Muutimme kuukausi sitten uuteen kotiin. Vaikka alun alkaenkin laatikoita edelliseen kotiin kantaessamme ajattelimme kysessä olevan välikainen ratkaisu oli siitä vanhasta irti päästäminen vaikeaa. Vanha kotimme oli puolisoni kanssa ensimmäinen yhteinen kotimme jonne myös nuorinmaisemme syntyi ja isommat pojat todella kasvoivat isoiksi noiden viiden vuoden asumisemme aikana.

Puolet vanhassa asuessani haikailin muualle, mutta viimeisen vuoden ajan aloin tuntemaan, että ehkei tämän tarvitsisikaan olla väliakaista. Mitä lähemmäksi poismuutto kävi, sitä enemmän aloin arvostamaan nykyistä. Muutokset ovat minulle aina vaikeita ja aikaa vaativia.

Uusi kotimme on kuitenkin ihana. Sain vihdoin haaveilemani saippuoidun tammisen kalanruotoparketin. Tässäkään asunnossa emme tuskin tule asumaan kolmea vuotta pidempää, mutta edellisestä oppineena, otan tästä silti kaiken irti. Vaikka esimerkiksi seiniä emme rupea nyt maalailemaan värikkäiksi ja oman näköisiksemme, niin muuten elän hetkessä, enkä jää liikaa miettimään väliaikaisuutta, kuten edellisessä. Ja kun eihän sitä ikinä tiedä mitä tulevan pitää tai mihin ratkaisuihin vaikka kahden vuoden asuminen jälkeen päädytäänkään.

Muuton yhteydessä myyntiin meni muutama isompi huonekalu, kuten ihana ruokapöytämme ja iso kulmasohva. Tuunausta vaativa isompi ruokapöytä saapuu meille onneksi ensi viikolla, mutta muuten olemme vielä sohvaa vailla. Hieman keskeneräinen fiilis on siis edelleen uudessa olohuoneessamme, mutta ehkä nyt kesäkelien muuttuessa syksyisemmiksi intoa riittää puuhata jälleen kotona, eikä vain luuhata rannalla. Toivottavasti myös kodin laittamisen myötä into postailla enemmän tänne blogiin kasvaa, jos vain aikaa päivätöiden ohella riittää.

Heippa hei siis vanha koti, voi mitä muistoja sinusta jäikään! Uudesta kodista haikeana katselen mieletöntä ilta-arinkoa joka sinut valaisee ja hymyillen muistellessani, miten saatoimmekaan asua viisi vuotta ilman kunnollisia verhoja missään huoneessa 😀 Nyt on säkekaihtimet JA pimennysverhot (eli olo kuin aikuisella).

Kaupallinen yhteistyö Skidit & Tallink Silja / Skidit Risteily saatu

Tämä menovinkki tulee todella viime tingassa, mutta koska alkuviikko kouluissa ja päiväkodiessakin vielä lakkoillaan (eli extempore-reissu ei olisi ihan mahdoton), niin tässä tulee! Nimittäin huomenna iltapäivästä laiva (Silja Serenade) on jälleen lastattu laadukkaalla lastenohjelmalla, ikimuistoisilla laivaseikkailuilla, diskoilulla, lomailulla ja kivalla koko perheen yhteisellä tekemisellä. On jälleen aika Skidien oman risteilyn!

Äitienpäivän Skidit Risteily seilaa keväiseen Tukholmaan ja koko meno -että paluumatka on omistettu lapsille ja lapsenmielisille. Luvassa on ainakin juhlava äitienpäiväbingo, keppihevosrata, hulahulavanteiden pyörittelyä, söpöilyä, mandalan suunnittelua, improvisaatioteatteria, pepun sheikkaamissa huippusuositussa Skidit disko (meidän lemppari!), perhe -ja äitien omaa joogaa sekä tottakai ihania hetkiä yhdessä.

Me olimme itse Skidit risteilyllä viimeksi Joulun välipäivinä kaveriperheen kanssa. Se oli meidän toka Skidit risteily ja varmasti mennään jatkossakin! Jos olette koskaan käyneet Skidit Festareilla tai Skidit Diskossa tiedätte sen hauskan tunnelman ja tekemisen, josta nauttii lasten lisäksi myös aikuiset. Se sama tunnelma on saatu hienosti vangittua myös Skidit Risteilyille.

Jokaisella risteilyllä on oma teemansa ja sen ympärille rakennettu monipuolinen ohjelma. On esityksiä, työpajoja, liikunnallista tekemistä ja tottakai yhteinen iltasatu. Tosi ihanasti mietittyjen ja toteutetun ohjelman lisäksi laivalla pyörii samalla myös normaali risteilyohjelma, joten tekeminen ei todellakaan lopu kesken!

