Mä lähden huomenna lomalle. Etelä-Espanjaan, jossa isäni perheineen asuu. Olimme keväällä siellä kuukauden poikien kanssa ja oli kyllä tosi ihanaa. Mutta tällä kertaa lähen ihan yksin.

On todella ihana lähteä, olen todella tämän tarpeessa. Jo pelkkä neljän tunnin lentomatka yksin on ihan luksusta. Ei tarvitse raahata mukana eväitä, viihdyttää, hyssytellä tai pitää ketään sylissä (toivottavasti). Perillä saan vaan olla, loikoilla altaalla ilman että pitää vahtia ettei kukaan liukastu tai putoa altaaseen. Saan kierrellä rauhassa toreilla, kukaan ei vedä minulle itkupotkuraivareita kun en osta jokaista myynnissä olevaa lelua. Kun aamulla herään omia aikojani kukaan ei ole sillä välin maalannut itseään ja puolta taloa pinkillä huulipunallani.

Ja vaikka olen todella innoissani viikon mittaisesta etelänlomastani, poden myös tuttuun äiti-tyylin asiasta huonoa-omaatuntoa. Koska tietysti lapsistakin olisi tosi kiva lähteä reissuun, ja ihan yhtä lailla lasten isäkin olisi loman tarpeessa. Etukäteen myös stressaan sitä kuinka nopeasti viikko menee ja kuinka ikävä mulle tulee lapsia. Ihan hölmöä, tiedän.

Yksin reissuun lähtemisen suunnittelukin on jotain ihan muuta kuin lasten kanssa matkatessa. En ole tehnyt viikkoja etukäteen listoja tavaroista mitä pitää ottaa mukaan, itseasiassa en ole pakannut vielä yhtään. Iltakin menee ihan muissa hommissa kuin matkalle lähtöön valmistautuessa. Yksin matkatessa ei ole niin vakavaa jos jotain unohtuu – ihanan rentoa!

Bloggaan varmasti jotain reissun aikana ja ehkä inspirpidun myös tekemään vihdoin sen toivotun postauksen hyvistä paikoista, etenkin Fuengirolassa, lasten kanssa matkatessa. Ainakin osa kevään postauksista reissusta löytyy Lasten kanssa Espanjassa – tägin alta.

Törmäsin viikonloppuna kaupungilla pyörisessäni itselleni aiemmin tuntemattomaan luonnonkosmetiikkamerkkiin. Stop The Water While Using Me:n erittäin yksinkertaiset pakkaukset herättivät heti huomioni. Ainakin meillä on kylppäri täynnä miljoona erilaista ja värikästä purkkia ja putelia jotka tekevät tilasta helposti levottoman ja sotkuisen näköisen. Juuri tällaisia simppeleitä mustavalkoisia pakkauksia olen tainnut alitajuiseti kokoajan toivoa kylppäriin, hammastahnatuubista lähtien. Sen verran paljon niistä innostuin.

Minkäänlaista käyttökokemusta minulla ei vielä Stop The Water While Using Me:n tuotteista ole. En myöskään saanut paljoakaan irti saksankieliseltä nettisivulta. Sen verran että kaikki tuotteet kuitenkin ovat täsyin luonnollisista ja luomuista raaka-aineista valmistettuja. Ja nimestä voi jo päätellä, että valmistaja kehoittaa ihmisiä säätämään vettä. Eikä kehoitusta pystäyttää vesi tuotetta käyttäessä voi olla huomaamatta. Toivottavasti se toimii käytännössäkin.

Saattuko nämä STWWUM tuotteet olla jo tuttuja jollekkin? Haluaisin kokeilla ainakin tuota greippi-rosmariini shampoota ja hoitoainetta, ja olisi kiva kuulla kokemuksia siitä.

Olen täällä varmaan joskus, ainakin ohimennen maininnut, että minulla on viisi pikkuveljeä. Olen siis sisaruskatraamme vanhin ja ainut tyttö. Aika paljon on tullut aikoinaan noita veljiä vahdittua, ja nyt kahden pojan äitinä olo onkin tuntunut aina tosi luonnolliselta.

Siltikkään en edelleenkään tajua kaikkia poikien juttuja tai ajatusmaailmaa, minulla ei ole juurikaan poikia ystäväpiirissä enkä ”osaa” olla yhtään sen paremmin poikien kanssa kuin kukaan muukaan.

Kolme vanhinta veljeäni on jo täysi-ikäisiä, mikä tuntuu ihan hullulta, juurihan ne vasta katsoivat vaipat päällä pikkukakkosta. Myös kaksi nuorempaa tulevat hyvää vauhtia perässä. Meillä on jokaisen sisaruksen välillä aika lailla noin kolme vuotta ikäeroa. Tuskin menee muuten enään kovin kauaa, kun olen meistä kuudesta lyhyin.

Kolme nuorinta veljeäni ovat isäni uudesta liitosta, mutta ikinä en ole heitä kutsunut tai ajatellut mitenkään puolikkaiksi. Tietenkään emme ole nähneet niin paljoa, kun emme ole asuneet samassa paikassa, mutta kyllä hekin ovat paljon ajatuksissa. Tästä syystä taidan olla vanhemmille veljilleni enemmän sellainen ärsyttävä, joka asiasta valittava ja saarnaava sisko ja nuoremmille kiltti ja lempeä, kaiken salliva.

