Pari päivää ennen matkamme tuli mieleen että ripsinpidennys voisi olla aika ihana reissussa, voisi viettää päiviä rannalla sekä uida ja näyttää samalla ihmismäiseltä. Koko homma meinasi jäädä ajanpuutteen takia, kunnes ystäväni tuli tekemään minulle lähtöä edeltävänä iltana kotiini.
Otin kolme vuotta sitten ensimmäiset rispinpidennykseni ja pidinkin niitä putkeen noin vuoden. Huolovälinä minulla oli sillon neljä-kuusi viikkoa ja kokeilin vlillä vähän pidempää ja välillä lyhyempiä ripsiä. Silloinen ripsientekijäni oli todella hyvä ja taitava, jatkuvasta käsittelystä kuitenkin silmäni muuttuivat pikkuhiljaa aroiksi. Omat ripset myös lyhenivät huomattavasti, kesti muutaman kuukauden että ripset kasvoivat alkuperäiseen pituuteensa. Aroiksi silmät ovat kuitenkin jääneet. Kirkkaalla ilmalla en pysty olla ilman aurinkolaseja ja silmät rupeavat vuotamaan myös herkästi.
Tästä huolimatta, turhamaisuuttani tahdoin kuitenkin kokeilla ripsiä uudestaan. Muutaman kerran aiemmin olen niin tehnyt tuon vuoden käytön jälkeen aiemminkin eivätkä silmät ole ärtyneet enempää.
Ripsienpidennyksissä on lopputuloksen lisäksi ihanaa niiden laitto. Saa maata rauhassa, silmät kiinni 1,5 tuntia! Olen oikein tyytyväinen nyt kaksi viikkoa sitten laitettuihin ripsiin. Täällä Espanjassa kuitenkin yllätti siitepölykausi, ja niistä sainkin sitten oireita. Etenkin vasen silmä on kutissut ja välillä olen sitä hinkuttanut niin että osa ripsistä on irtoillut.
Minulle laitettiin tuollaiset aika pitkät ripset, en tykkää sellaisista ylipitkistä tekoripsien näköisistä härpäkkeistä, mutta olen sitä mieltä jos ripsienpidennyksen laittaa niin saavat ne hitusen näyttävämmät silti olla. Mitäs itse tykkäätte? (kuvat siis otettu tänään, kirppiksen ja heppatalli reissun jälkeen – kaksi viikkoa niiden laittamisen jälkeen)
Olen monesti sanonut että ripset ovat olleet yksi kotiäitityteni pelastus. On mahtava herätä aamulla, huonostikkin nukutun yön jälkeen, edes vähän ihmismäisen näköisenä. Ja nyt kesällä on ihana kun ei tarvitse meikata muuten yhtään, kokeintaan sipaista puuteria kaupungille mennessä. Silmämeikin käyttäminen ripsien kanssa on mielestäni muutenkin vaivalloista, meikkejä on hankala putsata ja silloin usein myös irtoaa turhaan ripsiä. Käyn mahdolllisesti huollatamassa ripsiä vielä kesän ajan, mutta pidempään en niitä tuskin tällä kertaa pidän, vaikka kuinka ihanat ne ovatkin tulee kuukausittainen huolto myös melko kalliiksi.
Olettekos muut kokeilleet ripsienpidennyksiä, minkälaisia kokemuksia itsellänne niistä on?



























