EPÄSUOSITUT MIELIPITEENI

3/05/2017

En ole (usein huonon) muistini mukaan osallistunut mihinkään bleigeissa kiertäviin haasteisiin vuosiin. Muistatteko sen ajan, kun viikoittain näissä kiersi erilaisia haasteita? Viime aikoina olen kuitenkin pitkästä aikaa törmännyt tällaiseen epäsuosittujen mielipiteiden ketjuun. Taidan kaivaa vähän nyt verta nenästäni, mutta päätin myös osallistua.

Tyhjänpäiväinen päteminen on ärsyttävää: En kestä ihmistyyppiä joka yrittää antaa itsestään fiksumman kuvan kun on. Turhanpäiväisellä pätemisellä ei ole muuta funktiota kun muiden lyttääminen oman huonon itsetunton peittely. Tyhmät ihmiset jotka yrittävät olla fiksumpia kun ovat ärsyttävät ihan huolella.

Lihansyöjät ovat sivistymättömiä: Nykypäivänä kun tiedetään, kuinka paljon lihantuotanto saastuttaa ja kuluttaa luonta, sekä miten hirveissä oloissa eläimet kasvavat ja kuolevat, on lihansyönti mielestäni silkkaa itsekkyyttä ja sivistymättömyyttä. (Kyllä, otin viikonloppuna haukun lapseni hampurilaisesta)

Ei ole järkeä tehdä asioita joista ei pidä: Paska duuni, paska parisuhde, paska kämppä, paska elämä – kenenkään ei tulisi tyytyä liian vähään. Liian usein kuulee ihmisten valittavan asioista, joita he joutuvat tekemään päivittäin. Meillä on vain yksi elämä, miksi tuhlata sitä tekemällä jotain mistä ei tykkää? On myös turha valittaa, jos ei ole valmis muuttamaan asioita.

Hyvillä teoilla kehuskelu on noloa: Löysit matkakortin ja palautit sen omistajalleen, matkalla laitoit euron Punaisen Ristin keräyslippaaseen, autoit mummon tien yli, pelastit viisi kissanpentua tulipalosta ja sen jälkeen kirjoitit somepäivityksen urotyöstäsi, vau. Muiden auttaminen on itsestäänselvyys, mutta oman sädekehän kirkastaminen somessa on vain noloa ja kiusallista luettavaa.

Feikki on feikkiä: Olen itsekin joskus sortunut osaan näihin. Tekorusketus, tekoripset, tekokynnet, hiustenpidennykset, liian pitkälle menneet ruiskeet ja täytteet naamassa ja kropassa näyttävät yhtä feikeiltä kun ovatkin. Eikä feikki ole kovin kaunista. Ei myöskään kengissä, laukuissa tai kelloissa. Feikit huomaa jo kauas eikä se ole yhtään cool.

Ihmisten pitäisi lopettaa näiden sanojen käyttö asap: masuasukki, inasen, teeppari, tavan, viikonloppu yh, vaimoke, isäntä / emäntä, protsku, broisku, kotiuttaa, kielinatsi, mahtavuutta, huikee, avokki.

Tyttö ja poika eivät voi olla VAIN kavereita: Okei puhun nyt vain omasta cisheteron näkökulmastani ja tiedän että moni kaverinkin on eri mieleltä, mutta en usko että ikinä muutan tätä mielipidettäni. Niin monta kertaa se on nähty. Sanotaan, että ollaan vaan kavereita, mutta silti välillä on enemmän tai vähemmän kipinää ja flirttiä ja jossain vaiheessa sitä aina päädytään säätämään tai jompikumpi paljastaa, että onkin ollut ihastunuut toiseen kokoajan.

Suolakurkut ovat pahoja: Näin se vaan on.


JAHAS TAAS MIKÄ HUHTIKUU

2/05/2017

Huhtikuussa

-Ihastuin pitkästä aikaa
-Vihastuin yhtä nopeasti
-Kävin pari kertaa Lahdessa
-Join kevään ekat puistoskumpat
-Istuin maassa ilman takkia ja oli kuuma
-Kävin kolme kertaa lääkärissä vatsani takia
-Kuljin noin 19373640 kertaa taxilla
-Juhlin kantisclubini synttäreillä
-Googlailin liikaa sairauksia ja diagnosoin itseäni
-Olin tähystyksessä
-Löysin vihdoin täydelliset farkut
-Blondasin hiuksiani kolme kertaa
-Juhlin blogigaalassa
-Bailasin lasten diskossa
-Söin liikaa sokeria
-Kävin pikkuisen perheeni kanssa brunssilla keskustan kattojen yllä
-Suutuin tyhmille nettihaukkujille
-Lopetin snäppäämisen
-Nukuin liian vähän ja huonosti
-Olin kaksi viikkoa juomatta kahvia
-Lintsasin futismutsiudesta
-Olin elämäni ekaa kertaa (?) Myllypurossa
-Näin liian vähän kavereita
-Starttasin pyöräilykauden
-Tulin tosi tosi surulliseksi kun kouluprojekti ei mennyt suunnitellulla tavalla
-Poltin kolme tupakkaa ja joka kerta oli yhtä ällöä
-Tilasin aamulaten kotiinkuljetuksella
-Olin meikattavana
-Kävelin puolitahalteen yhden paikan ohi, jos sattuisin näkemään yhden tyypin ja näin sen ja panikoin ja esitin etten huomaisi sitä
-Kävin vain kerran koululla
-Sain uudet silmälasit
-Olin katsomassa isäni keikkaa
-Ostin neljä kiloa mansikoita
-Sain hyvää hoitoa sairaanhoitajalta, jota olin sanonut hulluksi kynsiepisodin takia
-Kävin äänestämässä yleisen painostuksen vuoksi
-Meinasin saada hermoromahduksen noin 763529 kertaa
-Olin ison rekka-auton kyydissä
-Ajoin elämäni ekan kerran trukkia
-En vastannut kenellekkään Tinderissä
-Rikoin aurinkolasini
-Tyhjensin lähes koko vaatehuoneeni
-Ostin hirveästi uusia sukkia
-Itkin ratikassa koska olo meni vaan niin tunteelliseksi


