Vaikka tässä kaupunkilaisia ollaan melkolailla henkeen ja vereen, on myös luonto ja eläimet selkeästi tärkeitä jo myös perheemme pienimmille. Itsen olen etenkin kesäisin päässyt olemaan paljon maalla ja erilaisilla maatiloilla, ja niiden eläimet ja työt ovat tulleet tutuiksi. On ihana että vaikka asummekin muutaman kilometrin päästä Helsingin keskustasta on on luonto kuitenkin länsä. Löytyy paljon paljon puistoa, erilaisia lintuja, metsää, citykaneja ja kettuja. Lyhyen matkan päästä löytyy erilaisia saaria, mökkejä vai vaikkapa tämä Haltialan tila. Ja mikä parasta, kaikkiin näihin pääsee julkisilla, pyörällä tai kävellen.

Haltialan maatila on pieni ja sympaattinen. Tilaan kuuluu vanhan kartanon rakennuksia sekä navetta, kesäkuusta lokakuuhun eläimet ovat ulkosalla. Eläimiä ei tialla ihan hirveästi ole, muutama lapsirakas lammas, sympaattisia possuja, kanoja, vuohia, lehmiä ja hevosiakin kai jossain. Aluetta ympäröivät laajat maisemapellot, joilta voi käydä keräämässä itselleen vaikka kimpullisen auringonkukkia.

Tila on tosi ihana retikokohde, eläinten lisäksi sieltä löytyy pieni leikkipuisto ja sympaattisessa ravintolassa maksaa lasten annos seisovasta pöydästä neljä euroa. Perhosia lentelee ja lanta haisee – ihanaa maalaistunnelmaa parinkymmenen minuutin matkan päästä keskustasta. Ensi kerralla me hölmöt kaupunkilaiset ehkä muistetaan laittaa kumisaappaat jalkaan.

Kirjoittelin viime viikolla että päivämme ovat usein hyvin erilaisia, yleinsä ollaan joko ulkona tai liikkeessä mutta tänään jumitettiin kotona. Aamusta saakka satoi vettä oikein kunnolla, eikä itseäni huvittanut kuravaaterumba tai ulkona hytiseminen sitten yhtään. Vedettiin päälle rennot kotivaatteet, rakenneltiin duploilla ja löhöiltiin sadepäivän tyyliin. Migreenikin tuntui tulevan.

Kunnes tajusin ettei meillä ole maitoa. Äh! Edellispäivän tähteitä kyllä oli, mutta maito loppu. Ja ilman sitä ei pärjätä. Laiskotti niin paljon etten millään olisi jaksanut alkaa vaihtamaan vaatteita, kammata tukkaa ja pukea pojille ulkovarusteita pikaisen kauppareissun takia. Joten tilasin pitsan kotiinkuljetuksella ja siihen kylkeen maidon. Siis kuinka nerokasta (ha hah).

Iltapäivällä, päikkäreiden ja muutaman Orange is the new black jakson jälkeen olo oli tosi tunkkainen ja ällöttävä, eikä asiaa auttanut se aiemmin syöty rasvainen pizza tai jo ihan kunnolla jomottava hedari ja siitä johtuva huono-olo. Ulos oli päästävä.

Käveltiin sadesäässä  vähän normaalia kauemmas kauppaan. Mieli teki jotain kevyttä ja hyvää. Annoin Kaapon valita salaattiin ainekset. Aika hyvin valkkasikin, vai mitä sanotte? Ituja, salaattisekoitus, avomaankurkkua, pisaratomaatteja, luomumozzarellaa, mansikoita ja päälle vielä basilikaa oman pihan yrttimaalta. Hyvä ja ihanan kesäinen ja raikas salaatti synkkään syysiltaan.

En ole mikään syksyn vihaaja ja sadettakin siedän, kivaa silti että pian alkaa kerhot ja muut, jotta saa myös tekemistä sadepäiviksi. Ja aika kivaa on myös että lähden ensi viikolla pienelle kesälomalle etelä-espanjaan. Yksin. Mutta siitä varmasti lisää myöhemmin.