Ylläolevissa kuvissa suunnitellaan ja valmistetaan omia karkkeja karkkityöpajassa, lumoudutaan musiikkisirkuksesta, palloillaan lasten omassa yökerhossa ja ihastuneina huokaillaan kun kirjailija-kuvittaja Sanna Mander lukee iltasatua.

Me nautittiin valtavasti viime risteilyllä, kun 3, 4 ja 5 vuotiaille riitti niin paljon sopivaa tekemistä, vaikka toki laivan leikkipaikkallakin viihdyttiin. Käytiin erikoisohjelman lisäksi katsomassa laivan taikuria, fiilisteltiin hohtavia drinkkejä yökerhossa ja pulikoitiin paluumatkalla laivan omassa kylpylässä.

Lasten kanssa risteily on yllättävän hauskaa ja näillä Skidit Risteilyillä voi luottaa siihen, että iso osa kanssamatkustajista on nimenomaan perheellisiä ja tullut sinne viettämään kivaa ja leppoisaa aikaa yhdessä. Meno on ollut aijoittain villiä, mutta hyvällä tavalla. Hyttikäytävillä hiljenee jo hyvissä ajoin.

Viimeksi lasten kanssa risteilyllä ollessani testasimme Delux-hyttiä ja sellaisen halusin ehdottomasti tälläkin kertaa. Tykkään, kun siirtämällä sängyn seinää vasten, hyttiin mahtuu hyvin rattaat ja jää vielä tilaa oleiluunkin. Parivuoteella on ihana källötellä ja ihailla saaristomaisemaa. Hytissä on myös jääkaappi, joka oli aivan ehdoton kuopuksen ollessa vauva, sillä sinne sai pulloruokinnassa olevan babyn pumpatut maidot ja avatut kovikkeet. Deluxe-hyttiin kuuluu myös esikoisaamiainen, joka on ihan luxus pöytiin tarjoiluineen.

Lapset muuten huomiodaan henkilökunnan toimesta aivan superihanasti, etenkin tuolta viimeisimmältä Skidit Risteilyltä jäi tosi positiiviset muistot. Heitä kohdeltiin kaikissa ravintoloissa ihan yhtälailla tärkeinä (ja tärkeämpinä) asiakkaina, juteltiin kiireettömästi ja tuotiin omat Muumi-skumpat, kaakaot, piirustusvälineet ja toiveiden mukaan keitetyt kananmunat.

Yksi risteilyn kohokohdista on tietysti päivä Tukholmassa. Sielläkin on lasten kanssa tullut käytyä monen moiset kerrat – pitäisikin pian tehdä joku kiva vinkkilista sinne! Lasten kanssa shoppailu on ainakin itselleni jäänyt vähemmälle ja sen sijaan ollaan yleensä kierretty museoita, leikkipuistoja, kahviloita ja muita lasten mieleen olevia paikkoja. Junibacken on klassikko, samoin Södermalmin ihanat kahvilat, skeittiparkin leikkipuisto sekä kaupunginmuseon leikkipaikka. Keskustassa Kulturhusetin lastenkerros on myös tosi tilava, rauhallinen ja viihtyisä.

Me emme omien työkiireideni vuoksi pääse tällä kertaa mukaan Äitienpäiväristeilyille, mutta onneksi Skidit Risteilyjä tulee varmasti taas lähitulevaisuudessa uusia. Olisi ihana päästä käymään Tukholmassa vaikka vielä ennen kesälomaa!

Piti kirjoittaa postaus ylläolevalla otsikolla jo vuoden alussa, kun päätimme pistää kuopuksen päiväkotikuviot uusiksi. Sitten tulikin yllättäen lisää uusia kuvioita ja hups – melkein viisi kuukautta vierähti niin, etten päivittänyt blogia ollenkaan. Kahdentoista vuoden blogihistoriani aikana, en ole tainnut koskaan pitää kahta viikkoa pidempää taukoa täältä. Eli moi vaan pitkästä aikaa!

En melkein muistanut mistä painikkeesta uutta postausta aloitetaan kirjoittamaan, saatikka keksinyt mistä nyt piiiitkän kirjoitustauon jälkeen edes aloittaisin. Aloitetaan siis vaikka ihan alusta, siitä mistä alunperinkin piti, eli päiväkodin vaihtamisesta.

Olen puhunut ja kirjoittanut päiväkotien huonosta tilanteesta useasti jo ennen kun oma lapsemme edes aloitti päivähoidon. Sen enempää yksityiskohtiin menemättä, mekin saimme omin nahoin kokea, millaista hoito on kun henkilökuntaa ei vaan ole tarpeeksi ja ne jotka siellä vielä sinnittelevät, työskentelevät äärirajoilla. Niin moni tärkeä ja itsestäänselväkin asia meni päivästä toiseen pieleen, eikä meillä ollut muuta mahdollisuutta kun etsiä uusi päiväkoti.