4 VUOTTA JA 4 KUUKAUTTA
SINKKUNA OLON JÄLKEEN

23/04/2017

En enää

-huuda ’moi’ kun tulen kotiin, vaikka tiedän ettei siellä ole ketäään
-häpeile tilata kotiinkuljetuksella ruokaa vain yhdelle
-etsi poikaystävää
-ahdistu jos olen yksin suununtaisin
-ajele säärikarvoja varmuuden vuoksi
-jaksa tai halua käydä treffeillä

Vieläkin

-yllätyn ihmisistä, ulkonäkö ja ennakko-odotukset voivat todellakin pettää
-tuskailen typerien deittailusäätöjen takia, että voiko laittaa viestin heti vai sadan päivän päästä
-puhun itsekseni
-nukun vain toisella puolella sänkyä

Nykyään

-tiedän että kaikki menee omalla painollaan
-nautin yksinolosta
-olen paljon varovaisempi
-tiedän mitä haluan ja ansaitsen, enkä tyydy vähempään


UUSI TUTTAVUUS, NONA K

20/04/2017

Eikö olekin ihanan raikkaat asut pojilla näissä kuvissa? Kivan rennot, mutta silti siistit vaikkapa juuri taidenäyttelyyn. Vaatteet saimme valita hiljattain Töölöntorille avatusta Nona K lasten lifestyle-liikkeestä. Vaatteiden, kenkien ja muiden pikkuasusteiden lisäksi kaupasta (kivijalasta sekä netistä) löytyy leluja sekä sisustusjuttuja. Samassa toimii myös mittatilaus- ja korjausompelimo, jonka oman merkin ihania mekkoja on myös Nona K:ssa myynnissä. Lastenvaattemerkeissä suositaan Pohjoismaisia merkkejä ja kaikki oman malliston vaatteet valmistetaan luonnollisesti Suomessa. 

Aivan Töölöntorin laidalla, hyvien kulkuyhteyksien varrella, sijaitsee siis aivan hiljattain tomintansa aloittanut kivijalkamyymälä. Kauniissa kaupassa kannattaa ehdottomasti mennä käymään, jos niillä nurkilla liikkuu, mutta ihan muutenkin! Naapurissa on muuten myös kiva lounaspaikka ja kahviloita. Lapset ovat liikkeeseen myös kovin tervettuleita ja heille on varattu kaunis leikkipaikka, jossa meidänkin pojat tykkäävät leikkiä kauppaa. Kaupasta saa kaikkea ihanaa omille lapsille tai lahjaksi aivan ihanan ja ammattitaitoisen palvelun kera.

Jos Helsinkiin saakka ette heti pääse, kurkatkaa ihmeessä Nona K:n nettikauppa! Sieltä saa hyvän käsityksen, miten ihanalta itse kivijalkakin näyttää. Voisi sanoa, että tyyli on melko romanttinen ja hempeä, ja joka yllättäen iski myös minuun. Ihania röyhelöitä, silkkinauhoja ja pastellisävyjä! Postauksen lopussa muuten vielä koodi ilmaisiin postikuluihin! 

Noka K:n valikoimista löytyy esimerkiksi Hummellilta paljon erilaisia kenkiä, sekä muutamia vaatteitakin. Olen himoinnut Hummelin kenkiä lapsille varmaan siitä saakka kun lapsia on ollut, mutta koska en ole niihin missään muualla kun nettikaupoissa törmännyt, ovat ne jääneet hankkimatta. Nyt oli kiva kun päästiin poikein kanssa sovittamaan oikea koko ja valitsemaan monista malleista ja väreistä. Noista poikien kengistä löytyy myös sellainen koko-glitter versiokin. Tahtoisin itselleni ne aikuisten koossa, kiitos.

Vaatteet pojilla ovat Wheatin ja tykkään niistä ihan hirveästi. Raitapaidat ovat ihanan pehmoiset, mutta eniten mieleeni ovat nuo housut! Lahkeessa pieni resori, joka tekee niistä vähän rennomman oloiset ja ennenkaikkea, pojat näyttävät joten niin söpöiltä noissa pikkuvanhoissa housuissaan 😀

Tulette varmasti kuulemaan Nona K:sta vielä blogissani, asutaankin niin lähellä liikettä. Nyt ihan aluksi minulla olisi tarjota teille pieni lahja nettikauppaan. Koodilla mamigogo saatte ilmaiset toimituskulut nettikaupasta sunnuntaihin 23.4. saakka. Katsotaan mitä sen jälkeen keksitään!