Aina tasaisin väliajoin pyydetään postausta tavallisesta päivästämme. On vaikea määritellä millainen on tavallinen päivä, ne kun yleinsä kaikki ovat aina ihan erilaisia. Välillä voimme viettää kymmenen tuntia putkeen ulkona, jonain päivänä kipaisemme vain nopeasti pihan kautta kauppaan. Päiviämme rytmittää kuitenkin ateria -ja unirytmi – mitäpä sitä muuta tarvitaankaan! Tänään oli aika perus päivä, kiva mutta perus, joten ehkä sen voisi luokitella tavalliseksi päiväksemme.

Olin mennyt edellisyönä taas ihan liian myöhään nukkumaan ja aamulla väsytti paljon. Molemmat pojat olivat kömpineet viereeni jossain vaiheessa yöllä. Heräiltyään laitoin lastenohjelmat pöyrimään ja jatkoin itse toinen silmä auki torkkumista. Kun vihdoin pääsin ylös oli kello jo puoli kymmenen! Äkkiä puurot tulille! Aamupalan jälkeen pojat lueskelivat kirjoja kun minä yritin löytää päälleni hiostavaan hellesäähän jotain muutakin soveltuvaa vaatetusta kuin pelkät bikinit. Meidän uloslähdöt ovat usein kaaottisia, eikä tämäkään kerta ollut poikkeus, talvea ja toppavaatteita vaan odotellessa…

Olin edellisenä päivänä kuullut että kaverini 5-vuotiasta lasta oltiin kiustattu siitä, että hän ajoi vielä apupyörillä. Jostain syystä meillä on tänä kesänä jäänyt pyöräilyt todella vähäiselle, joten päätin että nyt aletaan treenaamaan. Elvis oli selässä kantorepussa ja Kaapoa piti työntää pienimmissäkin ylämäissä. Tiivistetysti sanottuna, tuli hiki. Lenkin pääteeksi vielä kauppaan.

Pojat piirtelivät keittiössä samalla kuin tein ruokaa. Nopeaa ja helppoa kanapastaa. Kanapalojen lisäksi kastikkseen tuli kevätsipulia, pakkastesta vihannessekoitus (papuja, herneitä, kukkakaalia ja porkkanaa), tölkki tomaattimuskaa sekä kermaa. Hyvää mutta ulkonäkö ei blogiuskottavaa. Taustalla radiosta soi Basson keskipäivä, josta on tullut ihan koko perheen suosikki radio-ohjelma.

Kaapo nukkuu enään todella harvoin päiväunet, eikä tänäänkään ollut poikkeus. Hän tahtoi katsella lempielokuvaansa ja minä suostuin. Olin itsekkin aika poikki ja ajattelin saavani levätä samalla itsekkin. Helle ja aamupäivän lenkki taisi väsyttää itseni lisäksi Elviksen, joka heräsi uniltaan vasta puoli viisi. Oho. Skippasimme siis kokonaan välipalan ja söimme lounaalta jäänyttä pastaa. Tai paitsi minä, oli niin kuuma ettei ruoka maistunut – mutta turkkilainen jogurtti jäisillä marjoilla kyllä. Salaa lapsilta tietysti.

Ystäväni, ja yksi Elviksen kummitädeistä, tuli seuraksemme puistoon. Pojat kävivät uimassa ja leikkivät. Pyörälläajoharjoitukset jatkuivat. Matkalla näimme kuumailmapalloja. Iltapalaksi puuroa marjoilla ja hunajalla. Iltapesun jälkeen pojat olivatkin jo ihan poikki. Olihan kellokin jo yli yhdeksän. Varmaan ensimmäistä kertaa elämässään Kaapo halusi mennä omaan sänkyyn nukkumaan, ja nukahtikin sinne ihan heti.

Sellainen päivä! Huomenna luvassa aamupäivällä ainakin Back to School tapahtuma puistossamme ja ensimäisessä kuvassa näkyvän vaateröykkiön sevittämistä. Blogin puolella varmaan farkkujuttuja. Näitä arkisia paloja elämästämme voi myös seurata Instagramista, @mamigogominttu nimimerkillä löydymme sieltä.

