Kun keväällä muutimme vain lasten kanssa kolmisteen uuteen kotiin tusin oloni pitkään turvattomaksi. Etenkin ensimmäiset yöt yksin uudessa kodissa olivat vaikeita. Oli pelottavaa olla uudessa talossa josta en tuntenut ketään, ihmettelin uusia ääniä ja olin aika ahdistunutkin. Pystyin nukahtamaan vai televisio päällä, ulko-ovi takalukossa ja ikävöin lapsia. Pikkuhiljaa uusi koti alkoi kuitenkin tuntumaan tutummalta ja turvallisemmalta.
Minulla oli suuret suunnitelmat omasta ajasta, mitä kaikkea tekisin aika kun lapset olisivat isänsä kanssa. Urheilisin ja ulkoilisin, siivoisin, pyykkäisin, remppaisin ja hoitaisin kaikki muutkin mahdolliset asiat. Sopivassa suhteessa asoita itseni iloksi ja sitten niitä pakollisia kotitöitä.
Suunnitelmat ovat osittain toteutuneet. Pojat ovat ylensä olleet isällään pari arki-iltaa viikossa ja melkein joka viikonloppu. Arkisin en ole hirveästi tehnyt mitään, ottanut lähinnä sitä omaa aikaa vaan. Nukkunut univelkoja, lueskellut ja roikkunut netissä. Viikonloput taas ovat olleet kovin ilta -ja yöelämä painotteisia. Lenkillä en ole käynyt kertaakaan.
Oma aika on ihanaa, mutta meinasin kehittää siitä heti itselleni stressin liian kovien odotusten takia. Olenkin opetellut olla potematta huonoa omaatuntoa tekemättömistä töistä. Ollut itselleni armollinen ja antanut itseni ottaa vain ihan rennosti pyykkikasasta tai sotkuisesta lastenhuoneesta huolimatta. On ollut todella ihanaa antaa tiskien vain odottaa ja ottaa niiden sijasta vaikka torkut – hyvillä mielin!
Lapsia tulee myös ikävöityä. On ihanaa kun he lähtevät viikonlopun viettoon iskän kanssa, mutta sunnuntaina en enään malta odottaa että saan heidät takaisin kotiin.
Yksin olo tuntuu edelleen välillä jotenkin hassulta. Olen pari kertaa vain ihmetellyt, kun en tiedä mitä tekisin. Kukaan ei odota kotona ja kaupungilla voi pöyöriä vaikka koko päivän ja päälle lähteä vielä extempore tyynyostoksille Ikeaan.
Näin suuri määrä ihan omaa aikaa on kyllä tehnyt todella hyvää. Tiedän että sitä voi olla vaikea välillä saada tai ottaa, mutta suosittelen kaikille vähintään yhden illan viikossa. Ja välillä yön yli irtiottoja, ihan vain olemalla tai tekemällä kaikki tekemättömien töiden listan työt – tai molemmat.
Miten te vietätte omaa aikaa ja kuinka usein?
Hei, täällä yksi 2,5 v pojan äiti miettii miten lapset ovat suhtautuneet kahteen kotiin? Me olemme nyt pojan kanssa asuneet kaksistaan 4 kk, ja TODELLAKIN tuo yksin oleminen on hassua, vaikeaa, pelottavaa ja jopa ahdistavaa…
Pojat ovat kyllä alusta saakka suhtautuneet todella hyvin, olin varautunut siihen että he voisivat regoida hyvin vahvastikkin mutta sanoisin oikeastaan että ei mitään ongelmia ole ollut.. Miten teillä menee?
Poika pärjää hyvin, minä äitinä varmaan stressaan liikaa sekä hänen että omaa tulevaisuutta…
Mitä kuvankäsittelyohjelmaa muuten käytät? Kivoja kuvia!!!!
No pienemmästäkin! Iloa kuitenkin kesään ja tulevaan syksyyn! 🙂
Käytän yleinsä konneelle asennettavaa PhotoScapea. Nämä on lainakoneella tehty ja vain macin ipholla valotuksia muutettu ja rajattu, Kiitos!!
Ihanan ajankohtanen postaus. 🙂 Mullakin oli vkl suunnitelmissa osallistua vaik mihin aquazumbawamboihin, mutta yllättäen jäi väliin. Mutta oli ihanaa olla kotona rauhassa kun kukaan ei levittänyt mitään legoja minnekään eikä vaatinut puettaman hankalia vaatteita barbeille… Parasta oli kirjan lukeminen keskeytyksettä ja päämäärätön haahuilu kaupungilla, hyviä kirpparilöytöjäkin tein kun ei kiire tykyttäny takaraivossa.
On ihan uskomatonta kun koti pysyy siistinä, en edes muistanut millaista on kun tavarat ovat paikallaan 😀 !
Sun vapaat kuulostaa ihanilta!!
