Kirjoitin aiemmin postaukseen että blogi ei ole lomalla, vaikka me olemme. Postaustahdista kuitenkin huomaa että tekemistä on riittänyt ja auringossa vietettyjen päivien jälkeen ei oikein jaksa muuta kuin kaatua väsyneenä nukkumaan.

Reissua on takana reilu viikko, aika on mennyt ihan älyttömän nopeasti. Olemme jo kerenneet tehdä kaikenlaista, mutta paljon on vielä nähtävää. Koti-ikävää ja matkaväsymystäkin alkaa olla havaitavista, hermo on ollut vähän kireällä eikä niitä ole ainakaan auttanut vauhdikkaat lapset. Tietysti hermostuneisuus tarttuu – puolin ja toisin, mutta onneksi en sentään ole minä joka puskee ikenistään läpi uusia kulmahampaita.

Päätin tänään, kuumatunteisen päivän päätteeksi, että pysyn iloisella kesämielellä vaikka väksisin. On ihan mahtava tilaisuus että voimme olla täällä lämpimässä näinkin pitkän ajan, tavata rakkaita sukulaisia ja ystäviä. Enkä halua varjostaa sitä muistoilla kuinka huusin ja kirosin lapsiani jonnekkin avaruuteen saakka kun toinen otti auton toiselta kädestä sadannen kerran, kuinka pikkuveli sai tuhannennen kerran hillittömät itkupotkuraivarit jostain tuntemattomasta syystä tai kun isoveli oli miljonnannen kerran putoamassa pää edellä uima-altaaseen juuri kun minä sain hyvän asennon aurinkotuolissa.

Paljon siis kesämieltä, lisää sitä rentoutta ja paljon jossain suuressa aidatussa ulkoilmassa olemista (jossa ei voi hajoittaa mitään), eiköhän sillä pystytä vetämään tämä loppulomakin sitten hymysuin. Kuvan kesä-äidistä (loman kylmpimpänä päivänä) otti ihana reissukaverini, Kaapo 3v.