BLOGGAAJIEN VÄLISESTÄ YSTÄVYYDESTÄ

26/05/2013

blogi ystävät 437

Yksi parhaista asioista bloggaamisessa on ollut sen kautta tapaamani uudet ihmiset. Tämä kohta kaksi ja puoli vuotta kestänyt harrastus on tuonut minulle niin paljon ja vienyt ihan mahtaviin paikkoihin ja juttuihin.

Suurin osa tapaamistani bloggareista ovat olleet ihan oikeassakin elämässä ihania ihmisiä, joita on aina kiva nähdä erilaisissa tapahtumissa. Sitten on vielä se kourallinen bloggaajia joista on tullut paljon enemmän. He ovat ystäviä joihin olen yhteydessä vähintään viikottain. On hienoa miten kemiat vaan kohtaavat vaikka taustat olisivat kuinka erilaiset. Ja sitten on vielä sellaisia kauempana asuvia bloggreita, joiden juttuja lukiessa ja kuvia katsellessa ajatettelee että ”toi on varmaan tosi hyvä tyyppi”.

Tunnemme yhteenkuuluvuutta koska me kaikki jaamme osan elämästämme koko maailmalle bloggaamalla. Tiedämme mitä se on ja miltä se tuntuu. Bloggaamisesta, kaikista ilmiöistä ja tunteista sen ympärillä on helppo puhua kun toinen ymmärtää. Ruoka-annoksesta kuvia räpsissä ei tunne oloaan kiusalliseksi, sillä kaikki muutkin tekevät vieressä samaa.

Kuten aiemmin kerroin, vietin viikonloppua Tampereella juhlien kollegoideni kanssa yksivuotiasta Bellaa. Vatsalihakset on naurettu helliksi, oli ihan mahtava reissu. Ihana aloitus kesälle! Tämä kesä tulkoonkin olemaan täynnä ihania ja aurinkoisia hetkiä ystävien, niin bloggaavien kuin ei-bloggaavienkin, sekä perheen kanssa. Olette parhaita!


3 Responses to “BLOGGAAJIEN VÄLISESTÄ YSTÄVYYDESTÄ”

  1. Usein puhutaan vaan aina blogien kautta tulleesta aineellisesta pääomasta (ymmärrettävää tiettyyn pisteeseen kai…), mutta aineettomasta ehkä kuitenkin harvemmin. Mä olen ennen kuluttanut erilaisia foorumeja, mutta blogien myötä vuosien aikana se on jäänyt kokonaan. Toisaalta ehkä blogit ovat kuitenkin usein suht yksipuolista eikä niin sosiaalista sit kuitenkaan (ellei sitten tosiaan bloggareista tule niitä IRL-ystäviä). Joskus on kivoja keskusteluja myös kommenttibokseissa! 🙂

  2. Oli aivan ihana nähdä taas ja oon tosi iloinen, että oon saanut tutustua suhun! :—–) Eläköön blogit!

Kommentoi