Ihan käsittämätöntä, että muutaman viikon päästä raskauteni on jo puolessa välissä. Ihan muutamia vaatehankintoja lukuunottamatta, meillä ei ole vauvalle vielä oikeastaan mitään. Sanon aina ettei pieni vauva tarvitse paljoakaan, mutta kun aloin listaamaan asioita mitä mielestäni olisi jo kätevä löytyä kotoa valmiina kun vauva syntyy, oli lista sittenkin melkoisen pitkä. Aion itse ottaa äitiysavustuksen pakkauksen sijasta, eikä minulla ole poikien vauva-ajasta tallessa oikein mitään – joten kaikki pitää hankkia itse sukista ja lakanoista lähtien. Vaikka äitiyspakkaus on minusta ihan mieletön ja hieno juttu, haluan mielummin hankkia sellaista meidän näköistä tavaraa joka sitten varmasti tulee myös käyttöön.

Isoimpia hankintoja vauvalle yleensä on vaunut sekä nukkumispaikka. Vaikka vauva tulee varmasti nukkumaan suurimmaksi osaksi vieressäni, ajattelin nyt ensimmäistä kertaa testata pinnasängystä tehtävää sivuvaunua oman sängyn viereen. Näin sitä saa varmaan itsekin nukuttua ehkä vähän paremmin ja vauvan siitä viereen kuitenkin nousematta. Pinnasängyn lisäksi päiväasikaan käytettäväksi voisi olla pyörillä liikuteltava sänky tai kantokahvallinen kori. Lisäksi sitteri on mielestäni ihan edoton, sen avulla valveilla olevan vauvan voi helposti ottaa vaikkapa keittiön pöydälle katselemaan kun itse tekee ruokaa tai mukaan suihkuun.

En ole vielä ihan varma että millaisen pinnasängyn tahtoisin. Joko sellainen ihan mahdollisimman simppelin, perinteisen tai sellaisen retron (jollainen itsellänikin oli pienenä) missä on muutamassa pinnassa isot pyörivät puuhelmet vai sellaisen jota voi myöhemmin jatkaa isomman lapsen sängyksi. Sängyssä pitää kuitenkin olla mahdollisuus säätää korkeutta sekä irroittaa toinen laita. Minkälaisia pinnasänkyjä teillä on?

Yhdet ihanat pellavaiset vauvalakanat meiltä jo löytyy, mutta kokemukseni mukaan lakanoita kannattaa kyllä olla useammat. Pari vauvanpeittoa meiltä muuten taitaa poikien jäljiltä vielä löytyä, ne ovat varmaan ainoa vauvakama mitä on enää tallessa. Ajattelin myös, että pikkuinen vauva voisi tuntea olonsa turvallisemmaksi ja nukkua paremmin unipesässä. Myös kapalointi toimi ainakin aiemmin meidän pojilla hyvin, mutta sellaiseen käy nyt melkein mikä vaan ohut peitto.

Vaunu-asia minulle on melko selvä, sillä olen uskollinen Bugaboo-käyttäjä ja sellaisena aijon pysyä jatkossakin. Tälläkertaa kuitenkin vähän isompipyöräinen Buffalo-malli kiinnostaa eniten – kokomustana tietysti. Meidön talossa ei ole hissiä, joten parvekkeelle täytyy myös keksiä jotkut toiset vaunut tai mahdollisesti joku vähän huonokuntoisempi Buffaloiden runko, johon kopan voi kiinnittää parvepäikkäreiden ajaksi. Emme tuskin tule paljoa autolla liikkumaan, mutta turvakaukalo pitää silti olla. Kätevin ehkä sellainen joka saa myös rattaisiin kiinni ja ehkä sellainen missä olisi pieni kuomu suojana.

Vaatteita ajattelin ostella pääosin kirppiksisltä, heti kun saan tietää vavan sukupuolen. Vaikka tykkään muutenkin sukupuolineutraaleista vaatteista, helpottaa tieto vähän hankitojen tekoa. Muutenkin ajattelin etsiä mahdollisimman paljon käyetettynä tavaraa, nuo vauvakamat kun yleensä ovat käytössä vain hetken ja siksi pysyvät hyväkuntoisina myös seuraaville käyttäjille.

