Vuoden mä kituuttelin, mutta homma vaan on niin että ei sitä ihminen pärjää ilman sohvaa kun on sellaiseen kerran tottunut. Kyllä sohva on vaan sohva, vaikka kuinka sitä yrittäisi itselleen toisin uskotella.

Reilu vuosi sitten siis muutimme kolmiosta tähän kaksioon. Alusta saakka oli selvää että pojat saisivat oman huoneen ja minä ”omaa tilaa” sitten olkkarista, jossa nukkuisin. Päivisin naamioisin sängyn sohvaksi. Mutta ei se ihan toiminut niin.

Sängyssä minulla oli Beditin vetoketjullinen päiväpeitto. Ideana se oli ihan hyvä, mutta päivittäinen tarkasti petaaminen, sängyn siirtäminen että sain vetoketjun seinän puolelta kiinni ja tyynyjen asettelu oli kerrassaan rasittavaa. Puhumattakaan siitä miten epämukava oikeasti siinä oli sohvamaisesti istua. Säkkituoli toimitti istuimen virkaa silloin kun minä halusin löhötä/nukkua ja pojat katsoivat telkkaria. Todellisuudessa he kuitenkin istuivat/hyppivät tällöin päälläni. Sänky oli jatkuvasti täynnä leluja ja heikkaa, lakanat rytyssä ja sitärataa.

Jossain vaiheessa aloin enemmän ja enemmän haaveilla sohvasta. Tai okeastaan kolmiosta josta saisin ihan oman huoneen, mutta lopulta tulin siihen päätökseen että helpompi olisi vain hankkia se sohva kun etsiä olematonta asuntoa saatika muuttaa. Luopuisin sitten vaikka isosta pöydästä, kun ei nyt sohvan kanssa tänne ainakaan mahtuisi.

Vaan mitä! Löysin hauamani sohvan edullisesti ja jopa yllättävän kätevästi kotiin (kiitos vaan pojat avusta 😉 ). Ja mikä parasta, pöytäkin mahtuu edelleen ihan hyvin! Vähän vielä jotkut jutut hakevat paikkaansa, mutta kuten näistä pikaräpsyistä näkee ihan kivaltahan täällä näyttää. Niin se sohva vaan tekee olkkarin ja huone on jotenkin paljon käytännöllisemmän näköinen ja ryhdikkäämpi kuin ennen.

Seuraavaksi hankintalistalla on sänkyyn vanerinen runko ja uusi päiväpeitto. Yhtäkään koriste -yms tyynyä siihen ei enää tule, se on ihan varma. Olen saanut niistä niiiiiiin tarpeekseni. Ja niin helppoa kun netistä musiikin kuuntelu onkin, niin ei olkkari ole mitään ilman levysoitinta. Sekin sitten seuraavaksi, sillä se tekee olkkaariin taas tunnelman. Loputon suo tämä kodin laittaminen…

Vanhoja kotikuvia ilman sohvaa voi käydä kurkkimassa esim täältä(klik).

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Lapset ovat olleet torstaista saakka isän luona. Palaavat vasta huomenna päiväkotipäivän jälkeen. Viisi päivää poissa. Tuntuu iäisyydeltä.

Monilla eroinneilla yhteishuotajaperheillä (vai mikähän virallinen nimitys nyt onkaan) tuntuu olevan viikko-vikko systeemi. Että lapset asuvat viikko kerrallaan toisessa kodisssa ja viikon taas toisessa. Ehkä mekin päädymme joskus samanlaiseen ratkaisuun, mutta ei ainakaan vielä. Tuntuu että lapset että lapset ovat liian pieniä siihen. Erityisesti kuitenkin siksi, etten pystyisi jatkuvasti olemaan kokonaista viikkoa näkemättä lapsia. Tulisi liian kova ikävä. Myös viikko yksin lasten kanssa voisi olla melko raskas.

Nyt meillä on systeemi että pojat ovat isällään muutamasta päivästä neljään päivään viikossa. Yleensä muutaman päivän pätkissä. Päivät sovitaan menojen mukaan ja apuja vaikkapa hoitoonviemisessä tai tanssitunnin ajaksi saa, vaikkei lapset isän luona juuri silloin olisikaan. Tällainen joustava kuvio sopii meille tosi hyvin, molemmilla kun on epäsäännölisiä menoja ja harrastuksia. Tilanne olisi varmasti aivan toinen jos olisimme lasten isän kanssa vaikkapa huonoissa välissä. Onneksi niin ei kuitenkaan ole ja välillä vietämme aikaa myös koko porukalla.

