VIELÄ NIITÄ TAKKEJA

3/02/2013

Lupaan että tämä on viimeinen pico-postaus. Ainakin nyt ennen kevättä. Muutamat lukijat ihmettelivät aiemmassa takki-postauksessa hurahtamista lastenvaatteisiin. Myönnetääkön että välillä ihmettelen sitä itsekkin. Lähinnä omaa hösäämistä. Kuten vaikka näiden takkien kanssa. Niistä tuli miltei pakkomielle minulle. Etsin oikeaa väriä ja kokoa, ja kun vihdoin ne käsiini sain mieli muuttuikin. Sitten taas ensimmäisten joukossa klikkailin virtuaaliostoskoriin kevään uutuuksia. Ja onneksi niin tein, sillä nuo keltaiset takit myytiin hetkessä loppuun.

Mieheni kysyi minulta muutama päivä sitten, että enkö kyllästy katselemaan päivittäin lastenvaatteeita. No kyllä välillä, mutta useinmiten en. Tykkään näteistä jutuista ja jostain syystä lastenvaatteista. Kun jotkut hifistelevät vaikka kahveja, erilaisia paahtoja ja jauhatuksia. Tai onkivapoja, autoja, leivontavälineitä.. mitä vain, minä olen kiinnostunut lastenvaatteista. En ikinä sanoisi harrastavani niitä, mutta myönnän että jotain sen tapaista kyllä. Juttelen myös vaatteista saman henkisten ihmisen ja ystävieni kanssa.

Ihan älyttömyyksiin en kuitenkaan ikinä ole (mielestäni) mennyt, enkä toivottavasti menekkään. Lapsilta ei löydy satoja kappalein merkkivaatteita, enkä ikinä maksaisi käytetystä (tai edes uudesta) lasten sisävaatteesta sataa euroa, vain koska se on pakkosaada.

Lastenvaatteiden suhteen olen ehkä hieman merkkirajoitteinen. Olen löytänyt muutaman ns. luottomerkin jotka miellyttävät ulkonkönsä lisäksi laadullaan. Toki meiltä löytyy myös ketjuliikkeiden (lindex, h&m) edullisia vaatteita, joista suurin osa onkin pysynyt hyvinä. Mutta mielummin ostan kuitenkin vaatteita joiden tiedän todennäköisesti kestävän hyvänä lapselta toiselle jonka jälkeen niitä voi vielä kierrättää eteenpäin. Ja suurimman osan vaatteista ostankin käytettyinä. ”Halpis” markettimerkkien vaatteet kun valitettavasti eivät välttämättä kestä edes yhdellä lapsella. Ne eivät ole kovin eettisesti tai ympäristöystävällisesti tuotettuja ja joutuvat harmillisen pian suoraan kaatopaikalle.

Mutta siis takaisin alkuperäiseen aiheeseen. Tässä siis poikien ihanat kevättakit. Elviksellä muutaman vuoden takainen vihreä pico (80/86) ja Kaapolla tuo uusi keltainen (104/110). Tykkään!


MEIDÄN STRINGIT

1/02/2013

Viime kesänä tilasimme työpydäksi Sting hyllyn Room21 nettikaupasta. Eli kaksi korkeaa sivupanelia, kolme hyllyä sekä pöytätason. Olen tykännyt tuosta systeemistä paljon, vaikka yksi juttu siitä puuttuu. Nimittäin liukuovellinen kaappi.

Olen siis melko pitkään jo haaveillut siitä kaapista, mutta harmikseni se tulisi maksamaan melkein saman kun tuo hyllykkö. Säästää en oikein osaa, eikä jostain syystä tilillä ole makoillut 300 euroa ihan tyhjänpanttina.

Finnish Design Shopissa on String järjestelmä alennuksessa -15% vielä 3.3 saakka. Kovasti olen käynyt sivuilla kaappia katselemassa. Eilen tuli sähköpostiin vielä -10% alekoodi, joka käy aletuotteisiin, mutta valitettavasti ei kampanjatuotteisiin. Eli Stringeihin.

Sanokaa nyt, pystyisittekö te elämään tällaisen kaappihalun kanssa vai olisiko nyt aika tarttua tilaisuuteen ja alennukseen? Niin ja muuten tuon -10% saatte nettikaupasta koodilla ETU2013, ja se on voimassa vielä tämän viikonlopun.

Muuten täällä meillä ei kummempaa. Elvis on edelleen kuumeessa ja postista tipahti tänään jotain keltaista… Blogin facebook sivulla siitä enemmän.

SISÄLTÄÄ MAINOSLINKKEJÄ!


+ 39,2

30/01/2013

Kepeät aamupäivä kahvittelut äitikavereiden kanssa jäivät vain suunnitteluasteelle, kun ensimmäisenä aamulla mittasin Elvikseltä 39 astetta kuumetta. Ja koko päivän lämpö on pysynyt tiukasti lukeman molemman puolin. Eihän tämä ole mitään verrattuna joulukuiseen noro-painajaiseen, mutta huoli on suurempi.

Kun pienellä on korkea kuume, mutta ei muita oireita, on vaikea olla murehtimatta. Toinen on kovin väsynyt ja itkuinen, sitä miettii enkä onko kaikki normaalisti. Kehtaako mennä heti lääkääriin vai odottaakko muutama päivä.