Toivon että vauvan hoitopöytä saadaan sijoitettua kylppäriin, vaikkapa pesukoneen päälle, lähelle vesipistettä. Se minusta kätevin ratkaisu, eikä meidän makkariin muutenkaan pinnasängyn lisäksi taida enää mahtua muuta.

Näiden isompien juttujen lisäksi ostoslistalla on ihan hirveä määrä pientä ja vähän isompaa sälää kynsisaksista kylpyammeeseen. Ihan meinaan hengästyä kun luen tuota allaolevaa listaani.

Rintaleikkaukseni takia ei voi yhtään tietää, että onnistuuko imetys vai ei. Aijon nyt kuitenkin olla optimistinen sen suhteen ja varautua niin, että se tulisi onnistumaan. Vaikka imetys onnistuisi toivon että vauva oppii myös juomaan pullosta, myös tuttia ajotaan tarjota jossain vaiheessa.

– pinnasänky
– liikuteltava sänky tai kehto
– unipesä
– petivaatteita
– peitto
– kapaloliina
– pinnasängyn reunapehmuste

– kantoliina tai reppu
– vaunut
– lämpopussi vaunuihin
– turvakaukalo
– sitteri

– tutti
– tuttiketju
– tuttipullo
– rintapumppu
– nännivoide
– liivinsuojukset
– imetystyyny

– hoitoalusta / hoitopöytä
– harsoja
– hiusharja
– vaippoja
– pyyhe
– kylpyamme
– lämpömittari
– nenäfrida

– tumput
– sukkia
– kietaisubodyja
– housuja
– sukkahousuja
– yöpukuja
– myssyjä
– villavaatteita
– haalari

– leikkimatto / lelukaari
– leluja
– mobile

Puuttuuko listasta vielä mielestänne jotain oleellista? Mitkä tarvikkeet teillä olivat ihan must ja mitkä taas aivan turhia?

Kuvat: lämpöpussi Elodie Details, mobile Ferm Linving, lelukaari Simply Child, sänky Sebra, korisänky Numero 74, vaunut Bugaboo, turvaistuin Britax, sitteri Baby Björn, tuttiketju Raskauskeiju, pinnasängyn pehmuste Numero 74, unipesä Vanilla Copenhagen, lelu Sebra, tutti Naturesutten, villasukat Roerstromsk, imetystyyny NG Baby, myssy Rouheaknits, pyyhe Badcape Baby, tuttipullo Lifefactory, villa-asu Roerstromsk, lelu Kongessloejd, harja Bebe Jou, taitettava amme Stokke.

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ – KOOKENKÄ

Meillä alkoi alkuvuodesta mielekäs yhteystyö Kookengän kanssa, minut valittiin nimittäin toimimaan heidän Brand-Ambassadorinaan. Sehän sopii minulle mitä parhaiten, sillä olen melkoisen kenkähullu ja nyt pääsen vielä entistä enemmän levittämään hyvien kenkien ilosanomaa! Erityisesti lenkkarit ovat heikkoututeni ja mielestäni niitä voikin käyttää asun kun asun kanssa. Soprttiset kengät tuovat mielestäni juhla-asuun kivaa särmää ja ovat samalla ihanan mukavat. Meninhän itse jopa naimisiin Vansit jalassa!

Itselleni kenkiä valitessa, ulkonäön ja mukavuuden lisäksi, merkitsee laatu. Sanotaan että kengät kertovat paljon kantajastaan, mutta mielestäni niiden oltavat hyvät myös senkin takia, että niiden päällä seistään parhaimmillaan koko päivä – tällöin kenkien on oltava hyvät ja tuettava koko kehoa. Tämän vuoksi en esimerksi enää koskaan suostu käyttämään halvalla valmistettuja ketujuliikeiden kenkiä tai tunttetuista malleista tehtyjä kopioita, jotka eivät ole hyväksi jalalle – saatika sitten kestä edes kovin kauaa. Kengän täytyy pitää muotonsa monenkin käyttökerran, tai käyttövuoden jälkeen.

