Facebook muistutteli muutama päivä sitten, että olemme olleet mieheni kanssa siellä kavereita nyt tasan vuoden. Noin vuosi sitten tapasimme pikaisesti siis ekaa kertaa, mutta juttumme ei ihan vielä sielloin lähtenyt käyntiin, vaan vasta muutamaa kuukautta myöhemmin. Voisi siis oikeastaan sanoa, että ALLE vuodessa ehtii aika paljon.

Nyt olemme nimittäin naimisissa, sisustamme yhteistä kotia ja loppukesästä meille syntyy lapsi. Mitäs sitä aikailemaan kun tietää mitä tahtoo ja etenkin sen, että kenen kanssa.

Välillä tuntuu ihan järjettömältä olla tässä pisteessä. Ihan hullun rakastuneena ja onnellisena. Vuosi sitten en olisi voinut kuvitellakaan mitään tällaista. Kumpikaan meistä ei olisi. Molemmat olimme olleet useamman vuoden sinkkuina ja päässet jo siihen pisteeseen, että yksin oli hyvä olla. Hyvin onnellisia niinkin, mutta onhan tämä ihan eri maailma verrattuna siihen.

Tässä sitä nyt kuitenkin ollaan, kimalteleva sormus nimettömässä, maha pystyssä, molempien astiat sulassa kaaoksessa keskenään keittiön kaapeissa ja keskellä olohuoneen lattiaa seisovat eilen ostetut vaunut. Joka toinen viikko vietämme suuruusperheen elämää ja joka toinen viikko olemme kahdestaan. Vielä hetken.

On käsittämättömän ihanaa herätä joka aamu rakkaimpansa vierestä, kun lähes viisi vuotta heräsin yksin. No toki lapset olivat usein kömpineet väliin, mutta heiltä saatava huomio ja läheisyys on toki erilaista. Mutta ehhkä myös siksi minulla oli niin hyvä yksin, ilman puolisoa. Sillä minulla oli kuitenkin rakkautta jaettavana yllinkyllin lapsilleni. Nyt rakkautta on vaan kaksin verroin enemmän.

Olen iloinen että uskalsin hypätä tähän kaikkeen, tuntea täysillä ja antaa vain sen viedä. Tuskin olisin voinut muutakaan. Olisi hirveä vanhana katua sitä, ettei uskaltanut elää täysillä ja katsoa mihin se kaikki vie. Olemme kokeneet yhdessä jo vaikka minkälaista. On ollut iloja, suruja ja meidän omat vaikeutemme. Kaikki se kuitenkin hitsaa meitä yhä enemmän kiinni toisiimme.

En kyllä ikimaailmassa olisi kuvitellut päätyväni tähän tilanteeseen vuoden päästä. Ihan naurattaakin pelkkä ajatus. Siellä tanssilattian reunalla kun juttelin tämän tyypin kanssa, jonka yhteinen kaverimme oli minulle hetkeä aiemmin esitellyt, ei olisi juolahtunut millään mieleeni, että juhlisin naimisiinmenoamme samassa paikassa vielä samana kesänä, vaikka mukavalta hän vaikuttikin.

Mutta eihän sitä totisesti voi ikinä tietää että mihin elämä vie, silti aika hullua että se vei vuodessa tähän. Ihanan hullua.

Arki mielletään yleensä tavalliseksi, tylsäksi. Mielestäni se ei ole kumpaakaan. Tai ehkä tavallista omalla tavallaan, mutta se ei ei missään nimessä tarkoita tylsää. Joka aamuisista herätyksistä, hampaidenpsuista, aamupaloista ja kouluun sekä eskariin kiirehtimisestä huolimatta jokainen päivä on omanlaisensa.