Sairastelu vaati veronsa myös muulta perheeltä. Kaapo on katsonut tänään telkkaria varmaan koko ensi kuun edestä ja itselläni on kamala sokerihimo. Sitä ei todellaakaan helpota se että kotona ei ole mitään herkkuja! Tai se että kaverini kertoi juuri kahvilassaan olevan tarjolla hävyttömän hyviä laskiaspullia. Ja vähiten tuo ulkona pauhaava myrsky. Tilaisin pellillisen mokkapaloja kotiinkuljetuksena, kiitos.

Saa nähdä mitä ilta tuo tullessaan. Äsken olin jo valmis lähtemään lastenklinikalle Elviksen nukkuessaan päivän viidensiä uniaan, nyt se kuitenkin syö tuolla suhteellisen hyvällä ruokahalulla. Jos lääkärin kahvio olisi vielä tähän aikaan auki, olisin jo siellä. Erityisen paljon olen myös tänään haaleillut autosta, ajokortista sekä ruudusta talomme parkkihallista.

Täällä siis hoidellaan seuraavat päivät pientä potilasta joten blogin puolella voi olla hiljaista. Yritän selvittää kuitenkin Playtray arvonnan voittajan. Kiitos vielä suuresti kaikille vähän erilaiseen arvontaan mukaan lähteneille! Kyllä olette kaikki playtrayn ansainneet! Musituttelen myös Beditin kimppatilauksesta jota olemme isolla porukalla tekemässä, mukaan mahtuu vielä! Minulta voi pyttää -20% alekoodin joka on voimassa vielä huomisen!


METSÄSTYS ON PÄÄTTYNYT

29/01/2013

Joku ehkä muistaa kun vähän aikaa sitten vuohkasin Mini Rodinin safari picosta (täällä). Etsin sitä kuumeisesti Elviksen vihreän picon kaveriksi ja lopulta sen sitten löysinkin. Samassa postauksessa kirjoittelin Rodinin kevät uutuuksista, keltaisesta ja eläinkuviollisesta takista. Tykkäsin siitä keltaisesta, mutta olin sitä mieltä ettei se kävisi meille.

Näin eilen kuitenkin värimallin, sinappipurkin, keltaisen takin väristä – ja jotain naksahti päässä. Pistin safaritakin myyntiin ja ennen kun huomasin olin tilannut babyshopista keltaisen takin. Sanoihan kaipaavani väriä ja sitä on nyt totisesti tulossa!

Mini Rodinin Bon Voyage -mallisto tuli eilen illalla Babyshoppiin sekä Oii -nettikauppoihin, tänään klo 13 on suomalaisissa nettikaupoissa ollut hulinaa kun vaatteisiin hurahtaneet mammat (minä mukaanlukien) ovat niitä heti ilmestymishetkellä tilailleet. Tuo keltainen takki näyttikin olevan loppu jo monesta paikasta.

Toivottavasti takki on tosiaan luonnossa vähän syvemmän värinen ja muutenkin täydellinen. Tämä takkirumba nimittäin riittäisi nyt tältä keväältä

Sis. mainoslinkin


LASTEN PUUHAPÄIVÄ

28/01/2013

Pakko myöntää että mä en viihdy tuolla ulkona. En sitten millään. Joko on pakkasta -26 tai sitten sataa jäätä vaakatasossa 100 km tuntinopeudella päin naamaa. En myöskään ole ainut perheestämme joka ei viihdy. Köki sitten siinä jäisessä puistossa kun nuorempi lapsi karjuu, naama syväjäässä. Olenkin ajatellut, kun kerta demokratiassa eletään, niin jos päivittäisestä ulkoiluporukasta 2/3 ei tykkää, pidetään ulkoilut (etenkin puistossa kökkiminen) minimissään.

Onneksi täällä on paljon kaikkea muutakin tekemistä. Toki kavereilla kyläilyt, kerhot ja muskarit, mutta myös vähän fyysisempää menoa. Toissa viikonloppuna oltiin Kaisaniemessä, Erilaisen oppimisen keskuksessa järjestettävillä Lasten Puuhapäivillä. Keskuksen tiloihin oltiin rakennettu erilaisa temppuratoja ja otettu esiin kaikki mahdolliset tarvikkeet trampoliinista keinuun ja hulahulavanteisiin. Lisäksi siellä oli paljon leluja, piirustus -ja lautapelipiste sekä kahvio. Kaikki tuotot menevät tärkeän toiminnan tukemiseen. Seuraavan kerran puuhapäivä järjestetään ensi viikonloppuna, 2.2 klo 11-15. Tästä lisätietoja.

Odotamme myös kovasti pian Ruoholahteen avattavaa suurta hupipuistoa Snadistadia.  HopLopin/Leikkiluolan tyylisessä, mutta paljon suuremmassa, sisäleikkipuistossa on seikkailupuisto, liikennepuisto, tapahtumalava, jättimäinen hiekkalaatikko, piknik-puisto, palloilualue ja paljon paljon muuta. Mielenkiinnolla odotan että pääsemme käymään siellä.

Eniten kyllä odotan kevättä ja kesää. Silloin sitten ulkoillaan koko vuoden edestä, hymysuin.

Ja vielä muistutus PLAYTRAYN tänään päättyvästä ARVONNASTA! Käy osallistumassa, palkintona playtray tarjotin syöttötuoliin!