Tärkeää on muistaa myös kenkien huolto. Suojata ne hyvin ennen käyttöönottoa, jolloin niihin ei tartu lika tai mene kosteus läpi. Ja sitten myös putsailla aina tarpeen vaatiessa tai pestä nauhoja. Kenkäkaupassa osataan kyllä neuvoa oikeat tuotteet ja välineet kenkien huoltoon. Vaikka laadukas kenkä ei aina tarkoita edes korkeaa hintalappua, on kengistä paljon kauemmin iloa kun ne pitää alusta saakka kunnossa.

Ja jos olen tarkka omien kenkieni kanssa, niin olen sitä myös lasten kenkien kohdalla. Jonkin verran tilailen kenkiä netistä, etenkin tuttun merkin tuttu malli on helppo napauttaa ostoskoriin, kun tietää sen sopivan omaan jalkaan. Silti minusta on parasta ostaa kengät myymälästä niin, että saan niiden valitsemiseen tai huoltoon liittyvissä asioissa tarvittessa apua ja neuvoa. Lasten kenkiä ostaessa mennään lähes poikkeuksetta myymälään, sillä heidän jalatkin kasvavat edelleen, eikä edellisen kengän koko kerro vielä mitään. Aina täytyy päästä sovittamaan.

Kenkäkauppaa valitessa on toki kätevää jos samasta paikasta saa kengät koko perheelle ja vielä niin, että sielä osataan myös huomioida palvelussa lapset. Me kävimme tammikuussa juurikin koko perheen voimin valitsemassa itsellemme talvikengät Kookenkä Forumin laajasta (ja laadukkaasta) valikoimasta. Katu-uskottavia kenkiä löytyi niin Dr Martensilta, Timbelandilta, Catpillarilta kun Palladiumiltakin. Samalla pääsin kurkkaamaan jo tulevan keväänkin uutuuksiin, joista moni onkin jo saapunut Kookengän myymälöihin.

Kivoja uutuuksia ja tuttuja malleja on ainakin Adidakselta, Vansilta, Converselta  sekä Vagabondilta. Toki valikoimissa on myös tyylikkäitä nahkakenkiä, korkokenkiä ja edelleen ah niin trendikkäitä terveyssandaaleita. Täytyy ehkä hankkia uudet jossain pirteässä värissä kesäksi.

Brand Abassadorina pääsin myös mukaan Kookengän kevät-katalogin kuvauksiin. Klassisten Vansien lisäksi valitsin kuvia varten myös soprttiset, mutta vähän näyttävämmät Adiamon plattform-pohjalla ja pienin strassiyksityskohdin sekä silkkinauhoin koristellut tennarit. Kuvauspäivä oli kylmä, mutta hauska ja kuvastosta tuli oikein hieno! Pian kuvaillaan taas uutta kuvastoa ja silloin myös pojat ovat mukana.

Käy kurkkaamassa Kookengän nettisivuilta kevätuutuuksia, kerro mikä pari on sinusta mieleisin niin osallistut kommentillasi 100 euron Kookengän myymälään käyvän lahjakotin arvontaan. Arvonta päättyy 8.3.18.