Pitkä viikonloppu tyhjässsä kodissa kyllä tekee välillä hyvää, mutta kun lapset olivat viimeviikonlopunkin mökillä, tuntuu että nyt olemme nähneet aivan liian vähän. Onneksi ympärillä on ihania ystäviä ja koko viikonloppu onkin mennyt aika tiiviisti kokoajan jonkun rakkaan seurassa. Se helpottaa vähän ikävää.

Kuulisin tosi mielläni muiden eronneiden järjestelyistä, kuinka paljon ja usein lapset ovat toisella vanhemmallaan, vai ovatko ollenkaan? Miten olette kaiken sopineet, virallisesti paperilla vai näin rennosti kuten me? Ja miten homma toimii?

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Tiedättehän sen kutkuttavan tunteen kun päivät alkavat olla keväisiä ja aurinko valtaa pitkästä aikaa kodin kaikki huoneet. Tavarat tekee mieli järjestellä uusiksi, vaihtaa sohvatyynyt iloisen värisiin ja imuroida jostain kummasta lisää tulevaa pölyä kokoajan. Tai jopa muuttaa. Mulla on ihan kamala muuttokuume!

Mutta vihaan muuttaamista, juurihan me muutettiin, eikä mulla edes olisi aikaa sellaiseen. Enkä lasten takia edes viitisi muuttaa taas. Joten päätin sitten pitää kaiken uusiksi olkkarissa. Tosin toistaiseksi vielä vain mielessäni. Joten seuraavaksi etsintäkuulutan: Myykää joku Ikean kolmen hengen istuttava Karlstad-sohva!

Enkä edes kysy että onko siellä muita jotka kevään tullen tahtovat pistää kaiken uusiksi, koska tiedän että on! Mutta kertokaa että mitä olette edellisvuosina tehneet, entäs nyt?

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Tänään piti olla päiväkoti -ja työpäivä. Mutta Kaapon kuume, Elviksen vuotava nenä ja oma kipeä kurkkuni pakotti perumaan sovitut menot ja jäämään poikien kanssa kotiin. Ihanan rauhallinen ja rento päivä kaikesta huolimatta. Harvoin tulee enää leikittyä poikien kanssa, heillä kun on keskenään niin omat juttunsa. Luemme ja piirrämme kyllä paljon yhdessä, mutta leikkeihin harvoin osallistun. Tänään olen kuitenkin rakennellut legoilla, ajellut autoilla sekä pelannut Kimbleä, muistipeliä ja Mustaa Pekkaa.

Elvis olisi hyvin voinut mennä tänään päiväkotiin, siellä kun nyt kaikilla nokka vuotaa muutenkin. Mutten kyllä jaksa lähteä vain viemään toista lasta hoitoon, etenkin kun se kipeäkin pitää ottaa silti mukaan. Viettekö tai veisittekö te terveen lapsen hoitoon jos sisarus jäisi kipeänä kotiin?

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Blogissa on näkynyt paljon meidän kotiamme ja meidän arkeamme täällä meillä, minun kotona. Mutta pojathan viettävät usein lähes puolet viikosta myös toisessa kodissa, isänsä luona. Ja tältä siellä näyttää. Aika kivalta, eikö?

Viikon aikana pojat ovat usein isänsä luona sellaiset 2-3 yötä. Koska asumme todella lähekkäin ovat vaihdot helppoja, ja joskus voin pyytää poikien isää vaikka tulemaan hetkeksi tänne auttamaan jos minun täytyy käydä jossain. Se että kumman luona ja milloin pojat ovat sovitaan joka viikko menojen mukaan. Tämä järjestely on toiminut hyvin molemmille näin, sillä meidän kummankaan elämä ja menot eivät ole kovin säännöllisiä.

Lapset ovat myös sopeutuneet hyvin kahden kodin elämään. Molemmissa kodeissa on omat tutut ja turvalliset asiat, tavarat ja rutiinit.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.