Ihana että näitä komeita veljeksiä riittää vaikka muistan itkeneeni äidilleni joskus että haluan myös pikkusiskon (ja isosiskon). Kaapo ja Elvis ovat myös onnekkaita että heillä on viisi näin kivaa enoa. Olen tosi ylpeä ja iloinen että meillä on näin iso perhe – vaikka se ei ihan perinteinen olekkaan. Sainpas muuten sen pikkusiskonkin, tai itseasiassa kaksi, kun isäni meni uudestaan naimisiin viitsien vuotta sitten ja sitä kautta lapsikatras taas kasvoi.

Olisi mielenkiintoista kuulla että millaisista perheistä te siellä ruudun toisella puolen tulette? Ja sitä onko mahdolliset omat sisarukset vaikuttaneet jotenkin omien lastenne määrään, ikäeroon, ajatukseen siitä millaisen perheen haluatte tai johonkin muuhun?

Vaikka tässä kaupunkilaisia ollaan melkolailla henkeen ja vereen, on myös luonto ja eläimet selkeästi tärkeitä jo myös perheemme pienimmille. Itsen olen etenkin kesäisin päässyt olemaan paljon maalla ja erilaisilla maatiloilla, ja niiden eläimet ja työt ovat tulleet tutuiksi. On ihana että vaikka asummekin muutaman kilometrin päästä Helsingin keskustasta on on luonto kuitenkin länsä. Löytyy paljon paljon puistoa, erilaisia lintuja, metsää, citykaneja ja kettuja. Lyhyen matkan päästä löytyy erilaisia saaria, mökkejä vai vaikkapa tämä Haltialan tila. Ja mikä parasta, kaikkiin näihin pääsee julkisilla, pyörällä tai kävellen.

Haltialan maatila on pieni ja sympaattinen. Tilaan kuuluu vanhan kartanon rakennuksia sekä navetta, kesäkuusta lokakuuhun eläimet ovat ulkosalla. Eläimiä ei tialla ihan hirveästi ole, muutama lapsirakas lammas, sympaattisia possuja, kanoja, vuohia, lehmiä ja hevosiakin kai jossain. Aluetta ympäröivät laajat maisemapellot, joilta voi käydä keräämässä itselleen vaikka kimpullisen auringonkukkia.

Tila on tosi ihana retikokohde, eläinten lisäksi sieltä löytyy pieni leikkipuisto ja sympaattisessa ravintolassa maksaa lasten annos seisovasta pöydästä neljä euroa. Perhosia lentelee ja lanta haisee – ihanaa maalaistunnelmaa parinkymmenen minuutin matkan päästä keskustasta. Ensi kerralla me hölmöt kaupunkilaiset ehkä muistetaan laittaa kumisaappaat jalkaan.

Meillä piti olla pojille kaikki vermeet syksyksi. Seuraavat ulkovaate hankinnat piti tehdä vasta talven pakkasia silmällä pitäen. Mutta kuinkas sitten kävikään. Eräs kaunis päivä, kaikista ennakkopäätökistäni huolimatta, tilasin pojille Rodinin Camoa.

Camo-kuosista olen jo tykännyt pidemmän aikaa ja keväästä saakka haaveillut lapsillekkin jotain. Alkukesästä löysinkin Kaapolle hienon Sakan armeijan takeista tehdyn lasten kokoisen kopion. Se oli ihan pakko-ostos jo senkin takia että itseltäni löytyy myös samanlainen.

Vaikka Mini Rodini on ollut lempimerkki jo pitkään, ajattelin etten nyt tilaisi heiltä mitään. Ja se sellaisesta syystä, että mua vähän ärsyttää kun kaikilla on nykyisin sitä. Ei ehkä oikeasti, mutta sitä näkyy nyt erityisesti blogeissa niin paljon, että siltä ainakin tuntuu. Vitsailinkin kaverille että ostan tästälähin meidän poikien kaikki vaatteet Lindexiltä, niin erotutaan ainakin joukosta. Massahysterian lisäksi Rodinien laatu on valitettavasti huonontunut aika rajustikkin viimeisen parin vuoden aikana. Meillä ainakin uusimpien mallistojen paidat ja leggarit lörpsähtää, tulee helposti reikiä ja värit haalistuvat. Tämän syksyn Picoissa on ollut kuulemma huomattavan paljon nepparivikoja. No mutta, camohaalari kuitenkin kolahti lopulta postiluukusta. Kaapon takki tulee myöhemmin.

Tykkään ja en taas niin paljoa tykkää tuosta camosta. Toisaalta on kiva että se on vähän erilainen ja tunnistettavissa Rodinin kuosiksi. Kiva että sen eteen on tehty suunnittelutyötä. Toisaalta taas en ole ihan varma tuosta värimaailmasta, omaan makuuni vihreä olisi saanut olla tummempi. Myös se, että kuosin on tarkoitus kulua ja vaalentua pesuissa vintage-henkiseksi vähän arveluttaa. Miltähän se lopulta tulee sitten näyttämään? Nimittäin tämän yhden leikkipuisto reissun jälkeen on haalarin polvet se selkästi vaaleammat kuin muu haalari. Erikoista on myös että tuo haalari on ihan ohut, välikauteen sopiva. Kun taas takissa on tikki-vuori jolla päärjää hyvin nolla keleilläkin. Vedenpitäpyys tuntuu olevan hyvä, se oli positiivista huomata.

Vaikka suhtaudunkin vähän kriittisesti niin olen silti ihan tyytyväinen että muutin (jossain mielenhäiriössä) mieleni ja nuo tilasin. Onhan noi aika päheet, vai mitä tykkäätte? Jos tämän syksyn menisi nyt tällaisella maanläheisellä linjalla ja talvella taas repäisisi vähän värien kanssa.

Oletteko jo tilanneet Rodinin syksyn uutuuksia? Mitä olette pitäneet laadusta ja mitä tilasitte?