– kerroin julkisesti olevani raskaana
– kävin allas sea poolilla poikien kanssa uimassa
– joku varasti uimapukuni allas sea poolin suihkusta
– join kupin kahvia ekaa kertaa sitten joulun ja se oli todella huono idea
– pahin raskauspahoinvointi/oksentelu alkoi silti helpottamaan
– olin mielenosoituksessa
– katsoin grace & frankien loppuun ja sekös harmitti (loistava sarja)
– katsoimme sillan loppuun ja se harmittaa vielä enemmän
– alotin uuden sarjan, seitsemän sekuntia, joka vaikuttaa hyvältä
– himoitsin viikkokaupalla laskiaispullaa ja kun vihdoin sellaisen söin yksin kahvilassa ei se vastannut yhtään odotuksia ja joku vastapäisessä pöydässä istunut tyttökin tuijotti koko syömisen ajan tosi häiritsevästi
– näin pitkästä aikaa kavereita
– join ihanan alkoholittoman drinkin brondassa
– käytiin poikien kanssa mainoksen koekuvauksissa
– googlasin kolme päivää kivoja vedenkeittimiä ja paahtimia enkä tiedä vieläkään mitkä olisivat hyvät
– kävin elämäni ekaa kertaa tahkolla
– söin elämäni ekaa kertaa abc:llä
– söin kouvolassa muikkuja
– unohdin ainakin kolme tapaamista
– teetätin ihan karmean hienon paidan ystävänpäivälahjaksi
– ostin vahingossa 90 euron kuvankäsittelyohjelman jota ei voi perua ja jota en käytä
– käytiin ultraäänessä
– käytiin uudessa neuvolassa
– sain kolme ja puoli kiloa lisää painoa
– ostin ekat äitiysvaatteet
– stressasin ihan hirveästi edelleen ihan keskeneräistä kotiamme ja sitä ettei täällä voi kuvata blogiin mitään
– ostin vauvalle kivan vaatteen jota hän voi käyttää noin reilun vuoden päästä jos hän on tyttö
– alotin sokerilakon koska huomasin että makeasta tulee pahempi olo (okei aloitin tämän vasta eilen ja tämä on tosi vaikeaa koska meidän kaappi on hiihtolomalta jääneitä karkkeja ja suklaita täysi ja mitä enemmän nyt kirjoittaessa mietin niitä, sitä vaikeampi on pysyä niistä erossa)

ps. Inspiration Blog Awardsien ennakkoäänestys on käynnissä, blogiani voi käydä ehdottamassa sinne vaikkapa Arjen Sankari-kategoriaan 😀

Kun sain lapsia huomasin että minulla on heikkous – lastenkirjoihin! Monet niistä ovat kiinnostavia jopa aikuselle ja kuvitukset vielä sitäkin hienompia. Tykkään lukea lapsilleni paljon, mutta silloin kirjan on oltava oikeasti hyvin kirjoitettu. Kirjat ovat mielestäni myös kiva sistustuselementti lastenhuoneessa, niinpä niitä on tässä vuosien varrella kerääntynyt meille varsinkin kirppiksiltä aikamoiset pinot.

Kirjainnostukseni on myös tarttunut lapsiin, jo ennen kun he osasivat itse lukea. Nyt Elviksin oppi hiljattain lukemaan ja kirjojen lisäksi he ovat kovin innostuneita myös sarjakuvista. Lisäksi kirjastoon pitäisi päästä myös usein, koska eihän meillä satu justiinsa olemaan sitä suomen historista kertovaa kirjaa, joka sillä hetkellä kiinnostaisi ihan hirveästi. Koulun ja eskarin kanssa pojat pääsvätkin lähes joka viikko lainailemaan myös siltä kirjoja.

Tästä syystä kirjoja on siis paljon! Vanhassa kodissamme meillä oli ihan hauskan näköinen, mutta ei niin käytännöllinen ratkaisu kirjojen säilytykseen. Ne olivat nimittäin kahdessa pinossa piippuhormien syvennyksessä. Tällöin niitä ihan alimmaisia kirjoja oli tosi hankala ottaa ja siksi niistä moni jäikin lukematta.

Nyt muuton yhteydessä karsin yli puolet kirjoista pois jolloin jokosta paljastui paljon sellaisia kirjoija, noidenka olemassaolon olon olin jo melkein unohtanut. Yksi niistä kirjoista on tämä Vuokko Hurmeen kirjoittama ja Sanna Pelliccionin kuvittama Pikkurillin Käsikirja.

Tämä hauska lasten tietokirja kertoo kaiken oleellisen lapsista. Miten ne syntyvät, kasvavat ja kehuttyvät. Millaista lasten elämä on ollut aikoja sitten ja miten maailman lapset eroavat toisistaan vaikkapa aamupalamieltymysten mukaan.

Kirja tukee hienosti sitä, mitä minäkin olen kasvatuksessa omien lasten kanssa pyrkinyt tekemään – eli kertomaan asiat niinkuin ne ovat. Lapsen ikätasoon suhteutettuna toki. Meillä on, joskus ehkä vähän kiusallisiin, ”mistä vauvat tulevat?”-tyyppisiin kysymyksiin vastattu aina rehellisesti. Emme ole satuilleet haikaroista tai muista, vaan perhmeän laskun kautta selvitetty asiaa aina vähän tarkemmin lasten kasvaessa. Myös tässä kirjassa asiat kerrotaan ihanan rehellisesti, selkeästi ja yksinkertaisesti. Mutta niin, ettei se ole järkytys lapselle.

