaa sitten kun lapset ovat isällään. Eihän kukaan oikeasti siitä syystä eroaisi, mutta ymmärrän hyvin ajatuksen tuossa takana. Varmaan moni teistäkin? Oma aika ja kivojen juttujen tekeminen on tärkeää. Mutta silti olen joutunut opettelemaan tekemään asioita yksin, olemaan yksin, niin että oikeasti nautin siitä. Juuri tänäänkin on ollut ihan parasta rauhassa aamulla kokkailla aamupalaa itselle, pyöriä kotona, puuhailla, pysähtyä kun siltä tuntuu, mennä pyörällä uimaan, istua hiljaisuudessa saunassa ja sitten tulla takaisin tyhjään kotiin kotiin – tehdä tämä kaikki yksin omassa hiljaisuudessa. Välillä ajatukset laukkaavaat ja sitten välillä mielen saa ihan tyhjäksi. Tavallaan pystyy olla vaan ja hengitellä juuri sitä hetkeä. Hurjan terapeuttista. Kun on viettänyt koko edellisen viikon lasten kanssa ja sitten viikonlopun öitä myöten ystävien seurassa, on tällainen päivä, kun ei (naapurin moikkaamista lukuunottama) ole edes puhunut kenellekkään, verrattavissa vaikka paastoon. Tekee vaan tosi hyvää.

En kuitenkaan kokoajan halua olla yksin. Mutta on kiva että pystyn siihen jos pitää, ja juurikin siinä hetkessä elämisellä saa siitä itselleen tosi kivaa. Mielelläni teen asioita lasten kanssa tai ihan vaan puuhailen heidän kanssaan kotona, nään kavereita ja tuon macbookinkin vaihtaisin tosi paljonn mielummin johonkin vähän pehmeämpään unikaveriin. Yksinolo ei pelota enää, niin kun joskus ennen ja itseasiassa tykkään siitä sopivissa määrin tosi tosi paljon. Etenkin tällaisista päivistä, kun osaa nauttia täysillä jopa niistä ihan pienistä jutuista. Vahva suositus.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Ja niin se vauva täytti tänään jo kolme vuotta. Muistelin eilen facebookissa Elviksen synnytystä, sitä joka kesti 102,5 tuntia. Hulluinta mitä olen ikinä tehnyt ja tekisin koska vain uudestaan.

Kolme vuotta on kulkenut sivillä. Kuulostaa rankalta, mutta onhan se vähän niin että toinen lapsi menee vaan siinä ekan vanavedessä. Ainakin sinä ensimmäisenä vauvavuotena, siksi ajankulku tuntuu varmaan vielä tuplanopealta. On ollut hienoa seurata tässä vuosien aikana sitä että millainen persoona Elviksestä oikein kehkeytyy.

Siinä missä Kaapo näyttää paljon isältään, on Elvis taas ihan miniversio minusta. Hassua nähdä tismalleen samat ilmeet ja eleet, jotka itselleni ovat tuttuja esimerkiksi lapsuuden valokuvistani. Myös luonteen puolesta pojat ovat ihan erilaisia. Se kävi ilmi jo synnytyssairaalassa. Nimittäin että tässä on kyseessä nyt melko pippurinen tapaus.

Tempperamentiltaan Elvis on siis hyvin räiskyvä ja itsetietoinen. Hän tietää mitä haluaa, miten asiat pitää tehdä ja ne pitää myös tehdä sillä samaisella sekunnilla. Samalla hän on kuitenkin hyvin empaattinen. Isoveljeä kokoajan seuraten Elvis on jo kolmevuotiaana hyvin omatoiminen, osaa ja haluaa (ainakin välillä) tehdä asioita ihan itse.

Tällä hetkellä uhma tuntusi olevan huipussaan, en ainakaan voi usko että se tuosta voisi vielä pahentua. leikit ovat usein vauhdikkaita ja jopa rajuja, mutta kyllä Elvis välillä jaksaa pitkäänkin puuhastella rauhassa vaikka legojen parissa. Mielikuvitus on myös huikea, kuten lapsilla yleensäkkin – myös erilaiset rooli -ja pukuleikit ovat jo pitkään olleet tosi mieluisia.

