
Kaksi viikkoa sitten pistin aluilleen A beautiful Body haasteen. Inspirpoduin Jade Beallin kauniista ja totuudenmukaisista kuvista. Tiesin kyllä että meitä on kaikenlaisia, isoja, pieniä, pitkiä, pätkiä ja kaikkea siltä väliltä. Silti koin kuvia katsellessa jonkinlaisen oivalluksen. Minä näytän nyt tältä ja sen sijaan että murehtsin ja häpeilisin asiaa voisin mielummin olla tyytyväinen itseeni ja hyväksyä itseni paremmin juuri tällaisena.
Haasteen perimmäinen ja tärkein tarkoitus olikin saada ihmiset hyväksymään itse itsensä. Kun ihminen arvostaa itseään, on mielestään ja vartalostaan helpompi pitää myös huolta jatkossa. Valitettavan moni nainen häpeää vartaloaan niin paljon että se jopa haittaa normaalia elämää, ei kehdata tehdä asioita. Miksi niin moni nainen kiusaa itseään, haukkuu, vähättelee ja kohtelee muutenkin huonosti? On tosi surullista että kaikennäköiset naiset ovat saattaneet vihata vartaloitaan jo teini-iästä saakka, vuosien ajan.

Itsensä hyväksymisen lisäksi halusin tuoda esille sen miten erillaisia vartaloita meillä kaikilla on. Median luoma kuva ihannevartaloista kuin vastaa vain hyvin pientä osaa meidän kaikkien tavallisten naisten vartaloista. Koska myös raskauden tuomat muutokset vartalossa ovat itselleni edelleen ajankohtaisia, eikä niistä ole mielestäni tarpeeksi puhuttu (lue yhtään), halusin tuoda sitäkin asiaa esille.
Haastoin kaikenlaiset naiset, synnyttäneet ja synnytämättömät, kertomaan ajatuksiaan omasta kehostaan ja sen muutoksista vuosien mittaan. Kuvan kanssa. Ja voi kuinka upeasti moni otti heti haasteen vastaan.
Tunsin että A Beautiful Body Haaste on hyvä juttu, mutta en voinut kuvitellakaan miten suureksi se paisuisi ihan hetkessä. Etenkin ensimmäiset päivät olivat ihan huikeita. Sain sadoittain kommentteja ja viestejä. Luin niitä liikuttuneina ja kokoajan tuli lisää. Jo toisena päivänä juttu oli iltapäivälehdessä ja radiossa, kolmantena toisen iltapäivälehden kannessa. Sain haastattelupyyntöjä, jutusta puhuttiin eri medioissa, blogi vilahti MTV3 uutisissa. Mutta kaikkien hienointa oli rohkeat naiset jotka ottivat osaa haasteeseen (laskujeni mukaan 216 kpl). Ja etenkin se hienous mitä siitä seurasi.
Monet näistä naisista, lähes kaikki, kertoivat tuntevansa enemmän tai vähemmän negatiivisia tunteita omaa kehoaan kohtaan. Se on liian paksu, vääränmuotoinen, liian laiha, liian muhkurainen, liian arpinen, liian lyhyt tai on liian pienet tissit, tai liian isot, tai eripariset tai ihan erilaiset kuin muotilehtien malleilla. Monet näistä naisista olivat painineet ulkonäköpaineiden kanssa jo vuosikaudet. Eikä todellakaan raskauden tai imetyksen tuomat muutokset vartalossa näitä paineita ollut helpottanut.

Mutta mitä tapahtuikaan kun nämä naiset paljastivat nämä ”vääränlaiset” vartalonsa satojen tuhansien ihmisten nähtäväksi. Ne alkoivatkin näyttää kauniilta. Nämä naiset saivat saivat kauan kaivattua hyväksyntää – mikä tärkeintä, itseltään. Enään se oma vartalo ei tuntunutkaan niin kauhealta vaan nähtiin myös ne hyvät puolet.
Myös muut kuin haasteeseen osallistuneet lähtivät ihanasti mukaan, monille sateli paljon kauniita ja kannustavia kommentteja. Myös pelkästään toisen kuvia katselleet ja tarinoita lukeneet kokivat viimeistään nyt herätyksen omalla kohdallaan. Oli hienoa kuulla usemmalta ihmiseltä että haasteen rohkaisemana he uskalsivat vaikka ensimmäistä kertaa mennä rannalle bikineissä.
Suuri mediahuomio toi tietysti tullessaan myös eriäviä mielipiteitä. Mutta väliä ei ole sillä hyäksyykö Pertsa 48v Mynämäeltä ylipainon tai raskausarvet, vai onko neiti Anonyymin mielestä väärin osallistua haasteeseen jos on hoikka. Väliä on sillä että jokainen nainen hyväksyy itse itsensä, tuntee olonsa hyväksi ja sitä kautta voi jatkaa oman kehonsa kehittämistä jos sellaiseen on tarve. Vaikka minäkin kerroin olevani nyt sinut itseni kanssa ei se tarkoita ettenkö tahtoisi pitää huolta itsesäni, kuntoilla, syödä terveellisesti ja sitä kautta pudottaa painoa. Mutta jos tuntee olonsa paskaksi on sellainen aika hiton vaikeaa.

Lämmin kiitos vielä kerran kaikille haasteeseen osallistuneille. Olen yrittänyt kiittää teitä kaikkia henkilökohtaiseti ja vastata kaikkiin viesteihin, mutta valitettavasti ajallisesti minulla ei vaan ole ollut resursseja siihen. Kiitos kiitos kiitos kuitenkin teille kaikille, ilman teitä tätä kaikkea hyvää ei olisi tapahtunut. Kiitos myös kaikille kauniista sanoistanne tänne, muihin blogeihin sekä facebookkin kommentoineille!
Alkuperäinen haaste löytyy TÄÄLTÄ, siitä seuraavan päivän hämmästelyt TÄÄLTÄ, kaikkien haasteeseen osallstuneiden kuvat ja tarinat TÄÄLTÄ. Niin ja jatkossa voit seurata blogiani vaikka TÄTÄ kautta.
Olisi tosi ihana kuulla vielä mietteitänne tästä kaikesta näin pari viikkoa haasteen jälkeen.