Etenkin juuri tuo vauvan kehitys soluista alkioksi ja sikiöksi, vauvan aika vatsassa ja syntymä sekä sen jälkeinen pikkuvauva-aika on meidän perheessämme hyvin ajankohtaisia asioita. Pojista on ollut tosi mielenkiintoista katsoa kuvien kautta mitä on jo tapahtunut ja mitä on vielä tulossa. Ja samaan aikaan ”muistella” omaa aikaansa vastassa ja vauvana.

Yhteisten lukuhetkien lisäksi tämä kirja antaakin myös paljon aiheita yhteiseen pohdiskeluun ja menneiden muisteluun. Iloisten kuvitusten avulla lasten on lisäksi helpompi käsittä ehkä vähän oudolta tai jopa pelottavilta tuntuvia asioita turvallisesti ja hauskalla tavalla. Ainoastan kutituksessa minua jäi vähän kaivelemaan, että miksi tässä ei ole ruskeita lapsia, vaan tummat hahmot on piirretty sinisiksi. Se on hölmö juttu muuten ihanasti kuvitetuun ja värikkääseen kirjassa. Mutta muuten, kaikinpuolin ihan tosi ihana kirja, suosittelen kaikille!

Tämä on mielestäni vähän vaikea aihe kirjoittaa niin, etten vahingossakaan loukkaa ketään tai ettei minua väärinymmärretä. Aion kuitenkin nyt yrittää, haluan nimittäin puhua sukupuolesta ja sukupuolista. En muiden, koska niillä ei ole minulle oikeastaan väliä, vaan oman tulevan lapseni.

Sukupuoli ei ole ikinä määrittänyt minulle sitä minkälainen joku ihminen on. Olen itse pienenä ollut prinssessa -ja barbileikkien vastapainoksi myös ns. poikatyttö. Olen aivan täysi cis-hetero, mutten siltikään tykkää vaikkapa korostaa naisellisuuttani, vaan mielummin pukeudun vaikka treenivaatteisiin kun kukkamekkoon ja korviksiin. Jo pelkästä omasta olemisestani ymmärrän sen, että sukupuoli on hyvin moninainen ominaisuus ihmisissä. Että jokainen meistä kokee sukupuolensa eri tavalla, oli kokemuksessa sitten kyse naiseudesta, mieheydestä tai jostain muusta.

Tuttavapiiriini kuuluu tyttöjen, poikien, miesten ja naisten lisäksi myös muunsukupuolisia, ihmisiä jotka eivät tunne olevansa mitään sukupuollta sekä sukupuolensa korjanneita tai siinä prosessissa olevia. Itse, kuten varmasti moni muukin, meistä näemme ihmisen persoonan, emmekä sukupuolen kautta. Tämän vuoksi tuttavapiirini on myös hyvin valveutunutta ja arvuutellessani instagramissa, että onko tuleva lapsemme tyttö vai poika, sain nopeasti noottia siitä että lapsi voi olla myös jotain muuta kun jompikumpi näistä kahdesta. Ja niinhän se tottakai voi myös olla.

Kun lapsi syntyy hänet todetaan heti silmämääräisesti joko tytöksi tai pojaksi, mutta aina ei voida näin tehdä. Suomessa syntyy vuodessa noin 2-8 lasta, joiden sukupuolta ei voida sukupuolielimen perusteella määritellä. Eikä toki voida varmasti kaikkien näiden muidenkaan, sillä myöhemmin lapsi voi tottakai tuntea itsensä joksikin muuksi. Ja tästä tässä on varmasti suurilta osin kyse. Emme tietenkään voi ennustaa tulevaisuutta ja tietää, että vastaako lapsen sosiaaliturvatunnukseen merkitty sukupuoli sitä miksi hän myöhemmin itsensä kokee. Mutta pitäisikö minun varautua sellaiseen tilanteeseen varmuudeksi jo tässä vaiheessa?