Miten teidän tavalliset päivät menee?

Uskoisitteko että nämä kuvat on otettu keskeltä Helsinkiä, vartin ratikkamatkan päästä keskustasta? Minä en meinannut uskoa ennen kuin näin omin silmin. Vaikka meiltä kotoa ei kestänyt bussilla huristaa kuin seitsemän minuuttia paikalle, en tiennyt tällaisen paikan olemmassa olosta mitään.

Elsa kustui meidät lounaalle kesäpaikkaansa, suloiseen punaiseen tupaan. Kontrasti oli suuri kun kuljimme kaupungin vilinästä pienen polun päähän josta avautuikin huikea vehreä maisema. Hetkessä olimmekin aivan toisessa maailmassa.

Lintujen viserrystä, puiden suhinaa tuulessa, tuoksuja, värjeä, syksyn satoa, rauhaa ja leppoisaa mökkielämää. Tarvittaessa voi kuitenkin kipaista lähialepasta hakemaan unohtuneen maidon tai käydä kaupungilla hoitamassa asioita. Juuri näin tahtoisin asua vuoden ympäri.

Kun keväällä muutimme vain lasten kanssa kolmisteen uuteen kotiin tusin oloni pitkään turvattomaksi. Etenkin ensimmäiset yöt yksin uudessa kodissa olivat vaikeita. Oli pelottavaa olla uudessa talossa josta en tuntenut ketään, ihmettelin uusia ääniä ja olin aika ahdistunutkin. Pystyin nukahtamaan vai televisio päällä, ulko-ovi takalukossa ja ikävöin lapsia. Pikkuhiljaa uusi koti alkoi kuitenkin tuntumaan tutummalta ja turvallisemmalta.

Minulla oli suuret suunnitelmat omasta ajasta, mitä kaikkea tekisin aika kun lapset olisivat isänsä kanssa. Urheilisin ja ulkoilisin, siivoisin, pyykkäisin, remppaisin ja hoitaisin kaikki muutkin mahdolliset asiat. Sopivassa suhteessa asoita itseni iloksi ja sitten niitä pakollisia kotitöitä.

Suunnitelmat ovat osittain toteutuneet. Pojat ovat ylensä olleet isällään pari arki-iltaa viikossa ja melkein joka viikonloppu. Arkisin en ole hirveästi tehnyt mitään, ottanut lähinnä sitä omaa aikaa vaan. Nukkunut univelkoja, lueskellut ja roikkunut netissä. Viikonloput taas ovat olleet kovin ilta -ja yöelämä painotteisia. Lenkillä en ole käynyt kertaakaan.

Oma aika on ihanaa, mutta meinasin kehittää siitä heti itselleni stressin liian kovien odotusten takia. Olenkin opetellut olla potematta huonoa omaatuntoa tekemättömistä töistä. Ollut itselleni armollinen ja antanut itseni ottaa vain ihan rennosti pyykkikasasta tai sotkuisesta lastenhuoneesta huolimatta. On ollut todella ihanaa antaa tiskien vain odottaa ja ottaa niiden sijasta vaikka torkut – hyvillä mielin!

Lapsia tulee myös ikävöityä. On ihanaa kun he lähtevät viikonlopun viettoon iskän kanssa, mutta sunnuntaina en enään malta odottaa että saan heidät takaisin kotiin.

Yksin olo tuntuu edelleen välillä jotenkin hassulta. Olen pari kertaa vain ihmetellyt, kun en tiedä mitä tekisin. Kukaan ei odota kotona ja kaupungilla voi pöyöriä vaikka koko päivän ja päälle lähteä vielä extempore tyynyostoksille Ikeaan.

Näin suuri määrä ihan omaa aikaa on kyllä tehnyt todella hyvää. Tiedän että sitä voi olla vaikea välillä saada tai ottaa, mutta suosittelen kaikille vähintään yhden illan viikossa. Ja välillä yön yli irtiottoja, ihan vain olemalla tai tekemällä kaikki tekemättömien töiden listan työt – tai molemmat.

Miten te vietätte omaa aikaa ja kuinka usein?