Meillä kävi tuuri ja lähellämme olevasta yksityisestä päiväkodista järjestyi nopeasti paikka. Ehdimme käydä siellä tutustumassa juuri ennen joulua ja vuodenvaihteessa iskeneen koronan jälkeen sitten heti aloittamaan. Olimme itseasiassa miettineet alusta saakka tätä päiväkotia, mutta sen korkeiden kuukausimaksujen (julkisen puolen hintoihin verraten) ja suppeiden aukioloaikojen vuoksi päädyimme hakemaan vuosi sitten hoitopaikkaa muualta.

Päiväkodin vaihtaminen tuntui meistä aika suurelta jutulta ja sopeutuminen täysin erilaiseen paikkaan hyvin erilaisine käytäntöineen jännitti. Olin mukana pehmeässä laskussa lähes koko ensimmäisen viikon, mikä oli ihanaa, sillä pääsin kunnolla näkemään millainen uusi paikka oli, sekä tutustumaan niin henkilökuntaan että ryhmän lapsiinkin. Hoitopaikan vaihdon myötä perheeseemme tuli kaivattua turvaa, rauhaa ja seesteisyyttä. Olemme päivä päivältä tyytyväisempiä päätökseen, vaikkakin vain 8,5 tuntia päivässä auki oleva ja koko kesän suljettu päiväkoti tuo taas uudenlaiset haasteensa arkeen.

Paikkaa hakiessa emme kuitenkaan nähneet tätä niin kovaksi ongelmaksi. Teinhän minä kotona töitä ja työni yksityisyrittäjänä on hyvin joustavaa – minä voisin siis olla hyvin päävastuussa hoitoon viemisistä ja ennenkaikkea hakemisista. Pitkiin kesälomiin olin jo tottunut isompien lasten kanssa. No problem siis, paitsi että….

Viikko ennen päiväkodin aloitusta sain puhelun – minulle tarjottiin kokopäiväistä työtä! Puhelu ei tullut ihan puskista, olimme käyneet asiasta aiemmin syksyllä jo keskustelua, mutta oli se silti aika yllätys. Tunsin yrityksen entuudestaan melko hyvin, ihannoin sen arvoja ja meinkejä ja alakin oli sellainen, mikä on aina kiinnostanut ja josta tahtoisin oppia lisää. Viiden päivän ankaran pähkäilyn ja keskustelujen jälkeen allekirjoitimme työsopimuksen. Tästä sitten vasta alkoikin ihan uudet kuviot ja syy, miksi blogikin jäi itsellenikin vähän yllätykseksi tauolle.

Niin ihanaa, innostavaa ja inspiroivaa kun uusi työ ja sen aloittaminen olikaan, oli se samalla ihan hurjan uuvuttavaa. Olin ”käynyt töissä” viimeksi vuonna 2009, jonka lisäksi halu näyttää heti kykyni ja osaamiseni oli suuri. Pelkästään uudenlaiseen rytmiin opettelu, uusien ihmisten tapaaminen ja sosiaalinen kanssakäyminen veivät ihan mehut. Vaikka homma oli tuttua, oli lähes kaikki kuitenkin ihan uutta. Puhumattakaan siitä, että elimme pimeää ja raakaa vuodenaikaa. Olin työpäivien jälkeen aina ihan rättipoikkipuhki.

Nyt reilun neljän kuukauden jälkeen voisi sanoa, että elo alkaa tasoittua. Alan päästä kiinni uudenlaiseen rytmiin ja tapaan työskennellä sekä löytää juuri sen oman tapani tehdä uutta hommaani. Saan kokoajan lisää itseluottamusta kun näen niin omaani, että koko tiimin ja työyhteisömme yhdessä tekemää tulosta.

Heti kun viikonloppuna nappaamani flunssa hellittää, tavoitteena olisi saatua ympättyä myös sali & uintihommat pitkän tauon jälkeen takaisin päiviin. Tuntuu, että nyt töiden ja kodin ulkopuoliselle elämälle alkaa taas olla energiaa. Nelisen kuukautta siinä totutellessa siis meni.  Muutama viikko sitten aloin taas myös miettimään myös bloggaamisen jatkamista. Tuntuu, että nyt on hyvä hetki taas jatkaa.

Meni varmaan pari kuukautta, kun en edes muistanut koko blogia. Oli myös ihana huomata, että poissaollessani täällä oli kuitenkin ollut elämää ja osa jo ihmettelikin, minne olin kadonnut. Tuntuu tosi kivalta olla takaisin, vaikka postaustahti varmasti pysyy melko malttillisena jatkossakin.