Olen kasvattanut omat lapseni melkoisen sukupuolisensitiivisesti, mutta silti kutsun heitä myös pojiksi, koska niin he kutsuvat itsekin. Molemmat lapset ovat ottaneet omakseen ihan pienestä, noin yksivuotiaasta lähtien, melko perinteiset poikalapsen roolit. Heille on ollut tarjolla paljon erilaisia leluja nukeista, eläinhahmoista, soittimista, pehmoleluista ja palikoista autoihin. On ollut nukenvaunuja ja mopoja, pikät hiukset ja täysin sukupuolineutraalit vaatteet. Leikkikavereina on ollut selkeitä tyttöjä ja poikia, mutta myös sellaisia lapsia joiden sukupuolesta ei ole ollut tietoa. Kaikki yhtä kivoja ja arvokkaita kavereita. Emme siis kasvatuksessamme ole vieneet heitä kumpaakaan suuntaan, vaan olemme anteet heidän touteuttaa itseään niin kun haluavat. Lapsillani, niin nykyisillä kun tulevallakin, on oikeus olla juuri se kuka hän haluaa.

Ymmärrän tavallaan sen tuohtumuksen, mitä jollekin aiheuttaa se kun kerrotaan perheeseeseen syntyneen joko tyttö tai poika. Ja sitten toisaalta en ymmärrä. Facebookissa syntyi pieni haloo siitä, kun Niinistö-Haukion perheeseen kerrottiin syntyneen poika. Joidenkin mielestä sukupuolen olisi voinut jättää kokonaan kertomatta. Tästä syntyi kiinnostava, mutta itselleni myös hyvin vieraalta tuntuva keskustelu siitä, miten sukupuolta korostetaan liikaa ja miten kaikista ihmisistä pitäisi puhua täysin sukupuolineutraalisti.

Kun vauva syntyy, hän ei ymmärrä olevansa minkään sukupuolinen – hän ei edes ymmärrä itse olevansa fyysisesti olemassa. Pitäisikö siis lasta kustua vain lapseksi niin kauan kunnes hän itse osaa ja haluaa määrittää oman sukupuolensa tai mahdollisesti sukupuolettomattomuutensa? Minä en tiedä, enkä halua tehdä niin. Haluan kutsua lastani tytöksi tai pojaksi jos hän selvästi fyysisesti jompikumpi on.

Meidän perheessä ei kasvateta lapsia mihinkään tiettyyn sukupuoliseen muottiin, vaan lasta tuetaan kehittymään hänen oman identiteettinsä, eikä sukupuolen mukaan. Kuten meidän lapsia ei myöskään opeteta mihinkään uskontoon, vaan nämä ovat täysin vapaaehtoisia asioita. Me pyrimme antamaan runsaasti erilaisia tapoja toteuttaa ja ilmaista itseään, harrastamaan sitä mikä tuntuu mieluisalta, pukeutumaan haluamallaan tavalla. Myöskään koulussa ja päiväkodissa ei ole enää samanlaista jakoa tyttöihin ja poikiin mitä ennen. Mutta kumoanko ja pilaanko tämän kaiken kutsumalla lasta tämän fyysisten ominaisuuksien takia pojaksi tai tytöksi? En usko. Mutta jonkun mielestä ehkä.

Sukupuolen moninaisuutta ymmärretään nykyään paljon enemmän kun ennen, mikä on hienoa. Asiasta täytyy varmasti puhua kuitenkin vielä paljon, ja mielestäni myös jokin muu kolmas sukupuoli pitäisi virallistaa. Kuitenkaan samalla ei mielestäni saisi viedä oikeutta olla ihan vaan tyttö tai poika jos näin kerta on. Vastavuoroisesti toivon,  ettei oikeuteni kutsua lastani sukupuolittavalla termillä vie kenenkään muun oikeutta kutsua itseään siksi mikä hän on. Saako kukaan nyt kiinni tästä ajatuksenjuoksustani?