Jokaisessa päivässä, jokaisessa arkisessa voi nähdä jotain kaunista. Milloin nouseva aurinko värjää kaiken vaaleanpunaiseksi, milloin taas kasvoja päin piiskaava loska muistuttaa siitä miten sisukas sitä onkaan. Aamun ensimmäinen hörppy kahvista tai lapsen unenpöpperöiset kasvot ja pystyssä oleva tukka saattavat tuntua sillä hetkellä maailman parhaalta asialta. Tiskialtaassa lojuvat likaiset astiat saattavat näyttää kaikessa kaaottisuudessaan kuin taideteokselta ja lapsen kadoksissa olevan hanskan etsiminen humoristiselta näytökseltä.

Rakastan arkea ja rakastan juhlaa. Mutta parhaimpia asioita lopulta ovat aivan tavalliset asiat. Rakkaan vierestä herääminen, lasten puheensorina, kalapuikot ja iltasatu.

Ihania hetkiä ovat myös ihan tavalliset viikonloput. Silloin kun ei ole kiire minnekään. Kuten viime lauantaina. Olimme vain kolmisteen kotona ja pojat heräsivät vähän liian aikaisin. Minä kuuntelin sängyssä kun he pelasivat ”salaa” kännykällä. Aamupalaksi sulatettiin pakkasesta leipää ja laitettiin päälle sitä mitä kaapista löytyi, juustoa, kurkkua, tomaattia ja syötiin väliaikaisen pöydän ääressä ulos katsellen. Radiosta tuli lempiohjelmani. Sitten vain oltiin. Kiireettömästi. Leikittiin, luettiin, köllöteltiin ja piirreltiin. Kunnes pojat lähtivät isälleen. Parhaita hetkiä.

Se on varmaan joku nuorimman lapsen syndrooma, että sitä kuopusta pitää aina ihan vauvana. Elvis täyttää tänä vuonna seitsemän ja menee syksyllä kouluun ja silti hän on perheemme vauva. Se että hän on hurjan taitava ja itsenäinen, heittää ihan hulvatonta läppää ja haluaa jäädä kauppareissun ajaksi yksin kotiin, ei vaan vie sitä tunnetta itseltäni pois. Yllätyn joka kerta kun nostan hänet syliini siitä, miten iso hän jo onkin. Silti sisimpäni ei jotenkin sisäistä sitä, ettei hän ole enää se pienen pieni pötkylä joka makoili olkkarin lattialla taljalla ja opetteli kääntymään.

Luulen että tämä kaikki muuttuu kun uusi vauva syntyy. Että molemmat lapset venähtävät yhdessä yössä ja alkavat näyttämään silmissäni oikeasti sen ikäisiltä kun ovat. Ehkä uskon vihdoin sen, etten noin vain jaksa nostaa heitä syliini, ja että tottatosissaan heillä on myös ihan oma elämänsä, omat juttunsa eivätkä he enää elä täysin symbioosissa kanssani. Kaapon kohdalla tämän jo osittain ymmärränkin, mutta edelleen minun on vaikea käsittää että Erkki-vauva viettää nyt viimeisiä kuukausiaan esikoulussa.

Tuleva koulun aloitus tuntuu minusta ihan hirveän haikealta. Tuntuu vaikealta niinsanotusti päästää lapsi pesästä. Kun ei tiedä mitä hän tarkalleen päivisin puuhaa ja miten hänelle siellä koulussa ja välitunneilla menee. Eskarista koulumaailmaan hyppääminen on oikeasti tosi iso harppaus, kaikki muuttuu.

Molemmat pojat ovat olleet samassa eskarissa, jota ei siis järjestetty samassa päiväkodissa missä he olivat olleet aikaisemmin, vaan he vaihtoivat esikoulun alkaessa paikkaa. En tiennyt että joku niin ihana paikka voi edes olla olemassa. Se postitiivisuuden, aidon kiinnostuksen ja työstään tykkäämisen määrä aluksi ihan ällistytti. Edelleen joka päivä minusta tuntuu että HALUAN viedä lapseni siihen ympäristöön, että se tekee hänelle aidosti hyvää niin monella eri tavalla.

