JOULUA ODOTELLESSA ESPANJASSA

12/12/2019

Joulukuussa julkaisen blogissa lukijoiden vieraskynäpostauksia, eli teidän tarinoitanne.
Teksti ja kuvat Taina Köykkä / Sirocco-blogi

Istun terassilla katsellen Mijas Costan vuorten taakse hiipivää aurinkoa. Edessäni levittäytyy laakso, jossa valkoiset hevoset laiduntavat. Niiden hirnahtelu tuo minulle epätodellisen olon, sadunhohtoisen, levollisen.

Ajattelen, kuinka paljon lähes sokea tyttäreni saisikaan täällä aistinautintoja! Korvia hivelee joen solina, linnut livertävät eri soinnuin kuin Suomessa. Kukot kiekuvat, vaikkei edes ole aamu. Koirat haukkuvat. Johtajalampaan kaulassa kilahtelee kello, lammaslauma suuntaa juuri takaisin kotiin maatilalle, jossa minäkin nyt asun. Jääpalat sangrialasissa risahtelevat, lasi tuntuu ihanan kylmältä kädessäni. Auringon viime säteet lämmittävät yhä kasvojani. Oliivipuut suhisevat, tuuli tuo tullessaan niistä miellyttävän tuoksun.

Mutta tyttäreni, jo aikuinen kolmekymppinen nainen, on Suomessa omissa töissään ja touhuissaan. Samoin kuin kolme muuta lastani; kaksospoikani ja nuorin tyttäreni. On tullut minun aikani ottaa irtiotto lapsistani ja koko Suomesta. Pysähtyä elämässä pitkällisen suurperheen äidin roolin jälkeen. Pysähtyä miettimään, mikä ja kuka minä oikein olen, millainen olen ollut, millainen haluan olla. Käymään läpi elämääni, johon on jo mahtunut aivan kuin monta erilaista elämää erilaisten ihmisten kanssa.

Lehden toimittajan tehdessä aikoinaan juttua erikoisesta perheestäni, näki minut jonkinlaisena sankariäitinä, koska perheessäni riitti monenlaisia haasteita, jotka kuitenkin selätettiin. Okei, ei se kaikki ollut ihan yksinkertaista, olihan siinä luovimista neljän lapsen, autismin ja näkövammaisuuden keskellä. Elimme kuitenkin meille ihan tavallista, hyvää ja onnellista elämää. Mutta vaikka äidin rooli on toki ollut minulle suuri ja merkittävä, en ole pelkästään ”suostunut” tähän yhteen muottiin. Olen ollut myös aina nainen, joka on halunnut pitää kiinni omasta hyvinvoinnistaan ja asioista, jotka ovat tehneet onnelliseksi. Nainen, jolla on muitakin suhteita kuin suhde lapsiinsa. Onnellinen äiti – onnellinen perhe. Olen myös uskaltanut kääntää elämässä suuntaa, jos onni on tuntunut kadonneen. Se on kannattanut!

Naurahdan mielihyvästä, kun katson kännykkääni ja luen uudelleen edellisyönä Facebookiin tulleen viestin. Se on elämäni ensimmäiseltä poikaystävältäni. Ehkä hänkin parhaillaan mittailee elämäänsä, ja katuu nyt, että jätti minut (15 vuotiaana, peräti kolmen kuukauden seurustelun jälkeen). ”Sä olit niin ihana”, luen. ”Et varmaan muista mua”. Helvetti, jätkä särki sydämeni ja päiväkirjani sivut täyttyivät vuoden ajan surusta ja murheesta, kaipauksesta!

Päätän naputella vastauksen: ”Särjit mun sydämeni, mulkku!” Lisään kuitenkin hymynaaman. Nuoresta hurmurista taisi kasvaa tyhmä aikuinen, jos voi ajatella, että joku unohtaisi ensirakkautensa. Koska koko juttu on oikeastaan niin huvittava, jatkan vielä: ”Hyvää joulun odotusta sinulle ja kaikkea hyvää jatkossa.” Joulupukkihymiö perään.

Mietin, kunpa voisinkin lähettää tästä hetkestä viestin sille teiniminälle, että tällainen ihana elämä keskellä Espanjan vuoristoa on vielä luvassa, älä sure tyttö! Samoin tukea ja kannustusta niihin raastaviin hetkiin ja käänteisiin elämässä: Huolesta parkuvalle nuorelle äidille, valvottujen öiden uuvuttamalle työhön raahustavalle naiselle, avioeroa hautovalle ”täydelliselle” vaimolle, baariin bilettämään lähtevälle yh-äidille, joka rojahtaa pettyneenä yksin sänkyyn aina uudelleen ja uudelleen (tai joskus vielä pettyneempänä jos teki sen kaksin jonkun tuntemattoman kanssa).

Mutta – ehkä voinkin lähettää viestejä, näitä jo 55 vuotisen elämäni varrelta kertyneitä kokemuksia – blogin kautta! Viestit eivät tavoita enää minua, mutta kenties jonkun toisen onnettoman tytön ensirakkauden särkyessä, tai väsyneen äidin huolien ja talousvaikeuksien keskellä, kenties jonkun avioeron kourissa kamppailevan naisen tai miehen. Tukea tai lohtua kaipaavan ihmisen. Tiivistettynä: Vahvistusta siihen, että juuri sinäkin selviät!

Mieheni tulee istumaan viereeni ihailemaan auringonlaskua. Hän hymyilee minulle hymykuoppahymyään, ja ymmärrän, että onnistuin kääntymään varmasti aina oikeaan suuntaan niillä kaikilla poluilla mutkineen, ylä- ja alamäkineen, sillä löysin lopulta sielunkumppanini luokse.

Voi kiitos Taina! <3


One Response to “JOULUA ODOTELLESSA ESPANJASSA”

  1. Avatar Joanna sanoo:

    Aivan ihana!

Kommentoi