Jos odottamani lapsi on kehittynyt normaalisti, hänen ulkoiset sukupuolielimensä ovat nyt kehittyneet ja nähtävissä pian ultraääneessä. Aiemmissa raskauksissa emme ole selvittäneet lasten sukupuolta etukäteen, mutta tällä kertaa aiomme sen tehdä. Meillä on jopa mahdollisuus ylimääräiseen ultraan, jossa vain tämä asia yritetään selvittää.

Haluan tietää tulevan lapseni sukupuolen ennalta ja kertoa syntymän jälkeen että mitä sukupuolta lapsemme oletetusti fyyisisiltä ominaisuuksiltaan on. Samaan aikaan minusta tuntuu hämmentävältä, että tämä haluni on joidenkin mielestä väärin ja aivan liian vanhanaikainen. Saatika että tämä saattaa loukata jotakuta. Tietenkääan en halua loukata ketään, varsinkaan omaa lastani ”leimaamalla häntä tiettyyn sukupuoleen”.

Sillä leimaamista tai tiettyyn muottiin kasvattamista ei meidän perheessä tule tapahtumaan. Ei vaikka mahdolliselle tytölle ostaisin mekon tai pojalle traktorin, ennen kun hän itse osaisi sellaisia pyytää. Jos lapseni myöhemmin kokee olevansa jotakin muuta sukupuolta olen pahoillani, en hänen puolestaan vaan siksi, ettei se varmasti ole helppoa. Ja tuen häntä mahdollisimman paljon hänen ratkaisuissaan. En myöskään usko, että hän olisi meille vanhemmille kovin vihainen siitä, että olemme olettaneet hänen sukupuolensa hänen ulkoisten tekijöidensä mukaan, sillä mistä me olisimme voineet tietää. Kun sukupuoli ei kuitenkaan ole se the juttu, vaan se millainen persoona ihminen on.

Vaikka haluan tietää kumpaa sukupuolta vauvani on, ei sillä ole minulle sillätavalla väliä. Tiedän jo etukäteen että hänestä tulee ihan huipputyyppi, ja se on tärkeintä. Myös tulevia isoveljiä asia kiinnostaa kovasti. Luulenkin että lapsien on helpompi kiintyä tulevaan vauvaan jo ennalta, kun he saavat tehtyä hänestä mielessään jonkinlaisen kuvan. Sukupuolen määritteleminen auttaa siinä. Voisi olla aika hämmentävää jos tekisimme nyt numeron sukupuolesta niin, ettei siitä saisi puhua, kun emme ole tehneet siitä mitään numeroa kenenkään kohdalla aiemminkaan.

Olen itse samaa siis mieltä siitä, että liika sukupuoleen katsominen, sen korostaminen tai sen perusteella lokerointi on turhaa ja jopa typerää. Kuitenkin pahastuminen siitä, miten meidän tai jonkun muun perheessä toimitaan on vielä turhempaa. Minä haluan selvittää lapseni sukupuolen ja toimia sitten sen mukaan parhaimmaksi näkemälläni tavalla. Eikä sen pitäisi loukata ketään joka ei tahdo niin tehdä, tai jolle sukupuoleen liittyvät asiat eivät ole näin yksinkertaisia. Ymmärrän että edustan enemmistöä, jolloin asettuminen vähemmistöryhmän asemaan ei ole helppoa. Mikään ei kuitenkaan vie pois sitä, että kannatan kaikkien sukupuolisten oikeuksia. Asioita pitäisi mielstäni muunsukupuolisten sekä trans-sukupuolisten osalta edelleen parantaa, mutta en usko että asiat paranevat sillä ettemme enää paljastaisi syntyvien lapsiemme sukupuolta tai hyssyttelisimme kaikesta siihen liittyvästä.

Joten, muutaman viikon sisään ehkä jo selviää että kumpi meille on tulossa. Itse en osaa yhtään sanoa, omat veikkaukset menee aina väärin. Mitä te luulette, tyttö vai poika?

ps. Etsiessäni tietoa siitä, kuinka moni Suomalaislapsi syntyy vuodessa niin ettei sukupuolta voida määrittää, törmäsin kylläkin vähän tämän postauksen aihetta sivuuttavaan, mutta hyvin kiinnostavaan artikkeliin intersukupuolisista lapsista. Suosittelen lukemaan!