Missään muualla en ole kokenut samaa, ja ehkä sekin tuo tähän oman haikeutensa. Kun koulu alkaa tämäkin loppuu. Koulu ei tunnu minusta samalla tavalla turvalliselta ympäristöltä. Lapsia ei voida valvoa ja huomioida siellä samalla tavalla. Koulu toki opettaa omalla tavallaan, ja ehkä se olen vain minä josta tämä tuntuu näin vaikelta. Eiväthän lapset voi ikuisesti elää pumpulissa, vaikka tahtoisinkin. On kuitenkin suuri onni, että lapsemme ovat saaneet viettää yhden tärkeimmistä vuosistaan noin ihanassa ympäristössä mitä eskari on heille antanut.

Tai siis mitä sen henkilökunta on antanut. Heistähän tämä kaikki on kiinni. Olen jopa aika vihaisena lukenut viime päivien uutisia lastentarhanopettajien ja lastenhoitajien palkkauksesta. Tuosta työstä mitä he tekevät pitäisi maksaa vähintään tuplamäärä. Tässä sitä todellaan punnitaan todellinen kutsumus ja kiinnostus lapsia ja heidän laadukasta varhaiskasvatustaan kohtaan.

Tänä aamuna Erkki-eskarilainen lähti esikouluun yhtä iloisena kun joka ikinen aamu. Siellä häntä odotti ovella tuttu hymyileväinen aikuinen, hyvän huomenen toivotus sekä halaus. Osa kavereista oli jo paikalla, osa vielä aamupalapöydässä ja osa tuli eteiseen moikkaamaan. Tavaroiden naulakkoon ripustamisen jälkeen hän juoksi, kuten joka muukin aamu, pesemään kätensä jolloin minun tehtävänäni on odottaa vielä ulko-ovella ja vasta käsienpesun jälkeen sanotaan heipat. tai siis moikka, noin kymmenen kertaa.

Kun iltapäivällä menen hakemaan hänet, saan yleensä käsiini nipun sinä päivänä tehtyjä piirroksia ja sarjakuvia, yksityiskohtaisen selvityksen jostain hauskasta leikistä ja siitä, miten hyvää kastiketta ja salaattia tänään oli lounaalla. Yleensä hän on hyvällä tuulella, mutta toisinaan harmittaa jos olen tullut hakemaan liian aikaisin. Sitten taas halitaan ja toivotetaan heipat ja huomiset. Vitsit meille tulee ikävä tuota paikkaa.

Ihan käsittämätöntä, että muutaman viikon päästä raskauteni on jo puolessa välissä. Ihan muutamia vaatehankintoja lukuunottamatta, meillä ei ole vauvalle vielä oikeastaan mitään. Sanon aina ettei pieni vauva tarvitse paljoakaan, mutta kun aloin listaamaan asioita mitä mielestäni olisi jo kätevä löytyä kotoa valmiina kun vauva syntyy, oli lista sittenkin melkoisen pitkä. Aion itse ottaa äitiysavustuksen pakkauksen sijasta, eikä minulla ole poikien vauva-ajasta tallessa oikein mitään – joten kaikki pitää hankkia itse sukista ja lakanoista lähtien. Vaikka äitiyspakkaus on minusta ihan mieletön ja hieno juttu, haluan mielummin hankkia sellaista meidän näköistä tavaraa joka sitten varmasti tulee myös käyttöön.

Isoimpia hankintoja vauvalle yleensä on vaunut sekä nukkumispaikka. Vaikka vauva tulee varmasti nukkumaan suurimmaksi osaksi vieressäni, ajattelin nyt ensimmäistä kertaa testata pinnasängystä tehtävää sivuvaunua oman sängyn viereen. Näin sitä saa varmaan itsekin nukuttua ehkä vähän paremmin ja vauvan siitä viereen kuitenkin nousematta. Pinnasängyn lisäksi päiväasikaan käytettäväksi voisi olla pyörillä liikuteltava sänky tai kantokahvallinen kori. Lisäksi sitteri on mielestäni ihan edoton, sen avulla valveilla olevan vauvan voi helposti ottaa vaikkapa keittiön pöydälle katselemaan kun itse tekee ruokaa tai mukaan suihkuun.