Puhetta tulee kokoajan lisää ja se selkiytyy pikkuhiljaa. Äitinä sitä itse tietysti ymmärtää paljon paremmin kun muut. Yövaippa jätettiin pois ekoja kertoja joskus loppukesästä, vaihtelevalla menestyksellä sen kanssa. Elvishän vaihtoi päiväkodissa jo isojen (3-5v) heti kesäloman jälkeen ja onkin siinä ajassa kehittynyt huimasti juurikin näiden erilaisten taitojen kanssa. Hän käy vessassa omatoimisesti, osaa ottaa juotavaa kun janottaa sekä pukea ja riisua ulkovaatteet. Nyt harjoitellaan sormilla uuden iän näyttämistä ja lelujen jakamista kavereiden kanssa, hankalia juttuja molemmat!

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Saako omia lapsia kehua? Nyt on pakko, katsokaa miten söpöjä! Ihanat on myös nuo mätsäävät sadeasut.

Päästiin Polarn O. Pyretille valitsemaan pojille kunnon sadekamppeet tuleviin sade -ja kurakeleihin. Ihanan henkilökunnan avustuksella päädyttiin lopulta tällaisiin klassisiin setteihin. Sininen, punainen ja raita yhdessä vaan toimii. Samalla tietysti saatiin ohjeistusta ja vinkkejä koon valitsemiseen sekä eri keleihin pukeutumiseen, vaikkapa että millainen sukka kannattaa saappaan sisään sujauttaa.

Meillä ei hirväesti ole aiemmin kuravaatteita harrastettu. Laadukkaat ja hienosti vettä pitävät kuorivaatteet ovat riittäneet. Niillä on kelvannut uida kuralätäköissä kastumatta. Nyt kuitenkin alkuvuodesta, päiväkodin alettua, koin että erilliset kuravaatteet ovat tosi kätevät. Oikeastaan ehdottomat. Aamu-ulkoilun jälkeen päiväkodin työntekijöillä ei vain ole mahdillisuutta pyyhkiä kuorivaatteita tai talvihaareita asianmukaisesti puhtaaksi. Tai pahimmassa tapauksessa ulkovaatteet ovatkin hörpänneet vettä eivätkä olekkaan kuivuneet iltapäiväulkoiluun mennessä. Jolloin lapsi joutuu ulos märissä vaatteissa. Kurakeleillä lasta kotiin haettaessa on myös aika ihanaa vain riisua kurahousut, jättää ne päiväkodille ja viedä kotiin puhdas lapsi.

En itse, eivätkä lapsetkaan, koe että sadevaatteet olisivat ikävän hiostavat. Oikeastaan lapset rakastavat sitä että vettä voi oikeasti kaataa päälle, lätäkköön hypätä vatsalteen ja hanskoja uittaa vellissä ja ränneistä pulppuavan veden alla kastumatta. Kun on kunnon setti päällä, rankkasateessakin ulkoilu on ihan super hauskaa.

Koska tämän viisivuotisen äiti-urani aikana olen todennut POPin ulkovaatteet yksinkertaisesti laadukkaimmiksi, joten halusin tarjota nytkin mussukoilleni vain parasta (helpottaa myös huonoa omaa tuntoa illalliseksi heille syöttämistäni einespinaattiletuista). Irrotettavat huput, fleecekaulukset,hyvät heijastimet ja kaikki mahdolliset säätömahdollisuudet ovat sinänsä ihan pikkujuttuja, mutta todella tärkeitä. Vaatteet on suunniteltu huolella niin että lapsen on nissä mukava liikkua, leikkiä ja olla.

Kuriksia valitessa kannattaa ottaa tarpeeksi iso koko, että myös kylmemmillä keleillä sinne alle mahtuu talvipuku. Silloin on mielestäni hyvä että kurahousuissa on sivuissa säätömahdollisuus, kuten näissä. Eli että lahjetta saa nepparia avaamalla sitten vähän leveämmäksi. Otin pojille nyt todella reilut koot, ettei heti tarvitse ostaa uusia – mutta eivät ne mielestäni pahalta näytä, vai kuinka? Kaapolla takki ja housut ovat kokoa 122/128 (6-8v) ja Elviksellä 110/116 (4-6v). Korkealle tuleva henkselimalli on myös kätevä, niiden kanssa ei vättämättä edes tarvitse takkia.