Eron jälkeen sitä omaa aikaa yhtäkkiä tuli, ja kuvittelin harrastavani ja tekeväni kaikkee hienoo… mutta todellisuus kyllä on se, että kun lapset menee isälleen, niin eka päivän ihan vaan lepään ja lataan akkuja, löhöän sohvalla ja katon telkkaria. Toka päivänä siivoan kunnolla, roikun netissä ja muuta saamatonta toimintaa. Sit kolmantena alkaa jo olla lapsia ikävä ja pitää yrittää keksiä jotain puuhaa… Yleensä eivät sen pitempään poissa olekaan. Totta kai on helpompi lähteä ex tempore johonkin yksin, ja sitä olenkin tehnyt ja nauttinut siitä – lasten kanssa ei koskaan lähdetä ex tempore (ei ainakaan 4 lapsen) 😉
Näin juuri, kuulostaa hyvinkin tutulta!! 🙂
Mä saan olla yksin aika usein, mutta ne kaikki ihanat ajatukset ajan käyttämisestä menee ihan mönkään lähes aina. Nyt oon nauttinut eilisillasta asti yksinolosta ja oon ollut valehtelematta kokoajan sängyssä ja netissä. Viime viikko oli aika raskas loppuviimein. Pitäs tehdä lista on loputon, mutta pitkät päiväunet, musiikin kuuntelu, syöminen sängyssä jne vie aina voiton. En jaksa imuroida, tiskata tai muuta arkista silloin kun olen yksin, silloin vain olen yksin ja nautin hiljaisuudesta ja siitä ettei tarvi tehdä mitään.
Niinpä, mäkin tykkään vaan köllötellä – joten miksi ei tekisi sitä hyvällä omalla tunnolla!
Meillä kaikki mummot ja kummit asuvat kaukana tai eivät ole muuten mukana meidän arjessa, joten ihan oikeasti YKSIN olen TOOOOODELLA harvoin ja silloinkin korkeintaan tunnin-kaksi kerrallaan. Ihan parasta on kuitenkin juuri tuo saamaton surffaan netissä-swappaan tv-kanavia- haahuilen huoneesta toiseen -puuhastelu; arjen luksusta, jota ennen ei osannut arvostaa ;).
Niinpä, se haahuilu on omituista mutta samalla niin ihanaa 😀 !
Oma-aika on parhaimmillaan juuri sitä mitä itse haluaa tehdä, vaikka sitten oottaa ne maraton päikkärit, jos niistä tulee iloiseksi! Ei ne pyykit mihinkään katoa ja aina niihin kerkiää myöhemmin tarttua 🙂
No niinpä, kuten tuossa yllä toiseen kommenttiin vastasin, että jos tykkää vaikka löhöillä niin miksi ei tekisi sitä hyvillä mielin – kyllä ne pyykit ehtii myöhemminkin 🙂
Aika harvoin mulla on omaa aikaa. Viikot Joonas on pois(kesäisin muutamankin viikon kerrallaan) niin viikonloppuisin on kiva olla porukalla. Siivous taitaa olla useimmiten se oma hetki, muu porukka menee aamupäivällä pariksi tunniksi ulos ja mä puunailen:D
Oho! Toivottavasti saat kuitenkin välillä hengähtää – juurikin vaikka siivoamisen lomassa. On ihana saada siivota rauhassa 🙂
Mä en saa koskaan olla yksin. Poika nyt 14kk ja yksin oon ollu ehkä 3-4 kampaajalla (tai siis en tietty yksin siellä ;)) Näistäkin kerroista ainakin kahtena mummi on istunut lapsen kanssa kampaajalla loppuajan vaunulenkin jälkeen.. Toivoin saavani kesällä yhden vapaaillan mutta hiljaiselta näyttää…
Voih, olet totisesti vapaa-iltasi ansainnut! Nyt vaan menet!! Vaikka edes leffaan tai jotain!! 🙂
Ihanan elämänmakuinen postaus, kiitos ihana Minttu! <3
Itse saan omaa aikaa anianiharvoin. Puhutaan päivistä, mitkä voi laskea kolmella kädellä. Se on hyvä ja se on huono asia. Kesälomalla sain yhden päivän omaa aikaa. Ja sekin supistui muutamaan tuntiin eilen sunnuntaina ennenkuin ehdin nukkumaan.
Tiedän, että vielä koittaa aika, kun olen aina ihan yksin. Töistä kotiintullessa kukaan ei odota kädet ojossa. Eikä ketään tarvitse poimia tarhalta mukaan. Eikä kukaan ole keittänyt kahvia valmiiksi. Onko se huono vai hyvä asia? Odotanko vai enkö?
Muuta en tiedä kuin sen että nautin jokaisesta päivästä, päivä kerrallaan, juuri niinkuin ne eteeni tulee NYT. Nautin niistä käsistä, haleista, kahveista. Varmasti puolensa kaikella <3
Voi kiitos!
Mäkin välillä mietin, kun tuntuu että kokoajan joku roikkuu lahkeessa, kiipeää päälle tai haluaa jotain, että vielä tulee päivä kun kaipaan sitä vaikka sillä hetkellä se ärsyttäisikin <3
Joka päivästä pitääkin nauttia ja elää hetkessä, vietti sen lasten kanssa tai ihan itsekseen .-)
Tää on aika jännää. Sillä nyt olen ollut yh 1,5v niin olen saanut sitä omaa aikaa enemmän kuin koko perhe asuttiin yhdessä. Nykyään siis joka toinen viikonloppu. Mä nautin. Näin kesällä kyllä ne viikonloppu vapaat on menny siihen juhlimiseen ja darrassa oloon 😀 nykyään osaan olla myös potematta huonoa omaatuntoa lapsivapaasta, mitä alussa podin.
Niinpä, mulla ihan sama juttu.. 🙂
[…] otsikko Mintun postauksessa sai mut varastamaan sen sanasta sanaan 😉 Olen nimittäin ollut myös muutaman päivän ihan yksin […]
Vaikka tää ei ollut sisustus postaus nii…Tohon Soffaan voisin minäkin käpertyä -yksin. Mistä on noi houkuttelevat salmiakki tyynyt ja vetoketju peite?
[…] MAMI GOGO:sta päätin kirjoittaa “äidin omasta […]