En ole vielä ihan varma että millaisen pinnasängyn tahtoisin. Joko sellainen ihan mahdollisimman simppelin, perinteisen tai sellaisen retron (jollainen itsellänikin oli pienenä) missä on muutamassa pinnassa isot pyörivät puuhelmet vai sellaisen jota voi myöhemmin jatkaa isomman lapsen sängyksi. Sängyssä pitää kuitenkin olla mahdollisuus säätää korkeutta sekä irroittaa toinen laita. Minkälaisia pinnasänkyjä teillä on?

Yhdet ihanat pellavaiset vauvalakanat meiltä jo löytyy, mutta kokemukseni mukaan lakanoita kannattaa kyllä olla useammat. Pari vauvanpeittoa meiltä muuten taitaa poikien jäljiltä vielä löytyä, ne ovat varmaan ainoa vauvakama mitä on enää tallessa. Ajattelin myös, että pikkuinen vauva voisi tuntea olonsa turvallisemmaksi ja nukkua paremmin unipesässä. Myös kapalointi toimi ainakin aiemmin meidän pojilla hyvin, mutta sellaiseen käy nyt melkein mikä vaan ohut peitto.

Vaunu-asia minulle on melko selvä, sillä olen uskollinen Bugaboo-käyttäjä ja sellaisena aijon pysyä jatkossakin. Tälläkertaa kuitenkin vähän isompipyöräinen Buffalo-malli kiinnostaa eniten – kokomustana tietysti. Meidön talossa ei ole hissiä, joten parvekkeelle täytyy myös keksiä jotkut toiset vaunut tai mahdollisesti joku vähän huonokuntoisempi Buffaloiden runko, johon kopan voi kiinnittää parvepäikkäreiden ajaksi. Emme tuskin tule paljoa autolla liikkumaan, mutta turvakaukalo pitää silti olla. Kätevin ehkä sellainen joka saa myös rattaisiin kiinni ja ehkä sellainen missä olisi pieni kuomu suojana.

Vaatteita ajattelin ostella pääosin kirppiksisltä, heti kun saan tietää vavan sukupuolen. Vaikka tykkään muutenkin sukupuolineutraaleista vaatteista, helpottaa tieto vähän hankitojen tekoa. Muutenkin ajattelin etsiä mahdollisimman paljon käyetettynä tavaraa, nuo vauvakamat kun yleensä ovat käytössä vain hetken ja siksi pysyvät hyväkuntoisina myös seuraaville käyttäjille.

Toivon että vauvan hoitopöytä saadaan sijoitettua kylppäriin, vaikkapa pesukoneen päälle, lähelle vesipistettä. Se minusta kätevin ratkaisu, eikä meidän makkariin muutenkaan pinnasängyn lisäksi taida enää mahtua muuta.

Näiden isompien juttujen lisäksi ostoslistalla on ihan hirveä määrä pientä ja vähän isompaa sälää kynsisaksista kylpyammeeseen. Ihan meinaan hengästyä kun luen tuota allaolevaa listaani.

Rintaleikkaukseni takia ei voi yhtään tietää, että onnistuuko imetys vai ei. Aijon nyt kuitenkin olla optimistinen sen suhteen ja varautua niin, että se tulisi onnistumaan. Vaikka imetys onnistuisi toivon että vauva oppii myös juomaan pullosta, myös tuttia ajotaan tarjota jossain vaiheessa.

