KOTONA

27/05/2013

kotona497kotona480kotona465kotona496

Meillä täällä uudessa kodissa on kaikki vielä ihan kesken. Hyllyt ja taulut odottavat sienälle pääsyä, tuolit ovat maalaamatta (ja maalit ostamatta), keittiön aamupalapöytä puuttuu ja muutenkin hankintalistalla on kaikkea matoista verhoihin ja paistinpannusta uuteen sijauspatjaan.

Kaaoksesta huolimatta (tai ehkä juuri siksi) täällä alkaa kuitenkin tuntua kotoistalta, suurinosa tavaroista on jo löytänyt oman paikkansa (eli ne on isketty suoraan laatikosta johonkin paikkaan) ja joka huoneesta löytyy jopa katosta lamppu.

Monet meidän sisustusratkaisuista ovat varmasti jo aikaa sitten sisususlehdissä ja blogeissa nähtyjä. On mustaa ja valkoista, raitaa ja palloa, hempeää minttua ja lastenhuoneessa keltaista. Jos tahtoisin olla mukana sisustusmuodin kuumimmissa trendeissä, löytyisi meiltä paljon puuta, kuparia, ryijymattoja ja rustiikkista tunnelmaa. Ehkä jopa suolakivilamppu ja pahkapöytä. Mutta koska haluan kotimme näyttävän meiltä, ja lämpenen muutenkin aika hitaastii uusille trendeille, on meillä kotona paljon blogikliseitä. Mutta mikäs siinä jos se näyttää ja tuntuu kodilta. Ja kuvia katsellessa, onhan siellä paljon väripilkkujakin ja juttuja aikaa ennen blogeja. Sellaista meidä kotona.


BLOGGAAJIEN VÄLISESTÄ YSTÄVYYDESTÄ

26/05/2013

blogi ystävät 437

Yksi parhaista asioista bloggaamisessa on ollut sen kautta tapaamani uudet ihmiset. Tämä kohta kaksi ja puoli vuotta kestänyt harrastus on tuonut minulle niin paljon ja vienyt ihan mahtaviin paikkoihin ja juttuihin.

Suurin osa tapaamistani bloggareista ovat olleet ihan oikeassakin elämässä ihania ihmisiä, joita on aina kiva nähdä erilaisissa tapahtumissa. Sitten on vielä se kourallinen bloggaajia joista on tullut paljon enemmän. He ovat ystäviä joihin olen yhteydessä vähintään viikottain. On hienoa miten kemiat vaan kohtaavat vaikka taustat olisivat kuinka erilaiset. Ja sitten on vielä sellaisia kauempana asuvia bloggreita, joiden juttuja lukiessa ja kuvia katsellessa ajatettelee että ”toi on varmaan tosi hyvä tyyppi”.

Tunnemme yhteenkuuluvuutta koska me kaikki jaamme osan elämästämme koko maailmalle bloggaamalla. Tiedämme mitä se on ja miltä se tuntuu. Bloggaamisesta, kaikista ilmiöistä ja tunteista sen ympärillä on helppo puhua kun toinen ymmärtää. Ruoka-annoksesta kuvia räpsissä ei tunne oloaan kiusalliseksi, sillä kaikki muutkin tekevät vieressä samaa.

Kuten aiemmin kerroin, vietin viikonloppua Tampereella juhlien kollegoideni kanssa yksivuotiasta Bellaa. Vatsalihakset on naurettu helliksi, oli ihan mahtava reissu. Ihana aloitus kesälle! Tämä kesä tulkoonkin olemaan täynnä ihania ja aurinkoisia hetkiä ystävien, niin bloggaavien kuin ei-bloggaavienkin, sekä perheen kanssa. Olette parhaita!


FERIAT

25/05/2013

feriat8696feriat8693feriat8680feriat8682feriat8705feriat8716feriat8755feriat8770
feriat8773feriat8780feriat8804feriat8841feriat8860feriat8874

Palataan vielä vähän lomaamme ja siellä pidettyihin Kansainvälisiin Päiviin. Suurella Feria-alueella viettiin viikon ajan värikkäitä karnevaaleja jossa pääsi tutustumaan eri maiden ruokiin ja juomiin. Alue oli tupaten täynnä ihmisiä, värejä, musiikkia, tanssiesistyksiä, tuoksuja ja muuten vain ihmeteltävää.

Moni eri maa oli edustettuna, maistoinkin Hawajin kojulla ehkä maailman parasta dinkkiä; bananacoladaa, nam! Lapsillekkin oli vaikka minkälaista laitetta, pomppulinaa ja lelukojua. Vaikka me lähdimme aina ajoissa kotiin nukkumaan, jatkuivat kuitenkin feriat kuulemma joka päivä aamun pikkutunneille saakka.