POPin saappaat on myös kivat siitä, että niissä on kunnon luistamaton pohja ja kantapään korko, jonka alta housujen lenksu ei luiskahda pois tai kulu kävellessä. Saappaissa koot menee sillä tavalla, että niistä kannattaa valita normaalia kokoa kahta numeroa isompi koko.

Ja entäs nuo sydvestit!? Elvis on kuin Karhuherra Baddingtonin pikkupoikaversio sadehatussaan. AIVAN IHANA. Sekin on sisältä mukavaa ohkaista fleeceä ja ilmeisen mukava päässä.

Joten antaa sataa vaan, me olemme valmiita! Mites teidän muiden syys ja kuravarusteet? Onko joku muukin kääntänyt kelkkansa ja vannoo nykyisin kuristen nimeen?

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Viime viikolla täällä tosiaan juhlittiin viisivuotiasta Kaapoa, ja parin viikon päästä on Elviksen 3v synttäripäivän vuoro.

Tuntuu muutenkin että nämä syksyt aina on pelkkää synttäriä, tässä välissä kun myös poiken isän kanssa täytämme vuosia. Kivaahan se on juhlia, mutta tässä vuosien varrella olen oppinut sen että juhlatkin kannattaa keskittää. Jonain vuosina ollaan pidetty molemmille erikseen kuukauden välein juhlat lapsikavereille, meidän kavereille ja kummeille sekä sukulaisille. Eihän siinä ole mitään järkeä! Nyt pidetään yhdet isot julhat kaikille kerralla, saas nähdä mitä siitäkin tulee.

Kaapon oikeaa synttäripäivää juhlittiin siis hyvin vaatimattomasti pikkuperheemme kesken kotona. Oli lahjat, pari ilmapalloa ja pakastekakkua. Ei sitä sen ihmeempiä tarvitse, lapselle riittä että hän saa extrahuomiota ja juhlantuntuntua. Mätsäävät astiat, koristeet, kakut ja itse valetut kynttilät ovat toki kivoja mutta täysin toissijaisia. Aamupalaa sängyssä, lemppari piirrettyä katsellen, lahja ja kakkua (sekä paljon pusuja ja haleja) riittää. Oikeastaan se on varmasti paljon kivempaa kun jos olisin hikipäässä häärännyt keittiössä, leiponut ja stressannut.

Nyt tarvitsee vain stressata kerran. Ehkä sitten normaalia enemmän, koska vieraita on tulossa IHAN HIRVEÄSTI, mutta vain niiden yksien juhlien takia. Viime vuodesta oppineena muistin vuokrata juhlatilan tarpeeksi ajoissa ja tarjoilut pidetään tosi simppeleinä. Edellisvuoden tapaan ajattelin tarjota hodareita ja jäätelöä. Noh, tarhakaveriden kutsukortit olen kylläkin unohtanut tehdä. Muut vieraat on kutsuttu facebook-tapahtuman kautta.

Lahjojen kanssa valitsin myös kaikista helpoimman tavan. Tilasin molempien poikien lahjat netistä kotiinkuljetuksella. Alphageek kyseli juuri sopivasti että tahtoisinko testata heidän nettikauppaansa ja sieltähän sattuikin löytymään ihan täydelliset lahjat molemmille. Star Warssia, Turtleseita ja Legoja – mitä muuta pienet pojat voisivatkaan toivoa.

Puolentoista viikon päästä siis megabileet. Niissä toki on puolensa, kaikkien vieraiden kanssa tuskin ehtii rauhassa juttelemaan, mutta myös juuri sen takia haluan pitää tarjoilut mahdollisimman simppeleinä. Sitten taas kun on Elviksen oikea synttäripäivä tehdän yhdessä jotain kivaa pientä, juhlitaan kotona tai käydään vaikka leffassa.

Miten teillä lasten synttärit ollaan yleinsä hoidettu? Pidättekö lähekkäin syntyneiden lasten kanssa yhteisjuhlia? Ja mitä teillä on tapana juhlissa vieraille tarjota? Niin ja sekin kiinnostaa, että kutsutteko päiväkodista kaikki lapset vai vain parhaimmat kaverit?

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.