– pinnasänky
– liikuteltava sänky tai kehto
– unipesä
– petivaatteita
– peitto
– kapaloliina
– pinnasängyn reunapehmuste

– kantoliina tai reppu
– vaunut
– lämpopussi vaunuihin
– turvakaukalo
– sitteri

– tutti
– tuttiketju
– tuttipullo
– rintapumppu
– nännivoide
– liivinsuojukset
– imetystyyny

– hoitoalusta / hoitopöytä
– harsoja
– hiusharja
– vaippoja
– pyyhe
– kylpyamme
– lämpömittari
– nenäfrida

– tumput
– sukkia
– kietaisubodyja
– housuja
– sukkahousuja
– yöpukuja
– myssyjä
– villavaatteita
– haalari

– leikkimatto / lelukaari
– leluja
– mobile

Puuttuuko listasta vielä mielestänne jotain oleellista? Mitkä tarvikkeet teillä olivat ihan must ja mitkä taas aivan turhia?

Kuvat: lämpöpussi Elodie Details, mobile Ferm Linving, lelukaari Simply Child, sänky Sebra, korisänky Numero 74, vaunut Bugaboo, turvaistuin Britax, sitteri Baby Björn, tuttiketju Raskauskeiju, pinnasängyn pehmuste Numero 74, unipesä Vanilla Copenhagen, lelu Sebra, tutti Naturesutten, villasukat Roerstromsk, imetystyyny NG Baby, myssy Rouheaknits, pyyhe Badcape Baby, tuttipullo Lifefactory, villa-asu Roerstromsk, lelu Kongessloejd, harja Bebe Jou, taitettava amme Stokke.

– kerroin julkisesti olevani raskaana
– kävin allas sea poolilla poikien kanssa uimassa
– joku varasti uimapukuni allas sea poolin suihkusta
– join kupin kahvia ekaa kertaa sitten joulun ja se oli todella huono idea
– pahin raskauspahoinvointi/oksentelu alkoi silti helpottamaan
– olin mielenosoituksessa
– katsoin grace & frankien loppuun ja sekös harmitti (loistava sarja)
– katsoimme sillan loppuun ja se harmittaa vielä enemmän
– alotin uuden sarjan, seitsemän sekuntia, joka vaikuttaa hyvältä
– himoitsin viikkokaupalla laskiaispullaa ja kun vihdoin sellaisen söin yksin kahvilassa ei se vastannut yhtään odotuksia ja joku vastapäisessä pöydässä istunut tyttökin tuijotti koko syömisen ajan tosi häiritsevästi
– näin pitkästä aikaa kavereita
– join ihanan alkoholittoman drinkin brondassa
– käytiin poikien kanssa mainoksen koekuvauksissa
– googlasin kolme päivää kivoja vedenkeittimiä ja paahtimia enkä tiedä vieläkään mitkä olisivat hyvät
– kävin elämäni ekaa kertaa tahkolla
– söin elämäni ekaa kertaa abc:llä
– söin kouvolassa muikkuja
– unohdin ainakin kolme tapaamista
– teetätin ihan karmean hienon paidan ystävänpäivälahjaksi
– ostin vahingossa 90 euron kuvankäsittelyohjelman jota ei voi perua ja jota en käytä
– käytiin ultraäänessä
– käytiin uudessa neuvolassa
– sain kolme ja puoli kiloa lisää painoa
– ostin ekat äitiysvaatteet
– stressasin ihan hirveästi edelleen ihan keskeneräistä kotiamme ja sitä ettei täällä voi kuvata blogiin mitään
– ostin vauvalle kivan vaatteen jota hän voi käyttää noin reilun vuoden päästä jos hän on tyttö
– alotin sokerilakon koska huomasin että makeasta tulee pahempi olo (okei aloitin tämän vasta eilen ja tämä on tosi vaikeaa koska meidän kaappi on hiihtolomalta jääneitä karkkeja ja suklaita täysi ja mitä enemmän nyt kirjoittaessa mietin niitä, sitä vaikeampi on pysyä niistä erossa)

ps. Inspiration Blog Awardsien ennakkoäänestys on käynnissä, blogiani voi käydä ehdottamassa sinne vaikkapa Arjen Sankari-kategoriaan 😀