Ja jottei elo kävisi tasoittumiskaudenakaan aikana tylsäksi, niin uusia kuviota on tulossa vielä lisää. Me muutamme! Emme tosin vielä milloin, sillä uutta kotia ei ole vielä löytynyt. Asunnon etsintä käy kuitenkin tällä hetkellä kuumana, mikä on kieltämättä nyt enemmän stressaavaa kun innostavaa. Sormet ja varpaat ristissä että pian tärppäisi ja että syksyllä oltaisiin jo uudessa ihanassa kodissa viettämässä tavallisen tasaista arkea, ilman suuria uusia mullistuksia.

Sairastaessani oma haju -ja makuaisti pysyivät onneksi ihan normaaleina, eikä ruokahalukaan kipeydestä huolimatta kadonnut. Huomasin kuitenkin, että mieli teki entistä enemmän terveellisiä ja vitaaminipitoisia ruokia. Join myös paljon, etenkin kuumaa sitruunavettä, varmaan kolme litaa päivässä. Muuten kurkku tuntui inhottavan kutisevalta. Muutenkin sirtuuna tuli puristettua paljon kaikkeen, kuten myös tähän uunissa paahdetuista kukkakaaleista makunsa saavaan sosekeittoon.

Tämän helpon keiton ohjevideon pääset katsomaan instagramin puolelta tästä, mutta laitan reseptin vielä myös tähän alle:

Paahdettu kukkakaalikeitto

1 dl cashewpähkinöitä
n 600 g kukkakaali
1 sipuli
3 kpl valkosipulinkynttä
2 tl kurkumaa
Ripaus suolaa
Oliiviöljyä
Mustapippuria
1 litra vettä
1 kpl kasvisliemikuutio
1 sitruunan mehu

1. Laita pähkinät kulhoon, kaada päälle 2 dl kiehautettua / kuumaa vettä, peitä kannella ja jätä likoamaan.
2. Huuhtele kukkakaali, leikkaa ja revi nuput ja lehdet irti & pilko varsi. Laita leivinpaperille pellille. Sekoita joukkoon 1 rkl öljyä, kurkuma ja suola. 3. Kuori & halkaise sipuli + valkosipulit, lisää pellille kukkakaalien kanssa. 4. Paahda 225-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia, kunnes saavat paahteista väriä. 5. Kuumenna vesi kiehuvaksi kattilassa. Lisää liemikuutio ja kukkakaalit. Lisää valutetut pähkinät, sitruunan mehu & mustapippuri. Soseuta sileäksi sauvasekoittimella. Koristele lehtipersiljalla.

Kun puoli Helsinkiä sairastaa nyt samaan aikaan, ei liene mikään shokkiuutinen, että korona iski lähes kahden vuoden väistelyn jälkeen myös minuun. Vaikka sairastaminen oli odotettavissa ja oireiden alkaessa arvasin heti mistä on kyse, oli olo vähän absurdi, kun kotitestiin piirtyi heti selvästi kaksi viivaa.

Vetäydyin eristyksiin lastenhuoneeseen, jonka alakerrossängyssä on ollut hauskan leirikoulumaista nukkua. Muuten tauti ei ole ollut kovin hauska, vaikka sairastinkin sen melko lievänä ja ensimmäisen päivän lämpöä lukuunottamatta kuumeettomana. Olo on sahannut lähes normaalista tosi kurjaan ja uusia oireita ja tuntemuksia tuli viikon verran joka päivä lisää.

Pahimpia koronan oireita olivat itselläni alkupäivien vilunväristykset ja lihassärky, sitten nenän kuivuus ja kurkun kutina, sen jälkeen alkoi poltto keuhkoissa, yskä jostain hyvin syvältä, hengästyminen, kauhea paine päässä, korvakipu, pahoinvointi ja huimaus… ja paljon paljon muuta. Nyt eristysajan jo loppuessa jäljellä on vieläkin kummallinen heikko olo ja huimaus. Toivotaan että voimat alkavat pian palautua, mihinkään perus flunssaan tätä ei voi kyllä millään verrata.

Sairastamisesta huolimatta, olen onneksi päässyt kokemaan upeista talvipäivistä myös muutenkin kun pelkän  ikkunaruudun takaa. Muutamat happihyppelyt (turvallisuusohjeita noudattaen & pitkän välimatkan päästä muista ihmisistä) ovat olleet pään jaksamisen kannalta tosi tärkeää, vaikka samalla on huomannut miten pienestä sitä voikaan hengästyä ja väsyä. Silti kropalle on varmasti tehnyt hyvää yrittää pysyä edes vähän liikkeessä ja mielelle edes välillä päästä karkuun kodin kaaosta.

Nyt pikkuhiljaa takaisin normaalielämään – niin normaaliin kun tässä lock downissa taas voi eloansa viettää. Onneksi lasten koulun & päiväkodin alkaminen tuo taas vähän kaivattuja rutiineja ja tuntua normielämästä. Pysykää terveinä ja voikaa hyvin!