Tuo Fuengirolan Feria-alue on suuri ja muutoin siellä vietetäänkin joka viikkoisia markkinoita sekä kirpputoria. Espanjassa juhlitaan näyttävästi myös kaupunkien omia pyhimyksiä. Silloin koululaisilla on viikko vapataa ja se on tapana viettää tuolla Feria-alueella juhlien.

Toivottavasti tiedän koneet eivät tiltaanneet tämän kuvamäärän takia! Kuvia reisulta on varmaan puoli miljoonaa, saas nähdä riittääkö lomasta juttua ja kuvia vielä ensi joulunakin! Mä olen muuten juuri junassa matkalla Tampereelle, melkein perillä! Mulla on lapsivapaa viikonloppu ja tuntuu aika oudota. Ihana tavata kuitenkin Bellan kollegoita, tulee varmaan kiva ilta!


SUOMI-FINLAND

24/05/2013

suomi384suomi396suomi408suomi423

Me ollaan oltu jo muutama päivä takaisin Suomessa. Kuukausi reissun päällä meni uskomattoman nopeasti. Oli samaan aikaan ihana ja kamala palata takaisin. Säät ovatkin meitä heti täällä upeasti suosineet, sade -ja völikausivaatteet on kaivettu jemmoistaan… Mutta kai se on pakko uskoa että on tälläkin aurinko välillä paistanut. Kaikesta harmaudesta huolimatta kaikkialla on niin ihanan vihreää ja vehreää! Saisi se aurinko kuitenkin pian näytäytyä niin pääsisin esittelemään ihanaa rusketustani ennen kuin se haalistuu täällä villapaidan alta 😉

Osa ehkä muistaakin että muutimme vain viikko ennen lähtöä uuteen kotiimme ja kaikki täällä on yllättäen ihan niin kuin lähtiessämme. Minulla on ollut uskomattoman huono tuuri kaikkien ostosteni ja tilausteni kanssa. En edes jaksa kertoa mitä kaikkea on sattunut, sanotaan että kaikki mahdollinen. Meillä ei edelleenkään ole yhtään ruokapöytää, vaikka niitä pitäisi olla kaksi, ja niin edelleen. Jospa ensi viikolla saisi kotiakin laitettua sitten enemmän. Toivottavasti siis pora vinkuu ja maalisudit viuhkuu täällä ja saatte tekin sitten osanne kaikista mahdollisista DIY jutuistani.

Se vielä on sanottava että on tuo reissaaminen ja lomailu melkoisen rankkaa puuhaa. Ei sitä turhaan sanota että lomasta toipumiseen tarvitsisi toisen loman. Nytkin mielessä on vain päikkärit. Viikonlopuksi lähdenkin tapamaan ihania blogi-kollegoitani Tampereelle, jossa vietämme Bella-blogien 1v synttäreitä! Aion nukkua hotellissa supermyöhään!

Olen saanut myös paljon toiveita erilaisista postauksista, liittyen matkaamme lasten kanssa, ja niitä yritäkin toteutella mahdollisimman pian. Joten kertokaahan tähän samaan syssyyn jos on jotain mistä haluaisitte kuulla enemmän!


VILLERVALLAT

23/05/2013

villervalla ss13
villervallavillervalla 2013villervalla

Muutamat teistä lukijoista ovat aina välillä kyselleet lomakuvia katsellessa että mitkä noi legginssit on? Tai mistä tuo Elviksen paita on? No ne ovat Skidistä ja ovat Ruotsalaista Villarvallaa.

Tutustuin ensimmäistä kertaa Villervallan luomupuuvillaisiin vaatteisiin tehdessäni blogin kautta yhteistyötä Skidi.fi kaupan kanssa. Tilasin reissuun mukaan kuvissa näkyviä simppeleitä perusvaatteitta, joita mielestäni juurikin Villervallalta löytyy paljon.

Vaateet ovat todella hyvän tuntuisia, pehmoisia ja varmasti mukavia päällä. Etenkin legginssit ovat olleet reissussa kovassa käytössä ja niitä on pesty paljon. Superpehmeät legginssit ovat saanet pintaansa pikkuhiljaa sellaisen pienen pesuhaituvan, mutta tummatkin värit ovat silti pysyneet hyvinä, eikä nukka ns. peitä väriä.

Villervallan vaatteet siis valmistetaan korkealaatuisesta ja pehmeästä luomupuuvillasta, mutta ovat silti todella edullisia. Kaikki narulla roikkuvat vaatteet maksoivat normaalihintaisina yhteensä sata euroa! Mitäs siitä sanotte?

Vaatteiden mitoitus on melko reilua, meillä tulee ainakin olemaan näille vaatteille pitkä käyttöikä sillä otin niihin varmuudeksi vielä vähän kasvunvaraa ja Elvikselle tilaamani vaatteet ovat osittain sopivia vielä myös Kaapollekkin. Mitäs tykkäätte näistä värikkäistä vaatteista?